lauantai 21. kesäkuuta 2014

Neiti Edustaja

Heart Pumps Diesel-blogin Sofia vinkkasi Netflixistä löytyvästä Miss Representation-dokkarista jonka katselinkin tuossa yövuorojen välissä. Suomennos on huono mutta ei häiritsevän huono. Jokatapauksessa enemmän saa irti jos pystyy seuraamaan ilman tekstitystä koska se tosiaan vähän ontuu.
En tiedä olisiko mulla herännyt ihan niin valtaisa mielenkiinto hommaan ilman Sofian kattavaa kirjoitusta. Kannattaa siis lukea Sofiankin kirjoitus, hän jaksoi kirjoittaa tästä paljon laajemmalla perspektiivillä kuin mä. Mä yritän naputella omia ajatuksia joita heräsi sekä dokkarista että Sofian postauksesta.


kuva täältä

Dokkari herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen että onneksi mulla ei ole tyttäriä. Tämän jälkeen kyllä tajusin astuneeni tämän ajatuksen kanssa välittömästi sudenkuoppaan. Ja ymmärsin sen aina vain paremmin, mitä pidemmälle dokkari eteni. Eihän sitä pitäisi joutua ajattelemaan noin.
Sitten ajattelin että mitä järkeä on kasvattaa tasa-arvoisesti tai sukupuolineutraalisti tai edes sukupuolisensitiivisesti kun media on tänä päivänä sitä mitä se on? Kun media vaikuttaa niin paljon sukupuolirooleihin ja siihen millainen pitäisi olla. Kun median sanelema täydellinen ulkonäkö on niin kaukana todellisuudesta ja mahdotonta saavuttaa niin mikä järki on yhtään missään? Kun tyttöjä rohkaistaan tavoittelemaan sellaista täydellisyyttä jonka lähtökohtainen standardi on täysin luonnoton niin mitä oikeasti voimme odottaa? Emme voi sanella lapsille ja nuorillemme samoja sääntöjä kuin meillä oli, koska niin moni asia on muuttunut. Miten voin kasvattaa pojistani sellaisia että kunnioittavat ihmistä samalla tavalla, sukupuolesta riippumatta, ja pitämään jokaista ihmistä lähtökohtaisesti samalla viivalla kun heidätkin ehdollistetaan median kautta tiettyyn muottiin jo pienestä pitäen? Vaikka kuinka taistelisin asiaa vastaan.
Amerikkalainen teini viettää päivässä 10h45min median ääressä. Tähän lasketaan mm. tv:n katselu, musiikin kuuntelu, elokuvat, lehdet ja netti. Miten voin kasvattaa pojilleni että on ok itkeä julkisesti, naiset pitää ottaa huomioon ihmisinä eikä sukupuolena tai että se ei ole millään tavalla miestä alentavaa jos nainen tienaa enemmän kuin mies tai on koulutetumpi tai paremmin menestyvä, kun media myllyttää jatkuvasti ihan muuta kasvaviin mieliin. Kun ei niitä lapsia ja  nuoria saa oikein suojeltuakaan näiltä.

Valtaosa täällä meilläkin näkyvissä olevista kansainvälisistä tv-kanavista, televisioverkoista ja elokuvayhtiöistä on miesten omistamia. Eri mediaverkkojen hallitukset ovat pääsääntöisesti miesten muodostamia. Miten media voidaan nähdä muutoksenvälineenä kun valtaosa median hallinnasta on miesten käsissä? Näemme sitä mitä miehet päättävät meidän nähdä. Tämä on täysin epätasapainossa sen suhteen että iso osa ihmisistä maapallolla on kuitenkin naisia.
Kuten dokumentissakin kysyttiin; Kuinka kauan menee ennnenkuin joku tekee asialle jotakin?

Se mitä näemme mediassa vaikuttaa siihen mitä haluamme ja mistä haaveilemme. Koska tytöt eivät näe riittävästi naisjohtajia, eivät he osaa myöskään haaveilla sen tapahtuvan omalle kohdalle. Naisjohtajat kantavat niin negatiivista leimaa että harva tyttö edes haluaa haaveilla siitä. Kuka haluaa ehdointahdoin saada noita-akan ja vittumaisen ämmän leiman? Tällä hetkellä et uskottavuutta naisjohtajana saa muuten kuin omaamalla "vaikean luonteen" maineen. Nainen ei vaan voi johtaa uskottavasti koska olemme mukamas niin hormoniemme ja mielialojemme vietävissä.

