tiistai 29. huhtikuuta 2014

Väsynyttä pohdintaa viime viikkojen puhutuimmista

Mun yksi puuha yövuoroissa on blogilistan päivittäminen. Luen mahdollisimman paljon ja pistän itseni ajantasalle mitä kukakin on kirjoittanut. Luen ajatuksella mutta monesti jos kirjoituksesta on ehtinyt jo kulua vähän aikaa ja jos keskustelu on jo hiljentynyt kommenteissa niin jää sitten itse kommentoimatta. Teenkin niitä ajatuksellisia hiekkakakkuja nyt tänne omalle hiekkalaatikolle.

Monessa blogissa on esiintynyt järjettömän hyviä kirjoituksia vaatteiden eettisyydestä, materianhaalimisesta ja lastenvaatekiimasta. Materiasta ylipäätänsä, siitä mitä sillä yritetään heijastaa sekä siitä minkä verran sillä yritetään osoittaa sitä omaa vanhemmuutta. Nämä kirjoitukset on itseasiassa ollut niin hyviä että täällä vaan vimmatusti nyökytän, ei mitään lisättävää. Mutta ajatuksia toki heräsi.

Toinen hyvä aihe, joka on kiertänyt on ikuisuusaihe päivähoito/kotihoito. Sitä en edes nyt yritä tähän saada ajateltua kun en oikein osaa muodostaa tällä hetkellä mitään kantaa. Niin moni seikka vaikuttaa siihen mitä ajattelee ja mä ainakin koen että ihan maantieteellinen sijaintikin vaikuttaa siihen miltä tuntuu. Esimerkiksi me asutaan tällä hetkellä kaupunginosassa jossa on yksi Helsingin pahimmista päivähoito-ongelmista. Ja tällä hetkellä meidän kanta on se että ei haluta lastamme osaksi sitä päivähoito-ongelmaa. Jossain toisessa paikassa, jossa tuota ongelmaa ei olisi, niin mikä jottei. Odotan mielenkiinnolla kirvoittaako Iltasanomien reportaasi millaista keskustelua. Mutta se siitä. Muuhun mitä on mielellä. Tulipas alkujaariteltua.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä että lapsia pitäisi koodata vaikka jonkun vaatemerkin mukaan. Ymmärrän joltain kantilta sen että toisille se vaan on osa sitä vanhemmuutta. Mutta mä laitan sen enempi suorittamisen alle. Että siitä lasten vaatettamisesta tehdään oikeasti jo projekti. Metsästetään tiettyjä tuotteita ja nähdään vaivaa että löytyy juuri se tietty. Vastaava ei käy koska se pitää olla nimenomaan joku tietty merkki. En missään nimessä tuomitse ketään joka näin tekee mutta en myöskään ymmärrä miten se liittyy vanhemmuuteen. Ne on VAIN vaatteita. Ja kyllä, se on tärkeää miettiä että mistä ne on lähtöisin ja on tärkeää tehdä kuluttajana kestäviä valintoja (ja mä tarkoitan kestävällä valinnalla sitä että se kestävyys riittäisi sinne alkuperäismaahan asti, en sitä että vaatteella olisi mahdollisimman suuri jälleenmyyntiarvo). Meillä länsimaalaisina on siihen moraalinen vastuu. Mutta kuitenkin, jos nyt painotan enempi sitä merkkeihin pukemista niin ruohonjuuritasolla, näin kylmässä maassa niiden vaatteiden tärkein funktio on pitää lämpimänä. Se pieni printti siinä vaatteessa joka kertoo valmistajan, ei lämmitä. Miksi niistä vaatteista pitäisi olla sen isompaa mielipidettä?

Ajattelen kuitenkin myös niin että ehkä se sellainen lastenvaatteilu on ajanvietettäkin. Ei nyt ehkä suoranainen harrastus mutta joku kiinnostuksen kohde. Ja olen vilpittömästi sitä mieltä että kaikki keinot on sallittuja, mitä se oma mielenterveys vaatii jotta selviää niistä pikkulapsivuosista. Mutta silloin ei mun mielestä olekaan kyse mistään varsinaisesta vanhemmuuden mittailusta. Silloin ei yritetä esittää muille jotenkin "parempaa vanhempaa". Mä en ole itse tällaiseen ilmiöön törmännyt missään mutta sain sen käsityksen kun lueskelin muiden kirjoituksia että tämmöistäkin esiintyisi. Mun mielestä ehkä jopa vähän surullista jos näin on. Ulkopuolelta on toki sitten hankala iskeä leimaa että kummasta on kyse; ajanvietteestä vai pätemisestä.

Omaa toimintaa on aina hyvä arvioida mutta koska vanhemmuudesta tuli niin pirun kriittistä? Mä koen vähän väliä että mun identiteetti vanhempana on hukassa mutta ei se mulla ainakaan palaudu niin että mulle joku ulkopuolinen vakuuttelisi että kyllä mä kelpaan vanhempana. Tai että saisin sen varmuuden jollain materialla palautettua. Mitä se oikeasti auttaa jos ulkoisesti näytät joltain tietynlaiselta vanhemmalta jos et kuitenkaan sitten sisimmiltäsi ole varma siitä mitä olet? Ja jos sitä omaa vanhemmuutta tarvitsee pönkittää vahvemmaksi materialla niin päteekö tämä myös muissa rooleissa? Ja kokeeko sitä huonommuutta myös muiden roolien alla? Puolisona, naapurina, lapsena, työntekijänä? Mistä tämä muka-luotu kilpailutilanne oikein on saanut alkunsa?

