lauantai 20. syyskuuta 2014

Miten te keksitte näihin näitä otsikoita?

Ensihuuma ja into muutosta alkaa pikkuhiljaa vaihtua paniikkiin. Alkaa olla olo että miten helvetissä me ikinä selvitään tästä ja miten tätä tavaraa on niin paljon? Ja mihin voi sijoittaa jo pakatut muuttolaatikot kun täällä pitäisi pystyä vielä elämäänkin?
Vaikka miten pakkaa ja pakkaa niin se tavaramäärä ei vain tunnu vähenevän. Ja missä välissä täällä ehtii pestä esimerkiksi seinät? Jotka ihan oikeasti on pakko pestä ennen poismuuttoa, miten voikaan olla noin likaiset seinät?!? Muuton lisäksi on toki vielä se normaaliarkikin tässä elettävänä. Työpaikkoineen ja kouluineen. Pitäisi ostaa uutta sitä ja tätä. Kaikki hoidettavat asiat on sentään muistettu. Kotivakuutus on päivitetty ja sähköt siirretty.

Muutenkin koko muuttaminen tuntuu jo aivan kyllästyttävältä. Mä en jaksa pakata, mua ei huvita pakata, mua ei kiinnosta pakata. Olisipa jo ohi. Tekisin melkeinpä mieluusti mitä tahansa muuta mutta ei mitään muuttoon liittyvää. Joku henkinen narkolepsiakin on iskenyt ja kaikista mieluiten vain nukkuisin. Tai röhnöttäisin sohvalla ja söisin sipsejä. Tämä on toki ollut nyt ihan tuhannen taalan paikka esimerkiksi käydä läpi kamoja ja laittaa kiertoon kaikki tarpeeton ja niin on tehtykin. Mutta koska en jaksa irrota nyt kauppiaaksi niin kaikki on lähtenyt eteenpäin ilmaiseksi. Eikä sillä, esimerkiksi omille kummipojille kierrätänkin ihan mieluusti. Heiltäkin on saatu aikanaan Kolmoselle vaikka mitä joten enemmän kuin mieluusti syydän tuttuihin osoitteisiin käyttökelpoista tavaraa. Mutta esimerkiksi vein myös aivan järjettömän läjän täysin hyviä, mutta pieneksi jääneitä Kaksikon kenkiä meidän roskiksen kierrätyslaatikkoon. Jotka nyt olisi voinut kyllä myydäkin. Ainakin ne Ekan vanhat, lähes uudet nappikset ja Tokan kerran jalassa olleet juhlakengät. Mutta kun en jaksa nyt kuvata ja ladata ja postata ja sopia noutoja. Menkööt sosialisoimisen kautta. Ehkä karma muistaa meitä jotenkin.

Josta tulikin mieleeni että vanha työkaverini matkaa Afrikassa muutaman kuukauden. Reissu toimii osana tyypin opintoja eli kyseessä on työharjoittelu. En voi kertoa yksityiskohtia koska en ole kysynyt lupaa saanko blogata aiheesta mutta osaatte varmasti itsekin aavistella erilaisia kohteita Afrikasta jossa apua kaivataan. Jokatapauksessa, kaveri kirjoitti kovasti koskettavia tarinoita paikan päältä erilaisista kohtaloista. Ei niitä täältä käsin oikein osaa kuvitellakaan, toisen kertomanakaan. Jos vain tässä muuttelun alta joudan niin tarkoitus olisi yrittää postittaa sinne päähän tätä meidän muksujen vanhaa, täysin käyttökelpoista tavaraa. Harmi että en ehtinyt sitä tuupata täällä päässä suoraan kaverin matkaan koska voin vaan kuvitella mitä postikulut tulee olemaan.... mutta aivan sama. Tiedän ainakin että menevät varmasti perille ja oikeaan kohteeseen.

Kaksikko on pakannut niin tehokkaasti että ovat pistäneet pakettiin jo kaikki lelunsa, jotka nyt vielä ovat heillä olleet. Eihän tuonikäisillä kovasti enää leluja olekaan mutta ne vähätkin on nyt pakattuna. Meillä käy aina silloin tällöin kavereiden isompia lapsia kylässä jotka ovat tottuneet siihen että Kaksikon huoneesta saa käydä katsomassa "isojen lasten" leluja joilla saa leikkiä. Mutta nyt kun niitä ei ole niin on oikein säälittänyt kun yrittävät Kolmosen tavaroilla saada itseään viihtymään. Toki meille se on helpotus että Kaksikko on ollut tehokas pakatessaan. Se pakkaaminen kun ei nyt ole teineilläkään se suosikki tässä muuttamisessa. Kaksikon huone alkaakin olla melkolailla paketissa ja lopuilta osiltaan kaaos. Perin mielenkiintoiseksi menee että miten sieltä saadaa pois esimerkiksi myyntiin menevä kerrossänky. Se kun ei uuteen kotiin mahdu mitenkään päin. Ostajaehdokas onneksi löydettiin mutta jotenkin sekin stressaa että mitä jos peruvat. Mihinkäs tuo sitten työnnetään? Ihan äkkiseltään ei löydy sellaista kerrosängyn kokoista säilytystilaa.

