maanantai 28. huhtikuuta 2014

"Vieläkö sä hullu imetät?"

Meidän piirua vaille puolitoistavuotias tuuttasi tässä jonkun tiheän imun kauden. Tai oikeastaan luulen että Kolmas imee vasta-aineita, olin nimittäin juuri flunssassa. Pitkään näytti jo siltä että poika alkaisi vieroittaa itseään mutta sitten taas mentiin. Omat fiilarit on vaihtelevia. On hetkiä kun vituttaa että juokseva lapseni on koko ajan pyytämässä maitoa ja sitten ei ruoka maistu mutta pääsääntöisesti asia ei hirveästi paina mieltä. Mitään pitkäaikais-suunnitelmia en ole vieroittamisen suhteen ajatellut. Katsotaan kesälomalla tai sitten loppuvuodesta kun pyöräytetään paletti taas ympäri ja musta tulee se kotona olija. Pitkään kuitenkin oli niin että imetys tapahtui kerran vuorokaudessa eli eipä nyt kovin kummoisesta asiasta ollut kyse.

Me järjestetään Siipan kanssa aina silloin tällöin (rehellisyyden nimissä hyvin harvoin. Mutta sentään edes joskus) päiviä että meistä jompi kumpi saa olla ihan yksin. Kukaan lapsista ei ole kotona ja aikuinen saa tehdä ihan mitä haluaa. Nukkua, olla, lukea, siivota, urheilla. Mitä ikinä haluaa. Tänään oli mun vuoro. Mä tyhjensin digiboksia, luin ja leivoin. Järjestin pahimmat sotkut pois lattioilta mutta en varsinaisesti siivonnut. Vapun jälkeen on Siipan vapaapäivän vuoro.

Perheelle herkkuja. Meillä ei kyllä saa alkuillasta otettua hyviä kuvia missään koska valotus on aina ihan perseestä ilta-auringon aikana. Syynä ei ole ainakaan se että en osaisi valokuvata.

Näitä päiviä ollaan järkätty oikeastaan siitä lähtien kun Kolmas alkoi syömään muutakin kuin rintamaitoa. Kun isäkin pystyi huolehtimaan ruokkimisesta. Nyt mun palattua töihin on ollut toki aina haasteellisempaa järjestää näitä mutta mulla on viikkovapaita, Kaksikko on arkisin koulussa ja viikonloppuisin silloin tällöin isällään eli ei tämä mahdotonta ole. Jos mä en vaan satu olemaan töissä. Onnistuu kyllä. Imetyksestä huolimatta olen ollut lapsestani erossa jopa vuorokaudenkin. Toki imetys on pitänyt ottaa huomioon mutta en koe olevani sidottu ja kahlittuna lapseen. Tämäkin, kuten kaikki, on ollut vain järjestelykysymys.

Lapset on pieniä niin mahdottoman lyhkäisen ajan. Se aika minkä äiti imettää on loppupeleissä ja ihmisiässä aikana hyvin pieni. Vaikka imettäisi sen suositusajan eli kaksi vuotta. Ja sitäpaitsi mikä on edes sidottua? Sekö että imettää? Ihan todellako vaihtoehdot on vain ne kaksi ääripäätä; joko imetät tai et imetä. Ja jos imetät niin automaattisesti olet sidottu. Että olet kahlittuna taaperoon joka siellä kotona komentaa koska syöt, nukut ja menet koska imetys.
Mun on jotenkin tosi hankala ymmärtää tätä kuviota. Vielä kolmannen lapsenkin kohdalla. Kummallinen ongelma tehty taas tisseistä. Tai pikemminkin siitä imetyksestä. Mun on todella vaikea ymmärtää sitä että se imettäminen koetaan jotenkin pakkona siinä vaiheessa kun lapsi on sen yli yksi vee. Että siinä nyt jotenkin olisi naisen oikeudet omaan elämään ja omiin juttuihin poljettuna.  Että mitään omaa ei voi olla ja kyllä nyt muka pitäisi jo alkaa olemaan muutakin elämässä. Ei voi olla tervettä tuo tuollainen.
Pakko sanoa että mulla ainakin se on kyllä ihan työ joka estää niitä mun omia menoja miljoonasti enemmän kuin se imettäminen. Ja ihan muuten newsflash, lapset sitoo kyllä vanhempaa aika lailla ihan ilman sitä imetystäkin! Ei voi tulla ja mennä miten vaan enää. Se vähän niinkuin kuuluu siihen vanhemmuuteen.
Mua muuten ärsyttää ihan julmetusti koko imettää sana. Eikö olla voitu yhtään parempaa keksiä? Englannin breast feeding ja ruotsin amning (toivottavasti a-ruotsini käänsi oikein, en ollut ihan varma onko oikea muoto amma vai amning) on jotenkin korvaan kivan kuuloisia mutta imettämisestä mulla tulee aina mieleen kyllä kaikkia muita ajatusyhtymiä kuin vauvan ruokinta.

