perjantai 3. lokakuuta 2014

Kuinka lapsiperheessä muutetaan?

Nyt seuraa sellainen oikein perinteinen Tee niinkuin minä sanon, älä niinkuin minä teen-tutoriaali. Yritän päästä mahdollisimman pian eroon tästä muuttohapatuksesta mutta pari postausta on vielä luvassa. Tämä Miten pitäisi- ja sitten se Miten tehtiin-postaus. Ihan voitte sitten itse todeta kuinka puoliksi suunniteltu on vähintäänkin hyvin ryssitty! No mjoo, ehkä hieman liioittelen. Aivan hyvin kaikki loppupeleissä meni. Hyvästä ennakoinnista huolimatta muuttaminen on aina muuttamista ja kaikkeen ei voi varautua. 

Jokatapauksessa, nyt kun meidän muutto on saatu tehtyä ja kaikki on onnellisesti takanapäin ja uusi koti alkaa tuntua ihanalta ja kaikki on melkein paikoillaan niin voisin koostaa pienen postauksen erinäisistä muuttovinkeistä joita mulla tulee mieleen.

Ensinnäkin jos luet tätä sillä silmällä että muutto on ajankohtaista niin onnea uuteen kotiin! Te selviätte siitä kyllä. Mekin selvittiin! Mitä nyt meinasin eron ottaa ja lapsetkin myydä etiäpäin. Mutta selvittiin kuitenkin!

Kannattaa aloittaa juttelemaan lapsille muutosta riittävän aikaisin. Vaikka olisivat miten pieniä. Lapsen mieli toimii hassusti ja vaikka miten uudesta kodista juttelisi niin lapsi ei osaa ajatella hommaa niin että esimerkiksi ne nykyisessä olevat tavarat tulee sinne uuteenkin kotiin mukaan. Ne vaan täytyy ensin pakata ja säilöä hyvin että selviävät kuljetuksesta. Lapselle kannattaa keskustella auki _ihan kaikki_ muuttoon liittyvä. Nekin jutut jotka tuntuvat niin itsestäänselvyydeltä että ei uskoisi että niistä kannattaa jutella. Jos mahdollista niin käykää uudessa kodissa. Tai ainakin siinä pihaympäristössä.

Kaikissa muuttajan muistilistoissa on aina että pakkaaminen kannattaa aloittaa n. viikkoa ennen muuttoa. Mä olen sitä mieltä että pakkaaminen kannattaa aloittaa heti kun muuttopäivä on tiedossa. Varsinkin jos on niinkuin me ja kaappeihin on kertynyt ihan turhaa tavaraa. Yllättävän paljonkin voi pakata jo hyvissä ajoin. Ja kun tavaroita käy läpi riittävän ajoissa niin ne turhat jutut saa karsittua pois. Roskikseen menevää ei ole mitään järkeä lähteä muuttamaan yhtään mihinkään.
Käy läpi tavarat ja lajittele ne sen mukaan lähteekö ne kierrätykseen tai roskiin, kirppikselle tai kiertoon ja pakkaa uuteen kotiin lähtevät. Tai jätä ne vielä paikoilleen jos sulla ei ole vielä pakkausmateriaaleja. Niistäkin muuten sellainen vinkki että kannattaa laittaa puskaradio laulamaan. Facebookin kirppis- ja kaupunginosaryhmissä kannattaa huhuilla ylimääräisiä pahvilaatikoita ja tuttavapiirissä kannattaa pistää viidakkorumpu käyntiin sen suhteen että josko joku saisi vaikka töistä napattua muuten roskiin meneviä. Unohda ne kauppojen banaanilaatikot! Ne menee hätätapauksessa mutta ovat oikeasti tosi epäkäytännöllisiä.

Kannattaa myös selvitellä muuttofirmojen laatikkovuokria. Niissä ei loppupeleissä se hinta ole järjettömän korkea ja ne on monin paikoin kätevämpiä kuin pahvilaatikot. Me vuokrattiin reilu viikko ennen muuttoa 20 muovilaatikkoa, vajaa viikkoa ennen toiset 20 laatikkoa ja itse muuttona pariksi päiväksi nokkakärryt, rullakko ja sellainen taso jonka alla oli pyörät ja näiden kaikkien hinta yhteensä oli piirun reilu 50 euroa. Sen lisäksi meillä oli vielä pienen väkiluvun verran pahvilaatikoita. Mutta tosiaan esimerkiksi astiat ja kirjat on näppärämpi pakata johonkin muuhun kuin pahviin.

