sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Virtuaalista suun vaahdotusta sunnuntai-illan ratoksi

Mä haaveilin joskus kätilön ammatista. Kunnes sain omia lapsia. Silloin sitä automaattisesti kiinnostui synnytyksistä ja synnyttämisestä ja yritti perehtyä mahdollisimman laajasti asiaan. Lukea ja kuulla mahdollisimman monta synnytystarinaa. Ja turhan usein törmäsi siihen että synnyttäjän mielestä kätilössä oli vikaa. Vielä viime vuosinakin aina silloin tällöin mulla on herännyt kiinnostus opiskella kätilöksi. Mutta en mä kyllä haluamalla halua sylkykupiksi.

Poikkeuksetta aina synnyttäjän toiveista löytyy se että voikun henkilökemiat pelaisi kätilön kanssa. Ja on se mustakin tärkeä seikka. Mutta itse tilanteessa mä toivon kätilöltä ennenkaikkea ammattitaitoa. Mä olen synnyttämässä, en hakemassa kavereita. Ja aina se synnyttäjän halu ja kätilön persoona ei voikaan kohdata.
Mun mielestä henkilökemiat ei asetu kätilön ammattitaidon alle. Koska koko se homma että kenen kanssa tulet ylipäätänsä maailmassa toimeen on ihan henkimaailman asia. Henkilökemia ei ole sama asia kuin huonokäytöksinen. Mutta huonokäytöksinenkin voi olla ammattitaitoinen. Huonokäytöksisyys on enempi luonteenpiirre eikä liity varsinaiseen työntekoon mitenkään. Perseily ei toki kuulu työpaikalle ja on osa ammatillisuutta osata käyttäytyä mutta kusipäitä löytyy aivan varmasti kätilöistäkin. Niinkuin löytyy myös äideistä. "Kätilö oli paska" ei ole muuten kovin rakentavaa palautetta.

Mä olen paljon miettinyt sitä että kun ihmiset ovat niin vieraantuneita kuolemasta, niin yhtälailla ollaan vieraantuneita siitä toisestakin ääripäästä eli syntymisestä ja synnyttämisestä. Synnytykset hoidetaan nykyään poikkeuksetta poissa silmien alta sairaalassa (joka on toki suurimmaksi osaksi vain hyvä asia) ja sitä ei siis samalla tapaa pääse enää kokemaan vierestä kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Silloin kun kotona synnyttäminen oli se standardi. Ja kun sitä ei sillä tavalla näe vierestä tai koe läheltä niin tokihan se tuntuu pelottavalta. Varsinkin kun ei kukaan osaa sitä synnyttämistä sillä tavalla purkaa sanoiksi jotta siitä kokemuksesta saa sillä tavalla kiinni että kokee täysin ymmärtävänsä mistä on kyse.
Tietysti nykypäivänä on vähän hankala verrata ja rinnastaa asioita sinne ajalle kun synnytettiin himassa. Ihan jo senkin takia että lapsi- sekä äitikuolleisuus oli silloin ihan eri tasolla kuin nykyään. Silloin ihan oikeasti riitti se että molemmat jäi henkiin. Tosin noin niinkuin hoitohenkilökunnan vinkkelistä uskoisin että tuo on yhä edelleen se päätavoite. Mutta koska koko yhteiskuntamme on niin paljon modernisoidumpi nykypäivänä, niin synnytyksenkin kohdalla osataan nykyään vaatia enemmän. Ja tätä on musta aika mielenkiintoista pohtia.

Ihan uskomattoman paljon törmää siihen että etukäteen synnytyksen kulusta ei oteta selvää koska kätilöt sitten hoitaa. Kätilöt antaa lääkettä että ei enää satu. Ihan uskomattoman paljon törmää siihen että jos jostain otetaan selvää niin lääkkeellisestä kivunlievityksestä mutta muu jää sitten vähän siihen sivuun. Että kunhan nyt vähän ollaan perillä lääkkeistä niin se riittää. Ja jos kätilö ei sitten annakaan heti lääkettä niin vituiks män! Ei sillä niin väliä vaikka kätilöllä nyt ehkä olisi joku perustekin että miksi nyt ei käy. Minulla on oikeus kivunlievitykseen! Tulevien äitien pitäisi ehdottomasti kysyä paljon enemmän miksi-kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Esimerkiksi: Miksi sairaalaan ei saa lähteä liian aikaisin synnytyksen käynnistyttyä? Ja ottaa selvää kokonaisuudesta, ei vain yhdestä osa-alueesta.
Mä en ikinä suostuisi synnyttämään ilman kätilöä mutta koen ihan ehdottoman isona juttuna myös sen mitä olen itse tehnyt ja ottanut selville ennen synnytystä. Mitä synnytyksen eri vaiheissa tapahtuu ja miksi. Mitä voin itse tehdä. Uskomattoman paljon törmää siihen että keskitytään tutkimaan sitä että millä lääkkeillä saadaan kipu pois. En mä sano että se on väärin pyytää kivunlievitystä  mutta olisi hyvä ymmärtää sekin että ihan jokavaiheessa ei voida antaa ihan mitä vaan. Ja se on sen kätilön duuni osata tietää koska ne hetket on. Ne on ihan oikeasti sen alan ammattilaisia ja osaa sen duuninsa. Yllättäviä tilanteita tulee, joihin ei kukaan pysty varautumaan tai niitä ennakoimaan. Mutta ne kätilöt osaa oikeasti sen perusduunin, ne on sen erityisalan ammattilaisia ja se on niiden työ. Ne ei ole siellä palvelemassa ja nöyristelemässä vaan töissä.

