lauantai 18. tammikuuta 2014

Imetysihmettä

Mä imetän edelleen. Olen imettänyt nyt yhtäsoittoa vuoden ja kaksi kuukautta, kaksi viikkoa ja kolme päivää. Jos Kaksikon imetykset lasketaan mukaan niin olen imettänyt yhteensä reilun kolme vuotta. Tämä ei ole mulle kuitenkaan mikään meriitti. Vaan ihan puhtaasti vain aikaa.
Kolmonen on lapsista se jota on imetetty kaikista pisimpään. Aika vain on hurahtanut ja nyt ollaan tässä pisteessä. En pidä asiaa mitenkään kovin ihmeellisenä. Meillä nyt vaan on näin. En tuo asiaa esille tai juurikaan puhu siitä että imetän.

Pari päivää sitten töissä ruokatunnilla jostain aasinsiltana nousi esille taaperoimetys. Ja kuuma perunahan oli välittömästi hyppysissä. Keskustelu äityi melko kiihkeäksikin. Ja tein hassun havainnon. He, joiden mielestä se taaperoimettäminen (tai jopa leikki-ikäisten imettäminen) on sairasta, eivät kuitenkaan osaa selittää kovin seikkaperäisesti että miksi tai mikä siinä puuhassa on niin vastenmielistä? Olen törmännyt hommaan nimittäin joskus aiemminkin. On kuulemma ällöttävää että lapsi tulee nostelemaan paidanhelmaa ja pyytämään tissiä. Mutta selville ei saa sitä että miksi se on ällöttävää? Sekään ei oikein koskaan tahdo selvitä että miksi kukaan jaksaa niin kovasti ärsyyntyä toisten imettämisestä? Kuitenkin kansainväliset imetys-suositukset on kahteen ikävuoteen asti. Toki länkkärimaissa on helppo valita toisin ja monesti jo äidin töihinlähtö saattaa sotkea kuvion niin että on helpompi unohtaa koko juttu. Mutta jos kuitenkin imettää taaperoa niin mikä siinä on se ehdoton ei? Ovathan he vielä kuitenkin tosi pieniä.

Mä en ole oikein koskaan jaksanut kiihkoilla imetyksestä. Ehkä johtuen siitä että mulla ei ole ollut sen isompia imetysongelmia, paitsi satunnainen luottamuksenpuute siihen että kykenen ruokkimaan lapseni. Tiedän toki että kaikilla ei näin ole. Toiset joutuvat tekemään hartiavoimin töitä jotta imetys onnistuu. Asiat ei aina mene oppikirjojen mukaan ja on hyvä että meiltä löytyy niitä vaihtoehtoja ja suunnitelmia sieltä a:sta ö:hön.
Uskon ja luotan kuitenkin siihen että valtaosa naisista kykenee ruokkimaan lapsensa. Imetys on ollut aika toimiva juttu jo erinäisiä vuosituhansia. Siksi en asiasta jaksa kovin isosti olla äänessä.