Osoitteenmuutokset ja käytännössä kaikki saa hoidettua netissä. Muista tehdä nämä muutokset riittävän aikaisin. Meillä hajosi netti kuusi päivää ennen muuttoa, oltiin onneksi juuri edellisenä päivänä hoidettu viimeisetkin muuttoon liittyvät ilmoittelut.

Hanki lapsille hoito muuton ajaksi. Ja lemmikeille. Itseasiassa jos mahdollista niin yritä saada lapsille seuraa muutamaksi hetkeksi siinä muuttoa lähellä. Saatte pakattua tehokkaasti ja lapsillakin on mukavaa kun heidät huomioidaan. Pakkaamista ei vaan yksinkertaisesti kannata jättää vain niihin hetkiin kun lapset on nukkumassa koska sitten helposti pakkaat mukaan tavaraa, joka oikeasti voisi lähteä jo kiertoon. Et vaan ehdi käydä niitä läpi koska on pakko nyt vaan pakata koska lapset nukkuu. Lisäksi sunkin täytyy välillä nukkua että jaksat muuttaa.
Lemmikit kannattaa tosiaan myös yrittää hoitoon muuton ajaksi. Ne pelkää.

Hanki muuttoapu. Jos kavereita tulee muuttoavuksi niin unohda samantien heidät jotka tulee paikalle kittaamaan vain kaljaa. Pari muutto-olutta saa toki muuttoavun vain hilpeämmälle päälle mutta tarkoitankin nyt heitä jotka juo sitten ne muidenkin muuttokaljat. Muista että jos käyt muuttoapuna itsekin kun pyydetään niin saat varmemmin apua itsellesikin kun tarve tulee. Jos mahdollista niin pyydä paikalle sellaiset tyypit jotka oikeasti haluavat auttaa teitä. Muuttaminen on paikoin ihan riittävän epätoivoista touhua ilman että paikalla on hän, joka muistaa valittaa jokaisen huonekalun painavuuden kohdalla. Hyvällä porukalla se epätoivokaan ei tunnu ihan niin syvältä.
Muista pyytää apua myös vanhan kodin loppusiivoukseen! Siihen hujahtaa helposti puolikin päivää ja ihmiset tuntuu monesti unohtavan että siinäkin tarvitaan apua. Varsinkin jos on kiire aikataulu. Tämä on se josta helposti vähän luistaisi mutta seuraavaa asukasta (ja mahdollista takuuvuokran palautusta ajatellen) varten on kiva jättää kämppä siistiin kuntoon.

Yritä miettiä etukäteen mahdollisimman pitkälle mietitty kuvio muuttopäiväksi. Aikataulut ja osa suunnitelmistakin kusee aivan varmasti mutta jo pelkästään muuttoapua ajatellen on kivampi kun joku vähän pitää ohjaksia käsissä että mitä kannetaan, missä järjestyksessä ja mihin. Tässä asiassa liian monta sopankeittäjää vain viivyttää kaikkea. Muutenkin on kiva että muuttoavun saapuessa kaikki olisi aika valmiina. On aika latistavaa jos puolet kämpästä on vielä pakkaamatta, pyykkikone pyörii ja isänväki ei itsekään oikein tiedä että mistä hommasta aloittaa.
Muista myös mahdollinen siivousapu uudessa kodissa! Kaikki eivät välttämättä pysty kantamaan painavaa mutta rättiä voi heiluttaa lähes kuka vaan. Muuttopäivä on jokatapauksessa pitkä ja raskas ja silloin sitä siivousapuakin oikeasti tarvitsee että arvostaa. Muista muuttoporukan ruokinta! Take awayna ja kotiinkuljetuksena saa muuten muutakin kuin pizzaa. Varaa myös riittävästi juotavaa sekä vanhan että uuden kodin päähän.

Paria päivää ennen muuttoa tee perheelle sellainen survival kit-paketti. Yritä korostaa sitä jotenkin muista muuttolaatikoista ja tavaroista jotta sen sitten myös löytää helposti. Meillä oli käytössä tähän tarkoitukseen muutama isompi kestokauppakassi. Kokoa sinne koko porukalle pyyhkeet, lakanat, vaatteet pariksi kolmeksi päiväksi, tarvittavat lääkkeet, meikit, hygieniatarvikkeet, lasten koulukirjat jne jne. Näin sun ei tarvitse muuttopäivän iltana kun olet ihan tuhannen kuollut yrittää miettiä että missä helvetin laatikossa tai jätesäkissä mikäkin on.

