tiistai 15. huhtikuuta 2014

Keittiöpsykologiaa töiden lomassa

Viime aikoina on mietityttänyt parisuhteet. Omassa kaveripiirissä on useammassakin osoitteessa menneet lusikat jakoon mikä on ihan fine. Joskus elämässä käy niin. Mutta se mikä on herättänyt ajatuksia itsessä on syyt mitkä ovat ajaneet homman siihen pisteeseen että erotaan. Ja siitä vasta ajatuksia heräsikin kun mietin ja totesin että myös minä olen joskus lopettanut parisuhteen ihan samalla tavalla.

Mä olen toivottoman huono utelemaan. En vaan osaa. Kuuntelen kyllä ja olen ihan terveellä tavalla utelias mutta en osaa udella. Jos joku haluaa puhua ja kertoa niin sitten kyllä juttelen ja kyselenkin mutta noin muuten ei vaan irtoa. Tämä pohjustukseksi tähän nyt sentakia että en tiedä täysin varmaksi perimmäisiä syitä yhtään kenenkään eroihin. Vaan puhun yleisellä tasolla. Tokikin ajatukset herätti nyt se että lähipiirissä on tapahtunut useampikin ero mutta mikään mitä kirjoitan ei koske ketään henkilöä yksittäiseksi. mietin ja kirjoitan lähinnä omanapaisesti ja omakohtaisiin kokemuksiin perustuen, huolimatta siitä että ajatukset herätti muiden elämässä tapahtuneet seikat. Että jos siellä joku tuttu nyt lukee niin tiedätte sitten. En juorua kenenkään lusikoista!

Joskus entisessä elämässä olen päättänyt parikin pidempää parisuhdetta sillä ajatuksella että kun mikään ei ole muuttunut. Olen ollut ilmeisesti sitä mieltä että asioiden pitäisi olla jollakin tietyllä tolalla jotta ne olisivat mulle oikein. Varmaan olen ajasta toiseen papattanut joistakin jutuista jotka mun mielestä pitäisi tehdä tai olla jollakin tietyllä tavalla.
No nyt tätä samaa syytä eroihin on kuulunut myös lähipiiristä. Ettäkun niin-ja-niin kauan on asiat olleet näin samalla tavalla, en jaksa enää. En omalla kohdalla ole osannut asioita pohtia tältä kantilta enkä varmaan olisi osannutkaan kun ne asiat on niin lähellä. Mutta nyt heräsin miettimään että miten niin asiat ei ole muuttuneet? Ja mihin niiden olisi pitänyt muuttua? Miten parisuhde on koskaan saanut edes alkunsa jos jo lähtökohtaisesti asiat ovat epäsuotaisalla tolalla?

Mistä sitten kumpuaa tämä tarve muuttaa toista tai toisen toimintatapoja? Ja miten se tuntuu olevan nimenomaan meidän naisten juttu. Omasta entisestä elämästä on jo senverran aikaa että on hankala kääntää aivoa siihen aikaan tässä vaiheessa. En suoraan sanottuna tarkasti enää muista että miksi ja minkä olen kokenut olevan väärällä tavalla. Sellaisena että olen halunnut erota. Mutta muistan kuitenkin todenneeni sen että kun mikään ei ole muuttunut. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo on aika epäreilusti sanottu. Ja näkökantana jopa aika lapsellisesti ajateltu.