Senverran kuitenkin koen tietäväni imetyksestä että se ei välttämällä samalla äidilläkään ole kokemuksena samanlainen kun uusi imetettävä tulee. Mulla on takana kolme imetyskokemusta. Kolme erilaista lasta, kolme erilaista imetystä.
Ekaa imetin kaikista lyhyimmän aikaa. Johtuen omasta epävarmuudesta, kaikki oli ensimmäisen lapsen kanssa niin uutta. Viimeisen kuoliniskun imetys sai kun aloin odottamaan Tokaa. Poika oli silloin n. kymmenen kuukautta. Eka ei enää sitten halunnut vaan mentiin äidinmaidonkorvikkeella (jota oli käytetty siitä asti mukana kun poika oli n. parikuinen) siihen asti että siirryttiin samaan maitoon mitä muukin perhe joi.
Tokan kanssa taasen ei ollut koskaan oikein mitään ongelmia. Poika tosin itse alkoi joskus vajaa vuosikkaana olemaan aina vähemmän ja vähemmän kiinnostunut koko touhusta. Ja viimeiset imetyskerrat olivatkin kun poika oli n. vuoden ja kaksi kuukautta. Koko homma oli kaikenkaikkiaan niin vaivatonta hänen kanssaan että pisaraakaan korviketta ei tarvittu ja vieroitus meni Tokan ehdoilla. Imetys vain loppui. Ilman että koko asiaa oikein ehti edes miettimään.
Kolmas taasen on alustapitäen ollut tissipoika isolla teellä. Vaikka mitään imetysmaratoneja hänen kanssaan ei ole ollutkaan muutamaa tiheän imun kautta lukuunottamatta, on poika ollut syntymästä lähtien todella paljon rinnalla. Kolmas on lapsista myös selvästi hän jolle rinnalla olo on ollut aina paljon muutakin kuin vain syömistä. Siksi onkin ollut luontevaa jatkaa imetystä aina vaan. Pojan nielemisestä päätellen ei sieltä sitä maitoa aina edes niin älyttömästi tule mutta se kainalossa oleminen on se juttu. Mä en ole pitkään aikaan edes ajatellut enää imetystä hänen kohdallaan ruokkimisena. Vaan läheisyyshetkenä. Tänä aamuna poika oli tunnin mun kainalossa ja imetin häntä koko sen ajan. En ole taas muutamaan aamuun ollut paikalla kun Kolmas on herännyt joten hän selvästi nyt tankkasi niitä aamuja takaisin. Tällaista ei ole Kaksikon kanssa ollut. Kolmosen kanssa taas paljonkin. Kun tulen töistä kotiin, poika aika pian tulee pyytämään että imettäisin. Ja tekee sen juurikin nostamalla mun paitaa ja hokemalla tittiiitittiii.

Puhuu imetyksestä missä vain, mihin sävyyn vain ja miten vain niin aina joku provosoituu. Ihan aina. Ja mun on hyvin vaikea ymmärtää tätä. Mistä se oikeasti johtuu? En oikeasti jaksa uskoa että jokaisen kohdalla olisi kyse jostain käsittelemättömästä omakohtaisesta kokemuksesta vaan uskon enempi siihen että tämä on kulttuurisidonnainen seikka. Rinnat mielletään nykyään kaikkeen muuhun kuin ruokkimiseen. Me eletään niin seksuaalis-sävyisessä yhteiskunnassa että imetys on kieroutunutta. On hyväksyttävää kyllä imettää pientä vauvaa mutta lapsen kasvaessa äidin rintojen pitäisi taas olla enempi yhteiskunnallisena kannanottona. Esillä syvään uurretuissa kaula-aukoissa ja terhakkaasti tarjolla. Imetystä ei mielletä meidän yhteiskunnassa enää täysin luontevaksi. Vähän jokapaikasta löytyy nykyään imetysnurkkauksia. Toki siinä on sekin aspekti että ne on rauhallisempia paikkoja ja lapsi on helpompi imettää kun ympärillä ei ole järjetön hälinä. Mutta vastavuoroisesti imettävät suljetaan pois piiloon muiden katseilta. Eikä sillä, en mä itsekään koe julki-imetystä mielekkääksi. Mutta en ole kyllä sen isommin myöskään miettinyt sitä että miksi mä koen sen epämukavaksi. En keksi muuta syytä kuin sen että meidän yhteiskunta on ajanut homman siihen pisteeseen että annetaan sellainen signaali että imetys on hyväksyttävää mutta se pitää tehdä piilossa. Poissa muiden katseilta. Imettämistä ei yksinkertaisesti näy katukuvassa niin paljoa että se tuntuisi taas luontevalta. Jos ostat lapselle vauvanuken niin sen mukana tulee monesti tuttipullo. Mitä tämä viestii?

Niin mitenkä sen ruokatuntikeskustelun sitten kävi? No ei oikeastaan kummoisesti. En avannut suutani kertaakaan. En yksinkertaisesti jaksanut. Tuntui että jos avaan suuni niin se on vähän sellainen helmiä sioille-juttu. Oli hienoa huomata että osaan joskus olla ihan hiljaakin tilanteissa, joista huomaa jo etukäteen että keskustelu ei tule rakentumaan. On kivempi keskustella jos kuulee jotain perustelujakin.

