torstai 11. syyskuuta 2014

Muuttolasta mutkan kautta hikoiluhommiin

Sairastuvalta heippa! Niinhän se stressi ja vähälepoisuus otti ja kellisti tämän naisen tatamille. Kun ei vaan älyä hidastaa niin maailmankaikkeus hoitaa asian sitten vaikka väkisin. Tosin jos nyt hommaa katsotaan kalenterin kannalta niin parempi sairastaa nyt kuin vaikka parin viikon päästä. Että nyt on ehditty sitten lukemaan!

Toka aloitti tämän trendin jo viikonloppuna ja me muut ollaan seurattu ripotellen perässä. Mun ja Siipan versio taudista on onneksi ollut melko lievänsorttista mutta oman osamme mekin saimme. Kolmas sai hilattua kuumemittarin lukemat sellaiseksi että eilisillan lähinnä pötkötteli mun sylissä. Kamalaa sanoa näin koska eihän se ole kivaa että toinen on kipeänä mutta olipahan ihanaa kun poika vain pötkötteli rintaa vasten, silitti mun käsivartta ja nukahti siihen. Sellaista pikkuvauvailua. Mitä tuo eloisa hopea ei harrasta todellakaan koskaan!

Joitain asioita on voinut hoitaa onneksi sohvan pohjaltakin. Väkeä on lapannut ovista ja ikkunoista, kuka tarkistamaan asunnon kuntoa, kuka miettimään että olisiko tämä potentiaalinen koti ja kuka hakemaan korjattavaa tai kierrätykseen lähtevää tavaraa. Toistaiseksi vielä ketään flunssa ei ole säikytellyt. Osoitteenmuutos on tehty, muuttoapu hankittu ja lapsia psyykattu. Edellinen muutto nimittäin oli Kaksikolle aika rankka. Eka varsinkin oli hyvin ahdistunut kun pojalle konkretisoitui mitä se muuttaminen on. Että tavarat täytyy pakata ja koti alkaa näyttää melko alastomalta. En ollut itse älynnytkään viime kerralla että lapset eivät oikeasti tiedä millaista muuttaminen on. Nyt asioista on juteltu ihan eri tavalla plus onhan pojat jo isompiakin kuin edellisellä kierroksella.

Vanhalle kodille löytyi uudet asukkaat. Nykyneliöt saavat oikein mukavan pikkuperheen kotia tekemään. Sinänsä hassua miten tarkkaan sitä itsekin tuli syynättyä ketä tänne muuttaa. Niinkuin se nyt meidän päätännässä olisi. Mutta koska me oltiin tämän kodin ihan ensimmäiset asukkaat ja tämä on Kolmosen ensimmäinen koti niin toki tuntuu tärkeältä että ketä tänne meidän jälkeen tulee. Millainen jatkumo asunnon historialla on meidän jälkeen. Näiden seinien sisällä on oltu oikein onnellisia. Toivottavasti ollaan jatkossakin.

Mun piti kirjoitella liikunnasta mutta koska nämä kämppähommat nyt on aika sydämellä tällä hetkellä niin näitä ajatuksia heruu nyt varmaan vähän joka postaukseen... mutta nyt ne on alkulöpisty!

Koska tämän viikon urkkailut taitaa jäädä haavetasolle niin kirjoitellaanpa sitten vähän siitä mikä nyt maistuisi jos pääsisi liikkaamaan. Nimittäin olen alkusyksyn panostanut uusille lajeille. Osa vanhoista tuttavuuksista, kuten BodyPump loistaa edelleen poissaolollaan ja epäilen vahvasti tulenko aktiiviseksi pumppaajaksi koskaan enää palautumaankaan. Senverran kovasti olen ihastunut muihin että BodyPump tuntuu tällä hetkellä lähinnä tylsältä. Voi olla että mieli muuttuu jos tunnille tässä eksyn.