Mun mielestä on hyvä muistaa että niitä mätämunia mahtuu ihan jokaiseen ihmis- ja ammattiryhmään. Kätilöihinkin. Ja jos vastaan tulee oikeasti sellainen ihmisperse niin siitä saa sanoa. Jos kokee osakseen huonoa käytöstä. Siitä saa sanoa ihan missä tahansa asiakaspalvelutapahtumassa. Toki synnyttäminen nyt ei ole ihan sama kuin Prisman kassalla jonottaminen mutta enihau, saa sanoa. Pääkaupunkiseudulla on ainakin käytössä se systeemi että vielä sairaalassaoloaikana synnyttäneeltä ihmiseltä kysytään että millainen maku jäi. Jos ei siinäkään saa sanotuksi omasta mielipahastaan niin jälkikäteen voi ja saa ottaa yhteyttä vaikkapa osastonhoitajaan. Se ei auta mitään että sille omalle lähipiirilleen puhuu asiasta. Tai sosiaalisessa mediassa. Voiko synnyttäjä vaikuttaa itsekin siihen millainen maku synnyttämisestä ja synnytyksestä jää?
Asiaa on hyvä miettiä myös siitä vinkkelistä että toimiko itse miten? Ihan oikeasti on olemassa synnyttäjiä jotka kesken kaiken tapahtumaa esimerkiksi nimittelevät tai haukkuvat kätilöä. Vaikka synnyttäminen nyt on mitä on niin mitenkään päin, missään tilanteessa ei ole asiallista huudella kätilölle vitun kusipäätä. Sitten ei voi oikeasti marista siitä että kätilö käyttäytyy paskasti jos itse alentuu ihan samalle tasolle.

Oon antanut itselleni luvan miettiä asiaa siitäkin vinkkelistä että voisiko synnytyssuunnitelman kanssa ehkä paikoin olla kyse halusta kontrolloida? Se kun nykypäivänä tuntuu ihmisillä olevan niin isona tarpeena ihan kaikessa. Tämä nyt hyppää ihan toiseen päähän kuin ne äidit, jotka keskittyvät valmistautumaan vain kivunlievitykseen. Voisiko siinä synnytyssuunnittelussa käydä vähän sama kuin google-lääkäröinnin kanssa? Että etukäteen jo sanotaan ja sanellaan missä mennään ja mitä tehdään ja unohdetaan sen ammattilaisen sana kokonaan. Uskon kyllä siihen että siellä suunnittelun taustalla on isoimpana tarpeena se valmistautuminen. Mieltä rauhoittaa kun valmistuu parhaansa mukaan sellaiseen josta ei oikein tiedä. Ja jota ei voi itse hallita. Mutta tässä tullaankin sitten siihen kontrolloimiseen. Voisiko sitä mieltä rauhoittaa sekin että sen synnytyssuunnitelman kautta antaa itselleen mielikuvan siitä että hallitsee tilannetta? Mun mielestä tässä mennään ehkä vähän vika suuntaan jo lähtökohtaisesti. Ei synnyttämistä voi hallita. Ja mitä sitten jos ne synnytyssuunnitelmat ei toteudukkaan? Mä pidän juurikin tämän seikan takia aavistuksen kyseenalaisena sitä että tehdään kovin tarkkoja synnytyssuunnitelmia tai lähdetään laatimaan kuvaelmaa yhdestä jos toisesta lopputuloksesta. Voisiko siitä olla jopa pidemmän päälle haittaa jos asioita suunnittelee liian pitkälle? Jos suunnitelma ei pidäkään, on vaikea päästää siitä irti koska silloin et enää hallitse tilannetta. Tarkkojen synnytyssuunnitelmien sijaan äidit voisivatkin opetella olemaan kontrolloimatta. Luottamaan ja hieman heittäytymäänkin, jos tilanne sen vaatii. Uskomaan kätilön ammattitaitoon. Ja ottamaan selvää synnytyksen kulusta sekä siitä miksi asioita tapahtuu.