Ps. Eilinen Kultainen Venla-gaala tuli samasta salista missä Tokan koululaisoopperakin esitettiin. Ei se siellä paikan päällä näyttänyt noin isolta mitä telkkarissa!

14 kommenttia:

  1. Ensiksi: On ihanaa huomata, etten provosoitunut tästä. On kyllä niitäkin (kiihkoilutekstejä), joista provosoidun edelleen. jotka maalaavat niin mustavalkoista kuvaa imetyksestä. Mutta tämä ei minusta ollut sellainen vaan ihan ralistinen. Sinun imetystarinasi.

    Sitten: Tuo taaperoimetys on kyllä jännä. Myönnän, että minäkin olen pitänyt sitä ällöttävänä., outona, vastenmieisenä. Tai jos nyt en ihan taaperoimetystä, niin ainakin sitä isompia. Etenkin esim. 4v alkaen tai kouluikäisillä.. Oln pohtinut tätä paljon enkä oikein vieläkään osaa perustella. En kumminkaan sano sitä muille. Enkä pidä esim. vuosikkaan imettämistä outona. Nyt tiedän, että se voi vaan jatkua. Vaikka meillä kuopuksen imetys loppui ihan luontevasti itsestään 8kk paikkeilla ja myönnän, että olen onnellinen että se jäi siihen, vaikka se olikin helppo imetystaival.

    Mutta armasti tuo taaperoimetys (joka siis minua ei enää kummeksuta) ja etenkin isompien lasten imetyksen kummeksuminen on kulttuurisidonnaista. Mutta milloin se tosiaan muuttuu vastenmieliseksi? Mikä on se ikäraja? Minulla se "raja" on selvästi noussut parin vuoden hujakoille.. Mutta miksi? Ja miksi esim. 7v imettäminen tuntuu todella sairaalta? Mietin vain siis niitä omia perusteluja.. ei niitä tosiaan oikein ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki mä olen aina tiennyt että imetys ei ole pelkästään ruokailua vaan myös sitä läheisyyttä. En kuitenkaan koskaan kuvitellut että imetän vain sen läheisyyden takia. Mitä meillä nyt siis tehdään ja on tehty jo pitkä tovi. Ei mulla mitään kovin polttavaa mielipidettä ole ollut imetyksestä tai sen pituudesta ennenkään mutta nyt kun näitä imetettäviä on ollut kolme niin vahvemmin ja vahvemmin vaan huomaa että mielipidettä koko hommasta on tosi hankala muodostaa koska imetys on erilaista jokaisen lapsen kanssa. On tosi hankala vetää niitä linjanvetoja että mikä on liikaa ja mikä liian vähän koska tilanteet on mitä on. Ja ihmiset tilanteiden takana. Joskus imetys loppuu ihan luonnollisesti aiemmin (niinkuin meillä on käynyt) ja joskus se jatkuu ihan luontevasti ja aikaa vaan kuluu (niinkuin meillä on käynyt). Ja siltä pohjalta halusin tämän kirjoittaa, en provosoidakseni. Pysyin ruokatunnilla tarkoituksella hiljaa mutta tänne piti vähän sanoa kun joku mieli aiheesta on.

      Mun puolesta saa olla sitä mieltä että ei-vauvaikäisten imetys on epämääräistä mutta mä kaipaan aina muitakin perusteluja kuin "no kun se vaan on". Oli kyseessä mielipide mistä vaan asiasta :) Perustelu tuo sen uskottavuuden, ei niinkään se mielipide.

      Poista
    2. Mnullakin ennen lapsia mielipide oli aika neutraali. Ei suuria ajtuksia ja tunteita suuntaan tai toiseen. Esikoisen myötä siitä sitten tulikin melkein koko elämä.. :( Nyt onneksi olen taas pisteessä, jossa se ei (yleensä) aiheuta suuria tunteita. Ja kuuluu lähinnä minullakin kategoriaan "not my business". Ihan sama imettääkö joku toinen 2-vuotiasta vai eikö imetä ollenkaan. Ei todellakaan kuulu minulle. Syitä on niin monia suuntaan ja toiseen. :) Ja minäkin ajattelin ehdottomasti lopettavani kuopuksen kanssa viim. 4kk paikkeillla, mutta se tosiaan jatkuikin näppärästi sinne 8kk asti, jolloin lapsi itse vieroitti itsensä. Meinasin käynnistellä uudelleen, mutta plussat ja miinukset yhteen laskettuna miehen pyynnöstä en käynnitänyt enää. (Siis mies vietti öitä vauvan kanssa minun ollessani työreissuilla ja miehelel oli helpompi, kun lapsi ei kaivannut rintaa, vaan tyytyi nukkumaan hänen kainalossa.)

