tiistai 25. helmikuuta 2014

Miksei kukaan päivitä mun blogia?

Kuherruskuukausi on ohi. Töissä on edelleen kivaa mutta on päiviä kun ihan oikeasti vituttaa ja rankasti. Pikkumaisuudet ja kiukuttelu siitä että kuka hoitaa yhteiset tiskit. Ja miksi on taas joku yksittäinen satunnainen kahvikuppi jäänyt pöydälle? Tiedättehän nämä. Pikkujuttuja jotka toisia ärsyttää ihan maailman eniten, juttuja jotka on itse työn kannalta täysin epäolennaisia. Mua taas ärsyttää se pikkujutuista ja epäolennaisuuksista nillittäminen. Toki se on hyvä muistella yhteisiä pelisääntöjä muttakun pääsääntöisesti jokainen siivoaa omat jäljet niin on ihan vain typerää ja aiheetonta kiukutella jostain satunnaisista lapsuksista. Ei maailma ole niin pieni että se kaatuu yhteen kahvikuppiin. Ei ainakaan pitäisi olla. Tosin mulla tänään vähän oli. Mun rakkain kahvikuppini nimittäin hajosi. Mutta pääsin siitä jo yli. Keikkasin Ekan Darth Vader-mukin itselleni. Elämäni kriisit on onneksi tällä hetkellä vain kahvikupin kokoisia.

Jos työpäiviä on putkeen useampi ja välissä vain yksi vapaa niin aika äkkiä alkaa seinät kaatua töissä niskaan. Ihan sama miten kivaa siellä on, muttakun viettää suurimman osan ajastansa töissä niin jossain vaiheessa käy ärsimään. Taasko mä olen täällä? Miksi mä olen taas täällä?
Onni on lähiesimies kenelle saa käydä tuulettamassa sekä työyhteisö joka ymmärtää kun sanoo ääneen että tänään kiukuttaa ja ei ole kenellekään nyt henkilökohtaista kun marisen. Ja kun meillä pelaa työvuorojen suhteen autonomia eli itse tehdään vuoromme niin aika äkkiä sen oppii että niitä pitkiä putkia pienillä vapailla ei vaan sinne itselleen laita.

Kivaakin kyllä on. Kehuttukin on. Mun mukana saapui kuulemma aimo kasa potkua ja ryhtiä koko työyhteisöön sekä uutta virtaa ja vireyttä. Mua oli kaivattu. Mä olin kuitenkin vanha tuttu joka pääsi aika äkkiä hommaan takaisin sisälle ja joka tietää mitä se työarki siellä on. Miksi me siellä ollaan ja mitä siellä tehdään. Opiskelijat tykkää olla mun ohjattavana ja uudet työntekijät kyselee multa yhtälailla kuin vanhoiltakin. Vaikka itsestä tuntuu usein ettei todellakaan ole ihan vielä kartalla.
Kuulemma kivaa että se virta valuu myös takaisin töihinpäin, eikä vaan pois. Meitä äitiyslomalle jääviä kun oli kahden vuoden sisään viisi. Tosin mä olen toistaiseksi ainoa takaisin tullut.

Vaikka välillä vituttaa niin pääsääntöisesti päivät menee vauhdilla. Kun on haasteita ja homma kiinnostaa niin ruokatunti tulee vilauksessa ja päivä on ohi ennenkuin huomaakaan.
Kuitenkin töissä oleminen on vähän ristiriitaista. Kun on töissä niin haluaisi olla kotona ja kun on kotona niin haluaisi olla töissä. On huomannut ihan konkreettisesti sen eron, Kaksikko kun oli niin paljon isompia kun mä lähdin töihin. Sinänsä on hyvä että Siippa on kotona, musta ei kyllä olisi viemään Kolmosen ikäistä pientä vielä päivähoitoon kodin ulkopuolelle. Kestän juuri ja juuri erossa pojasta sillä ajatuksella kun tiedän että on isänsä kanssa. Onhan se vielä ihan mielettömän pieni.

Kovasti olisi blogiin asiaa mutta kun kukaan ei näitä juttuja mun puolesta kirjoita. Ensi viikolla alkaa yövuorot niin sitten tykitän kaikki oksennukset tänne. Ja josko mä saisin jotain muutakin aikaiseksi kirjoittaa kuin työhölinöitä.
Kaksikon hiihtoloma oli ja meni. Kolmas kävelee. Siippa on alkanut leipomaan oikein urakalla. Lähes poikkeuksetta iltavuorosta kotiutuessa tuoksuu uunituore. Kolmas on alkanut joskus jopa nukkumaan. Ei nyt suinkaan joka yö mutta poju on posotellut useammankin kerran unta kymmenen tuntia putkeen. Noinkohan tuo voisi oppia ihan itsekseen nukkumaan? Tissi on edelleen pop. Vähän turhankin joskus. Paidatta saisi painella kotona ollessa. Ja se joskus vähän ahdistaa. Ja joskus taas on parasta kun poika on siinä. Välillä Kolmas kelpuuttaa vain isänsä ja työntää mua poispäin jos yritän lähelle. Ja välillä tyyppi on taas tiukasti liimaantuneena mun lonkalle eikä ole toivoakaan että pääsisi edes vessaan ilman avecia.
Niin. Kovin ristiriitaista on elo tällä hetkellä. Kiireistä ja ristiriitaista.

4 kommenttia:

  1. Tuttua! :) Mutta koita jaksaa! Minäkin koitan ;) Vaikka viikonloput on menneet lähinnä koomassa viime aikoina. Meillä oli koulutus jossa myös minä sain ylitsevuotavia kehuja kuinka olen saanut virtaa ja menoa töissä muihinkin. Haah. Mulla tuntuu lähinnä päin vastaiselta: virraton ja ajatukseton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se vapaapäivien koomailu vähän alkanut helpottaa. Paitsi jos on liian monta työpäivää takana niin sitten saattaa se eka vapaa olla sellaista sohvalla lojumista :D Mutta nyt rupee olee sillä lailla rytmittynyt että työpäivien jälkeenkin jaksaa esim urheilla eikä automaattisesti välttämättä ole ihan päiväunien tarpeessa heti työpäivän jälkeen. Hirveää vauhtia menee aika, meilläkin on nyt tekeillä työvuorolistat jotka menee jo vapun yli. Siis vapun?!?!?! Vastahan oli tammikuu.
      Mutta tunnistan kyllä tuon virrattoman ja ajatuksettoman ;) välillä ainoa liike koko kropassa on suupielestä valuva kuola.....

      Poista
  2. Hei, sinulle on kahvikutsu blogissani :) http://nepetalaktoni.blogspot.fi/2014/02/haastava-kahvihetki.html

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?