Mun heikkous on aina ollut yläkroppa. Mulla on huono ryhti ja se aiheuttaa yhtä jos toista selkävaivaa. Inhoan kaikkea treeniä vatsasta ylöspäin. En oikein tiedä mistä se inho on tullut, kai siitä että mulla ei ole yläkropassa yhtään voimaa. Haluan kuitenkin tehdä jotain tuon huonon ryhdin suhteen. Pelkkä vatsan sisälle vetäminen ja rinnan röyhistely ei riitä jos ryhtilihaksia ei ole nimeksikään. Piti kaivaa selkäranka jostakin naftaliinista ja kipittää kiltisti tekemään asialle jotain. Otin ihan tarkoituksellä tämän syksyn liikkaprojektiksi yläkropan kehittämisen. En halua mitään erottuvia lihaksia tai huippuunsa treenattuja käsivarsia jotta hihattomia paitoja olisi kiva pitää vaan nimenomaan kehittää ryhtilihaksia. Enkä halua vahvuutta vain keskivartalon tukilihaksille, jotka yleensä mielletään ryhtilihaksiksi vaan koko selän matkalle. Niska-hartiaseudullakin on niin paljon ongelmaa että ei laisinkaan haittaa saada sinnekin vähän lihasmassaa.

Mulla on pitkä nyrkkeilytausta. Tai no pitkä ja pitkä. Muutama vuosi nyrkkeilyä, kuntonyrkkeilyä ja kuntokickboxingia. Ohjatusti en ole kuitenkaan käynyt joku kolmeen vuoteen (Bodycombatia ei lasketa. Se on ihan eri hommia) mutta tälle syksylle otin nyrkkeilyn takaisin ohjelmistoon. Oli tosi virkistävää huomata että tekniikka on vielä jossain syvällä lihasmuistissa, voima vain on hukassa. Pelkkä säkinpaukuttaminenkin on tehokasta mutta mun juttu on ehdottomasti parityöskentely. Mulla ei ole tarve päästä kehään (vaikka toki olisi mielenkiintoista käydä sekin joskus kokeilemassa) vaan tykkään paritreenistä esimerkiksi pistehanskojen kanssa. Itseasiassa välillä pistehanskojen pitäminen tuntuu raskaammalta kuin itse nyrkkeily. Jokatapauksessa nyrkkeilyä on nyt takana muutama viikko ja ensihuuma ei ole vielä laantunut. Mun haave olisi itseasiassa se että tästä tulisi mulle ja Siipalle yhteinen harrastus. Hommaa tosin hankaloittaa meidän iso pituusero. Sekä tietty se että Siippa joutuisi ehkä vähän himmailemaan lyödessään.

Toinen vanha tuttavuus minkä otin takaisin arkeen on kahvakuulaus. Sitäkin kävin aikanaan ennen Kolmosen raskautta heiluttelemassa aika tiheästikin. Musta tuntuu että kaikki salilla kävijät pitkälti dissaa kahvakuulausta että se ei muka ole tehokasta. Mun mielestä se nyt ei välttämättä olekaan ehkä mikään lihaksenkasvattelulaji vaan kehittää lähinnä kehon koordinaatiota ja eri lihasryhmien yhteistyötä. Sekä juurikin niitä keskivartalon tukilihaksia. Ja tämä on ollut mulla nimenomaan se tehokkain treeni niska-hartiaseudulle. Veri virtaa ongelmitta monta päivää ja niskakivut ei vaivaa. Ja riittävän painavalla kuulalla saa kyllä ainakin pulssin pilviin. Vaikka tykkään kahvakuulailusta niin siihen liittyy myös mun kaikkien aikojen inhokkiliike. Nimittäin askelkyykky jolloin samaan aikaan pystypunnerrat kuulalla. Perseestä!