      Mutta kiihkoilusta provosoidun kyllä. Ja silloin kun imetys nähdään tosi mustavalkoisesti, otan kantaa tosi herkästi, koska se toinenkin puoli asioista pitää ottaa huomioon ja ymmärtää erilaiset lapset, erilaiset äidit, erilaiset tilanteet. :)

      Poista
  2. Mä kun mietin imetystä ennen lapsen saantia, niin mä kuuluin just niihin, joiden mielestä taaperoimetys on vaan jotain outoa ja sairasta. En tietenkään osannut selittää miksi. Mun siskoni on edelleen samaa mieltä (sillä on yksi lapsi) ja mä voin vaan kuvitella, miten asiaa on puitu mun äitini kanssa. He kun molemmat kyselivät, että milloin ihmeessä mä oikein meinaan lopettaa imetyksen.

    Mä etukäteen ajattelin imettäväni "ehkä jonkun pakollisen, jos onnistuu", mutta tää nyt vaan meni tähän taaperoimetykseen jotenkin kovin luontevasti. Meidänkin juniori viihtyi synnäriltä lähtien tissillä erinomaisesti. Jossain vaiheessa kun kaikissa oppaissa luki, että lapsi osaa jo imeä niin tehokkaasti, että imetyshetket eivät kestä enää niin kauan, niin tuopa lapsi vaan imutti, imutti ja imutti. Ja imuttaa se edelleenkin. En mitenkään rohkaise sitä, mutta homma on sille selvästi niin tärkeää, että en nyt keksi mitään syytäkään miksi lähtisin väkisin vierottamaan.

    Mä taas myönnän, että mulle on tämän kokemuksen myötä tullut vähän kiihkoileva asenne imetykseen. En mä sitä useinkaan julki tuo jos juttelen naamakkain jonkun kanssa enkä välttämättä muutenkaan, mutta aihe vaan jotenkin koskettaa - erityisesti tietysti silloin kun muut puuttuvat siihen, voinko mä imettää lastani +1-vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että taaperoimetys on usein juttu johon vaan on ajauduttu. Ilman että sen kummemmin on ajateltu että imettäisi taaperoa. Se vaan jotenkin luisuu siihen luontevasti.
      Sitä en ihmettele että vähän käy ärsimään jos kysellään että kuinka kauan meinaat imettää tai että voitko imettää kun lapsi on jo niin-ja-niin iso. Se ei kuitenkaan kuulu kenellekkään.

      Poista
  3. Mä en halua provosoitua taaperoimettämisestä (vaikka yli 2-vuotiaan imettäminen tuntuisi itselle tosi vieraalta) koska yleensä ongelma on liian lyhyt, ei liian pitkä imetys. Kuuluu osastoon "none of my business", vaikka esim. tandemimetyksessä usein ihmettelen äidin jaksamista kun alkuvaiheessa se vauvan imetys on aika intensiivistä, kivuliastakin.
    Mulla on pojat saaneet rintamaitoa 1 v 2 vko ja 1 v 2 pv. Pidin itselleni sitä vuotta rajana, olin kyllä jo aiemmin palannut töihin ja opiskelemaan mutta mulla usein se alkoi loppuvaiheessa olla uudestaan kivuliasta sellaisen 10 kk suvantovaiheen jälkeen ja jotenkin epämukavaa. Katsoin, että siinä vaiheessa sain tehdä itsekkään valinnan, vaikka maitoa tulisi varmaan vieläkin jos oikein yrittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen homman myös eniten "none of my business"-osastolle. Ja siksi jaksankin ihmetellä että miksi se on niin tunteita herättävää? Imettäköön tai olkoon imettämättä. Mikä siinä on se verenpainetta nostattava?
      Oon sitäkin miettinyt paljon että miksi sitä imetystä ajattelee niin aikamääräisesti. Toki ne imetys-suositukset on annettu aikamääräisesti mutta eikö sitä voisi olla vaan tyytyväinen siitäkin että on ruokkinut lastaan? Ilman että sen laskee kertoina tai aikana. Kaikilla ei siihen mahdollisuutta ole vaikka halua olisi. Eikö sen voisi katsoa nimenomaan sen mukaan että toimiiko se homma vielä, onko kivuliasta, riittääkö mielenkiinto sekä äidillä että lapsella jne. Ja jos ei niin sitten lopettelee ja ottaa muut vaihtoehdot kehiin.
      Jokatapauksessa musta on sairasta lähteä käyttämään imetyksen kohdalla nimikettä "tuo on sairasta". Kun koskaan ei tiedä mitä siellä taustalla on. Sen ei todellakaan pitäisi olla kenenkään ulkopuolisen pala kakkua miten kauan kukakin imettää.