Pienet lapset kannattaa tosiaan muuton ajaksi pistää suosiolla hoitoon mutta jo isommat lapset kannattaa ottaa muuttoon mukaan. Pienetkin voi ottaa mukaan ainakin suunnitteluun. Mistä tulee kenenkin huone, mihin laitettaisiin mitäkin, mitä pitäisi hankkia. Pakkaa lasten kanssa heidän juttunsa yhdessä ja sitten muuton jälkeen purkakaa tavaroita yhdessä. Älä työnnä lapsia pois tieltä vaan ota heidät mukaan. Muutto on iso muutos ja lapselle on kurjaa jos hänellä on koko ajan sellainen olo että on tiellä. Kysele paljon lapsen ajatuksia ja fiilareita muutosta. Mikä askarruttaa ja mikä tuntuu oudolta.

Ennen muinoin aika monessa työpaikassa sai muuttopäivän vapaaksi. En tiedä onko tämä käytäntö enää miten laajalti käytössä mutta kannattaa kysyä ainakin sieltä omasta duunista. Tosin itse suosittelen että kannattaa siinä muuton ympärillä pitää useampi päivä vapaata. Se muuttopäivä on toki se pahin mutta pari päivää ennen että muuton jälkeen on myös aika hektisiä. Lisäksi pitää muistaa että siinä mukana muuttaa myös ne lapset. Arki pyörii ihan normaalisti vaikka mikä olisi ja lapset haluaa välillä esimerkiksi leikkiä vanhempien kanssa. On aika nuivaa tuuppia heitä pois tieltä että saa tavarat purettua. Muksuillekin pitää antaa riittävästi aikaa vaikka miten muuttolaatikot pullistelisi.

Ja lopuksi se tärkein vinkki; Jos mitenkään mahdollista niin muuttakaa vasta sitten kun perheessä ei ole enää yhtäkään senikäistä lasta joka kokee tarpeelliseksi koko ajan purkaa ne muuttolaatikot jotka olette juuri pakanneet ;)

6 kommenttia:

  1. Mulla ois ihan kuvallinen pakkausinkki viime huhtikuulta. Kaikkinensa oon muuttanut liki 20 kertaa ja vieläkään ei mennyt niin kuin strömssössä...

    Niinku sanottu, siitä selviää hengissä. Parisuhdekin, jos käy tuuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa takana toistakymmentä muuttoa. Mutta tämä juuri läpikäyty taisi olla se pahin :D

      Muuttaminen on vähän samanlainen koitos parisuhteelle kuin talonrakennus, paljon lyhkäsempi vain :P

      Poista
  2. No mutta onnea uuteen kotiin! Meidän edellistä muuttoa vehdattiin vauvan lasketun ajan ympäriltä. Mutta se meni yliaikaiseksi ja pakko oli vain muuttaa. Supistukset alkoivat kolmantena yönä uudessa kodissa muuttolaatikoihin nojaten. Noh. Kunhan muutettiin. Voi elämä.
    Nyt kaksi vuotta vanhasta kodista, muistelemme isojen kanssa. Eikä alkuun meinata muistaa millainen vessa vanhassa oli, tai millaiset seinät jossain huoneessa... Uudesta on vihdoin tullut se Koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ai kamala, raskaushan se tästä hullunmyllystä vielä olisikin puuttunut...

      Poista
  3. Me ei toivoakseni enää tästä muuteta mihinkään, mitä en tosiaan pane pahakseni etenkin kun tuota muuttorumbaa miettii. Hyviä vinkkejä tässä postauksessa kuitenkin on. Toivottavasti saatte pian kaiken lopullisille paikoilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mietittiin pahimpina päivinä ihan tosissaan että ensi kerralla kun muutetaan (se kerta tulee aivan varmasti, viimeistään sitten kun lapsia alkaa häipymään maailmalle useampi) niin otetaan sellainen all inclusive-paketti joltain muuttofirmalta. Että ne hoitaa ihan kaiken pakkaamisesta ja purkamisesta lähtien. Ja että alettaisiin säästää siihen jo nyt :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?