Kaiken pitäisi nykyään olla niin projektinomaista. Sama tuntuu pätevän myös synnytyssaleissa. Ehkä koko sana synnytyssuunnitelma on harhaanjohtava. Voiko sitä synnytystä suunnitella? Onko sitä tarpeen suunnitella miten pitkälle? Vai olisko parempi puhua toiveista? Niin hassulta kun se kuulostaakin niin sillä on väliä miten asioista puhutaan, millaisia mielikuvia luodaan. Ja sana suunnittelu, suunnitelma on tänä päivänä ehkä vähän turhan kiveen kirjoitettua kamaa.

Ihmisillä on nykyään kova tarve penätä oikeuksiaan siinä ja tässä ja tuossa. Ja toki, kyllähän meillä jokaisella oikeuksia on. Mutta jos nyt vaikka tästä synnyttämisestä jauhetaan niin aina ne asiat ei valitettavasti mene niinkuin haluttaisiin. Äkilliset muutokset joko vauvan tai äidin terveydentilassa ajaa sen edelle että olisi nyt oikeus siihen, tähän ja tuohon. Kokonaisuus olisi hyvä aina muistaa ja huomioida, vaikka miten suunnittelisi asioita.
Musta myös tuntuu että kuoleman lisäksi ihmisillä on tarve mystifioida myös synnytystä. Siitä haetaan jotenkin samalla tavalla syvempää tarkoitusperää, niinkuin kuolemastakin. Vaikka molemmat on ihan luonnollisia asioita elämässä. Koska siitä synnyttämisestä on tullut sellainen suunniteltu sirkustemppu? Joka pitää suunnitella etukäteen viimeisen päälle. Ja synnytys on onnistunut vain silloin, jos se on sujunut suunnitelman mukaisesti. En tajua.

Niin minkä takia sinne sairaalaan ei kannata lähteä liian aikaisin synnytyksen käynnistyttyä? No siksi että tutussa ympäristössä äiti on rentoutuneempi ja synnytys saa rauhassa käynnistyä kunnolla ja jos lähtee sairaalaan eli vieraaseen ympäristöön liian aikaisin, saattaa keho reagoida siihen stressillä ja stressihormoni pysäyttää synnytyksen jos se ei ole ehtinyt riittävästi käynnistyä. Muuta kysyttävää?

14 kommenttia:

  1. Mulla on ollut synnytyksissä ihanat kätilöt. Lapsivuodeosastoista en valitettavasti voi sanoa samaa.

    Eiku piti sanoa, että ihan asiaa kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran jälkeen mun suurin toive on ollut, että mulle ei tehdä mitään etukäteen kertomatta ja että jos se ei olosuhteiden pakosta käy, niin edes jälkikäteen on kerrottava ja perusteltava. Itse en ehkä tilannetta voi hallita, ja vaikka olen valmis elämään tilanteen ehdoilla, en missään tapauksessa halua olla toisten armoilla. Kyllä se synnyttäjäkin kuitenkin on ihan ihminen ja ihmisarvoiseen kohteluun oikeutettu. Etenkin jälkeenpäin.

      Poista
    2. Kiitos :)

      Mä en jotenkin edes muista meidän lapsivuodeajan kätilöitä. On aina oltu tosi paljon keskenämme. Muistan että keskimmäisen sairaalassa oli ylipäätänsä vähän nuivat kätilöt ja tuntui että ihan tyhmistä asioista piti vääntää kättä. Mutta niissäkin oli enempi takana sairaalan pöljät käytännöt kuin se että vika olisi ollut suoranaisesti kätilöissä.

      Mä en myöskään ole koskaan halunnut siihen tilanteeseen että olisin noinkin alkukantaisen tapahtuman keskellä jonkun armoilla. Pari yllättävää juttua on mun synnytyksissä tapahtunut, joita ei ole voinut siinä tilanteessa jutella, mutta mitkä on sitten jälkikäteen juteltu ja varmistettu että asia tuli läpikäytyä kunnolla. Mun on jotenkin tosi vaikea kuvitella että synnyttäjään ei suhtauduttaisi ihmisenä (varmaan jotain poikkeustilanteita on, ainahan niitä on. Mutta niissäkin saattaa olla väärinymmärrysten ym. vara) mutta mä haluan korostaa sitä asetelmaa myös toisin päin. Ne sairaalan työntekijät on myös ihmisiä ja nekin ansaitsee tulla kohdelluksi ihan inhimillisesti. On asioita joita ei kenenkään tarvitsisi kestää omalla työpaikallaan.