Dokumentissa esitetyt tilastot ja seikat olivat myös hurjia:
  • Jenkeissä 51% väestöstä on naisia, kuitenkin vain 34 (!!!) naista on toiminut kuvernöörinä.
  • 65%:la naisista ja tytöistä on syömishäiriö. 
  • Vuodesta 2000 vuoteen 2010 masennusten määrä naisten keskuudessa on tuplaantunut. 
  • Naiset käyttävät ulkonaköönsä reippaasti enemmän rahaa kuin esimerkiksi koulutukseensa, joka hyödyttäisi heitä kuitenkin lopulta enemmän. 
  • Naiset murehtivat enemmän painoaan kuin vaikkapa keskenjääneitä opintojaan. 
  • Naisilla on enemmän intohimoa tavoitella täydellistä ulkonäköä kuin johtotason asemaa. 
  • Naiset tekevät ihan itse itsestään objektin. 
  • Kun lapset ovat pieniä, sama määrä tytöistä ja pojista haaveilee pääsystä presidentiksi. Kun samaa kysyy 15-vuotiaalta, on luku täysin epätasapainossa. 
  • Politiikan ajatellaan kuuluvan miehille ja sitä myötä myös johtavat asemat ajatellaan kuuluvan miehille. Naisia ei kannusteta samalla tavalla tavoittelemaan johtavaa asemaa kuin miehiä.
  • Vuosien 1937-2005 välillä piirretyissä esiintyi vain 13 naispääosaa. Heistä vain yksi ei etsinyt romanssia.
  • Missä tahansa massamediassa naisen rooli on yleisesti olla seksiobjekti.
  • Yli 20% nuorista harrastaa seksiä alle 14-vuotiaana.
  • Media ei kunnioita naisjohtajia samoin kuin miesjohtajia.
  • Ihmisen esineellistäminen on ensimmäinen askel kohti väkivallan oikeuttamista ihmistä kohtaan.
  • Yksi kuudesta naisesta on raiskattu tai yritetty raiskata.
  • Tarvitsemme medianlukutaitoa yhtä paljon kuin lukutaitoa.
Nostin nämä edellämainitut tähän ihan tarkoituksella vaikka lukijan silmään tämä saattaakin näyttää hieman sekavalta kokonaisuudelta. Konteksti on kuitenkin sama. Dokkarissa esitetyt tilastot ja asiat olivat toki peräisin jenkeistä mutta moni seikka pätee kyllä täällä meilläkin, ja ihan kaikissa länsimaissa.

Tytöt ehdollistetaan tavoittelemaan tiettyä ulkomuotoa ja pojat ehdollistetaan odottamaan sitä. Että tyttöjen on näytettävä tietynlaiselta. Pojilta odotetaan että he ovat voimakkaita johtajatyyppejä. No entäpäs jos he eivät halua olla sellaisia? Miksi pojat eivät saisi olla "sivuosassa" ja "heikkoja"? Miksi tietyt odotukset ovat niin sitkeästi poltettu ihmisten mieliin? Ja vaikka kuinka yrittää itse välttää tiettyjä stereotypioita niin mä huomaan ainakin jatkuvasti sortuvani niihin. Tahdosta riippumatta, alitajuisesti. Ja nämä seikat eivät ole missään verenperimässä vaan ihan täysin opittuja juttuja.
Saatan helposti esittää avuttomampaa kuin oikeasti olenkaan. Ihan vain siksi että pääsisin helpommalla. Halutessani osaan pelata seksuaalisuudella pitkällekin. Saatan itsekin sortua kyselemään esimerkiksi lasten hoitojärjestelyistä naisihmiseltä, joka on suuntaamassa johonkin haastavampaan työtehtävään. Miksi ihmeessä mä ruokin sellaisia stereotypioita joiden olemassaolon koen kuitenkin vääräksi? Tämä jos mikä on sellainen practise what you preach. 

