maanantai 6. lokakuuta 2014

R.I.P

Noniin. Menin taas katselemaan Netflixiä. Tällä kertaa oli vuorossa aihe, jota olen pureskellut täällä jo aikaisemminkin monesta eri vinkkelistä.
Mun on pakko myöntää heti ensialkuun että tykkään ihan hirveästi vähän sellaisista salaliittoteoria-meiningeistä. En sellaisista Minut hedelmöitti humanoidi-tyyppisistä vaan sellaisista realistisen makuisista. Tämä oli ehkä vähän sellainen.

Jokapaikassahan on toitoteltu siitä mitä vanhemmat saavat lapsistaan julkaista netissä ja mitä ei. No, tämän dokkarin jälkeen mä olisin huolissani ihan jokaisen netin käyttäjästä. Siitä, mitä kukaan koskaan ikinä näppäimistölle naputtaa. Ja tämän dokkarin jälkeen tuli vähän olo että ihan sama julkaiseeko vanhemmat lapsistaan netissä miten tarkkaan ja mitä. Ne on kuitenkin siellä tiedossa vaikka me ei tietoisesti lapsiamme netissä julki tuotaisikaan. Olen aiemminkin horissut siitä että kuka vahtisi meitä aikuisia internetissä ja kontrolloisi sitä mitä me jaamme itsestämme.

Terms and Conditions may apply kertoo lähinnä siitä mitä meistä opitaan digitaalisen jalanjälkemme perusteella. Tämä nyt taas on jenkkilähtöinen dokkari mutta sen aikana käy ilmi useammankin kerran että ihmisten massavalvonta on maailmanlaajuista.

Dokkari lähti käyntiin sillä että alettiin käymään läpi ja miettimään erilaisia käyttöehtosopimuksia joita joudut nykyään hyväksymään. Ne on juurikin niitä "Hyväksyn ehdot"-namikoita joita joudut nykyään klikkaamaan käytännössä ihan millä vain sivustolla tai mitä vain laitetta käyttöönottaessa. Käyttääksesi lankapuhelinta, tai katsoaksesi televisiota tai lukiessasi kirjaa ei tarvitse allekirjoittaa mitään käyttöehtosopimuksia. Mutta yritäppä käyttää vaikka älypuhelinta. Ei onnistu.

Jos lukisit kaikki ne pitkät litanjat joihin törmäät käyttöehdoissa, kuluisi aikaasi kokonainen kuukausi vuodesta. Niistä käyttöehtosopimuksista on tullut niin rutiinia lähes jokaisen laitteen ja ohjelman käyttöönotossa että kuka niitä lukee? Edes muutamaa riviä. Mä en ainakaan. Skrollaan aina samantien sinne hyväksyn kohtaan. Lukematta sanaakaan mitä hyväksyn. Ehkä kuitenkin pitäisi.

Käyttöehtosopimuksethan ovat enempi vähempi melko hepreaa. Ne muuttuvat jatkuvasti ja ovat jos nyt ei mahdottomia niin ainakin haasteellisia ymmärtää se mitä on hyväksymässä. Teksti on monesti niin monimutkaista ja ennenkaikkea pitkää, että ihmiset luovuttavat ennenkuin lukevat sopimustekstit loppuun. Lisäksi, kun käyttöehtosopimukset ovat käytössä lähes kaikkialla, on niistä tullut niin arkipäivää että ihmiset klikkailevat hyväksyntänsä koska luottavat sokeasti. Perehtymättä riittävästi. Koska kaikessahan on nykyään käyttöehtosopimukset, mitä pahaa niistä nyt voisi tapahtua?
Vuonna 2009 brittiläinen Game Station muuttivat sopimusehtojaan. Yhden päivän ajan käyttäjä joutui allekirjoittamaan sopimuksen jossa sanottiin: "Tekemällä tilauksen tämän nettisivun kautta, myönnät meille siirtämättömän oikeuden lunastaa nyt ja ikuisesti kuolematon sielusi!" Vaikka sopimus olikin vain yhden päivän, Game Station ehti saada 7000 allekirjoitettua sopimusta. Tämä nyt oli toki vain pilaa. Mutta kyllä se kieltämättä herättää vähän miettimään että mitä jos jollain sopimuksella, jonka hyväksyt, olisikin vakavampia seurauksia?

