perjantai 2. toukokuuta 2014

Vauva on...

..jo puolitoista vuotta! Kokonaiset kahdeksantoista kuukautta. Eikä muuten enää yhtään vauva vaan topakka taapero. Nyt sen myönnän minäkin vaikka vauvasta välillä puhunkin.

Mistähän tuota nyt sitten aloittaisi taaperostamme turinoinnin?

Kolmas on ollut isänsä kanssa kotona nyt siis liki viisi kuukautta mun ollessa töissä. Pojasta on tuona aikana kehkeytynyt hyvin tiiviisti isän poika, jos nyt sitä ei ollut jo aiemminkin. Mitään isompia shokkeja tästä hoitovastuun vaihdoksesta ei ole pojassa näkynyt, ehkä aluksi ripustautui isäänsä enemmän mutta viime ajat on kyllä ollut tiukasti taas äidinkin lahkeessa roikkumassa. Kaikenkaikkiaan on ollut mahtavaa seurata vähän toisesta vinkkelistä lapsen kehitystä. Ei-kotonaolevana vanhempana.

Puolitoistavuotiaamme on kovasti sylissä viihtyvää sorttia. Ja näin työssäkävijän näkökulmasta se tuntuu vain mukavalta. Pienet kädet kietoutuu tiukasti kaulan ympärille. Tuntuu muutenkin että kaikki (tai ainaskin lähes kaikki) mitä lapsi tekee on ihmeellistä ja suloista. Tiedä sitten johtuuko se siitä että olen nyt enemmän poissa kuin Kaksikon ollessa tämän ikäisiä vai siitä että Kolmas on kolmas lapsi. Sen tiedostaa jotenkin vähän pelottavankin selvästi miten nopeasti ne pari ensimmäistä ikävuotta menevät. Ja miten vaikea niistä on pitää kiinni ja luoda kaikesta muistijälkiä.

Mulla ja Kolmosella on omia rutiineja ja juttuja paljonkin, isän kanssa on sitten omat. Mun kanssa Kolmas selvästi tykkää pötkötellä lähekkäin, tutkia kasvoja ja silitellä. Hihittää ja työntää tuttia mun suuhun. Kaivautua kainaloon ja kietoutua käden ympärille.
Siipan ja Kolmosen rutiineja on hauska seurata vierestä. Aamuisin ensimmäiseksi Kolmas haluaa huikat yöpöydällä olevasta vedestä. Senjälkeen Kolmas käy hakemassa isälle hiuspampulan ja kännykän, josta pitää katsoa pari videota. Sitten silitellään ja hellitään vähän jalkopäässä pötköttävää kissaa ja sitten lähdetään aamupalalle. Vastaavia on muitakin, esimerkiksi illalle löytyy omat jutut.

Kissoista puheenollen, voi jestas miten niitä rakastetaankaan. Kolmas haluaa jatkuvasti yrittää pitää kissoja sylissä. Miten hellästi niitä halitaankaan ja suukotellaan. Silitys ja hellä taputtelukin onnistuu mutta usein Kolmas vielä säikyttää kissat innokkaalla kiljumisellaan.

Viimeiksi kun kirjoitin että vauva ei vielä kävele niin tyyppi pisti seuraavalla viikolla vaihteen kunnolla päälle. Matkat kahdella jalalla piteni jatkuvasti ja juoksuaskeleitakin tapailtiin pian. Nythän tyyppi luonnollisesti menee jo niin kovaa että perässä ei meinaa pysyä.

Tässä kevään mittaan, ja kävelyn mahdollistaessa liikkumisen, Kolmas on intoutunut ulkona leikkimisestä. Leikkipuistot ja leikkipaikat on ihmeellisiä ja hihkuminen alkaa aina jos mennään keinun tai liukumäen ohitse. Jos kotona mennään ulos niin ensimmäisenä poika taapertaa leikkipaikalle. Ihan sama vaikka kauppaan pitäisi mennä. Ulkona leikkiminen on selvästi myös pitkäjänteisempää. Sisällä lelut eivät kauaa jaksa innostaa mutta ulkona poika jaksaa pitkän tovin esimerkiksi lapioida hiekkaa.