      Poista
  2. Tää on nykyään yksi mun lempiaiheista. Mun mielestä synnytykseen pitäisi saada enemmän tai parempaa tukea neuvolasta ja/tai jostain synnytysvalmennuksesta. Tai jotenkin äidit pitäis pystyä haastamaan, että osattais ajatella muutakin kuin vain sitä kivunlievitystä (joka on kyllä tärkeä asia, sitä en kiistä). Musta tuntuu, että aika usein neuvolastakin sanotaan, että ei sun tarvitse kaikkia nippeleitä tietää tai miettiä etukäteen, kyllä ne kätilöt kertoo tai että ei siihen hommaan niin paljon voi itse vaikuttaa. Kuitenkin, vaikka mulla on nyt takana kaksi sektiota, mä olen kallistunut sille kannalle, että kyllä voi. Paljoon voi itse vaikuttaa, mutta siinä olen samaa mieltä, että liian tarkkoja suunnitelmia on turha laatia. Voisi ehkä olla hyvä miettiä niitä synnytystoiveita siltä pohjalta, että mitä jos synnytys eteneekin näin, niin mitä sitten toivoisi tehtävän ja mitä jos käykin noin, niin mitä sitten tehdään. Mutta kun ongelma on minusta siinä, että ei niitä miksi- tai mitä jos -kysymyksiä osaa edes kysyä, kun ei näe kokonaiskuvaa.

    Se on jotenkin ihan uskomatonta, miten ekaa odottaessa ei osannut edes ajatella, millaisilla asioilla voisi olla merkitystä. Ei osannut kyseenalaistaa. En itse edes tahtonut tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia, kun en yhtään tiennyt mitä odottaa, mutta olisi kuitenkin ollut hyvä olla paremmin valmistautunut eikä vaan luottaa siihen, että kyllä joku selittää, kun tilanne on päällä. Ei muuten välttämättä selitä. Ne asiat tajusi vasta sitten jälkikäteen ja vasta sitten kun alkoi kaivella. Suurena valaisijana mulla oli tokaa odottaessa myös doula, jonka kautta aloin ymmärtää kuinka paljon tuollaisessa sairaalasynnytyksessä voi jäädä pimentoon ja kuinka moneen asiaan itse asiassa voi itse vaikuttaa. Jos asiat menee hyvin eikä mikään jää kaihertamaan, niin hyvähyvä, mutta jos asiat meneekin pieleen tai vaikkapa joku sairaalan käytäntö ei olekaan mieleen, niin ei hyvä.

    Äh, tästä olis vaikka mitä sanottavaa, mutta nyt ei ehdi enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä. Varsinkin kun niitä sairaalan omia synnytysvalmennuksia ja synnytyskeskusteluja tunnutaan ajavan alas. Jälkikäteen kyllä jutellaan mikä on tositosi hyvä mutta olisihan se kiva jos ei jälkikäteen tulisi sellaisia "vitsi jos olisi tuonkin tiennyt"-tyyppisiä.
      Ehkä tässä synnytysvalmennuksessakin olisi hyvä lähteä siitä että millainen oppija se synnyttävä äiti on. Ei kaikki kiinnostu asioista samalla tavalla. Toiset tykkää lukea, toiset tykkää jutella ja toiset tykkää kokemuksen kautta oppia. Ehkä olisi neuvoloiden tai minkä tahansa tahon helpompi ohjata oikeille lähteille kun olisi vähän tiedossa että mikä on se tapa ja tyyli joka kiinnostaisi kaikista eniten.

      Ja kyllähän ne kätilöt kertoo, onhan sekin niiden duunia. Vaan kun se synnyttävä äiti ei aina ole se kaikista vastaanottavin kaveri :D mikä on ihan ymmärrettävää mut ehkä just siks olisikin hyvä että etukäteen on tietyistä jutuista (muustakin kuin kivunlievityksestä) ottanut selvää.