Olisiko kyse ollut kuitenkin siitä että en ole itse pystynyt muuttumaan? Että olen itse kasvanut sellaiseen suuntaan mihin parisuhde ei sitten kuitenkaan ole mennyt. Ja kun ei ole kyse mistään kolmiodraamasta tai muusta niin omat erohaaveet ja vapaudenkaipuu on helpompi laittaa toisen syyksi. Ainakin siinä vaiheessa kun päätöstä vasta pyörittelee. Eroaminen on aina niin kipeää että joskus niitä todellisia syitä ei pysty ihan heti kohtaamaan vaan on helpompi laittaa se prosessi käyntiin niihin "sivuseikkoihin" vedoten. Enkä suinkaan vähättele. Toiselle pienet asiat on toiselle isoja, ylitsepääsemättömän tärkeitä asioita. Mutta jumiuduinkin nyt ehkä hieman siihen mikään ei ole muuttunut-lauseeseen. Miksi minkään tarvitsisi muuttua? Jos on kyse asioista jotka on aina, siis oletuksena suhteen alustapitäen, olleet miten on. Miksi yhteen on päädytty jos aina on ollut näin? Jos on lähtenyt parisuhteeseen, jossa jo lähtökohtaisesti on asioita jotka ajattelee "vialliseksi" niin pitäisikö sen kasvun ja muutoksen tapahtua siellä omien korvien välissä?

Omalla kohdalla elämä on vienyt siihen suuntaan että olen onnellinen näin. Ja tiedän niiden eksienkin olevan onnellisia. Eli lopputulos oli kuitenkin kaikkia osapuolia tyydyttävä vaikka alunalkaen kipua ja kolotusta oli niin sielussa kuin sydämessäkin. Ennenkaikkea koen että olen kasvanut onnelliseksi. Kukaan yksittäinen henkilö ei ole mun onnellisuudesta (tai jos kolikko olisikin toisinpäin, onnettomana olemisesta) vastuussa vaan olen sen saavuttanut ihan itse. En missään nimessä sano että on hyvä että erinäiset tapahtumat ovat ajaneet mut tähän pisteeseen. Toki toivon että olisin aiheuttanut vähän vähemmän sydänsuruja ja ikäviä asioita ihmisille, jotka ovat kuitenkin olleet tärkeitä. Ehkä mä tarvitsin ne kokemukset jotta osasin kasvaa mutta jos asiaa tarkastellaan puhtaasti oikein vai väärin-asetelmana niin tietysti on väärin jos muita sattuu. Vaikka se tapahtuisi tahtomatta.
Toivon kuitenkin että nyt olisi jo niin iso että ymmärtäisi sen vastuun siitä omasta elämästään. Että se vastuu on mulla eikä kenelläkään toisella. Että minä vastaan siitä miten minä voin.Vaikka mikään ei olisikaan muuttunut.

2 kommenttia:

  1. Mä taas tunnistan ton "mikään ei muutu" tilanteen omassa parisuhteessa. Kyse on miehen, hmm mikäköhän olis hyvä sana sitä kuvaamaan, addiktiosta/taipumuksesta/tavasta viettää kaikki liikenevä aika tietokoneella. Me ollaan oltu yhessä nyt 13 vuotta ja tasasin väliajoin tosta väännetään kättä. Minä ehdottelen mitä tahansa yhteistä tekemistä, vähän aikaa ukko skarppaa ja sit taas palataan vanhaan. Nyt kun on lapsia ja ne on jo 2 ja 4, on nähtävissä, että edes lasten kanssa ei kiinnosta viettää aikaa, tietokone vie voiton. Eli "mikään ei muutu" ja mulla alkaa olla mitta täys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, no toi on kyllä tosi ankeaa. Ja tuommonen kyllä pitäiskin muuttua. Varmasti on niitä juttuja mitkä menee tuon "mikään ei muutu"-kohdan alle joiden kohdalla on ihan luontevaa että alkaa tuntumaan siltä että tosissaan alkaa riittää. Kuitenkin meistä jokaisen, oli minkä ikäinen tahansa, pitäisi mun mielestä kasvaa koko aikuisiänkin ajan. Juurikin eri elämänkokemusten ja -tapahtumien myötä. Lasten saaminen on oikein hyvä esimerkki. Harvoinhan se suhde pysyykään _täysin_ samanlaisena kuin joskus silloin alkuaikoina koska tapahtuu kaikkea mikä vaikuttaa ja, ainakin toivonmukaan, myös kasvattaa. Niin mä ainakin ajattelen. Se on harmi jos se kasvu ei tapahdu sitten sillälailla "tasajalkaa".

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?