lauantai 5. heinäkuuta 2014

Tapojensa orja

Hukkasin mun kulmakynän. Muistan koska käytin sitä viimeiksi mutta en tiedä mihin se on joutunut. Pystyn näkemään sen mun kädessä viimeisen kerran kun oikein mietin, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi pinnistää muistista pihalle se hetki mihin sen kynän laskin, lyö ihan tyhjää. Hukassa on.

Varmaan jokaisella naisella on rutiinit ehostautumisen suhteen. Että mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä. Niin mullakin. Kun kulmien laitto jäi välistä, tuntui ettei mikään muukaan sujunut. Miten sitä ripsiväriä osaa laittaa kun yksi vaihe jäi kokonaan välistä? Tai huulikiillettä. Näyttääpä naama keskeneräiseltä kun joku juttu jäi kokonaan pois. Oli ihmeellisen levoton olo. Ja sellainen ei näin! Koko päivän tuntui että kaikki on ihan sekaisin. Mikään ei suju. Iltaa kohden kaikki muutkin rutiinit oli ihan sekaisin. Noin pienestä lähteneen jutun takia.

Ollaanko me todella näin rutiinien orjia? Aloin ihan miettimään omaa päivänkulkuani. Mä olen jotenkin luullut että vuorotyön vuoksi mulla ei ole oikein mitään rutiineja. Tai että se on pikemminkin niin että aamuvuoroon mennessä on ne omat jutut, iltavuoropäivänä omat, yövuoroa ennen omat ja sitten vapaapäivinä omat jutut. Mutta ei. Aika samoja hommia teen, huolimatta mikä päivä on. Ne mun rutiinit ei vaan ole sidottuina kellonaikaan.

Syön aina samanlaisen aamupalan. Meikkaan aina samassa järjestyksessä. Laitan aina ensin oikean silmän piilolinssin paikalleen. Avaimet on aina oikeassa taskussa, kännykkä vasemmassa. Käynnistän aina ensin auton ja laitan sitten vasta valot. Kuuntelen aina samoja radiokanavia. Ajan aina samaa reittiä. Potkaisen kengät aina samaan paikkaan. Juon aina päivällisen jälkeen kahvia. Syön aina samalla tuolilla. Nukun aina samalla peitolla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Pystyisin erittelemään mun päivän helposti. Niin samalla tavalla se aina menee. Samat tavat toistuu päivästä toiseen. Eikä kyse ole vain mistään päivittäistoimintoihin liittyvistä jutuista. Mä treenaan aina samalla tavalla, luen aina samalla tavalla, mietin samalla tavalla.
Mutta entä sitten jos joku juttu meneekin toisin? Jotain häviää tai unohtuu? Kahvimaito on loppu tai aamupalaa ei ehdikään syömään. Ei koko päivä voi mennä pieleen sentakia!

Toki rutiinit tuo turvallisuutta jo muutenkin kaoottisessa arjessa. Tai näin meille ainakin opetetaan. Mutta miksi sitä pitää ehdollistaa itsensä elämään tietyllä tavalla? Jos rutiinit orjuuttaa niin eihän se enää ole mitään turvallisuutta. Päinvastoin, kun ne rutiinit rikkoutuu niin olo on hyvinkin turvaton. Suunnitelmasta a pitää pystyä vaihtamaan suunnitelmaan b ja vaikka tarvittaessa ö:hön ilman että sydän jättää lyöntejä väliin.

Mua kyllä mietityttää että mikä niissä rutiineisssa tuo sitä turvaa? Meille aikuisille siis. Sekö että tiedämme mitä seuraavaksi tapahtuu? Vai se että rutiinien avulla on helpompi hallita ajankäyttöään.  Eikö aikuinen ihminen kykenisi selviämään päivistään ilman rutiineja? Rutiinittomuus voisi paikoin olla ehkä jopa aika vapauttavaa. Opettavaistakin. Ei niitä lankoja tarvitse aina pitää niin tiukasti käsissä. Ja miksi kaikkea pitäisikään pystyä hallitsemaan. Mikään kun ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Vaikka tutut tavat tekevät kaikesta sujuvampaa niin kesälomalla aion rikkoa rutiineja joka päivä. Paitsi aamukahvin suhteen. Ja uuden kulmakynänkin kävin jo ostamassa.

2 kommenttia:

  1. Mulla ei oikein taida olla mitään rutiineja,, en syö joka aamu samaa aamupalaa (syön sitä mitä lapset on halunneet ja mikä niiltä on jäänyt :D ), ei paikkaa kännykälle, ei liioin avaimille, en juo kahvia, harvoin edes meikkaan, jne. Ehkä pitäis olla rutiinit, niin asioita ei unohtuis niin paljon x) (kulmia en oo ikinä laittanut O.o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä väitän että meillä jokaisella on tapoja ja rutiineja :) niitä ei vaan välttämättä huomaa jos ei pysähdy ajattelemaan mutta varmasti niitä löytyy. Eri juttu sitten että miten tarkka niiden tapojensa ja rutiiniensa suhteen on :) Mä olen aina pitänyt itseäni jotenkin tosi lunkina ja helposti mukautuvana mutta sitten tulee joskus näitä tilanteita joissa huomaa että ei se ehkä olekkaan ihan niin. Sitten sitä taas hetkeksi höllentää ja keskittyy vähän enemmän siihen hetkessä relaamiseen ja siihen että asiat ei vie mua vaan toisinpäin.
      Jokatapauksessa ihan hauska pohtia ja miettiä että mistä mikäkin tapa on saanut alkunsa ja miksi teen jotain juurikin niinkuin teen.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?