      Musta on hyvä että meillä on tukena länsimainen lääketiede ja että kehitys kehittyy mutta synnytys on se juttu mitä mä jaksan miettiä että ku sitä on tehty aina niin koska siitä on tullut näin vaikeaa? Varmasti osittain selittyy sillä että nykyään se perinnetieto ei ehkä leviä enää samalla tavalla kuin muinoin. Mä luulen että nykyaikainen, moderni nainen ei edes halua vastaanottaa sitä perimätietoa. Koska netti ja pelit ja pensselit.

      Mä olen parikin kertaa törmännyt omassa tuttavapiirissä siihen että on tehty tositosi tarkkaan laaditus suunnitelmat ja toiveet, joista ei toteudu sit tyyliin yksikään ja sit tehdään monta kuukautta sitä eheytymistä siitä kun ollaan niin pettyneitä. Vaikka loppupeleissä kaikki on mennyt hyvin, mutta erilailla kuin "piti". Mä koen hankalaksi siitä suunnittelussa myös sen että miten voit suunnitella ja varautua sellaiseen mistä et tiedä mitään? Asioista pitää mun mielestä ottaa selvää ja kannattaa ottaa selvää mutta kannattaako niitä suunnitella miten pitkälle? Liiallinen valmistuminen voi mun mielestä tietyissä tilanteissa olla enempi haitta kuin hyöty. Mut näitäkin on tositosi vaikea etukäteen punnita että missä menee se raja. Että mikä on liikaa ja mikä just sopiva.

      Poista
    2. Mä luulen, että nuo pettymykset vähenisi, jos olisi enemmän tietoa ja saisi tietää (juuri niin kuin kirjoitit) vastauksen siihen miksi-kysymykseen. Esimerkiksi mua valaisi todella paljon, kun sain doulalta etukäteen tietää sairaalan käytännöistä (jotka luonnollisesti poikkesivat niistä käytännöistä, jotka olivat käytössä sairaalassa, jossa mulle tehtiin edellinen sektio). Tietyissä sairaaloissa tehdään tietyllä tavalla. Aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä just niin kuin on totuttu tekemään, mutta se voiko normista poiketa, riippuu niin monesta asiasta. Mä esimerkiksi kysyin etukäteen kuinka pitkälle ns. luonnollinen sektio olisi mahdollinen ja mulle luvattiin ensin, että saisin vauvan ihokontaktiin jo sektion aikana. Tässä oli kuitenkin sattunut väärinkäsitys eikä tuo sitten loppupelistä ollutkaan mahdollista, mutta mä en pettynyt niin pahasti, kun mulle selitettiin miksei se onnistu. Tehtiin kompromissi (jossa doula oli suurena apuna), jossa siinäkin poikettiin sairaalan normaalista käytännöstä, mutta kaikki olivat tyytyväisiä ja mm. kätilötkin totesivat, että kyseinen tapa saattaa yleistyä, joten he alkavat asennoitua siihen, että sitä toivotaan enemmänkin.

      En osaa näemmä kirjoittaa kovinkaan järkevästi, mutta siis pointtina, että esimerkiksi pelkästään sairaalan käytäntöjen tietäminen etukäteen olisi tosi valaisevaa. Viedäänkö vauva heti punnitukseen ja puetaanko sille heti kapalo syntymän jälkeen vai annetaanko äidille ihokontaktiin jne. jne. Ja mulle oli uutta, että tosiaan sen lapsen asentoon voi aktiivisesti itse vaikuttaa (vaikka mä saatankin kuulua siihen 10 prosenttiin, jolla on joku rakenteellinen poikkeama, joka estää ko. homman) ja että sillä on väliä miten päin se vauva siellä kohdussa majailee eikä pelkkä pää alaspäin -asento riitä. Nää on juttuja, joista ei puhuta. Ja tosiaan, se perimätieto ei varmasti enää liiku - eihän mun oma äitikään esimerkiksi tiennyt, mitä tarkoittaa, kun lapsivedet menevät. Sen mielestä se lapsi käydään vaan pusertamassa ulos eikä asiasta ole syytä hösöttää sen enempää. Ja esim. sekä mun äidin että mummon mielestä on ihan normaalia, että äidinmaito tuosta noin vaan yhtäkkiä loppuu, kun vauva on kolme kuukautta eli musta tuntuu, että mummollakaan ei ihan kaikkea perimätietoa ole ollut käytössään...

      Ja vielä: mä suhtauduin ennen omia synnytyksiä moniin synnytysjuttuihin hörhöilynä. Että kun on sairaalat ja pelit ja vehkeet ja kivasti menee, mitä siitä hössöttämään. Täytyy myöntää, että olen matkan varrella hörhöytynyt.

