maanantai 19. toukokuuta 2014

Myrkky

Nytpä seuraa taas aihepiiri josta en oikein tiedä että mistä vinkkelistä sitä lähestyisi. Saa nähdä jääkö pyörimään luonnoksiin vai päätyykö eetteriin asti. Vaikka aihe on vaikea niin en nyt kuitenkaan vaan pääse yli siitä että haluan siitä kirjoittaa.

Mulla on takana useampi työpaikka ja enempi vähempi jokaisessa olen huomannut saman seikan. En tiedä onko kyse sukupuolesta, luonteesta, suomalaisuudesta vai näiden kaikkien sekoituksesta. Pitkään myös ajattelin että se vika on mussa. Että mä olen jotenkin provosoiva ja päädyn vaan törmäyskurssille ihmisten kanssa. Varmasti vikaa on minussakin. Mutta ei vain minussa.

En halua nyt leimata mitään tiettyä yhteisöä koska näitä tyyppejä on ihan kaikkialla. Mutta omalla kohdalla heitä on eniten osunut kohdalle työpaikalla. Yllättävän monessa työyhteisössä löytyy se yksi riidankylväjä joka myrkyttää koko työyhteisön.
Miten se on edes mahdollista? Että yksi ihminen saa aikaan niin paljon pahaa verta. Ja näitä tyyppejä löytyy monesta muustakin yhteydestä kuin vain sieltä omalta työpaikalta. Naapurustosta, vanhempainillasta, kaupan kassajonosta. Tyyppejä ketkä marmattaa siihen malliin että imevät ympäriltään kaiken hyvän energian. Ketkä tukahduttaa peruspositiivisuuden. Ihmisiä, joilla on ihan täysin omat käyttäytymisssääntönsä. Jotka saavat itse valita ketä esimerkiksi tervehditään tai kenen kanssa keskustellaan. Ja jotka pyrkivät häivyttämään sut maailmankuvasta pelkästään sillä että vaientavat sut leikkimällä että et ole olemassakaan. Jotka pyörittelevät silmiään ja huokailevat joka kerta kun sanot jotain. Tiedätte varmaankin ihmistyypin.

Keskustelin erään ihmisen kanssa aiheesta ja hän koki nämä ihmiset kiusaajina. Itse niputan nämä lähinnä aikuisteinien genren alle. Mä en nimittäin jaksa alistua kiusattavaksi. En enää tässä iässä.
Aikuisteinit käyttäytyvät ja toimivat vähän kuten teinit tai pikkulapset mutta ovat jo täysi-ikäisiä. Useimmiten siitä teini-iästä on jo ihan älyttömän pitkä aika ja kaiken järjen mukaan pitäisi osata toimia yhteisössä jo sillä tavalla kuten voisi odottaa. Kun ollaan kuitenkin kaikki jo näennäisesti aikuisia. Asiat ajetaan läpi kiukuttelemalla ja yhteistyökykyä löytyy yhtä paljon kuin kuivuneesta kuulakärkikynästä. Niskojaan nakellen nämä ihmiset liikkuvat, kehonkuva kirkuen vääryyttä ja julistaen äänettömästi että vika on sinussa. Oma peilikuva on puhdas.

Mulla ei ole mikään tarve miellyttää kaikkia mutta tykkään käyttäytyä kivasti ihmisiä kohtaan. Kaikista ei tarvitse tykätä mutta pääsee helvetin paljon helpommalla kun yrittää tulla jotenkin toimeen. Hymyllä saa paljon aikaiseksi ja mulla sattuu vielä olemaan melkoisen kivannäköinen hymy. Rauhallisuudella saavuttaa melkolailla hankalissakin tilanteissa ja konfliktien kohdalla kysytään ennenkaikkea tilannetajua. Mutta mitä enemmän olen se minä joka olen niin sen enemmän se tuntuu tiettyä ihmisryhmää ärsyttävän. Se tuntuu olevan lähestulkoon sairasta että haluaa tulla toimeen ihmisten kanssa, eikä ota tai tee asioista henkilökohtaisia.
Sinänsä koen olevani onnekas sillä olen aina ollut sellaisissa työyhteisöissä joissa asioihin on puututtu kun se kissa vain on nostettu pöydälle. Valitettavasti se nostaja olen ollut monesti minä. Jonkun on oltava se viestintuoja. En haali sitä roolia itselleni mutta en myöskään kestä epäkohtia. Aina se viestintuoja myös saa osumia. Joskus kovemminkin. En silti muuttaisi mitään.

