sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Kun niitä 10 sinua koskettanutta kirjaa-listoja alkoi ilmestymään Somessa, bongasin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin-kirjan pariltakin listalta. Olin sitä jo aiemmin pyöritellyt kirjakaupassa käsissä mutta takakansi ei saanut mua vakuuttumaan. Vasta kanssalukijain kehut herättivät kiinnostuksen.

Kirjan lähtöasetelma on seuraava:
Kirjoittaja Mia Kankimäki on huumaantunut 1000 vuotta sitten Japanissa Heian-kaudella eläneestä hovinaisesta Sei Shõnagonista jo opiskeluaikoinaan. Sein kirjoittama The Pillow book on yksi maailman ensimmäisistä todistettavasti kirjoitetuista romaaneista ja se vetoaa Kankimäkeen joka 38-vuotiaana lapsettomana sinkkuna kyllästyy elämäänsä oravanpyörässä. Hän jättää päivätyönsä ja suuntaa Kiotoon (Heian-kaudella Heiankyõ) jäljittämään Sein jalanjälkiä ja etsimään lisää tietoa tästä mystisestä hovihenkilöstä.

Heti alkuun on todettava että mulla ei ole minkäänlaista kosketuspohjaa Japaniin. Eikä oikein mielenkiintoakaan (vaikkakin kirjan luettuani mulla heräsi haaveet matkustaa Japaniin Siipan kanssa kirsikkapuiden kukkimisaikaan puun juurelle pussailemaan). Sushiakin taisin syödä ensimmäisen kerran vasta vajaa kolme vuotta sitten. Mua ei ole koskaan kiinnostanut matkustaa Japaniin. Koen kyllä japanilaisen kulttuurin hyvinkin kiehtovaksi koska se on niin erilainen kuin meidän kulttuuri. Mutta niin koen monen muunkin kulttuurin. Ne kiehtoo koska ovat niin erilaisia. Mulla on kavereita joilla on sukujuuria Japaniin ja he ovat musta ihanan eksoottisen näköisiä. Mutta siinäpä ne sitten olikin, ne viehätyksen kohteet.
Mulla on ystäviä jotka ovat aivan seonneita Japanista ja reissaavat sinne aina kun on mahdollisuus. Heillä on aivan selvästi polte sinne suuntaan ja siellä ollessaan ovat hyvin hurmioituneessa zenissä joka kestää pitkän aikaa vielä kotiutumisen jälkeenkin. No, mulla ei tällaista ole. Maa muiden joukossa.

Todetaan myöskin se että kirjan lähtökohta, rohkeus heittäytyä epävarmuuteen, kiehtoi eniten. Paljon enemmän kuin ne Japani-hommat. Ne Japaniosiot oli itseasiassa välillä paikoin tylsiä koska Japani ei vain kiinnosta mutta historianörtti minussa pissi hunajaa. Vaikka Japani ei saa mun sydäntä hakkaamaan hulluna niin on mielenkiintoista lukea nippelitietoa niinkin erilaisesta kulttuurista. Mä olen aina ihaillut ihmisiä jotka osaavat kertoa mun mielestä tylsästä aihepiiristä kiinnostavasti. Niin että kiinnostun kuulemaan (tai tässä tapauksessa lukemaan) vaikka itse aihe ei nappaa pätkän vertaa. Tämän kirjan kirjoitustyyli on juuri sellainen.
Mutta pakko vielä huokailla kirjailijan rohkeudesta. Se heittäytyminen... mä olin kirjailijan fani jo ennenkuin olin lukenut ensimmäistäkään riviä. Rohkeat ihmiset on mahtavia. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma joten miksipä ei uskaltaisi?

Tykästyin myös välittömästi kirjoittajan itseironiseen lähestymistapaan. Se on piirre joka uppoaa muhun ihan aina. Paitsi Tuomas Kyrön kynästä. Kirjailija nimittäin itsekin ymmärtää miten älytöntä koko homma on. Juurikin niin älytöntä että on aivan välttämätöntä kirjoittaa aiheesta kirja.
Itseironian lisäksi kirja etenee pitkälti niin että kirjoittaja kirjoittaa yksipuolista kirjeenvaihtoa Seille. Kirjoittaa omista ajatuksistaan, tunteistaan, näkemästään ja kokemastaan henkilölle jonka olemassa olosta on varmuus. Mutta jonka kohtalosta ei tiedetä oikein mitään.
Sei tunnetaan listojen tekijänä ja kirjailija mukailee tätä piirrettä kirjan edetessä. Kirjoittaja myös paljastaa asioita itsestään ja omasta elämästään ihailtavasti kirjan edetessä, luontevasti Sein varjolla.  Lopulta kaikki, historia ja nykyisyys, vähän niinkuin nivoutuu yhteen.

Kirjailijalle Sei on selvästi intohimo. Toisten intohimon kohteista on kamalan vaikea päästä sisälle ilman että tuntuu siltä että ylittää jonkun henkilökohtaisen rajan, ilman että on sellainen tirkistelijä-fiilis. Kirjailija osaa kuitenkin todella hyvin luoda puitteet ymmärtämiselle. Ilman että tulee olo että kirjailija on liian fanahtanut tai että itse olisi rikkonut jonkun näkymättömän yksityisyyden suojan. Intohimon palo on niin suuri että se kuljettaa kirjailijan Sein perässä Kioton lisäksi myös Lontooseen, force majeure-henkisesti Thaimaahan ja lopulta Normandiaan kirjoittamaan. Yksityiskohtia on välillä haukotuttavan paljon mutta koska kirjailijan intohimo on niin selkeää, tämän myös ymmärtää.
Seistä paljastuu selvästi myös kirjailijalle täysin uusia piirteitä ja asioita. Juttuja, joista lukijallekin herää vähän sellainen ei helvetissä, ei voi olla totta-olo!
Kirjailija käy samoissa paikoissa kuin Sei ja voi vain kuvitella miten hillittömältä se tuntuu. Tuhat vuotta on ajallisesti niin pitkä aika että sitä ei oikein voi edes käsittää.

Kirja oli kaksijakoinen koska se tuntui välillä liian pitkältä mutta toisaalta ei kuitenkaan millään malttanut lopettaa lukemista.
Luin tämän kirjaston versiona mutta haluaisin ehdottomasti version myös omaan hyllyyn. Jäi olo että tästä kirjasta irtoaisi irti enemmän ja enemmän kun lukisi sen useamman kerran. Kirja on niin kerroksellinen että yhdellä lukukerralla kaikki ei vaan vielä voi avautua koska ainakin mun aivokapasiteetti on niin rajallinen että tarvitsen tiettyjen asioiden sisäistämiseen aikaa. En kyllä voi kuin arvostaa ihmistä joka saa niin paljon tekstiä aikaan pelkistä kirsikkapuun kukista.

Ps. Paula paiskasi ainekirjoituksella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?