Mulla on järjettömän pitkä historia vesijuoksun kanssa ja se onkin yksi mun vedessä tapahtuvista suosikeista. Nyt tälle syksylle olen ottanut mukaan myös ihan uimisen. Uimareiden yläkropat on musta kauniita ja vaikka en todellakaan sellaiseen tähtää niin uskon että uiminen on juurikin mun yläkropalle hyväksi. Tekniikasta en tiedä meneekö sinnepäinkään, pitää katsella josko tähtäisi itsensä jollekin tekniikkakurssille. Viime sunnuntaina itseasiassa olisi ollut moista tarjolla Mäkelänrinteessä mutta meillä kipuiltiin jo silloin joten väliin jäi.

Täysin uusi tuttavuus mulle on ollut TRX. Pääsin kokeilemaan hommaa erään urkkapäivän yhteydessä ja jäin koukkuun samantien. Homma näyttää tosi helpolta mutta tekniikan opettelussa menee kyllä joku aika. Ja monet liikkeet, jossa tarvittaisiin nimenomaan tukea keskivartalosta, on mulle tosi vaikeita koska ei ole vielä riittävästi voimaa. Eli tämä jos mikä on nyt oikeaa touhua mua ajatellen.
Jos joku ei tiedä mitä TRX on niin kerrotaan muutamalla lauseella. TRX on erään Navy Seals-sotilaan kehittämä harjoitusmuoto jossa vastuksena käytetään omaa kehoa. TRX kuuluu ns. ripustusharjoitteluun joka juurikin sentakia tarjoaa treenaamiseen vähän moniulotteisemman tavan harjoittaa eri lihasryhmiä. TRX-nauhat ripustetaan seinään, alkuperäiset nauhat oli vanhojen jujutsu-vöiden ja laskuvarjojäänteiden yhdistelmä, nykyisestä matskusta en ole ihan varma. Vaikka mä tähtäilen niitä ryhtilihaksia niin TRX vahvistaa erityisesti isoja lihasryhmiä.
Olen hurahtanut pariin muuhunkin ohjattuun tuntiin jossa kehitetään nimenomaan voimaa ja rasitetaan kehoa vähän eri teemoilla mutta niissä olen käynyt vielä niin vähän että paha heittää kehiin mitään ihmeempää arvostelua. Mutta TRX on jo senverran koettua että voin kertoa sen olevan sekä kamalaa että hauskaa. Kroppa tuntuu kuolevan, sillälailla hyvällä tavalla.

Eri tapoja punnertaa TRX-nauhojen avulla. Kuva täältä

Kävin myös yhdellä ohjatulla juoksutunnilla jossa keskityttiin parantamaan juoksutekniikkaa. Tälle syksylle ei juoksuinto ole oikein purrut mutta enpä siitä ole oikein stressiä ottanutkaan. Jokatapauksessa tekniikkatunti oli sairaan hyvä. Lonkankoukistajat ei kipeytyneet yhtään, yleensä mulla on juoksemisen jälkeen tosi kipeät lonkankoukistajat ja olen onnistunut reväyttämään jomman kumman tai molemmat. Loppupeleissä mulla ei ollut paljoa korjattavaa tekniikassa mutta pienellä hiomisella huomasi heti että tuntui erilaiselta. Kun nyt vaan sitten vielä muistaisi ne jutut..

Mä haluaisin hirveästi olla kuntosali-ihminen. Enkä nyt ehkä enää ihan niin totaalikieltäytyjä ole kuin ennen mutta ei mua vieläkään salikärpänen ole puraissut. Siippa käy taas lähes pelkästään salilla. Sillä on ohjelmat ja kaikki ja ihan selkeät tavoitteet. Mä jotenkin tarviin jonkun piiskaamaan ja vähän ryhmäpainettakin vaikka varsinaisesti tykkään treenata yksin. Käyn silloin tällöin salilla koska meidän naapurissa on 24/7 sali mutta ei se vaan tunnu omalta jutulta. Tai sitten käyn vääränlaisessa paikassa. Ja ilman ohjelmaa se on vähän sellaista haahuilua ja hapuilua.

Nyt pannarille! Reeniä sitten terveenä. Tai muuton jälkeen. Katsotaan kumpi tulee ensin vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?