torstai 19. kesäkuuta 2014

Vapaalla

Pääsin iltavapaalle ja kevyesti viettämään juhannusta tuossa alkuviikosta. Seuraavat neljä yötä kun losotan menemään töissä. Eikä sillä, en mä juhannusta ole ihmeemmin viettänyt enää vuosiin. Mutta olipahan yksi lisäsyy suunnata aikuisten ulkoilemaan.

Kolmosen kummitäti saapui kesäiselle visiitille (satoi räntää) ja tehtiinkin pieni täsmäisku Kallioon. Kummallakin oli toiveissa ihan kevyehkö reissu, kummitädillä oli yövuorot takana ja mulla taas edessä. Niin nuoria ei enää olla ettäkö yövuorojen yhteydessä toteutetut irtiotit ei painaisi.

Vaasankatua ohi kävellessämme huomasin eräässä baarissa lapsuudenkaverini ja ensirakkauteni. Yhteistä historiaa on hänen kanssaan takana sellaiset kaksikymmentäviisi vuotta ja vaikka nykyään saattaa hurahtaa vuosia välissä että ei nähdä niin epäsäännöllisesti pidämme yhteyttä ja hän on yksi lapsuuteni ihmisistä joiden kuulumiset ja elämä kiinnostaa ihan vilpittömästi. Luonnollisestikin päädyimme siis samaan paikkaan istumaan. Ja miten parasta on hei esitellä ihminen sanoen me oltiin koko peruskoulu samalla luokalla ja me on tunnettu kaksikymmentäviisi vuotta ja tää on mun ensirakkaus. Ja mahtavaa on sekin että se toinen esittelee sut about samoilla sanoilla.

Nykyään tulee lähdettyä harvoin mihinkään käydään parilla extempore juttuihin. Ja vielä harvemmin käy niin että törmäisit sattumalta kehenkään tuttuun. Elämä ja arki on ajanut vähän siihen pisteeseen että kaikki pitää olla niin kalenteriin suunniteltua. Ja toki paljon vaikuttaa sekin että valtaosa ihmisistä on perheytyneitä. Ei siinä niin vaan enää lähdetä arkena parille. Vaikka olisi Ritari Ässä kulman takana. Tottakai juuri tällä kertaa ei sitten menty Majavaan.

Seurueessamme oli myös yksi, joka oli meitä muita huomattavasti nuorempi. Ikähän nyt ei kerro mistään mitään mutta itsellä ainakin on käynyt niin että suurinosa ihmisistä, joiden kanssa aikaansa viettää, eivät kovin monen vuoden erolla ole omista ikävuosista. On kuitenkin aina hauskaa, iästä riippumatta, kun samassa seurueessa on niin monessa eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Jokaisen murheet ja huolet menee vähän eri vaiheessa, kuten myös onni ja ilonaiheet. Ja kun yhden illan ajan kaikki sulautetaan yhdeksi sekamelskaksi saman pöydän ääreen niin siinä on ainekset pelkästään ikimuistoisiin juttuihin. Mä olen nyt kaksi päivää huokaillut sitä että miten kivaa olikaan. Miten hyvää tekikään. Vaikka väsytti ja kotonakin olisi ollut kivaa.

Meillä kävi töissä jokunen aika sitten eräs ulkopuolinen luennoitsija puhumassa työssä jaksamisesta ja omien voimavarojen hyödyntämisestä. Hän kehoitti meitä miettimään sitä paikkaa ja asiaa joka tekee meidät onnelliseksi. Mä aloin vaistomaisesti miettimään kotia ja perhettä, Siippaa ja Kolmikkoa. Että miten hyvä mulla onkaan olla kotona ja perheen kanssa. Kuitenkaan tämä ei ollut se seikka jota luennoitsija haki. Vaan nimenomaan se että mietitään sellaista paikkaa ja asiaa jossa olisimme ihan yksin onnellisia. Mä astuin välittömästi siihen ansaan että lähdin miettimään omaan onnelliseen paikkaani perheen ympärille. Joka toki onkin iso juttu ja tärkeä seikka. Mutta kun siihen omaan onnellisuuteen tarvitaan muutakin. Iltani Kalliossa oli hyvä muistutus tästä. Voin ja saan hakea onnellisuutta muualtakin. Ja se on vain palkitsevaa.

Oli niin mahtavaa keskustella elämästä, rakkaudesta, alkavasta kesästä, hyvistä ja huonoista jutuista. Kun kaikki juttelivat vuorotellen tai innostuneena yhteen ääneen. Krapulakaan ei seuraavana päivänä ollut ihan niin paha tai sellainen ei enää ikinä. Tai sitten sen vaan kesti koska oli niin hauskaa ja kaikki poteminen oli sen vietetyn illan arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?