      Poista
  4. Hyvä teksti ja samaa mietin usein itsekin. Siis sitä miksi imetys yleensä ja taaperoimetys erityisesti aiheuttaa niin voimakkaita tunteita. Meillä on ajauduttu imettämään taaperoa ja (hyi mua!) jopa leikki-ikäistä, koska mä en jaksanu vierottaa. Esikoinen vierottui raskausaikana 1v 9kk ikäsenä äärimmäisen vastentahtoisesti ja hänen kohdallaan imetys käynnistyi uudestaan kun kuopus syntyi. Minkä hänelle lupasin kun raskausaikana maito vaan loppu, olisin mielelläni imettäny vaikka läpi raskauden. Ja esikoisen imettäminen oli kyllä luojan lykky, koska se takasi keskosena syntyneelle kuopukselle riittävän maidonsaannin kun esikoinen ylläpiti tuotantoa. Ja kuopus on nyt 1,5v ja imetän yhä, en jaksa vierottaa enkä keksi siihen mitään syytä. Esikoinen vierottu lopulta itse 2v 10kk iässä. Yleensä mäkin kuulun siihen "none of my business" porukkaan mitä muiden imetykseen tulee. Silti vähän vitutti kun neuvolalääkäri käski lopettamaan kuopuksen imetyksen, koska se on ihan hyödytöntä. Vituttaa sen verran vieläkin, että aion antaa vielä tilanteessa annetun suullisen palautteen lisäksi kirjallista palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hienoa, että sinulla on ollut esikoinen, joka on auttanut keskosen kanssa pitämään maidontulon! :) Onko sinulla Lintunen omaa blogia?

      Poista
    2. Mun mielestä tuo vieroittuminenkin on ihan miettimisen arvoinen juttu. Tosiaan, jos äidillä ei ole niin väliä eikä jaksua tai halua ja lapsi siinä posottaa tyytyväisenä sen x-määrän rinnalla niin eikö homma ole aika selvä? Kukaan ei ole valmis vielä vieroittumaan. mä tiedän useamman äidin jolla pulloruokinta on saattanut tehdä sen että lapsi on vieroittunut rinnasta ja sen suhteen on saattanut joutua tekemään vähän surutyötä että se imetys loppui niin. Mutta en ainakaan äkkiseltään muista yhtäkään äitiä jonka kanssa olen ollut jutuissa, joka olisi harmitellut sitä että imetys on jatkunut sen minkä on ja jossain vaiheessa lapsi on alkanut vieroittamaan itse itseään. Ihan varmasti löytyy niitäkin äitejä jotka siinä vaiheessa vielä kynsin hampain haluaisivat imettää (marginaaliporukkahan löytyy aina ja kaikesta) mutta uskoisin että heilläkään se luopuminen ei ole sitten niin iso juttu enää. Se vieroittuminen saattaa tapahtua jopa vähän huomaamatta. "Oho, se ei enää käykkään päivittäin rinnalla".