Dokkarin edetessä alkoi jopa vähän pelottamaan. Yksityisyydensuojaa verkossa alettiin puimaan laajemmin. Jenkeissä hyväksytyn ns. Patriootti-lain mukana kuoli viimeisetkin rippeet yksityisyydensuojasta. Koko lain tarpeellisuus perusteltiin modernilla terrorismilla. Laki sallii terroristien ja terroristiksi epäiltyjen käyttämien viestimien valvonnan. Sisältäen sähköpostin, internetin ja matkapuhelimen. Selaushistoriasi voidaan tarvittaessa käydä läpi ilman mitään lupia. Mitä tarvitaan jotta susta tulee terroristiksi epäilty? Suoranaisia uhkauksia? Rivien välistä löytyvää suunnitelmallisuutta? Vai kenties vain yhden viestin, vähän väärillä sanavalinnoilla.

Yritykset, kuten Google, ovat puolustelleet yksityisyydensuojaansa sillä, että oikeastaan tarve tälle kaikelle ei ole edes heistä lähtöisin. Vaan koko juttu on poliittinen ja eri maiden hallitusten liikkeelle panema. 11.9.2001 käynnisti aikanaan jotakin miksi olemme tässä pisteessä tänä päivänä.
Mutta mitä jos koko yksityisyydensuojaa ei olekaan tehty yksityisyydensuojan lisäämiseksi vaan sen poistamiseksi? Esimerkkinä käytettiin Googlen yksityisyydensuojaa. Vielä vuonna 2000 allekirjoittamassasi sopimuksessa sanottiin että Googlen tietoihin ei jää mitään merkintojä siitä kuka konetta on käyttänyt, vain se koska koneella on käytetty viimeiksi Googlea. Vain vuotta myöhemmin Googlen sopimuksessa oli maininta että Google ei anna mitään tietoja evästeistä eteenpäin, ellei lakitoimet niin vaadi. Tuossa on jo aika iso ristiriita. Toisessa luvataan että yksityisyys säilyy mutta toisessa se ei olekaan enää ihan niin aukotonta. Olet anonyymi vain jos se on tarpeellista. Ja aikaa välissä vain noin vuosi.

Tietosuojassa Googlen kohdalla paljastui dokkarin myötä toinenkin mielenkiintoinen fakta. Edellä mainittu tietosuojasopimus vuodelta 2000, jossa sanottiin että olet anonyymi, ei löydy Googlen omista arkistotiedoista. Googlen mukaan sen ensimmäinen tietosuojasopimus on tuo jälkimmäinen, jossa et enää olekaan anonyymi. Tiedämme kuitenkin että tuo ensimmäinenkin on olemassa koska sen on tallentanut itseensä palvelu, joka kerää netistä dataa eri vuosilta selvittääkseen miten eri sivustot ovat vuosien varrella kehittyneet. Miksi Googlella on tarve kieltää sen ensimmäisen tietosuojasopimuksen olemassaolo? Vastaus tulee tässä; Googlehan ei tosiasiassa ole ilmainen. Vaikka me sitä mukanäennäisesti ilmaiseksi käytämme. Jokainen Googlen käyttäjä tuo rahaa vuodessa 500 dollaria. Haetulle datalle on helppo iskeä hintalappu per googlaaja. Hakumme kertovat mieltymyksistämme joiden myötä mainontaa voidaan kohdentaa. Yritykset löytävät potentiaaliset asiakkaansa heidän nettihakujensa kautta. Tarkkaileppa itsekin huviksesi esimerkiksi facebookiasi. Aika todennäköisesti ne mainokset, joita sinulle tarjotaan, on aihepiireistä, joita olet hakukoneilla hakenut. Anonymiteetti ei yksinkertaisesti ole rahallisesti kovin tuottoisaa. Yritykset tienaavat enemmän rahaa kun eivät lupaa yksityisyydensuojassaan täyttä anonymiteettiä.
Tuo nyt on vielä ihan ymmärrettävissä ja selitettävissäkin. Mutta aina datatietojamme ei käytetä yhtä "viattomaan" tarkoitukseen. Toysmart.com niminen yritys meni konkurssiin ja yritti vielä loppupuhteiksi myydä tietokantansa, jossa oli vajaan 200 000:n käyttäjän tiedot lähtien shoppailumieltymyksistä ja perhesuhteista. Vaikkakin olivat luvanneet käyttöönottosopimuksessaan että ne tiedot eivät eteenpäin lähde. Eivätkä lähteneetkään koska kuluttajat älähtivät asiasta. Mutta yrittivät kuitenkin. Olisiko tarvetta myös sähköiselle suoramarkkinointikiellolle?

