torstai 12. kesäkuuta 2014

Kehityskelpoista

Kesä vei bloggarin! Tai jotain sinnepäin. Tai sitten ne oli Orange is the new blackin kakkoskauden jaksot jotka vei. Ja kohta se on potkupallo joka vie. No eniveis, en jaksa notkua koneella, ainakaan kovin pitkäjänteisesti. Tai niin että saisi jotain tekstiä aikaiseksi. Eipä kovin huono seikka.
Tuossa muuten kun katselin ikkunasta tuota kaatosateista kesää niin jostain syystä alkoi soimaan päässä Mikä kesä. Tuota on joskus kuulkaa veivattu Kallen Suomipop-puolella aika monen mojiton jälkeen.

Kuvittelin että kun koululaiset jää kesälomalle niin meidän arki helpottuisi. Ettäkun mä vain toteutan perusarkea niin kaikki on helpompaa. Kun muu väki oli lomalla. Jösses miten väärässä olinkaan. Kahta hankalammalta tuntuu. Kaikki lapset reagoi ja tuntuu vaikeammalta ja väsyttävämmältä. Jostain syystä se loma ei ole lapsille riittävän lomaa ennenkuin mäkin olen kotona.
Kävin tänä aamuna viittä vaille puolenpäivän tuuppimassa Kaksikkoa hereille että heipat nyt, mä lähden töihin. Kumpikin oli silmät ristissä aivan sekaisin että ai mitä, onks sulla työpäivä. Siellähän ne on siististi kalenteriin ylösmerkattu, jos vain viitsii katsoa. Myönnän toki että vuorotyö on vaikeaa hahmottaa myös perheelle. Muttakun mä olen tehnyt vuorotyötä aina. Ei meillä ole koskaan ollut muuta kuin vuorotyöläisen äidin arkea. Ja oli arki tai pyhä, kesä tai talvi niin mulla on töitä. Muistan että musta oli itse teininä ihanaa jos oli koulusta lomaa mutta äiti oli vielä töissä. Että oli ihan tosissaan sitä omaa rauhaa. Omat lapset taas tuntuvat olevan ihan toista maata. Ja myönnän että tätä loma-asiaa  mun on vaikea ymmärtää heidän vinkkelistään. Kun sitten on niin paljon tilanteita jolloin mä olisin kotona ja saatavilla mutta nuorisoa ei näy kotona kuin ruoka-aikana. Jos silloinkaan.

Toki itselläkin alkaa tuntumaan siltä että vitsit kun olisi kiva jäädä kotiin ja olla vaan mutta pikkasen kyllä ihmetyttää että mistä tuo nuoriso repii yöunta jokaiselle yölle sen 12-13 tuntia. Miten kukaan voi nukkua noin paljon? Ja kyllä, tiedän että kasvavat. Siksi ne nukkuu. Silti käyn tuuppimassa ne hereille viimeistään puolilta päivin. Joku roti päivärytmissä lomallakin!

Kolmaskin on hassusti alkanut reagoimaan kun muu väki on himassa ja mä en. Tykkää toki kun kotona on ihmisiä enemmän mutta selvästi tämä on nyt hänestä outoa kun veljet on kotona niin paljon. Ja jos mä olen useamman päivän kotona niin sitten vasta reagoidaankin. Taidan unohtaa sen imetyksestä vieroittamisen kesälomalta.

Pitkin kevättä on saanut bongailla kaksivuotiaiden vanhemmilta toteamuksia kuten kaksi vuotta tuli täyteen, huuto alkoi. No meillä se huuto alkoi jo reippaasti ennen sitä 2v-päivää. Ihan kaikesta huudetaan. Siis ihan kaikesta. Ja kun huudetaan niin huudetaan paljon ja pitkään. Niinkauan että naama on turvoksissa ja iholta on katkennut pintaverisuonia. Mikään tai kukaan ei kelpaa. Kun en itse ole täysipäiväisesti kotona niin harmittaa vähän jokaisen osapuolen kannalta. Se huuto on todella hermoja raastavaa joten Siipan ja Kaksikon puolesta harmittaa että paikoin aamusta iltaan sitä tärykalvojen helinää joutuvat kuuntelemaan. Ja Kolmosen puolesta harmittaa että ei osaa ilmaista itseään vielä muuten saatika käsitellä pettymyksiä muuta kautta. Kurja kehitysvaihe.

Mä kävin töissä jokavuotisen kehityskeskustelun ja pomo yllätti vallan vinkkaamalla että voisin harkita esimies-koulutusta. Jatkuvan oman pään sisällä tapahtuvan onko tämä edes mun ala-vatvoamisen keskellä teki hyvää pysähtyä miettimään kehitystä ihan tälläkin alalla, tässä työssä. Mulla ei edelleenkään ole mikään tarve päästä muualle töihin muttakun en osaa mitään pitkän matkan suunnitelmia tehdä niin toki sitä sitten pyörittää asioita nimenomaan siltä kantilta että onko sitä edes samalla alalla siinä vaiheessa kun ne eläkekellot soi. Ja kun jatkuvasti vaan veivaa sitä myllyä että jos opiskelisi niin mitä opiskelisi ja mitä haluaisi ja missä haluaisi, niin meinaa unohtua kuviosta kokonaan se että voihan sitä kehittyä ja kehittää sitäkin missä jo on.
No, pomoilua en vielä haaveile itselleni mutta tuli kyllä sellanen ahaa-elämys että miksei joskus. Ehkä. En ollut osannut koskaan ajatella itseäni pomona. Hassua että joku osaa. Kuulemma oikein kehityskelpoinen olen. Ja peruspositiivinen.

