maanantai 24. maaliskuuta 2014

SE maaliskuu

Iskihän se. Tänäkin vuonna. Täysin odotetusti. Nimittäin kevätväsy. Mistä tätä väsymystä oikein riittää?

Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi ja kuukausista yksi odotetuimmista. Vaikka olisi lunta niin aurinkoa näkyy ja se tuntuu jo lämmittävältä! Tänä vuonnahan talvi on ainakin täällä pk-seudulla ollut vähän sitä sun tätä mutta kevät ei onneksi pettänyt tänäkään vuonna. Eikä näköjään se väsykään.

Syksyisin mulla ei pimeys vaikuta energiatasoihin mutta keväisin nuupahdan täysin kun alkaa olla valoisaa. Kellojen siirto ei ole se pahin rasti vaan ylipäätänsä valo ilmionä. Ihan yhtäkkiä onkin jo ihan hemmetin valoisaa tosi aikasin. Ja samalla sieltä toisesta päästä myös tosi myöhään. Ja se on se mikä jossain vaiheessa tekee mulla sen että väsyttää. Mikään unimäärä ei riitä ja energia ei riitä mihinkään. Oon aina ihan fiiliksissä kun sitä aurinkoa alkaa taas olemaan ja melkeinpä sitä kehittää itselleen jo jotain pakkoa siitä että pitäisi mennä ulos ja pitäisi nyt nauttia siitä ja valokylpeä kun sitä on. Niinkuin tarvisi pelätä että se johonkin häviäisi. Mutta sitten onneksi muistuu se että tämä nyt on sitä kevätväsyä. Sitä jokamaaliskuista. Että ei se aurinko sieltä mihinkään karkaa ja siitä ehtii kyllä nauttimaan ja jos väsyttää niin saa levätä. Mieli ei ryve missään mutta tosiaan kroppa on melko unelias. Huhtikuussa onneksi helpottaa.

Vapaata on ollut onneksi aika paljon niin on saanut levätä. Viimeisen parin, kolmen viikon aikana olen tainnut olla jopa enemmän kotona kuin töissä. Tietokone on ollut kiinni, silloinkin kun olisi mahdollisuus koneella olla. Ei vaan huvita. Oon vihdoin oppinut käyttämään puhelinta ja ne vähäiset nettihommelit (TwitterSähköpostiFacebook) on saanut surffattua puhelimella. Uutisia on tullut seurattua ihan tv:stä. Pikkuhiljaa ollaan alettu uutisista puhumaan Kaksikonkin kanssa. En halua että esimerkiksi Toka joutuisi vielä pohtimaan tai pelkäämään kolmatta maailmansotaa mutta ehkä on parempi että näistä jutuista jutellaan kotona. Meidän pojat kun bussimatkoilla lukevat esimerkiksi Metroa enkä ihan täysin varauksetta luota siihen ettäkö koulussa näistä ei puhuttaisi. Poikien opettajat on ihan huippuja muttakun niitä stiplujakin on sattunut. Uutispimento kotona ei ole enää siis niin ehdoton kuin ennen. Ja sitä myöten ei oikein ole ollut syitä jotka olisi innostaneet koneelle.

On tullut myös luettua paljon. Sitä jaksaa tehdä vaikka kroppa huutaisi mitä. Pieni flunssantynkä nyt vielä teki sen että sai röhnöttää oikein urakalla. Tällä hetkellä silmien alla Me, Keisarinna. Lisäksi olen koukuttanut itseni Lääkärit-ohjelmaan joka onneksi tulee kahdesti päivässä! Lasten ollessa unilla tai pihalla ollaan Siipan kanssa toljotettu House of Cardsia ja True Detectivea. Molemmille vahva suositus! Tietysti jos haluaa siinä kevätauringossa kylpeä niin ei ehkä kannata juurruttaa itseään sohvaan.