Kävin joku aika sitten keskustelun eräissä kotibileissä neljän miehen kanssa siitä miten naisräppärit joutuvat tekemään kaksinverroin töitä uskottavuutensa eteen miesräppäreihin verrattuna. Uskottavuuden saat kyllä jos vähennät vaatteitasi, mutta jos pidät vaatteesi päällä ja haluat saada uskottavuutesi nimenomaan muusikkona ja unohtaa sen seikan miltä sun pitäisi näyttää, joudut tekemään kahta enemmän töitä naisena. Yksikään näistä neljästä miehestä ei ymmärtänyt mistä mä puhuin. Tämä nyt toki on vain yksi asiayhteys mutta tuntui hurjalta että mies ei vain näe sitä samaa minkä nainen. Ja kyllä, tämä on osittain sukupuolikysymys.

Olen joutunut elämässä tilanteisiin joissa olen toiminut ja käyttäytynyt oman luontoni vastaisesti oman turvallisuuteni takia. Koska olen nainen ja ollut fyysisesti heikommassa asemassa. Olen kokenut olevani tilanteessa josta en pysty selviytymään puhumalla.

En pysty edes laskemaan kertoja jolloin olen joutunut työssäni seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Niitä kertoja on lukemattomia. Ja suurinosa työvuosistani on vasta edessäpäin. Joskus ne tilanteet on tulleet niin yllättäen että en ole osannut edes reagoida. Joskus olen taas keskustellut esimiehen kanssa siitä että miten noissa tilanteissa pitää toimia. Jos joku käy perseeseen kiinni ollessani töissä niin saanko läpsiä näpeille. Ja musta on aivan käsittämätöntä että joudun edes kysymään luvan itseni puolustamiseen. Siinä pelossa että sillä saattaisi olla jotain jälkiseuraamuksia. Vaikka mä olen ollut siinä tilanteessa se jonka yksityisyyttä ja omaa tilaa on loukattu. Koska olen nainen.

Tässä postauksessa esiintyy sana media monessa kohdassa, monesti melko negatiivissävyisestikin. En yritä vierittää kaikkea vastuuta median harteille tai vetää syy-seuraus mutkia liian suoraksi vaan enempi yritän tuoda esille sitä omaa turhautuneisuuttani ja voimattomuuttani tämän asian edessä. Tunnen itseni kovin pieneksi. Onko mikään koskaan tarpeeksi? Sillä kuitenkin ON väliä mitä teemme ajallamme. Millaisena roolimallina haluamme elää. Millaisena olemme. Oli meillä jälkeläisinä tyttöjä tai poikia.
Tärkeää olisi että pystymme näyttämään esimerkkiä yhdessä, ei vain yksilöinä. Miksi niin usein nainen nähdään toiselle naiselle uhkana?

Kiitos Jenni Pääskysaari Vartalovallankumouksesta. Tämä on juuri se mitä tarvitaan.

EDIT Jäin vielä mietiskelemään tuossa herättyäni viime kesänä ollutta A beautiful body-haastetta. Joka nimenomaan rikkoi normeja siitä naisen vartalosta ja siitä miltä synnyttänyt nainen näyttää. Normien rikkomisessa onnistuttiinkin mutta siinäkin se tehtiin nimenmaan sillä vartalolla. Että katso, tässä nainen, tässä vartalo. Toki se oli haasteen tarkoituskin. Näyttää erilaisia naisvartaloita. Mutta miksi se on naisten kohdalla aina se vartalo? Vähissä vaatteissa, paljon paljasta pintaa. Olisiko haaste saanut yhtä paljon julkisuutta ja kohua jos se olisi tehty toisin? Vaatteet päällä, korostaen jotain muuta kuin vartaloa? Ovathan kaikki naiset keskenään erilaisia kokonaisuuksia, eivät vain erilaisia vartaloita.


13 kommenttia:

  1. .. ja tämäkin muistutukseks ihtelke. Hitto kun olis aikaa että dais nuo omatkin kirjotukset ja tekstit ulos. Ja oon huimannut et kirjotin nimestä, vauvasta, töistä, kirjoista, vaatteista nin kasvatuksen kautta kaikki pohdinnat peilautuu sukupyoleen ja normeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo hassua miten se oma pää pelaa ihan toisin kuin luulee? Ne on niin tiukasti opittuna siellä. Mä en tiedä oikein kumpi mulla jäi päällimmäiseksi oloksi, sellainen hanskat tiskiin ja vittu olkoon vai sellainen että tekee kahta enempi mieli pistää hanttiin. Niin iso ja monitahoinen juttu tämä kuitenkin on että lisäsin itsekin tähän vielä vähän lisää tekstiä. Ehkä pitää tehdä kokonaan uusi postaus vielä jos vieläkin meinaa tulla asiaa.