En tiedä onko se vain minä ja mun pää mutta musta tuntuu että mitä paremmin viihdyt työssäsi ja alallasi niin sen varmempaa on että sua karsastetaan työpaikalla. Töissä ei saa viihtyä eikä siellä ainakaan saa olla kivaa. Siellä pitää kärsiä ja muistaa tasaisin väliajoin marmattaa siitä kuinka tänne nyt piti taas raahautua. Nämä aikuisteinit tuntuvan pyhittävän sen oman elämänsä kurjuuden maksimoinnille ja koska heillä on paskaa niin kaikilla pitäisi olla paskaa. Tokikin se paska on kovin suhteellista ja loppupeleissä asiat ovat oikeasti vain hyvin. Mutta koska kärsimyksestä on tehty elämäntapa niin tekemällä tehdään niitä ongelmia sinne omaan elämään. Ja siitä pidetään huolta että se myös näkyy ja kuuluu. Heillä on kaikki aina vähän huonommin ja raskaammin kuin meillä muilla.

Ollaan tyytymättömiä ympäristöön vaikka oikeasti ne tyytymättömät seikat löytyisikin sieltä omien korvien välistä ja sieltä omasta elämästä. Muttakun sitä ei vaan pysty myöntämään ja kohtaamaan. On helpompi vierittää syitä kauemmaksi omasta navasta. Kuitenkaan se olo ei helpota. Vaan tilanne paisuu paisumistaan. Musta tuntuu jo ajatuksena kamalalta että pitäisi elää noin. Vältellä kaikkea ja vaan päivästä toiseen elää tyytymättömänä. Kamalan raskaan kuuloista. Katkeralta maistuva ihmiselämä.

Huh, helpottipas!

3 kommenttia:

  1. Minä taas kammosin hoitotyössä eniten "pätijöitä", en tiedä meneekö samaan kategoriaanaikuisteinien kanssa, varmaan osittain. Eli ne ihmiset jotka vaan omasta (huom.nimenomaan omasta) mielestään tekevät enemmän kuin muut. He joilla on pokkaa ja jaksamista luetteloida kaikki se mitä he ovat vuoronsa aikana tehneet. Mun kohdalle yhdessä työpaikassa sattui tällainen pahimmanlaatuinen jossa yhdistyi lisäksi tämä teiniangsti ainakin minua kohtaan. Saattoi esim. yövuorossa leipoa seuraavaksi päiväksi (mikä siis tietysti äkkiseltään kuulostaa kivalta vai mitä!), mutta sitten huomautteli et "Kun sinäkään et viitsi koskaan tehdä näin" siis leipoa yövuorossa... No, koska hän leipoi yleensä n.4 pellillistä ja pakasti niin tursusi sitä pullaa vähän joka tuutista... Tai huomautteli kuinka hänellä ei ainakaan ole koooooskaan aikaa istua työvuorossa. Oli siis oikeastikin puuhakas ja aikaansaapa, mutta niinpä olin minäkin. Yleensä vain olin häntä nopeampi ja minulla jäi aikaa istua ja sekös harmitti ;D No, näitä esimerkkejä riittäisi. Itse en pahemmin edes jaksanut välittää, huvitti vain, että minua reippaas 20v vanhempi jaksoi olla tuollainen, varmaan rasittavaa olla hän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sinänsä koe että mun kirjoittama olisi vain minkään tietyn alan ongelma. Olen törmännyt siihen niin monessa eri yhteydessä. Mutta toki naisvaltaisilla aloilla on varmaankin enempi tämäntyyppisiä juttuja koska jostain syystä nämä ilmiöt on nimenomaan naisten ongelmia..

      Monestihan tosiaan sieltä syvemmältä paljastuu juttuja mitkä ei liity työhön millään lailla ja mitkä hiertää. Mutta ilmenevät sitten siellä töissä ja se on tosi raskasta jotenkin olla siinä sijaiskärsijänä. Helpompi olisi painaa kaikki villaisella muttakun ei sekään tunnu oikein hyvältä ratkaisulta. Juuri tuossa mietiskelin että lähiesimiehen (ei siis vain omani vaan ylipäätänsä) duuni on kyllä sellainen mitä ei hirveästi kadehdi. Varsinainen koiranvirka pääsääntöisesti...

      Poista
    2. Heh en minäkään tarkoittanut, et olisi "alan ongelma", mutta mun ala vain oli pitkään hoitoala ja kokemukset eniten sieltä :) Tällä uudemmalla alanvaltauksellani työkavereina on enemmän miehiä ja no joo, sen huomaa :D suorempaa puhetta ja enemmän "vapauksia", ei takana kyttäystä ja jos jokin menee pieleen, se kyllä sanotaan heti päin naamaa, mutta itse pidänkin juuri siitä tavasta :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?