perjantai 28. helmikuuta 2014

Onnea on terve suu

Tokalla on nyt takana oikomishoitoja aika tarkalleen vuoden verran. Jotain horinaa vuoden takaisesta lähtötilanteesta löytyy täältä.

Vuodessa on tapahtunut aikamoinen muutos. Melkeinpä harmittaa että en tänään ottanut valokuvaa hammaslääkärillä käydessä että kuinka paljon muutosta suussa on tapahtunut. Alkutilanteesta kun tehtiin muotti, johon verrataan nykytilannetta aina parin kuukauden välein. Pitää yrittää muistaa napata kuvat viimeistään sitten kun oikomishoito päättyy. Silminnähtävä ero oli näkyvissä jo parin kuukauden oikomishoidon jälkeen! Ja nyt jokaisella kerralla on nähtävissä miten pikkuhiljaa ollaan lähempänä hoidon päättymistä.

Alkutilannehan Tokalla oli oikomisesta vastuussa olevan hammaslääkärin mukaan yksi pahimmista mahdollisista. Jos noin niinkuin potilaat laitetaan riviin ja vertaillaan. Ja tällä hetkellä tilanne on se jos oltaisiin nyt alkutilanteessa niin oikomishoitoja ei aloitettaisi. Vieläkin työtä on mutta paljon, hyvin paljon, on jo saatu korjattua. Sitä ei kukaan tiedä kauanko hoito vielä jatkuu. Edistystä kun ei voi ennustaa kasvavan lapsen kohdalla. Seurannat jatkuvat nyt parin, kolmen kuukauden välein. Mutta ehkä uskalletaan jo huokaista sen suhteen että pysyviä rautoja ei Tokan suuhun tarvita. Se on pojalle itselleenkin ollut tässä matkan varrella se suurin pelko.

Tällä hetkellä tilanne on se että hieman ristikkäin olleet etuhampaat ovat nyt täysin suorassa. Vuosi sitten purenta oli niin syvää että Tokan alahampaat uppoutuivat milteipä kitalakeen. Leuka oli pieni ja liian takana, jonka takia siis alapurenta oli päin seiniä. Nyt leuka on työntynyt eteenpäin ja sitä myötä alahampaidenkin asento korjautunut. Poikaa vaivanneet päänsäryt ovat harventuneet huomattavasti. Kasvojen profiili on hieman muuttunut, leuka ei ole enää pieni ja piilossa vaan symmetrisemmin kasvoissa ja hieman jykevämpi. Tokikaan näillä esteettisillä seikoilla ei oikeasti ole mitään väliä mutta mä uskon että leuan oikeampi asento on vaikuttanut niihin päänsärkyihin. Koska nyt purenta ei mene miten sattuu. Hampaiden narskuttelu on myös vähentynyt.
Ja vaikka sillä esteettisyydellä ei ole aikuiselle väliä niin lapsen kehittyvän itsetunnon kannalta on aika iso merkitys sillä että voi olla tyytyväinen siihen omaan peilikuvaansa. Toka inhosi hymyään koska suussa oli niin paljon vikaa. Nykyään taas tykkää omasta hymyilevästä peilikuvastaan koska hampaat on suussa niinkuin pitää.

Vuoden ajan oikomishoitona on toiminut silikoninen purennainohjain joka on ollut suussa öisin. Jos se on unohtunut yöksi laittaa tai se on nukkuessa tippunut suusta niin sitten sitä on pidetty seuraavana päivänä kahden tunnin ajan. Mutta Toka on ollut koko vuoden hyvin tunnollinen ja ohjaimesta aiheutuvasta pienestä kivusta (täysin kivutonta oikomishoitoa ei ole olemassakaan) huolimatta käyttänyt purennanohjainta. Tästä annan kyllä valtaisat kehut lapselle itselleen. Ja uskon että vahvana motivaattorina on myös toiminut meidän aivan uskomaton oikomishammaslääkäri joka on ehkä maailman paras suunhoidon ammattilainen johon olen törmännyt. Pelkällä yöaikana tapahtuvalla hoidolla on päästy näin hyviin tuloksiin. Vaikka lähtötilanne oli todella paha. Niin paha että mä en ehkä edes ymmärtänyt asiaa. Tottakai lapseni oikomishoitoon vein ilman mitään epäilystä, kun sinne kerran päästiin niin tottakai mentiin. Mutta ihan todella se suun tilanne Tokalla oli vaikea. Ja nyt kun sen konkreettisen eron näkee jokaisella tarkistuskerralla niin ei voi kyllä kuin hämmästellä.
Meidän perheessä ei olla enää aikoihin parhattu julkista suun terveydenhuoltoa koska meillä ollaan oltu vain ja ainoastaan kiitollisia ja tyytyväisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?