      Poista
  3. Mun synnytykset onkin olleet sektioita, joten se kätilö rooli on ollut erilainen. Mutta siellä sairaalassa on kyllä vietetty aikaa sitten senkin edestä ja niitä erilaisia ihmisiä ja ammattilaisia sattunut kohdalle, jos jonkinmoisia. Siksi minusta tämä kohta tekstissäsi on tärkeä:

    "Mun mielestä on hyvä muistaa että niitä mätämunia mahtuu ihan jokaiseen ihmis- ja ammattiryhmään. Kätilöihinkin. Ja jos vastaan tulee oikeasti sellainen ihmisperse niin siitä saa sanoa. Jos kokee osakseen huonoa käytöstä. Siitä saa sanoa ihan missä tahansa asiakaspalvelutapahtumassa."

    On ollut niitä aivan ihania lääkäreitä ja hoitajia - ja sitten sitä toista ääripäätä. Ja kyllähän se ammattilaisen taito kohdata on oikeasti ihan mielettömän iso osa koko toipumisprosessia, niin lapsella kuin aikuisella tai sen hengestään taistelevan vauvan omaisten kohdalla.

    Ja kyllä, sitä palautetta saa ja pitää antaa, jotta joku toinen toivottavasti tulisi kohdelluksi paremmin. Jotta tajuttaisiin kiinnittää huomiota myös siihen potilaan ja omaisen kohtaamiseen ja kohteluun. :)

    Ja sitten ihan muut ammattiryhmät. Liian usein törmään myös tuohon, että lääkäreitä tai hoitajia ei saa arvostella, kun tekevät niin arvoksta työtä ja pitkää päivää ja vielä paskalla palkalla.

    Siis mitenkään väheksymättä, on paskempi palkkaisia töitä ja raskaan tai tärkeän työn tekijöitä muillakin aloilla. Ja kyllä kaikkia koskee ihan samat säännöt arvostelun suhteen: Hyvästä työstä sietää saada kiitosta ja kunniaa, paskasti tehdystä ei.

    Enkä minä näe että kätilöt olisivat sylkykuppeja. :) Ainakin useina vuosina juuri lääkärit, opettajat, sairaanhoitajat ja päiväkotien työntekijät nousevat listan kärkeen arvostetuimmissa, kun taas poliitikot ja lakimiehet jäävät pohjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän että sä olet tilastotieteilijä mut nyt on syytä muistaa se että ne tilastot ei ole aina se koko totuus. Hoitohenkilökunta kohtaa ihan älyttömän paljon esimerkiksi väkivaltatilanteita, jotka ei aina päädy kaikkiin tilastoihin. Kaikkia tilastoja ei edes tehdä niiden pohjalta. Ihmiset, jotka on olleet hoitotilanteissa täysin aiheetta tyytymättömiä, saattavatkin tilastoja tehdessä ollakin tyytyväisiä. Mutta se ei poista sitä ettäkö tilanne ei olisi ollut uhkaava.
      Lisäksi hoitohenkilökunta kohtaa osakseen myös todella paljon sellaista henkilökohtaista verbaalista hyökkäämistä. Jota ei kenenkään tarvisi joutua kohtaamaan työpaikallaan. Mä en esimerkiksi ikinä ymmärrä näitä "kätilö puhui ärsyttävällä tavalla"-juttuja. Miten se liittyy oikeasti siihen kokonaisuuteen? Jos ihminen puhuu tietyllä tavalla niin se puhuu, se ei liity siihen työhön millään lailla. Hoitohenkilökunta tuntuu monesti potilaiden kannalta olevan tavallaan sairaalan omaisuutta jota saa arvostella samaan tapaan kuin vaikka sairaalan ruokaa. Aiheellinen ja rakentava palaute on aina suotavaa, oli se negatiivista tai positiivista. Mutta sellainen aiheeton kiukuttelu on aivan turhaa.

      Poista
  4. Mä kyllä lähdin synnytykseen vähän soitellen sotaan. Ainoa tavoitteeni oli, että kaikki kärrätään salista elävänä ulos. Se toteutuikin. Salissa oli yhteensä kolme kätilöä ja yksi lääkäri - tulimme toimeen, vaikka emme kohdanneetkaan toisissamme sielunsisaria (hassusti lääkäri kyllä oli erään hyvän ystäväni sisar) ja tavoitteeni synnytyksen suhteen toteutui, kaikki kärrättiin salista elossa ulos. Sain lääkkeitä kun kätilön mielestä oli hyvä hetki saada lääkkeitä ja sain oksennuspussin kun minusta oli sellaiselle hyvä hetki.