Kävelyn myötä myös tanssiminen sai ihan uudet ulottuvuudet. Pienimmäisemme onkin varsinainen latinolanne joka tanssii minkä musiikin tahdissa vain. Muistaa myös aploodeerata itselleen. Laululeikit ovat myös tämän kaverin kanssa nyt mahtavia koska poika on alkanut hahmottaa että mikä liike kuuluu laulun mihinkin kohtaan. Supersuloista, toteaa äiti täysin subjektiiviselta näkökantilta!

Kolmas on kovasti auttavaista sorttia. Meillä ei tiskikonetta tai kauppakasseja tyhjennetä ilman taaperon työnohjausta, vaipat hän vie itse roskiin (myös kestovaipat) ja valoja ei täällä muut sytytä. Ylipäätään kaikki nappien painamiset on pienimmän heiniä. Hissin tilaaminen, kahvinkeittimen päälle laitto, pyykkikoneen käynnistys, you name it.

Hieman hyssytellen kerron että meillä nukutaan öisin! Pääsääntöisesti. Ehkä kerran, kaksi viikossa poika eksyy vielä viereen nukkumaan mutta muuten meillä ei öisin enää valvoskella. Tätä on nyt kestänyt muutaman viikon ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan itselläkin että vauvavuosi alkaa univelkojen osalta olla nollattuna. Ei unikouluja, ei mitään. Se vain alkoi nukkumaan.

Syöminen itse lusikalla alkoi myös kiinnostaa hyvin pian sen jälkeen kun viimeiksi raportoin että ei kiinnosta. Nykyään käytössä on Kolmannen omavalinteisesti joko haarukka, lusikka tai sormet. Ruoka maistuu parhaalta muiden lautasilta mutta kyllä sieltä omaltakin melko mukavasti suuhun asti syötävää päätyy. Mitään varsinaisia herkkuja tai inhokkeja ei ole. Riippuu aina siitä millä päällä satutaan olemaan että maistuuko vai ei...

Pientä vierastusta on mutta kun saa rauhassa hetken aikaa katsella niin sitten yleensä alkaa kiinnostaa jo tutustuminenkin. Lähtiessä aina vilkutetaan ja tutuimmat saavat jopa suukon. Perhettä pussaillaan ja halaillaan monesti päivässä. Tämän vuoden puolella tärkeäksi on muodostuneet myös unilelut. Tutti on vielä myös ehdottoman tärkeä tietyissä tilanteissa. Lieneekö mun töihinpaluusta johtuvaa...

Puheentuotanto on vielä kovin vähäistä mutta ymmärtää puhetta aivan järisyttävän paljon ja kommunikoi paljon joko nyökyttämällä tai pyörittelemällä päätä. Ja jos ei muuten ymmärretä niin taluttaa mukana ja näyttää ja elehtii niin kauan kunnes ymmärretään. Ja kun on ymmärretty niin taputetaan. Oikeastaan kaikelle taputetaan. Ja paljon. Jos jostain kuuluu taputusta niin Kolmas keskeyttää sen mitä oli tekemässä ja taputtaa mukana niin kauan kuin taputusta kuuluu.
Kiljuminen ja kirjuminen on parasta. Kaupassa tietää aina missä meidän karavaani kulkee. Hyvin topakka ja kovaääninen ÄÄÄÄIIIIITTTTIIIIIIIII kuuluu kaupan toiseen päähän asti.

Pottailu ei kiinnosta pätkääkään. Tai no on siellä kiva seisoa. Sensijaan muiden perheenjäsenten tuotoksia pitää päästä tiirailemaan pöntöstä aina kun paikalle sattuu oikeaan aikaan päätymään...

Kolmas on ihanan herttainen, leikkivä lapsonen, iloinen ja huumorintajuinen veijari. Mutta ehdottomasti kovatahtoisin meidän Kolmikosta. Ehkä ihan hyväkin niin, eipähän isoveljet pääse liikoja pyörittelemään. Voikun se ei enää kasvaisi.

Neuvolakortti ei ole mulla tässä nyt mutta pituutta oli piirua vajaa 80cm ja painoa lähes 10kg. Aika samaa kokoa kuin nämä muutkin meidän jampat ovat olleet.

2 kommenttia:

  1. Oi onnea kävelyyn ja nukkumiseen :) Perheen pienen on tietyllä tapaa vauva aina ;) Oma kohtainen kokemus :D

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?