Kaikenkaikkiaan mä tykkään kehityskeskusteluista enkä ymmärrä laisinkaan että miksi niillä on jotenkin niin negatiivinen, jopa pelätty sävy. Eihän se ole, tai ei ainakaan pitäisi olla mikään pelkkä palautteenanto työntekijälle. Mä olen itse kokenut kehityskeskustelut hirveän virkistäväksi siltäkin osilta että siinä pääsee miettimään vähän niitä työpaikan rakenteita kokonaisuutenakin. Että mikä pelaa ja mikä ei. Mikä on mun näkökulma asioihin. Ja niin edespäin. Tai ainakin mun työpaikoissa kehityskeskusteluissa on ollut näin. Sen lisäksi että jauhetaan niitä juttuja minusta työntekijänä. Ja niitä minun kehittymisalueita.

Mä tykkään kehityskeskusteluista itseasiassa niin paljon että voisin istua sellaisessa vaikka vähän useamminkin. Musta on kamalan kiva pohtia ja kuulla asioita itsestäni koska koen että saan siitä itsekin eväitä siihen päivittäiseen työhön. Mähän olisin kernaasti hyvä ja paras kaikessa muttakun näin ei ole niin on hyvä kun joku toinen sanoo että mitkä sieltä hänen vinkkelistään on ne mun vahvuudet. Ja mihin kannattaisi panostaa. Tai mihin hakeutua kehittyäkseen. En millään jaksaisi sellaisessa leipiinnyttävässä ja puuduttavassa työssä vaan haluan että sen normityön lisäksi olisi aina vähän jotain kehitteillä. Ja kehityskeskustelussa on helppo tuoda julki noita toiveita. Ja tuuppia itseään jos vaikka mihin mukaan.

Muutenkin tuntuu että työkuvioiden suhteen mulla on nyt joku tasainen vaihe. Kaikki tuntuu varmalta, tiedän mitä pitää tehdä milloinkin. Oma rooli on hallussa ja se on löytynyt myös työyhteisöstä. On jotenkin rauha sen ajatuksen suhteen että vaikutan siihen mihin pystyn ja muut saa olla. Välttelen paskanjauhamista ja en ota kantaa jos jonkun paskamyrskyn keskelle joudun. Kuuntelen jos jollakin on tarve tuulettaa mutta en lähde mukaan mihinkään seläntakana tapahtuviin turnajaisiin.
Pääasia että itsellä on hyvä omatunto ja aamuisin sellainen olo että kestää katsoa omaa peilikuvaa.

2 kommenttia:

  1. Mulla on muutamaan otteeseen mennyt myös hermot tähän kesäloma&esiteini-yhdistelmään... meillä noustaan kyllä ihan reippaasti viim.10 aikaan, mutta siihen se sit jääkin. Mitään ei tekisi, ei edes vaatteita päälle laittais. Kaverit on lomailemassa jossain muualla joka ikinen niin mulle puretaan "et jos sinä et ois äiti töissä niin mekin voitais olla", mieshän on siis yli 1kk pituisella kesälomalla minun puurtaessa töissä ja lomaillessa sit vasta syksyllä. Juhannuksena sentään mennään pikkureissuun, josko se sit juhannuksen jälkeen helpottaa kun kaverinsakin palailevat maisemiin :)

    Kivalta kuulostaa nuo syn työjutut ja ympyrät, mulla oli töissä hetken lomautusuhka, mutta se ei osunutkaan ollenkaan mun kohdalle ja sain kuulla et ei ois voinutkaan kun oon niin tarpeellinen, aina kiva kuulla (tosin vähemmän kivassa yhteydessä tietysti...). Mutta koska olen ollut tässä vasta niin vähän aikaa niin kiva havaita et oon onnistunut jotenkin edes itseni sujauttamaan osaksi tätä työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lähtee nyt teinit pariksi viikoksi reissuun eli pikkasen toivotavasti helpottaa. Kun mä en ole siinä jatkuvasti lähtemässä töihin. Ja sitten kun tulevat kotiin niin mun loman alku onkin ihan todella lähellä.
      Joskus aikana ennen uusioperhettä mä aloitin monesti lomani niin että jäin lasten kanssa samaan aikaan, koulujen loppuessa. Ja se oli jotenkin tosi hyvä juttu, silloin eivät reagoineet ihan niin rankasti ja mun lomanloppuminen ei sitten heinäkuussa ollut niin iso kriisi. Nää on jotenkin tosi ristiriitaisia hommia koska mä kuitenkin tykkään itse kesällä olla töissä. Kun on valoisampaa ja ihmisetkin on jotenkin kivemmalla päällä.
      Meillähän teinien lisäksi myös tuo pienin on nyt ihan ihmeellisellä päällä. En tiedä menikö se sekaisin isojen veljien lomista vai mikä on mutta tyyppi on täysin liimaantunut isäänsä. Kukaan muu ei kelpaa ja koko ajan huudetaan. Että sinänsä senkin takia täällä odotetaan lomaa, josko Kolmas sitten pystyisi hieman hellittämään otetta siitä isästä. Ja Siipallekin tuo on melko raskas vaihe.

      Työjutut on kyllä ollut nyt kivoja. Työnantajan puolelta heitellään koko ajan erinäisiä porkkanoita ja juttuja jotka motivoi ja innostaa. Ja se tuntuu mahtavalta. Pikkasen koen huonoa omaatuntoa siitä että olen taas jäämässä pois mutta näillä nyt mennään.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?