      Poista
    2. http://elinalappalainen.blogspot.fi/2014/06/olet-feministi.

      Noniin, nyt pääsen alkuun tässä feminismi-postaussarjassa. Toivottavasti moni muukin eksyisi sinne kommentoimaan, ollen joko samaa mieltä tai erimieltä tai jotain siltä väliltä. :)

      Poista
  2. Just tässä kattelin kakkoselta tulevaa Cherre Healeyn "kevytdokkari"sarjaa jossa raapaistaan pintaa samankaltaisilla aiheilla... nyt eilen tulleessa jaksossa käytiin pienesti läpi mm.karvoitusta ja sitä kuinka paljon aikaa ja vaivaa naiset käyttävät sen poistamiseen, minimoimiseen ja miksi? Miesten takia(ko)?
    Tää nyt liippasi laitapuolelta samaa aihetta, katson tässä kun ehdin kyllä ehdottomasti tämän sun mainitseman dokkarin myös.
    Itse koitan kasvattaa myös poikiani niin, että he ymmärtävät ja kasvavat ymmärtämään ettei sukupuolella ole niinkään siinä ihmisessä väliä, vaan se on se ihminen, oli sukupuoli mikä hyvänsä...

    Nyt tuli sekavaa pika-ajatusvirtaa sorry :D pitäis oikeesti tehdä töitä, mutta "eksyin" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä katoin sen dokkarin kanssa! Ja karvahommistakin kirjotin vähän aikaa sitten http://uusioperheenkuviot.blogspot.fi/2014/05/hair.html

      Tykkään noista Cherryn dokkareista, sehän on tehnyt paljonkin vaikka mistä aiheesta. Vaikka sillä on oma mielipide niin se osaa aina katsoa jotenkin tosi kivasti sen laatikon ulkopuolelle. Ja muuttaa mielipidettään ja myöntää olevansa väärässä tarvittaessa. Ja kuuntelee oikeasti niitä ketä haastattelee eikä puhu päälle tai mitn.

      Mun pitäis lukea tenttiin.... sensijaan käytiin juuri pari tuntia blogipostauksen kirjoittamiseen ja raparperi-kookospiirakan leipomiseen :D

      Poista
    2. Tuo karvajuttu on kyllä jännä. Että miksi omaankin silmään se karvattomuus näyttää niin paljon paremmalta? Toisaalta, omalla kohdallani tämä ei päde ainoastaan naisten kohdalla vaan myös miesten. En pidä karvaisista enkä partaisista miehistäkään. Säärikarvat ja napakarvat vielä mnee, mutta sen yli menevä alkaa kyllä pistää omaan silmään :) Että miksi ylipääätään pitää ihannoida jotain mikä ei ole luontevaa? Sisi kun ihmisillä vielä kasvaa aika pitkälti karvaa siellä sun täällä.

      Poista
    3. Ehkä sutkin on niin ehdollistettu siihen? Esimerkiksi juuri median kautta. Kaikki pesuainemainokset, aurinkorasvamainokset, uikkari, vaate, jne jne jne mainokset on täynnä karvattomia ihmisiä. Jatkuvasti annetaan sitä viestiä että karvaisuus on jotenkin "likaista" ja rumaa. Näin mä ainakin näin äkkiseltään mietittynä luulisin :)

      Poista
    4. Varmasti pitkälti näin. Mutta eniten ihmettelen tässä sitä, että miksi minä pidän molemmista sukupuolista vähäkarvaisena, kun osalla on esim. todella suuri intressi karvaisiin miehiin, mutta karvattomiin naisiin? Olenko minä sitten vain nähnyt liian vähän karvaisia miehiä? :D

      Poista
  3. Jäin muuten miettimään, että oletko ollut aiemmin sukupuolisensitiivisyyttä vastaan? :) Tai muistanko oikein? Kun tästä kirjoituksesta ja pohdinasta jäi kuva, että olisit sen kannalla .

