torstai 9. tammikuuta 2014

Oravanpyörä

Noniin työt on sitten potkaistu alkaneeksi!

Mä olen enempi vähempi kotona ollessanikin ollut se joka herää ensimmäisenä. Vaikka mä olen ollut se jonka ei ole tarvinnut lähteä mihinkään. En todellakaan ole mikään aamuihminen mutta se aamun hiljainen koti on ollut mulle jotenkin tosi iso juttu. Että saan juoda kahvia ja vetää vähän henkeä ennenkuin tivoli pyörähtää täällä käyntiinsä.

Nyt onkin outoa että kun mä aamuisin herään sinne hiljaiseen kotiin niin suurella todennäköisyydellä mä myös lähden hiljaisesta kodista. Muut vielä nukkuu kun mä yritän sulkea ulko-oven mahdollisimman hiljaa ja kipittää mahdollisimman vauhdilla bussiin. Lähtemiset on mulle vaikeinta. Mutta se bussi ei odota olenko mä pysäkillä vai en.

Ensimmäisenä työaamuna tuntui tosi oudolta seistä siellä muiden seassa. Odottamassa. Tuntui että kaikki tuijottaa ja ajattelee että toi ei ole mennyt bussilla yksin tosi pitkään aikaan. Itsellä pyöri lähinnä päässä että muistinkohan mä ottaa kaiken mukaan. Työkamat kun oli aika hukassa, niitä etsittiin koko perheen voimin. Viime tingassa, tietenkin.

Ja kun sitten pääsin itse työpaikalle, tuntui hassulta. Kaikki oli tuttua mutta kuitenkin ihan vierasta. Moni asia oli muuttunut ja kuitenkin kaikki oli samoin kuin silloin kun mä jäin töistä pois. Edelleen se on se yksi pysäkki mistä tulee mukaan ihmisiä järjettömän paljon ja edelleen se on mun duunin pysäkki johon mennessä bussi on lähes tyhjä. Liikennevalot on vieläkin liian lyhkäset jotta ne ehtisi ylittämään ilman puolijuoksua mutta asfaltti ja liikenneympyrä on uusia. Henkilöstokortista katsoi tuttu naama (se löytyi juuri sieltä missä sen ei pitänyt olla). Muistan edelleen mitä asioita haluan pitää missäkin taskussa työpäivän aikana. Pukuhuone on väärällä puolella taloa mutta vieläkin ovessa lukee "avatessasi vedä ovesta, älä avaimesta". Mikro oli uusi mutta kahvikuppi vanha tuttu. Naamat oli sekä vanhoja että uusia. Työ sekä vanhaa tuttua että uusia juttuja.

Vielä tuntuu siltä että miten mä voin ikinä päästä mukaan tuohon? Osata ja tietää kaiken sen mikä pitää. Kotiin on ikävä. Lapsia on ikävä. Siippaakin. Väsyttää. Voi elämä että väsyttää!!!
Töissä on kuitenkin ihan kivaakin. Niinä hetkinä kun tuntuu tutulta.

Saa nyt nähdä kummoista yllätyskyykkyä (kai te katsoitte Siskonpedin? Meillä on kaikki ollut yhtä yllätyskyykkyä sen jälkeen) tämä arki ja kaikki tulee olemaan. Takkuista ainakin tahtoo alku vähän olla. Miten mä jaksan vielä joskus harrastaa, nähdä ihmisiä, tehdä muutakin kuin olla työntekijä tai äiti? Olisin ehkä halunnut olla vähän enemmän innoissani mitä olen.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä rumbaan! Ja joo, mun tekisi mieli myös vetää yllätyskyykkyä joka väliin. Mahtava ohjelma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koskahan sitä oppisi olemaan odottamatta liikoja niin ehkä nää elämänmuutokset ja muut ei sitten tuntuisi niin pettymyksiltä. Enkä mä edes ole pettynyt mutta tosiaan kai vähän yllättynyt että en ole tämän enempää intopiukeana siitä että saan sen työminän takaisin. Koska oikeasti luulin että olisin. Saattaahan se sieltä tosin vielä löytyä. Ja ehkä se johtuu siitä että luulin palaavani täysin tuttuun mutta on siellä senverran muuttunut että vähän hukassa pyörin ja ihmettelen että miten mä voin olla näin sekaisin ja pallo hukassa.

      Oli muuten eilen ehkä vielä parempi jakso kuin viikko sitten :D Tosin yllätyskyykky on edelleen se ykkönen :D

      Poista
  2. Mäkin tulin tsempittämään. :)
    Mä muistan lapsena nauttineeni siitä että sain aamulla lukea Hesarin rauhassa (joo, pikkuvanha), syödä ja lähteä kouluun kun mun vanhemmat jäi nukkumaan (joustavat työajat jne) mutta nyt en osaa edes kuvitella moista luksusta.
    Kyllä se siitä sitten, koko pyörä ja kaikki oravat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eilen oli itseasiassa jo ihan superkiva työpäivä.

      Mulla nää aamuhommat on kai sitä kun en tosiaan ole yhtään aamuihminen niin jos on pakko nousta niin oon sitten mielummin ihan rauhassa. En halua jutella enkä halua tehdä muuta kuin on pakko. Haluan kahvini lämpimänä, kestän päivän muut kahvit kylmänä mutta aamulla se on saatava kuumana :D

      Poista
  3. Mukavaa alkanutta työtä sinnekin :) Vaikka hehkutankin blogissani vaan kahvia ja ruokaa ;D niin on mullakin tässä viikon aikana ollut pari Ööh, niin mitäköhän nyt-hetkeä. Ja pari emmää osaa!-hetkeä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ehkä oli ekoina päivinä vähän sellainen turhautuminen syynä siihen että latisti mieltä. Kun tiesin mitä tehdään ja miten tehdään muttakun mun poissaolon aikana ne MILLÄ tehdään on muuttuneet. Niin joutuu käydä kyselemässä ihan tyhmiä juttuja mitkä vie aikaa ja turhaa energiaa. Ja huomaa senkin että nytkun joutuu vielä ajattelemaan tosi paljon, se itse työnteko ei vielä sillä lailla rullaa itsestään, niin meinaa välillä olla tosi väsynyt. Mutta onneksi aika auttaa ja tosiaan itsellä ainakin huomaa että päivä päivältä helpottaa. Hurjempihan sulla on kun aloitit kokonaan uudessa paikassa ja uudessa työssä. Mä palasin kuitenkin tuttuun paikkaan. Mut kyl me hei vielä tää handlataan ;) nyt tarvii taas rientää sorvin äärelle!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?