    Osastolla puolestaan oli yksi kätilö, josta pidin erityisesti ja kaksi muuta, joista pidin. Edelleen kaikki kärrättiin sairaalasta elossa ulos, ja yksi meistä oli opetettu ruokkimaan toista rintamaidolla.

    Nappiin meni, siis.

    Kiitos muuten viimeisestä tiedonjyvästä! Mä en tiennyt tuota, mutta kyllä käy järkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun asenne kuulostaakin just hyvältä :) Ja siltä että nappiin meni.

      Ole hyvä. Mua on aina mietityttänyt esimerkiksi tuo että miksi ei saa lähteä sairaalaan liian aikasin. Joka paikassa sitä aina hoetaan mutta koskaan ei perustella että miksi. Kolmannella odotuskerralla selvitin ja tuo oli ainoa vastaus minkä löysin. Ja järkeenkäyvältä kuulosti minustakin.

      Poista
  5. Minä uskon, että kätilöihin – kuten muihinkin ammattikuntiin – mahtuu niin mukavia kuin vähemmän mukavia tapauksia. Tosin uskon myös, että vaikka kovin paljon kuulee puhuttavan nimenomaan ilkeistä kätilöistä, niin kaikki ”ilkeily” ei varmaankaan ole sitä itseään. Luulen, että joissain kohdin on kyse pelkistä väärinkäsityksistä ja toisaalta siitä, että synnyttäjä on (luonnollisestikin) herkässä tilassa, jolloin yksikin väärällä äänenpainolla lausuttu sana voi tuntua hyvin ikävältä.

    Omalle kohdalleni ei yhtään ilkeää kätilöä ole osunut, itse asiassa kaikki kätilöt ovat olleet todella mahtavia. Hoitohenkilökuntaa miettien sitten yleensä sanoisin, että kohdalleni on osunut mukavien lisäksi myös niitä, joiden sosiaaliset taidot eivät oikein ole tuntuneet olevan hanskassa ja joiden käytös on ollut hitusen tahditonta. Ehkä osa heistä on ”töksäyttelijöitä” muutenkin, toisaalta yhtenä syynä voi olla ihan sekin, että nämä ihmiset ovat niin rutinoituneita työhönsä etteivät aina osaa/huomaa kohdella potilasta/asiakasta (miksi kukin itsensä mieltää) hienovaraisesti vaikka juuri hienovaraisuudelle tuossa ammatissa olisi tarvetta.

    Minä ajattelen, että palautteen antaminen kannattaa niin hyvien kuin huonojenkin asioiden suhteen. Toki on syytä vetää henkeä ja punnita rauhassa, ennen kuin ryntää haukkumaan koko synnärin väen – mutta kyllä epäasiallisesta kohtelusta tai kokemistaan epäkohdista saa – ja pitääkin – mielestäni mainita. Eräänlaisia asiakaspalvelijoitahan se sairaalakin on pullollaan – ei ehkä perinteisessä mielessä, mutta kuitenkin kysymys on työstä jota tehdään ihmisten kanssa, ihmisten keskellä, joten totta kai kohteliaisuus ja hienovaraisuus kannattaa.

    Mun mielestä on aika lailla selvää, ettei kätilö tai muu hoitohenkilökunta voi aina toimia synnyttäjän toiveiden mukaan. Sitä en miellä epäkohteliaisuudeksi, huonoksi käytökseksi, tahdittomuudeksi tai merkiksi siitä, että synnyttäjän ja kätilön kemiat eivät kohtaa. Toki synnyttäjä on sitten oikeutettu kuulemaan, miksi näin ei voida toimia – tosin se edellyttää sitä, että hänellä on aidosti halua kuulla ja ymmärtää että vaikka onkin eräänlaisessa keskiössä, ammattitaitoinen ihminen on nimenomaan juuri tämä kätilö joka nyt tuli evänneeksi asian X.

    Mitä tulee synnytyksen suunnitteluun, niin minusta erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen itsessään on hyvä asia ja sekin, että pohtii mikä itsestä ajatuksellisella tasolla tuntuisi hyvältä. Mutta pitäisi myös muistaa, että tositilanteessa asiainlaita voi olla toinen ja pitäisi myös muistaa, että välillä on ihan hyvä olla pitämättä härkäpäisesti kiinni omista päätöksistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon kanssa että iso osa noista jutuista voi olla ihan väärinkäsityksiä. Niitä syntyy niin helposti sellaisissa elämälle herkissä tilanteissa. Sääli sinänsä mutta musta myös ihan inhimillistä. Tosin olisihan ne hyvä selvittää eikä vain hokea sitä "kätilö oli paska".