    Mitä enemmän näitä sukupuoliasioita miettii, sitä enemmän pidän tätä oikeana, vaikka kuuleekin kommenttia jos jonkinmoista. SIlti, (oletettujen) tyttöjen kanssa tämä on jotenkin helpompaa.. hirveästi olen pohtinut sitä, että entäs jos kolmannella on pippeli, kuinka paljon paskaa sataa niskaan sitten niistä nukkeleikeistä, pinkeistä vaatteista, mekoista, pitkästä tukasta, jne? Kun muut ei ymmärrä, muut ei pohdi. Siis läheiset. Joten sitä arvostelua tulee jo nyt kuinka tytöt on tyttöjä ja pojat poikia ja miehet miehiä ja naiset naisia. MItä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan.

    Ja hei, tuo body-haaste oli tosi ihana, mutta aivan mahtava olisi aloittaa tuo toisnekinlainen haaste. Amazing me? Mutta mitä se pitäisi sisällään? Korostaa sitä kuinka on mahtavaa, kun olen matikassa hyvä ja kuinka ihanaa on, etten osaa laulaa ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ollut koskaan sukupuolisensitiivisyyttä vastaan :) olen ollut sitä mieltä että "jokainen on oman tiensä kulkija" jo kauan ennenkuin koko sukupuolisensitiivisyys-termiä on edes näkynyt missään. Tuo dokkari vain herätti siinä katsoessa sellaisen olon että mitä järkeä on koko sukupuolisensitiivisyydessä kun kuitenkin ne sukupuoliroolit ja muut odotukset tulee niin vahvasti sieltä kodin ulkopuolelta.

      Poista
  4. Hyvä Kukkis, taas jee! Mä oon lukenut tämän läpi moneen kertaan nukutushommissa ja aina on ollut mielessä hirveän monta pointtia, joita nostaa ja ja jatkaa ja keskustella, mutta eihän niitä koskaan voi muistaa kun pääsee koneelle asti. Kosketusnäppiksellähän minä en prkl kommentoi, en.

    Tällä erää tartuin medialukutaitoon. Ja voi hyvän tähden, miten ahdistava aihealue se onkaan. Mulla on aiheesta opintoja jonkun verran tehtynä, työkokemusta senkin edestä, vajaa kymmenen vuotta sitten koko käsite oli aika uusi ja muutosta on tullut valtavasti - tulee koko ajan. Törmäsin taannoin peruskoulussa esimurkkujen kanssa työskennellessä siihen kammottavaan ongelmaan, että koulu ei medialukutaitoa osaa opettaa, kelkasta on pudottu jo kauan sitten eikä kyytiin päästä mukaan vaikka laitettaisiin millainen täydennyskoulutusmylly pyörimään. Ketkä tässä sitten pahimmin ottaa turpiinsa? Minun nähdäkseni tytöt. Jatkanpa omalla laarilla. :P

    Häirintä työpaikalla on järkyttävää. Ihan millä tahansa työmaalla ja ihan missä tahansa tilanteessa. Itse päädyin aikoinaan ym. työpaikassa esimiehen verbaalisen häirinnän kohteeksi. Kaduttaa edelleen, etten nostanut meteliä - hävetti ja toimeentulo pelotti. Pätkätyö on pätkätyö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, taidanpa kommenttisi perusteella eksyä sinunkin blogiin. Tuo medialukutaito (ja sen vaikutus juuri tyttöihin?) kiinnostaisi enemmänkin. :)

      Poista
    2. Eikun jeee itsellesi!! :) Toivoin ja odotin että sä tarttuisit tähän ;)

      Medialukutaito on musta tosi pelottavaa. Mä en osaa sitä! Tai näin aikuisena hahmotan ja varmaan osaankin. Mutta kasvattajana ja vanhempana en. Ja se on nimenomaan tosi ahdistavan tuntuista. Toivoisin kanssa että koulut tarttuisi tähän ja myös niin että jossain vanhempainillassa vaikka olisi joku asiantuntija puhumassa asiasta.
      Mä koen jatkuvasti että tipun ihan kyydistä näiden kaikkien hommien kanssa koska teknologia kehittyy ja sitä myötä myös media kehittyy. Pliiiiiiis, kirjoita aiheesta!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?