Jos äiti on ollut väsynyt niin lapsilla taas virtaa riittää. Kaksikko kävi kaivamassa skeitit kellarista ja sen jälkeen ei poikia paljon olekaan näkynyt. Satunnaiset sadepäivät on käyty kotona nurisemassa kun ei ulos pääse eikä ole mitään tekemistä. Ja sitten kun sinne pihalle pääsee niin sisälle ei malteta oikein edes syömään. Ja kun jatkuvasti on pihalla ja fyysisesti rasittaa itseään niin unikin maistuu. Ekaa saa viikonloppuisin käydä jo vähän herättelemässä että heräisi ennen iltapäivää. Vaikka menevät kuitenkin nukkumaan ihan ajallaan.
Eka on osan bussilla kulkemisestakin korvannut skeittaamisella. Josta tulikin mieleen että pitäisi viedä Kaksikon fillarit keväthuoltoon. Olisi sitten sekin vaihtoehto käytössä.
Pienin taas kasvaa ja kehittyy. Siippa koukutti Kolmosen Fröbelin Palikoihin ja nyt ne raikaa täällä jatkuvasti. Tosin musiikki kuin musiikki saa pienimmän nytkymään. Kolmas myös on varsinainen kainalossa myhnyttäjä. Mikä on vain mahdottoman suloista. Tyyppi kaivautuu kirjan kanssa kainaloon monta kertaa päivässä ja sitten luetaan. Joskus ihan ollaan vaan. Öisinkin Kolmas kaivautuu mieluusti kainaloon ja oikein kietoutuu käden ympärille. Juoksemista opetellaan ja suu höpöttää koko ajan. Mitään selvää siitä monologista ei saa mutta kovasti tuntuu olevan asiaa. Vessanpönttö on kiehtovinta ikinä, vessaharja jouduttiin jo takavarikoimaan koska pienin on hieman turhankin intoutunut siivoamisesta. Harmi että imuri on tyypille liian painava. Kauppakasseja ei tässä osoitteessa todellakaan tyhjennetä ilman pienimmän panostusta auttamiseen ja siitä vasta loukkaannutaankin jos ei päästä avuksi tyhjentämään astianpesukonetta. Roskat Kolmas osaa jo viedä roskikseen, tosin biojäte on niin kiehtova että sitä haluttaisi lähinnä tyhjentää. Kaikenkaikkiaan huipputyyppi jolla on mieletön huumori!

Kevään saapuessa saatiin Siipan kanssa aloitettua taas juokseminenkin. Vähän hakusessa on vielä niin rytmi, matka kuin oikea pukeutuminenkin mutta tuntuu pikkuhiljaa että kroppa muistaa mistä on kyse. Kaikenaikaahan sitä on jotain liikuntaa tullut tehtyä mutta juokseminen on kuitenkin niin oma juttunsa että mitään korvaavaa sille ei oikein ole.
Tuossa kun tilastojani vähän tutkailin niin olen melko ihailtavasti jaksanut liikkua joka viikko siitä lähtien kun töihin palasin. Mikä ei todellakaan ole laisinkaan varmaa näillä työvuoroilla. Koska joinakin viikkoina olen pelkästään yövuoroissa jolloin ihan oikeasti se sykli on sitä että sitä hereilläoloaikaa kotona ei kamalasti tule. Ja kaikki energia on säästettävä sinne yöhön. Mutta tässä nyt näkeekin sen tilastoinnin hyvän puolen, sillä varmentaa sen että joka viikko tulee tehtyä jotakin kun sen laittaa ylös. Ja varsinkin näinä aikoina kun haluttaisi vaan maata sohvalla ja työntää kättä karkkipussiin, takaa tilastointi sen että jotain tekee. Ja niitä yhden liikuntakerran viikkoja ei siellä montaa ole vaan yleensä niitä kertoja on 3-4 mikä on jo todella hyvin.
Hypättiin mukaan myös 30 päivän lankkuhaasteeseen. Ihan hauskaa mutta nyt kun lankutetaan yli minuutin pätkiä niin ihan tosissaan alkaa olla haastetta hommassa. Ostin myös joku aika sitten kotiin voimapyörän johon on hurahtanut enempi vähempi koko perhe. Katsotaan josko tästä työ/perhe/urheilu-yhtälöstä saisi tehtyä ihan oman postauksensa.

Taidettiin nuolaista liian aikaisin. Oma työnantajani on ollut ihan mahtava mutta Siipan työnantaja sitten... no, sanotaanko näin että suullinen sopimus ei ole ennenkään paljon siinä osoitteessa pitänyt ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa. Siinä vaiheessa kun asioita olisi laitettu paperille niin Siipan työnantaja perui koko homman ja ehdotti täysin päinvastaista mistä oli alunperin ollut puhetta. Vaihtoehtoa jota työnantaja itsekin piti huonona kun asioista keskusteltiin. Ei siinä, ymmärrän kyllä että työnantaja ei voi kaikkeen myöntyä mutta kieltämättä tuntuu jo silkalta vittuilulta että luvataan asioita useampaan kertaan ja siinä vaiheessa kun Siippa matkaa lapsen kanssa kolmella eri julkisella kulkuvälineellä paikan päälle tekemään asiasta kirjallista sopimusta niin perutaankin koko homma. Asiat kun voisi hoitaa niin monella eri tavalla. No, selvitellään nyt vielä keksittäisiinkö jotain muuta mutta kieltämättä ei ole itselläkään hirveästi haluja vaatia Siippaa hoitovapaalta töihin noin epämotivoivaan työympäristoon. Voi siis olla että Siippa jatkaa hoitovapaalla Kolmosen kanssa x-aikaa ja kun töihinpaluu koittaa niin työnantaja olisi joku muu kuin nykyinen. Mietitään.

