maanantai 10. helmikuuta 2014

Vanhempainvartti

Tokan vanhempainvartti oli viime viikolla. En tiedä miten arvostelusysteemi menee muissa kouluissa mutta Tokan koulussa kirjallinen arviointi (eli vanha kunnon todistus) annetaan marraskuussa, ennen hiihtolomaa on suullinen arviointi eli vanhempainvartti ja sitten keväällä on taas kirjallisen arvion aika.
Ajallisesti meidän vanhempainvartit on kestäneet aika laidasta laitaan. Parista minuutista puoleentoista tuntiin. 

Paikalla on opettajan ja vanhempien lisäksi myös lapsi. Meidän pojat on aina olleet aika hiljaa näissä tilaisuuksissa, vastanneet kun jotain kysytään mutta muuten homma on pitkälti ollut vanhemman ja opettajan keskinäistä puhelua. Mä olen yrittänyt ottaa lasta mukaan juttuun ja höpöttämään mutta jos ei irtoa niin ei irtoa.

Sinänsä musta on ideana hirveän hyvä että annetaan myös suullista palautetta. Mutta se palautehan on lapselle. Siksi musta on jotenkin tosi hassua että minä ja opettaja keskustellaan ja mietitään että mitenkä on mennyt.
Toki mullakin on vanhempana iso rooli siinä lapsen koulunkäynnissä. Mutta enempi noin niinkuin huoltojoukoissa. Että tyyppi saa riittävästi ravintoa, tarvittaessa tukea koulutehtäviin ja riittävästi lepoa. Uskoisin että jos noissa olisi vikaa niin saisin siitä palautetta. Vanhempainvartissa mä näkisin että enempi käydään sitä koulua läpi lapsen vinkkelistä. Ja mun mielestä se palautehetki ei meillä ainakaan ihan noin ole toteutunut.

Lisäksi mulla on aina noiden vanhempienvarttien jälkeen vähän olo että koulun puolella eivät ihan aina muista että lapsen elämässä on muutakin kuin koulu. Että siihen lapsen koulumenestykseen, motivaatioon ja viihtymiseen voi vaikuttaa aika lailla ne koulun ulkopuoliset asiat. Jos nyt otetaan vaikka meidän perhe esimerkkinä niin aikamoinen mullistus Kaksikolle oli Kolmosen syntymä silloin reilu vuosi sitten. Tottakai se vaikutti lapsiin. Ja varsinkin Tokaan joka ei enää ollutkaan se perheen vauva. Tai nuorin. Ja se kaikki näkyi jonkun kuukauden myös koulumenestyksessä ja kokonaisuudessa. Musta tuntuu hassulta käydä läpi asioita siltä kantilta että no nyt tänä vuonna tämä-ja-tämä sujuu paljon paremmin kuin vuosi sitten koska tänä vuonna siinä ei ole samalla ollut melkoista elämänmullistusta kuvioissa. Ja koulussa ovat kyllä hyvin tietoisia siitä että meidän perheeseen tuli vauva. Tai ainakin viime vuonna oltiin koska saatiin muutaman kerran palautetta kuinka Toka varmaan reagoi näin-ja-näin vauvan vuoksi, varmaan hyvä huomioida tämä kotona. Ja kyllähän me huomioitiin. Mutta musta tuntuu että koulussa se seikka aika kiitettävästi unohtui. Ainakin siinä vaiheessa kun annettiin palautetta.

Toka ei ole koskaan ollut varsinaisesti mustasukkainen koska Kolmas on pojalle äärimmäisen tärkeä ja rakas. Mutta tottakai muutokset perheessä vaikuttaa ihan jokaiseen perheenjäseneen. Eihän aikuisetkaan aina ole töissä ihan tuhannen skarpimmillaan ja ainakin mun työyhteisöissä on aina ymmärretty se jos on tuonut esille että hei työn ulkopuolella on nyt meneillään vähän sitä ja tätä. Kun tosiaan elämässä on niin paljon muutakin kuin se työ. Ja se koulu on lasten työ. Mutta yhtälailla niillä lapsilla se muu vaikuttaa siihen työhön, tai tässä tapauksessa kouluun.

Silloin vuosi takoperin, kun Kolmas oli ihan pieni, heräsi myös Kaksikko välillä vauvan yöllisiin itkuihin. Säälitti välillä aamuisin kouluun lähtevät superväsyneet isot veljet. Ei meistä kukaan univelkaisena pelitä ihan täydellä moottorilla. En mä missään vaiheessa mitenkään äärettömän huolissani Kaksikon jaksamisesta ollut koska tottakai me tiedostettiin homma ja panostettiin siihen että niitä univelkoja lyhentää myös lapset. Mutta varmasti oli päiviä, varmaan jopa kausia, jolloin se opiskelu häiriintyi hieman siitä millaista meillä oli kotona.Ja tästä kyllä viestittiin koululle.

Tokihan on myös hyvä pohtia ja todeta se että palautetta on vaikea antaa, on se positiivista tai negatiivista. Varsinkin lapselle. Enkä mä sinänsä koe että me koskaan varsinaisesti negatiivista palautetta oltaisiinkaan saatu. Mutta ehkä kuitenkin on hyvä muistaa se että elämässä on niin paljon eri osa-alueita jotka vaikuttaa siihen omaan toimimiseen. Ja hyvä muistaa myös se että ne koululaiset on vielä lapsia. Pelkkä kasvu ja kehitys syö älyttömän ison palan kakusta, saatika sitten kun tulee kaikkea ylimääräistä.

Ps. Mä en ole koskaan ollut mitenkään Amerikka-henkinen tai innokas sinne suuntaamaan mutta luin pari viikkoa sitten Timo Kiipan Intiaaneja ja autiokaupunkeja - autolla läpi Amerikan joka herätti mielenkiinnon ja viimeistään nyt GreenWomanin seikkailut on herättäneet pienen Route66-kuumeen

Pps. Ihan perseilyä mun läppärin huolto. Piti kestää korkeintaan viisi päivää. Itseasiassa nettisivuilla on maininta että tämänhetkinen huoltoaika on yhden arkipäivän. Tänään on päivä numero seitsemän kun mun läppäri on huollossa. Siippa sinne jo soittikin ja selvisi että ei siellä ole paikalla ketään joka osaisi macin koneita huoltaa. Että huomenna voisi kuulemma tj vilkaista. Sama tyyppi vastaanotti laitteen silloin seitsemän päivää sitten. Ei käynyt mielessä sanoa että tässä sitten menee aikaa enemmän mitä on luvattu koska kukaan muu ei osaa tälle mitään tehdä? Ja itseasiassa hommahan oli mennyt niin että tj:le oli tänään muka selvinnyt että kukaan ei ole sitä mun läppäriä vielä edes katsonut. Eli tyyppi pyörittää firmaa mutta ei ole pätkän vertaa perillä että mitä sen alaiset osaa? Eikä sillä, kyllä mä pärjäisin ilman konettani. Varmaan tekisi ihan hyvääkin olla ilman läppäriä. Mutta jos ne aikarajat on jotain ihan muuta kuin ilmoitetaan niin siitä mä kyllä haluan kuulla jo siinä vaiheessa kun laitetta huoltoon viedään.
Haettiin siis kone pois. Tekisi mieli julkistaa firman nimi mutta olkoon. Tyydyn marisemaan anonyymisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?