Olen kyllä miettinyt sitäkin että käytetäänkö imetystä vain syynä. Että jos aina vetoaa siihen että ei voi kun imettää. Vaikka syyt olisikin jotain ihan muuta. Että ei vain ole valmis olemaan lapsesta erossa. Tai on niin väsynyt että ei jaksa. Tai ei vaan huvita. Imetys on aika tyhjentävä ja helppo sanoa syyksi miksei tule. Harva jää kyselemään kun sen kortin heittää. Että ehkä se joskus sitä kysyjäpuolta ärsyttääkin jos jo kysyessä tietää että vastaus on koska imetys. Mutta miksei voi sanoa suoraan? Jos ei vaan halua. Toiset pienten lasten äidit haluaa mennä ja toiset taas ei halua. Mikä siinä on niin ihmeellistä?

Otsikko on muuten peräisin kaverin viestiketjusta jossa kävi ilmi että puolitoistavuotiasta vielä imetetään. Hulluuden merkkihän se on. Tiedän kyllä että sanoja ei sitä tarkoittanut niin kuin se mun korvaan särähti.
Mä en edelleenkään jaksa provosoitua siitä että ihmiset kauhistelee imettämistä. Mutta siitä provosoidun että ei nähdä metsää puilta.

6 kommenttia:

  1. Mä luulen, että usein valitaan joku kätevä tekosyy, jos ei huvita.

    Imetys on kätevä tekosyy.
    Hankala puolisokin on kätevä tekosyy (epäilen, että on ihmisiä, joiden puolisot eivät ole niin hankalia kuin he antavat ymmärtää. He vain eivät uskalla sanoa, että nyt ei huvita.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa.
      Meinasin itsekin niputtaa tuohon samaan hankalan puolison ja muita syitä mutta pidättäydyin nyt vain tuossa imetyksessä. Harmi tosiaan että ei uskalleta sanoa ääneen. Tai mä luulen että se ei itseasiassa aina ole edes uskalluksesta kiinni vaan siitä että ei jakseta sitä inkuttamista ja "tuu nyt, no tulisit nyt"-vinkumista kun ei haluta ymmärtää ja kuulla niitä todellisia syitä.

      Poista
  2. Mua kyllä vähän hirvittää, jos tuleva vauva on yhtä tissiriippuvainen kuin isoveljensä. Nyt nimittäin tuntuu, että haluaisin päästä kotoa johonkin ilman vauvaa jo ennen kuin se täyttää ~puoli vuotta, vaikka voihan toki olla, että vauvakupla iskee taas. Tää on asia, jota olen viime päivinä pohdiskellut, vaikka ihan turhaahan on etukäteen miettiä, kun ei yhtään tiedä millainen kuvio tulee olemaan. Mä herun aika hitaasti/vähän rintapumpulle, joten ainakin ykkösen aikaan koin sen pirun pumppauksen ihan helvettinä - mun olis pitänyt niiden imetysmaratonien jälkeen istua vielä tuntikausia kiinni pumpussa, että olisin saanut mitään järkeviä määriä maitoa talteen, joten totesin useimmiten että ei kiitos. Ja pullostahan esikoinen ei suostunut edes maitoa ottamaan, joten muistaakseni sen yhden kerran, kun yritin päästä kotoa ilman vauvaa, mut soitettiin 1½ tunnin kuluttua takaisin. Olin myös niin väsynyt, että ei enää huvittanut yrittää useampaa tuttipullomerkkiäkään - näin ollen luovutin ja totesin, etten liiku kotoa ilman vauvaa.

    Mut siis myöhemmässä vaiheessa imetys ei minusta kyllä estä mitään. Ei se maito yhdessä vuorokaudessa lopu eikä lapsikaan kai siinä ajassa vieroitu.

    Saa nähdä muuten innostuuko ykkönen uudestaan tissistä kun vauva saapuu. Odotan ristiriitaisia tuntemuksia, mikäli keissi tulee olemaan tämä.

    Omat päivät on muuten ihan huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se kakkonen välttämättä ole samanlainen kuin ykkönen :)
      Ehkä se tuntuu turhalta miettiä noita etukäteen kun ei tyypistä voi tietää mutta musta on aina hyvä että pyörittelee ajatuksia. Eri juttuja ja vaihtoehtoja ja vähän makustelee että miltä mikäkin tuntuu.

      Omat päivät on kyllä kivoja :) Tosin mulla on se seuraava päivä jotenkin ihmeellisen vaikea ja olen tosi kiukkuinen ja ärtynyt. Oman ajan krapulaa tjtn...

      Poista
    2. Hei, mä tunnistan tuon krapulan myös! Siitä on tullut vähän huono omatunto, mutta lohdullista, jos sitä ilmenee muillakin.

      Poista
    3. Mä olen myös antanut itseni ymmärtää että tuota potee muutkin :) eli en kovasti omatuntoile asiasta mutta onhan se vähän kurja perheelle että "kiitän" omasta ajastani äksyilyllä.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?