keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kehontaide yksilönvapautena

Mä oon vähän katunut yhtä tatuointiani. Tai en ehkä kuitenkaan itse tatuointia ole katunut. Vaan sitä paikkaa johon sen otin. Tatuointijuttuja oon miettiny aiemminkin täällä mutta nyt tulee vähän lisää.

Aloin miettimään tätä yhtä tatuointiani palattuani töihin. Tykkään siitä ja koen sekä sen, että paikan jossa se on, oikein itseäni ilmentäväksi. Mutta ihan turvallisuus-syistä olen miettinyt että onko se alue kuitenkin huono. Luoko se liian tarkan muistikuvan ihmisille minusta. Kun kuitenkin töissä yritän olla mahdollisimman massaan sulautuva, mahdollisimman näkymätön. Ihan oman turvallisuuteni vuoksi.
En siis kadu mutta en kuitenkaan nykypäivänä sitä ottaisi sinne minne otin. En ole koskaan ajatellut esimerkiksi kuvan pois laserointia. Sekä paikka että tatuointi on kuitenkin niin minä. Jos nyt ajattelisin asiaa myös turvallisuuden kannalta niin todennäköisesti ottaisin kuvan jonnekin toisaalle. Turvallisuus ajaa kaiken edelle. Tosin ajattelen myös että mulla on oikeus ilmaista itseäni kehollani jos niin haluan.

Uskoisin että jokainen miettii tai "katuu" tatuointejaan jossain vaiheessa elämää. Varmasti sitä oppii ajan myötä hyväksymään ne omat kuvansa mutta jos uusi tilaisuus tulisi niin luulen että aika moni miettisi nimenomaan niitä paikkoja uudestaan, joihin tatuoinnin ottaa. Vaikka kuva olisikin sama. Ja musta tuo "katuminen" on vaan hyvä juttu. Sehän on osittain sitä kasvamista ja kypsymistä niiden kuvien kanssa. Omien ratkaisujen ja tekojen hyväksymistä. Etukäteen et voi varmasti tietää vaikka kuinka miettisit ennen tatuoinnin ottamista. Onko meistä kukaan niin valmiiksi asti kypsynyt että tietää missä menee vuoden, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä. Et voi tietää ovatko ne merkitykset ja tapahtumat joskus myöhemminkin vielä niin merkittäviä että saman asian haluaisi edelleen julistaa ihollaan.

Aina sanotaan että pitää miettiä tarkasti mitä haluaa ja että kannattaako tatuointi ottaa. Mutta toisaalta, jos haluaa elää tässä hetkessä. Ajattelematta sen isommin sinne tulevaisuuteen, josta ei vaan voi varmaksi tietää vaikka miten miettii. Jos asia ei nyt epäilytä niin miksi jarrutella?

Viime viikolla käsiteltiin YLE puheella aihetta. Miksi tatuoinnit ovat nyt niin suosittuja ja miksi niitä otetaan?

Nuorista suomalaisista tatuointi löytyy joka seitsemältä. Muissa länsimaissa tatuointien määrä suomalaisiin verrattuna on jopa kaksinkertainen. Mulle tuli hieman yllätyksenä että muuhun Suomeen verrattuna helsinkiläiset ovat innottomampia ottamaan tatuoinnin. Tai ehkä ne tatuoidut pääkaupunkilaiset löytyy sitten kaikki omasta kaveripiiristä.

Naiset ottavat tatuoinnit vaatteiden alle piiloon, miehet taas enemmän esille. Muutenkin naisten kohdalla keskusteluun hiipii aina myös se seikka että onko tatuoitu nainen kaunis. Jos vaatteet peittävät tatuoinnit niin ihmisestähän et sitä mitenkään tiedä mitä sieltä iholta löytyy. Siksi musta on hassua että tatuoinnit rinnastetaan kauniina olemiseen. Kauneushan on katsojan silmässä jokatapauksessa. Lisäksi ainakin radio-ohjelman perusteella löytyi vielä heitäkin, jotka ovat sitä mieltä että palveluammateissa työskentelevien pitäisi olla ilman tatuointeja tai tatuoinnit peitettynä työaikana. Että tatuoinnit ovat jotenkin "likaisen näköisiä". Mulle tämä tuli jotenkin ihan uutena asiana että joku assosioi tatuoinnit likaisuuteen. Ja sehän ei enää liity millään lailla kauneuteen tai kauniina olemiseen.
YLEn shoutboxissa heiteltiin ilmoille sitäkin että tatuointien ottajat tavoittelisivat kuolemattomuutta (kuten kaikki kuvanteko), ja sitä kautta kyse olisikin kuolemanpelosta. Ja että tatuoiduilla olisi niin suuri ahdistus että sitä yritettäisiin purkaa fyysisellä, aiheutetulla kivulla. Tuntui musta aika kaukaa haetulta...

kuva täältä

Entä onko tatuoinneilla enää mitään tarkoitusta? Ennenmuinoinhan tatuoinnit on olleet lähinnä eri heimojen sotureilla käytössä. Kertoneet erinäisistä riiteistä ja saavutuksista. Ja vähän tuoreempana historiassa, tatuoinnit olivat osa merimisten ja rikollisten kulttuuria. Venäjän vankiloissa vankien rikokset on voinut lukea heidän tatuoinneistaan. Näistä ajoista on tultu kauas ja nykyään tatuoituja löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Mutta miksei silti nykypäivänäkin iholta voisi löytyä elämäntarina? Tai syvempää symboliikkaa? Toki toisille tatuoinnit ovat vähän kuin asusteita ja ihmisethän tykkäävät koristautua.