Mä onnistuin telomaan jotenkin nilkkani. Joskus lähemmäs pari vuotta sitten (en muista kirjoitinko siitä koskaan täällä, Kolmonen oli kyllä jo syntynyt mutta tyyppi oli tosi pieni vielä) satutin toisen jalkani tosi pahasti ja se on aina silloin tällöin vaivannut. Ei tosin yhtä pahasti kuin nyt. Kävely on aika linkuttelevaa ja ei puhettakaan että mitään kovin ihmeellistä pomppimista sillä nyt tehtäisiin. Rasitus selvästi pahentaa. Lähipiiristä löytyy onneksi pari fyssaria joiden palveluja taas jälleen kerran törkeästi hyväksikäytin pullapalkalla kun tuossa kylässä pyörähtivät. Joku nivel sieltä taisi olla tulehtunut. Ja jotain jäykkyyttä jossakin. Ja paino virheellisesti jalan ulkosyrjällä. Tai jotain. Jokatapauksessa, toivottavasti menisi pian ohi koska vaiva tuntuu perin kettumaiselta. Plus muuttaminen yksijalkaisena kuulostaa nounoulta. Sain muutaman vinkin mitä voin yrittää kokeilla itse ja jos ei ala paranemaan niin sitten kurkataan koipea uusiksi. Nyt koitankin sitten linkutella kantapäätä oikeampaan asentoon ja haeskella sitä tasapainoa liikkumisen ja levon kanssa. Lenkkeily on ihan ehdottomasti kielletty toistaiseksi mutta täysin liikkumattomaksikaan ei saa heittäytyä. Nyt en kyllä millään jaksaisi enkä oikein ehtisikään taipua tämmöisiin.

Voi olla toki nyt ihan muuttoonkin liittyvää mutta haistelisin että pieni syysmasennuskin nostelee pikkuhiljaa päätänsä. Onneksi tässä nyt aletaan olla ihan h-hetken lähellä ja muutto on jo tosi nurkan takana koska ihan tosissaan haluaisin nyt vaan olla ja viettää aikani niinkuin syksyisin tuppaan viettämään. Sohvan nurkassa, peiton alla, torkkuen, lukien, laiskotellen. Tällä hetkellä sitä piiskaa itseään eteenpäin ja jaksamaan hyvin kyseenalaisilla keinoilla. Syö mitä sattuu, jos edes muistan syödä, kahvia kuluu aivan liikaa, unta taas liian vähän. Ja ei toki tietenkään ole yllätys kenellekään että kuukautiset on päällekkäin muuton kanssa. Eli päädytään varmaan lööppeihin tjtn. "Perheenäidillä räjähti pää"-tyyppisiä otsikoita siis luvassa lähiaikoina!

4 kommenttia:

  1. No, jos nyt haluaa vääntää huonoa vitsiä niin eikös joskus kova stressi voi saada kuukautiset sekaisin -> ehkä ne eivät tulekaan silloin kuin pitäisi? (Tai ehkä tässä on nyt hyvä syy yrittää sitä vauvaa, ettei olisi kuukautiset muuton päällä. Sori, mautonta…)

    Täällä sama homma ton syysmasennuksen kanssa. Mun piti tänään herätä tavallista aiemmin tekemään työjuttuja. Ai että masensi. Kyllä tää päivä nyt taas ihan jees on ollut, mutta ihan kaikki mahdollinen kasaantuu, ja hirvittää kun ei jaksa hoitaa mitään asioita. Oon nyt koittanu psyykata itteäni ja kehitellä plasebo-vaikutusta milloin mistäkin. Esim. nyt ajattelin kokeilla syödä enemmän marjoja ja uskotella itselleni, että vääränlainen ruokavalio se vaan tässä masentaa mua.

    Tsemppiä. Voihan olla, että sun pää ei räjähdäkään ettekä pääsekään lööppeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olisipa todellakin noin että sekaisin menisi :D Mutta epäilen vahvasti koska kolottelee jo senverta pahasti. Mutta olisi suorastaan suotavaa että stressi olisi tehnyt tehtävänsä. Ja ei ollut mautonta mutta alkuraskaus olisi kyllä tässä tilanteessa nyt vielä piirun verran kamalampaa kuin kuukautiset :D Tosin sitten mä voisin ehkä luistaa koko muutosta....

      Voi että kun mä viitsisin olla yhtä reipas kuin sä. Vaikka mäkin tiedän että nyt kannattaisi syödä fiksusti niin arvaa teenkö niin. En viitsi edes kertoa mitä kaikkea olen suuhuni pistänyt viimeisen kolmen päivän aikana. Ei voi paljon valitella että päätä särkee ja on ihan tukkoinen olo ja kamala suolapöhö päällä. Viime muutossa laihduin kuusi kiloa. Ei pelkoa moisesta tällä kertaa!

      Meillä piti alunperin olla tuossa muuttoajankohtana miehen kanssa reissu kavereiden luo. No se nyt oli siis pakko perua kun muutto menee edelle mutta kyllä mies mulle vihjasi että "voithan sä mennä ja mä hoidan muuton". Nyt mä alan tajuamaan että se tiesi että helpommalla pääsee itse jos mä olen kokonaan pois jaloista kiukuttelemasta :D

      Poista
  2. Muuttostressi, se on kamala kokemus! Ja jostain syystä on paljon asioita jotka jää aivan viime tippaan vaikka kuinka yrittäisi toisin... Mulla ainakin :) toivon hartaasti etten joudu muuttamaan ikinä enää, se ei todellakaan ole mun lempipuuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu et me osataan (ehkä) välttää se viimetinka mutta meillä on siinä ihan järjettömän tiukka aikataulu missä ajassa tavarat pitää siirtyä ja vanhan kodin avaimet luovuttaa että se stressaa. Onneksi saadaan apua mutta kovin ihmeellisiin aikataulujen pettämisiin ei olisi varaa. Mä tiedän että tullaan varmasti vielä joskus muuttamaan ja on tässä puolensa mutta joo..... ei liian usein kiitos :D Sitä odotan kyllä jo ihan oikeasti ihan täpinöissäni että pääsen purkamaan tavaroita :P

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?