Dokkarissa käsitellään jonkin verran myös sosiaalista mediaa. Ja eritoten Facebookia. En tiedä muistatteko mutta Facebookhan muutti vuonna 2009 yhdessä yössä, etukäteen kertomatta, kaikkien käyttäjiensä yksityisyydensuoja-asetukset. Yhdessä yössä kaikesta yksityisestä tulikin julkista. Dokkarissa heitettiinkin mun mielestä hyvin että kaikissa sosiaalisissa suhteissasi on ihan hyvä jos toinen osapuoli ei tiedä ihan kaikkea jota olet joskus miettinyt, pohdiskellut tai sanonut.
Facebookin perustajaa Mark Zuckerbergia haastatellaan dokkarissa ja hän sanoo kuinka he Facebookissa nyt vain päättivät että nykyinen sosiaalinen kanssakäyminen vaan toimii näin ja siksi yksityisyysasetukset muutettiin kaikille julkiseksi. Vuosi vuodelta Facebookin oletusasetuksena yhä enempi ja enempi asioista näkyy julkisena. Jollet itse huolehdi ja varmista että näin ei ole.

Tammikuussa 2013 Google teki taas muutoksia yksityisyydensuojaansa. Tällä kertaa siellä sanotaan selvästi että "Voimme käyttää yksityistä dataasi, muuttaa ehtoja milloin tahansa ja jakaa tietojasi kolmannen osapuolen kanssa". Pelottavaa, oikeasti!

Ei ole mitään takeita sille että meistä kerättyä dataa käytettäisiin vain hyviin tarkoituksiin. Meistä kerättyä tietoa voidaan oikeasti käyttää siihen että meitä voidaan satuttaa. Tai kontrolloitua tavalla jota ei voi aukottomasti päätellä vain kerätystä datasta. Otetaan esimerkki. Olet kutsunut kavereita syömään. Teet hyvää ruokaa ja haluat tarjota sen kanssa hyvää viiniä. Surffailet ja tutkit mikä viini sopisi millaisen ruokalajin ja  makujen kanssa. Pohdit useamman merkin välillä, vertailet hintoja, kenties valmistuksen eettisyyttäkin. Kolmannelle osapuolelle tästä ei selviä välttämättä muu kuin se että käytät käsittämättömän paljon aikaa alkoholiin. Ja nykymaailmassa se johtopäätös on aika äkkiä se että olet todennäköisesti alkoholiongelmainen. Voi tuntua ehkä kaukaa haetulta mutta haluaisitko silti että tämä tieto päätyisi vaikkapa potentiaalisen työnantajan käsiin? Toinen esimerkki, joka on suoraan dokkarista. Eräs amerikkalainen isä marssi vihaisena isompaan kauppakeskukseen koska sieltä oli lähetetty hänen tyttärelleen mainospostia joka isän mielestä kannusti teini-ikäistä tytärtä hankkiutumaan raskaaksi. Selvisi että mainokset oli lähetetty tyttären viimeaikaisten ostosten perusteella. Kauppakeskus tiesi tyttären olevan raskaana ennenkuin isä tiesi asiasta.