Liittyyko tatuoinnit jotenkin itsetuntoon? Onko runsaasti tatuoiduilla huono itsetunto? Tai jokin tarve korostaa jotakin? Eilen tuli iltapäivällä kakkoselta Cherry Healeyn dokkari ulkonäöstä, jossa haastateltiin nuorta naispuolista tatuointitaiteilijaa, joka oli hyvin pitkälti tatuoitu. Hän kertoi kokevansa tatuoinnit suojapanssariksi maailmaa vastaan. Hän koki kuvansa voimiinnuttavina ja tatuointien olevan keino muodostaa omaa kehonkuvaa uudelleen. Tuo olisi helppo kääntää huonoksi itsetunnoksi, mutta toisaalta eikö sitten lähes kaiken ulkonäköön liittyvän voi laittaa huonon itsetunnon alle? Ripsienjatkeet, suihkurusketus, muokkaavat alusvaatteet. En myöskään usko että tatuoiduilla ihmisillä olisi loppupeleissä yhtään sen suurempi tarve korostaa jotakin kuin kenelläkään.

Internetiä ja sosiaalista mediaa pidetään osittain syynä tatuointien nykysuosioon. Kynnys ottaa ensimmäinen tatuointi on madaltunut. Myös tatuoijilta vaaditaan paljon enemmän kuin ennen. Sillä nykyään tatuoinnit ovat pitkälti persoonjatkeita ja ihmisillä on voimakas halu tuoda yksilöään esille enemmän kuin ennen. Tatuoinnit ovat tavallaan esteettinen minäkuvan jatke. Sentakia myös tatuoijan pitää osata lukea hieman tatuoitavan persoonaa. Tatuoijalta vaaditaan myös äärimmäistä ammattitaitoa kädenjäljen osalta. Lopputulokselta odotetaan paljon.
Elämme nykyään vapaammassa maailmassa kuin ennen. Ja toki on muistettava sekin seikka että tatuoinnit ovat muoti-ilmiö. Pysyvä vai ohimenevä, sitä ei vielä tiedä.

kuva täältä

Pitäisikö tatuoinnin ottamista sitten miettiä pidempään? Mikä on riittävä harkinta-aika? Itse en antaisi alaikäiselle lupaa tatuointiin. Enkä ehkä ihan ensimmäisenä täysi-ikäisyyden päivänäkään vielä suosittelisi. Mutta ihmiset kypsyy ja kehittyy niin eri tahtia että mitään yhtä ja ainoaa oikeaa hetkeä on mahdotonta määrittää. Ihmiset myös kokevat kehonsa eri tavoin. Toisille iholla on suurempi merkitys kuin toisille. Silloin onkin hyvä miettiä pitkään ja harkitusti se mitä haluaa pysyväksi.

Tatuoinneista keskusteltaessa ei voi välttyä siltä ettäkö joku ei mainitsisi sitä seikkaa että tatuoinnit ei näytä hyvältä vanhana. Niiden värit kulahtavat ja kuva haalistuu ja näyttää vanhalla iholla epämääräiseltä. Mutta niinhän meidän kehollekin käy ikääntyessä. Sekin kulahtaa ja haalistuu. Yhä vanhemmat ihmiset kuitenkin ottavat nykyään tatuointeja. Silloin toki kuvatkin ovat ehkä terävämmän näköisiä kun ne eivät ole vuosikymmeniä vanhoja.
Ylipäätänsä tatuoinneista varoitteluihin liittyy monesti se että luullaan tietävän mikä on toiselle parasta. Jokaisella on kuitenkin omaan vartaloonsa itsemääräämisoikeus. Jokainen määrittää itse omalla tavallaan itsensä ja kehonsa. Tuntuu monesti että tatuointeja ottaneet eivät kadu kuviaan mutta vieressä olevat arvostelijat tekevät sen katumisen heidän puolestaan. Emme välttämättä tiedä tatuoinnin takana olevaa tarinaa tai tunne tatuointia kantavaa ihmistä, arvostelemme vain itse kuvaa.

Tatuointien lisääntymisen myötä myös tatuointien korjaukset ovat lisääntyneet. Laserointien määrä kasvaa jatkuvasti. Aina tatuointia ei ole tarve saada kokonaan pois vaan ratkaisuna voi olla peitetatuointi, jolloin vanhan kuvan päälle suunnitellaan uusi kuva. Kosmeettisten tatuointien määrä on myös noussut. Ihmiset haluavat peittää arpia, ihon pigmenttihäiriöitä tai muita iholla näkyviä seikkoja.

kuva täältä

Tuleeko seuraavana trendinä olemaan blanko iho? Jo nykypäivänä tuntuu että erottuvampaa on jos ei ole tatuointeja. Joskus ennen muistan törmänneeni ajatukseen että kannattaisiko ottaa tatuointi jotta olisi erilainen. Nykyisin olet erilainen tatuoimattomana.
Niin tai näin, ehkä ihmisten tulisi käyttää vähän vähemmän energiaa muiden neuvomiseen ja enemmän voimavaroja omasta elämästä nautiskeluun.

Ps. Mun tekisi mieli kamalasti kirjoittaa tasa-arvoisesta avioliittolaista. Mutta ei vaan nyt irtoa. Olen ihan sanaton lakivaliokunnan päätöksestä. 2010-luvulla. Maailman toiseksi hyväntahtoisimmassa maassa.
Mulla on kerrankin vapaata Pride-kulkueen aikana. Ja vaikka kyseessä onkin tasa-arvoinen avioliittolaki kaikille niin nyt jos koskaan tuntuu siltä että Prideen osallistuminen on itselle todella tärkeä asia. Tänä vuonna kulkue ei jää multa väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?