      Musta tuntuu että vuosi vuodelta synnäreillä ja kätilöiltä vaaditaan enemmän ja enemmän. Jotenkin se kulkee käsikädessä sen kanssa että ihmiset osaa vaatia muutenkin enemmän ja enemmän. Mun mielestä asiat on myös hyvä perustella. Mutta samaan aikaan mietin kyllä sitäkin että tarvitseeko kaikki perustella? Riittääkö kätilön ammattitaito ja tilanteessa tehty arvio riittäväksi perusteeksi? Jos kätilö näki aiheelliseksi että toivetta ei voida toteuttaa niin eikö sen pitäisi riittää? Niihinkin juttuihin törmää kun kätilön sana kyseenalaistetaan. Eli tavallaan siihen ammattitaitoon ei luoteta. Kuinka pitkälle se perustelu pitää avata vai pitäisikö sen riittää että kätilö voi vedota että oman ammattitaidon ja tietotaidon pohjalta hän teki tämän päätöksen. Jos ne nyanssit ja pienetkin kiemurat sieltä kaivetaan niin hyödyttääkö se? Ei sillä, sattuu niitä virhearvioita varnasti kätilöillekin, kaikille hoitohenkilökunnassa sattuu koska lääketiede ei ole täysin aukotonta. Mutta mulle itselle ainakin yhtenä isona tekijänä synnyttämään lähtiessä on se että siellä on ammattitaitoinen porukka vastassa. Joihin luottaa.

      Poista
  6. Voi miten hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä kaikkineen! Mulla on kaksi ns.normaalia alatiesynnytystä jotka kummatkin olivat tosi nopeita eikä ehditty henkilökuntaa kovin montaa minuuttia synnytyksellä vaivata. En ehtinyt saada mitään muuta kivunlievitystä kun ilokaasun ja se toimi onneksi ihan hyvin. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en tiennyt kuka siellä alakerrassa milloinkin huuserasi, mutta aina kun huusin että nyt sattuu niin kannustus oli kova ja mieleen on jäänyt, että varmaan koskaan mua ei ole niin tsempattu ja kannustettu. Koska mun omat synnytyskokemukset olivatniin nopeasti koettu, en oikein osaa ajatella jotain suunnitelmallista ja toivelistaa. Multa kysyttiin ekalla kerralla, että onko jotain toiveita ja mä sanoin että pitäkää meidät hengissä. Olen kiitollinen jokaiselle mua hoitaneelle vaikka en ikipäivänä heitä tunnistaisi jos vastaan tulisi koska mun naama oli koko synnytyksen ajan siinä kaasumaskissa ja silmät kyyneleissä. Siinä hetkessä en olisi enkä edelleenkään kyseenalaistaisi ammattilaista koska mulla on synnytyksiä taskussa kaksi ja hällä niitä on jokunen tusina enemmän. Mä olen kummallakin kertaa ollut niin kiitollinen, että joku osaava ihminen on ollut auttamassa mun pieniä ihmeitä maailmaan. Jos olisin joutunut yksin synnyttymään kotona niin enemmän olisi jäänyt traumoja.. mutta ehdottomasti samaa mieltä siitä, että synnytyssalissakin pitää osata käyttäytyä ihan kaikkien. No hirveetä jaarittelua ja synnytyskertomusta kun piti vaan olla samaa mieltä :D kirjoitan puhelimella samalla kun yksivuotiaani kiipeää selässäni, joten pahoittelut välimerkkien puutteesta ja kirjoitusvirheistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mä muistan kasvoilta ainoastaan sen kätilön joka oli mukana kun synnytin Ekaa lasta lähes 14 vuotta sitten. Sama kätilö oli edelleen pari vuotta sitten töissä kun menin synnyttämään samaan paikkaan. Ja vaikka tiesin että on hyvin epätodennäköistä että hän mun kätilöksi sattuu synnytyksessä uudestaan niin oli tositosi lohdullista nähdä hänen kuvansa siellä. Hän oli niin mahtava työntekijä että meinasi itku tulla kun näin sen kuvan siellä aulassa. Muita en kyllä kasvoilta tunnistaisi :D

      Tuokin muuten hyvä pointti että kätilöllä on niitä synnytyksiä takana nimenomaan hoitajana paljon, ei synnyttäjänä. Se ei ole kuitenkaan sama asia. Ja jo siltäkin kantilta musta _pitää_ voida luottaa ammattilaiseen. Sitä äidin yksilöllisyyttä on aina iso tarve korostaa. Ehkä liiankin joskus?

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?