Mä en koskaan, missään suorita mitään koodausta sen suhteen että mitä merkkiä lapsilla on päällä, millaisia vaunuja kukakin työntää jne. Yksinkertaisesti siksi että mua ei kiinnosta. Mua ei ennen lapsiakaan kiinnostanut että mikä merkki nyt on koskakin esillä. Ihan varmasti jotain tiettyjä uskollisuuksia mullakin on jotka nousee alitajunnasta mutta mitään tietoista en allekirjoita harrastavani. En oikein osaakaan. Enkä kyllä haluakaan. Mä koen pikemminkin ahdistavana sen että mun pitäisi merkki- ja värikoodata meidän perhe. Meillä jokaisella (miinus Kolmas, se on vielä niin pieni) on niin omanlaatuinen  maku että ei ole olemassa sellaista millä meidät saisi merkkikoodattua yhtäläiseksi. Mulla meni aivan helvetin kauan edes tietää mikä joku pop on.

Musta olisi mielenkiintoista tietää että miten se vaikuttaa lapsen omiin valintoihin joskus isompana, jos vanhemmat on kovasti merkkikoodanneet syntymästä lähtien. Onkohan tästä tehty mitään tutkimusta?
Ja samaten, onko enää edes olemassa mitään yksilöllistä tapaa pukeutua ja olla? Vai kuulutko väkisinkin aina johonkin vallalla olevaan genreen, ilman että itse edes tajuat koko juttua.
Mua myös mietityttää että mistä tämä tämmöinen merkki-kiimailu syntyy? Onko se vaan sellaista kotivuosien status-symbolointia?

Kovin paljon mua mietityttää myös vaatteiden jälleenmyyntiarvo. Myönnän että toki meilläkin on panostettu tiettyihin kestäviin seikkoihin sillä idealla että ne kulkisi kaikki lapset läpi. Kierrätetään oman perheen sisällä. Myönnän että mekin ollaan myyty tavaroita nettikirppiksillä ym. Mä näkisin kierrättämisen idean siinä että sitä rahaa suurempi arvo on sillä kierrättämisen idealla. Sillä että se vaate, tavara, tai mikä nyt onkaan kierrätetty eteenpäin ei ole turha vaikka me ei enää sitä tarvittukaan vaan se sai jatkoajan jollakin toisella. Kun puheisiin tulee mukaan sanat jälleenmyyntiarvo ja ovh, niin mun mielestä se kierrättämisen ajatus, miten mä sen miellän vähän kusee. Silloin sillä kierrättämisellä tehdään ehdasti bisnestä, enkä sano että sekään väärin on. Mutta asioista voitaisiin jutella niiden oikeilla nimillä. Toki on kiva lisä jos käteen jää muutakin kuin vain hyvä mieli mutta välillä törmää kyllä niin käsittämättömiin jälleenmyyntiyrittelyihin että pistää ihmetyttämään. Laitetaan nyt perään kuitenkin se perinteinen eihän se tyhmä ole joka pyytää vaan se joka maksaa.

Joku voisi toki mutkin liputtaa johonkin laiska työntekijä-kategoriaan koska bloggaan yövuoroissa. No, mulle se on aika sama koska mulle on itsestäänselvää että siitä yhdestätoista tunnista mitä yötyössä olen niin se blogissa oleminen on ihan pintaraapaisua. Kyllä se suurinosa ajasta menee ihan niitä töitä tekiessä. Mä koen että mulle on aivan se-ja-sama mitä joku lukija siitä ajattelee, pääasia että mä olen itse sinut asian kanssa. Tiedän itse olevani hyvä työntekijä ja tiedän itse että teen työni. Sitä ei tarvitse kenenkään mulle vakuutella enkä mä tarvitse keneltäkään mitään siunauksia sen suhteen että vietänkö mä täällä liikaa aikaa työaikana vai en.
Aika samalla lailla koen myös oman vanhemmuuden. Mä määritän sen sisälläni, josta se säteilee ulospäin. Mikään vaate tai tavara ei kykene sitä ruokkimaan.

En mä halua sanoa että joku vaatekoodaaminen tai tavaran hamstraaminen nyt olisi väärin. Mutta en vaan ymmärrä sellaista suorituskeskeistä lähtökohtaa oikein minkään asian suhteen. En tämänkään.

Ps. Mun on pakko hehkuttaa ja palvoa ja ylistää parjattua julkista terveydenhuoltoa. Meillä on ollut kymmenen vuotta sama terveyskeskuslääkäri enkä ole koskaan, en työni puolesta enkä itse ollessani potilaana, törmännyt yhtä pätevään ja oikeasti hyvään lääkäriin. Ihmiseen joka ottaa potilaatkin ihmisinä ja yksilöinä, joka ottaa vakavissaan ja oikeasti tutkii ja on kiinnostunut. Kertaakaan hänen vastaanotolla käydessä ei tule olo että "anteeksi kun nyt olen täällä aikaasi tuhlaamassa" vaan tulee olo että sut otetaan tosissaan etkä ole tullut turhaan. Ihana, ihana ihminen lääkärintakissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?