Ihmiset tuntuvat tietoisesti unohtavan että tässä kaikessa on kuitenkin loppupeleissä kyse rahasta. Niin Google kuin Facebook on yhtiöitä joiden tarkoituksena on tahkoa mahdollisimman paljon rahaa. Ei ne ole enää olemassa vain sitä varten että meillä nyt olisi joku kanava jossa voimme jakaa kivoja kuvia lomalta tai siksi että me löytäisimme etsimäämme tietoa mahdollisimman nopeasti. Niillä tienataan ja keinot sille on välillä kyseenalaisia. Dokkarissa tuotiin useaan otteeseen esille se että kyllä, meidän pitäisi olla huolestuneita. Joka toinen CIA:n tiedonkeruuohjelma on lakkautettu Facebookin yleistymisen myötä. Niitä kun ei enää tarvita.

Koko yksityisyydensuojan alentaminen ja tiedonkeruu perustellaan ennaltaehkäisyllä. Että löydettäisiin ne riskitekijät ja ihmiset niiden takana, jotka voivat vahingoittaa meitä. Dokkarissa haastatellaan kundia, joka matkasi Englannista Jenkkeihin. Muutama viikko ennen reissua jätkä twiittasi vitsinä "lähtisikö joku vielä pintille ennenkuin menen ja tuhoan Amerikan". Kuka arvaa mitä kävi? Tyyppi otettiin passintarkastuksessa jenkeissä kiinni. Yhden twiitin takia. Onko tämä tehokasta terrorismin torjuntaa? Onko tämä tarpeellista?

Voi toki olla että terrorismia vastaan täytyy taistella kovin ottein. Kuitenkin, vaatiiko se sitä että jokaista ihmistä vahditaan? Jokaisen netinkäyttäjän tiedot talletetaan, ihan vaan kaiken varalta. Ihmisiä on pidätetty pelkästään protestihenkisistä ajatuksista. Mitään ei ole edes tehty, ajateltu ehkä yhden twiitin verran. Ovatko nämä ihmiset ihan todella uhka? Kaikki mikä on digitaalisessa muodossa, ei ole yksityistä. Onko yksityisyys kuollut?

Ps. Kirjoittelin elokuussa Forks over Knives-dokkarista. Sen jatko-osa Forks over Knives - Extended Interviews näkyi myös ilmaantuneen Netflixiin. En ala nyt siitä isommin referoimaan koska siinä lähinnä syvennettiin alkuperäisen dokkarin aiheita joista jo kirjoitinkin, mutta olipahan senverran hyvä tuo jatko-osakin että mainita täytyy.

5 kommenttia:

  1. *merkkaan, palaan paremmalla ajalla

    VastaaPoista
  2. no ei mulla kyllä ole parempaa aikaa, mutta niin...

    Menen jotenkin aina hämilleni näistä jutuista. Ei siksi, että nämä olisivat minun mielestäni absurdeja tai edes mitään "salaliittoteoria"-tasoa, vaan nimenomaan siksi että häh-täh, kuvitteleeko ihmiset että joku lakipykälä muka suojaa vakoilulta? Siis, että jos oikeasti turvallisuuden puolesta vakoillaan ja kerätään tietoa, niin mitä se pykälä siihen enää mitään vaikuttaa? O.o

    Ja kun sitä tekee kaikki maat joka tapauksessa. Ketä kiinnostaa mun yv-viestit, jos niissä oikeasti ei ole mitään turvallisuuteen liittyvää? Ei ole mitään järkeä edes yrittää tallentaa jokaikisen ihmisen puhelin ja chat-keskusteluita, vaan pikemminkin niiden kiinnstavien, niinde joilla sen turvallisuuden kannalta olisi jotain sanottavaa/ salattavaa.