      Joo mua kanssa vähän ärsii nuo "imetyksestä ei ole enää mitään hyötyä lapsen ollessa x-ikäinen". Ensinnäkin _mitä_ hyötyä siitä pitäisi olla? Jos nyt puhutaan vaikka ravintohommista. Uskoisin että jokainen vanhempi ymmärtää ainakin keskustelun jälkeen sen että lapsen kasvaessa pikkuhiljaa se kääntyy niinpäin että maito ei ole enää se ensisijainen ravinto. Että sitä hyötyä sieltä ei enää varsinaisesti saa. Toisekseen miksi sieltä nyt pitäisi jotain eriteltyä hyötyä löytyä että se imetys olisi sallittua jatkaa? Jos homma nyt vaan toimii sellaisenaan kuin on niin miksipä ei? Pistä vaan palautetta, lääkäriporukkakin on niin monesti nenä kirjassa hakemassa vastauksia että eivät osaa aina ajatella koko kuviota. Että kaikkeen ei tarvitse olla jotain eksaktia lääketieteelistä selitystä jotta se on sallittua.
      Uskoisin että tässäkin on osittain takana nykyinen yhteiskunta. Kaikki pitäisi saada purettua vastauksiksi ja kaikesta pitäisi aina löytyä tarkka hyöty jotta sitä viitsisi tehdä.

      Poista
  5. No minähän olen jo saanut osakseni kommenttia mm. puolison sukulaisilta, kun olen kaiken päälle niin hullu, että imetän tuota 19 kk vanhaa. Mun kuullen kommentteja päästeltiin tosin viimeksi lapsen 1-vee synttäreillä, mutta on kuulemma hämmennetty kun en ole paikalla. Kiva.

    Aion imettää vastakin, kiihkoilen itsekseni ja yritän pitää mölyt mahassa jos en tarkkaan tunne keskustelukumppanin (siis jonkun äidin) taustaa. Muutoin hieron kyllä ihan huvikseni isomman lapsen imetystä ihmisten naamaan - esimerkiksi töissä karjaisin päivittäin isoon ääneen lounasaikaan lähteväni imettämään. En oikein tiedä miksi.

    Imetän niin pitkään kuin lapsi haluaa. Lapsi on vuorokaudessa tississä kiinni 2-10 kertaa. Haastavaa kaiketi on se, että maitoa syödään eniten öisin, päiväsaikaan kun ei taapero oikein meinaa ehtiä. Välillä yösyöminen ketuttaa enemmän, välillä vähemmän. Kunhan ei tulla ulkopuolelta sanomaan, että noin ei saa tehdä.

    Mua muuten riepoo ajoittain suunnattomasti ne pienet tuttupullot, joita tungetaan samaan pakettiin nuken kanssa. Mun lapsi ainakin leikkii imettävänsä nukkejaan (ja kisuja, nalleja ja pupuja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taas jaksa tuoda juurikaan sitä esille että imetän. En mä oletakkaan että muiden tarvisi ymmärtää mutta odotan kyllä perusteluja omille mielipiteille. Ei mulla ole tarve sitä hommaa sen kummemmin alleviivata. Koska meillä nyt vaan non näin. Ilman sen kummempaa syytä.

      Meillä on nyt muutama päivä menty niin että Kolmas on tosi usein vaatimassa maitoa mutta homma päättyy sitten siihen että tyyppi puree. Öisin kun saa maitoa sen 1-2 kertaa niin ne sujuu ongelmitta. Ehkä poika alkaa pikkuhiljaa vieroittamaan itseään.

      Poista
  6. Mun lapsi on edelleen tuttipulloriippuvainen. Varmaan samoista syistä, kun ei haluta imetyshetkistä luopua, En mä ole vielä valmis vierottamaan sitä pullosta, kun se vaan saa siitä turvaa ja sit makoilee kainalossa, lutkuttaa ja vauvailee. Imettäisin varmaan edelleen, jos sitä olis tissihommat kiinnostaneet, mut pullo vei tosiaan voiton. Oon nykyään aika cool näiden imetysjuttujen kanssa, ehkä oma kriisi on käsitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa kivalta yhteiseltä hetkeltä :) Ja nimenomaan tärkeältä lapselle. Tuossa on se kiva että sen läheisyyden voi tarjota vanhemmista kumpi vaan!
      Ja hyvä jos susta tuntuu että kriisit on puitu. Sehän se tärkeintä on, oli kyse mistä tahansa.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?