4 kommenttia:

  1. Mä oon ollut hävettävän huono blogikommentoija (ja montaa muutakin asiaa - kevätväsymys feat. kuopuksen sisäisen kellon sekoaminen ja herätykset joka hemmetin aamu klo 5.20 ovat kyllä imeneet mehut vaikkei olisi paksuna ja tekisi kolmivuorotyötä ja whatnot) mutta hei TRUE DETECTIVE! Parasta mitä on tullut aikoihin! Olo on nyt ihan tyhjä kun ei voida sitä enää maanantai-iltaisin katsoa, huoh. Huikea. Annan Matthew McConagheylle anteeksi vinon hymyn, hurmuripojan roolit ja leveän aksentin, voi Rust! Dexter tuntuu ihan sit comilta sen jälkeen.
    Siipalle sympatiaa vittumaisen työnantajan kanssa, täälläkin päästy oikein tutustumaan sellaiseen lähemmin.

    Jotain villiä ja vapaata energiavirtausta, meille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ole jaksanut muiden blogeja kommentoida ties koska. Kommentteihin yritän kyllä vastata mutta jotenkin on välillä niin vähän aikaa että ei ehdi kunnolla paneutua lukemaansa saatika kommentoida. Ja nyt kun ei ole huvittanut olla koneella niin tosiaan kaikki somettaminen on ollut paitsiossa. Paitsi mikroblogittaminen, Twitter on itseasiassa musta kaikista näppärin juurikin älypuhelinta käyttäessä.. Kovin pahaa Twitter-koukkua en ole nielaissut mutta jotenkin se on tällä hetkellä se mihin riittää paukut. Lyhyitä viestejä plus yli tunnin vanhoja viestejä ei tarvitse yrittääkkään noteerata.
      Hui hitto, 5.20 on paha. Sympatiat!!! Mä olen ehkä piirun verran enempi koukussa House of Cardsiin, mutta TD ei kyllä kauaksi jää. HoC vaati joku neljä jaksoa ennenkuin olin koukussa mutta nyt tosiaan vahtaisin sitä koko ajan. Kevin Spacey on musta aina ollut jotain ihan huipun ihana. Call the midwife-sarjan unohdin mainita. Siihenkin oon jäänyt koukkuun mutta koska sitä ei meillä muu väki oikein halua seurata niin sitä näkee melko harvoin. Mä olen oikeastaan vasta nyt keksinyt Netflixin nerouden sarjojen seuraamisessa. Leffoja sieltä on katseltu aina mutta tosiaan se on sarjojen katselussa myös tosi näppärä!
      Mua huvittaisi mesota vielä tuonne työnantajan suuntaan enempikin, vaikka ihan lakimiehen voimin mutta kai se pitää joskus osata luovuttaakin. Ja kun ehkä se konkreettisin vika ei ole Siipan työnantaja vaan äärimmäisen huono ja tehtäviinsä epäpätevä lähiesimies.

      Energiavirtaa todellakin, runsaina ryöppäyksinä :) Mites masu? Kumpikumpikumpi? :P ei nyt sillä että mitenkään olisin malttamaton tahi utelias :D

      Poista
    2. Katos, kuulostaa ihan meidän lähiesimieheltä. Joka jäi viime kuussa eläkkeelle ja juuri kun kuviteltiin että it can't get worse... no,it got worse. Mutta kohta saa taas vuoden lusmuilla valtion tuilla ja sen jälkeen toivottavasti kymmenen vuoden kesätyö saa päätöksensä.

      Mä oon katsonut HoC:ia ekalla kaudella ja pidin kovasti, en vaan koukuttunut vaikka Robin Wright ja Kevin Spacey onkin huikeita! Multa puuttuukin se addiktiogeeni, en jäänyt koukkuun tupakkaankaan vaikka 10 vuotta yritin!

      Ja totta kai parhailla tyypeillä on kolme poikaa! :D (Ja voi sit tehdä Beckhamit/ Selänteet joskus 7 vuoden päästä).

      Poista
    3. Pomot <3 Mulla on onneksi osunut kohdalle hyviä lähiesimiehiä, ylemmät pomot sitten onkin olleet vähän mitä sattuu...
      No todellakin parhailla on kolme poikaa \o/ mahtavaa! Itsehän tähtäilen siihen neljään poikaan, tässä enää miksikään sekatyöläiseksi aleta... Seitsemän vuoden päästä on kyllä liian myöhään, mähän saatan teoriassa olla mummi jo silloin (hope not mut Eka on silloin jo reilu 20. Mä olin 20 kun se syntyi). Mutta josko ensi vuonna :P tai sitä seuraavana...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?