    Ja ennen kuin joku taas ehtii kommentoida, että puolustan tuota, niin ei. Ei ole kyse siitä. Minusta on vain sinisilmäistä ajatella että noin ei tehtäisi tai että jollain sopimuksella tuollainen voitaisiin muka estää ja kieltää. Tai että who cares what I write or talk about. Pom, pom, pom, terrorism, attack, top secret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ihmiset on yllättävän hyväuskoisia ja nimenomaan niin että se hyväuskoisuus on ihan tietoisesti valittu. Eikä pelkästään tämän seikan kohdalla vaan monen muunkin. Markkinatalous tuntuu olevan seikka jonka kohdalla mielummin vähän ummistetaan silmiä ja uskotaan mitä haluaa. Suojellaan sitä omaa mieltä. Koska eihän raha nyt voi olla se tärkein.

      Yksityisyyttä on musta tärkeä miettiä koska kuitenkin löytyy yllättävän paljonkin ihmisiä jotka eivät halua hoitaa asioita ja kommunikointia verkon välityksellä. Mutta kun se yksityisyys ja nimenomaan digitaalinen yksityisyys on vähenemään päin niin ristiriidat asioiden välillä on aika valtavia. Kun enemmän ja enemmän oletuksena toimii se että yksityisyyttä ei ole ja oletusasetuksena on että kaikki näkyy kaikille niin ihminen alkaa kuvitella että se on se standardi ja normikäytäntö. Ja kun juurikin esimerkiksi tuota lasten yksityisyyttä verkossa pohditaan niin se on niin pieni osa siitä kokonaisuudesta. Ihmiset tuntuu kuvittelevan että se lapsen yksityisyys on suojassa jos et julkaise valokuvia tms mutta tällä nykyisellä trendillä niin ei ole. Paljon törmää siihen että vedotaan siihen että lapsen pitäisi itse saada valita. No, hommahan on niin että meistä kukaan ei voi valita. Koska ne päätökset yksityisyydestä on tehty muualla. En tarkoita ettäkö siitä lasten yksityisyydestä verkossa ei pitäisi välittää mutta mua on välillä tiettyjä tekstejä lukiessa ihmetyttänyt se hysteerinen sävy asiasta. Kun se ei ole lähelläkään koko totuutta asian ympärillä.

      Poista
  3. Hullua kyll'ä minäkin veikkaan, että suurinosa ei tiedä näitä asioita (vaikka minä tiedänkin). Eikä suurimmalla osalla edes tosiaan kiinnosta.
    Minä en niinkään ole huolissani ns.terrorismi/vakoilumielellä tehdyistä katsannoista, vaan nimenomaan tää markkinatalous se on joka hyötyy ja joka käyttää meitä kaikkia meidän tietämättämme.

    Ja eikös se vastaava kokeilu oltu tehty just tässä (viime vkl taisi olla uutisissa), jossa julkista wifiä kun käytti niin huomaamattaan luovutti esikoislapsensa tjn... hirmu kiire niin ei ole aikaa etsiä ko.uutista, mutta nimenomaan lapsensa luovutti huomaamattaan, kun napsas sen "I agree" nappia ottaessaan wifin käyttöön lukematta käyttöehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan samaa mieltä että moni ei tiedä ja jos tietää niin ei kiinnosta. ihan tietoisesti suljetaan silmät koska "eihän täällä meillä".

      Mäkään en mistään vakoiluhommista ole huolissani enkä tätä siltä pohjalta edes kirjoittanut, mainitsin koko asian vain sillä koska se terroristien vakoilu on se jolla koko "nettiurkinta" perustellaan. Ja mua mietityttää että onko se oikeasti riittävä peruste? Ja kun asioista voisi puhua niiden oikeilla nimilläkin. Jos on syytä terrorismin nimissä vahtia netin käyttäjiä niin miten ihmeessä Google tienaa ihan järjettömästi?

      Joo noita käyttäjäsopimuksia, joihin on ujutettu vaikka mitä höpöä on tainnut olla useampiakin :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?