sunnuntai 2. marraskuuta 2014

2

Kolmas täyttää tänään kaksi vuotta. Miten tämä on jo mahdollista?

Lueskelin tuossa muutama päivä sitten omia kirjoituksia sieltä kahden vuoden takaa. Miten kaukaiselta se elämä vastasyntyneen kanssa tuntuukaan. Nämä lapsen ensimmäiset vuodet ovat kyllä aivan huikeita. Kun tapahtuu niin paljon ihan joka saralla.

Jos katsoo valokuvia kuopuksestamme ensimmäisen ja toisen ikävuoden välissä, ei muutoksia ole ihan mahdottomasti tapahtunut. Silmiinpistävin ero on hiuksissa. Ne ovat saaneet pituutta ihan huomaamatta. Ja onneksi Kolmas taitaa periä isänsä kiharat. Vielä ei näkyvissä ole samanlaiset kadehdittavat korkkiruuvit mutta jotain pientä sykkyrää kuitenkin. Jes!

Ensimmäisen ja toisen ikävuoden isona juttuna on myös se, että Kolmas on ollut kotona koko vuoden isänsä kanssa. Vetovastuu vaihtui Kolmosen ollessa vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Mennyt vuosi on siis ollut isän ja pojan. En koe että oma suhteeni Kolmosen kanssa olisi vahingoittunut tai erilainen, kuin ollessani kotona. Tämä on ollut ihan kaikille osapuolille vain ja ainoastaan mahtava juttu. Vetovastuu vaihtuu taas vuoden lopussa. Kolmas jatkaa kotihoidossa mun kanssa ensi syksyyn asti, ainakin näillä näkymin.

Kaksivuotias kelpuuttaa edelleen yöaikaan mieluiten äidin. Äidin kainaloon kaivaudutaan ja rauhoitutaan. Mieluiten niin että etusormi työnnetään äidin napaan. Kolmas kyllä pääsääntöisesti nukkuu yönsä aamuun asti, toki poikkeuksiakin joskus on. Mutta aamulla herätessäkin äidin kainalo on se jossa maltetaan vielä hetken aikaa pötkötellä, jos mä en ole kotona niin ylösnousu tapahtuu välittömästi. Ylösnoustessa taas isä kelpaa parhaiten. Isän sylistä on parasta katsoa Nalle Puhia ja Möhköfanttia tai Late Lammasta. En valita, tämä tarkoittaa rauhallista aamukahvihetkeä mulle.
Kolmas myös kutsuu kaikkia perheenjäseniä sanalla äiti. Tietää kyllä selvästi että se tarkoittaa mua ja osaa kyllä myös sanoa isi mutta äiti tuntuu olevan sanana niin tehokas että käyttää mieluiten sitä. Ihan jokaisen perheenjäsenen kohdalla.

Kolmas lussuttaa tuttia edelleen hartaudella, suunnitteilla kyllä on että vieroitus suoritetaan ihan lähiaikoina. Imetyksen lopetuksen suhteen sensijaan uskaltaisin paukutella vähän henkseleitä. Poju vain eräänä aamuna ei enää aamuista imetyshetkeä huolinutkaan eikä sitä seuraavanakaan... ja sitten niitä aamuja vain kerääntyi useampi ja useampi. Silloin tällöin muina hetkinä Kolmas on yrittänyt vihjaista että hörppy kelpaisi mutta ollaan sitten ohjattu tyypin kiinnostus muualle. Aika tarkalleen se viimeinen kerta taisi olla kahta tai kolmea viikkoa ennen kaksivuotispäivää. En pistänyt ajankohtaa sen ihmeemmin mieleen kun se vain tapahtui.

Kuopuksemme on varsinainen pikku nudisti, joka huiskaisi ilman vaatteita aina ja kaikkialla. Käymme päivittäin keskustelut siitä kuinka pukeuduttava on vuodenajan mukaisesti. Pottaa poika ei vielä oikein huoli, käy siellä kyllä nanosekunnin istuskelemassa mutta muuten pottapissa on lähinnä seikka jolle tuhahdellaan. Vaippa on siis ainoa jonka Kolmas käy päällensä pyytämässä. Jotain pidätyskykyä ja sen hahmottamista kyllä löytyy koska hädän hetkellä se vaippa pyydetään.

Kolmas on varsinainen ilmeilijä. Hän ei juurikaan vielä puhu, omia sanoja ja sanontoja löytyy jonkun verran joista kaikkia me ei todellakaan ymmärretä. Muistelisin että Kaksikostakaan kumpikaan ei vielä kaksivuotiaana puhunut ja vaikka lapsia ei keskenään saakkaan verrata niin kovin huolestunut en ole ollut. Mutta jokatapauksessa, vaikka Kolmas ei vielä puhu niin hänen äänetön viestintänsä on ihan hillitöntä. Ilmeet ja ruumiinkieli. Hän kyllä saa asiansa perille ihan ilman sanaakaan. Katse on tarvittaessa tuima, kujeileva, viekas tai komentava. Hellivä, hellyyttävä, utelias ja uutuudenviehättynyt. Ja jos ei äänetön viestintä mene perille niin perheen neljästä tulkista löytyy yleensä aina joku joka ymmärtää Kolmosen senhetkisen älämölön.

Vaikka Kolmas on tosiaan lapsiluvussamme bloginimensä veroisesti jo Kolmas, on hänenkin myötä tullut uusia juttuja. Missään nimessä vanhemmuus ei tunnu musta jo tutulta ja siltä että kaikki on tuttua huttua. Jokainen pojista opettaa mulle jatkuvasti jotain uutta, se pieninkin. Ovathan he kaikki erilaisia persoonia. Pienin painii uhmavuosien parissa ja hänen myötään uutena on tullut ns. Laskuvarjohyppyhuuto. Tämä suoritetaan siis vatsallaan, kädet ja jalat koukussa. Asento muistuttaa laskuvarjohyppääjää. Samalla huudetaan kitarisat tutisten. Tämä ei ole mitenkään sidottuna vain yhteen tapahtumaan vaan tämä ohjelmanumero on nähtävissä aina kun vääryyttä osuu tielle. 

Kaksivuotias on jo pitkään ottanut vähän turhan fyysisesti kontaktia. Olen monesti tännekin todennut kuinka Kolmosen raapiminen ja pureminen tahtoo olla ongelmaista. Tuossa muutama hetki sitten heräsin tajuamaan että poika on opetellut nämä tavat meidän kissoilta. Poikakissamme taistelevat tasaisin väliajoin keskenään ja Kolmas tarkkailee. Pojan ranneliikkeet raapaistaessa on ihan identtisiä meidän kissoilta. Nykyään meillä hoetaankin hyvin tiheästi että Et ole kissa vaan ihminen ja ihmiset ei pure tai raavi. Onneksi näiden kovien otteiden lisäksi Kolmas on myös kova poika pussailemaan ja halailemaan. Ja selvästi se kovakouraisuus on vähenemään päin.

Juhlat juhlittiin eilen. Pienesti ja vaatimattomasti. Suurinosa vieraista perui tulonsa, kuka mihinkin syyhyn vedoten joten pienennettiin juhlien volyymiakin. Kovin suuria suunnitelmia meillä ei alunperinkään ollut mutta nyt tosiaan ne vähätkin rapisi. Onneksi poika itse on vielä niin pieni että ei ymmärrä harmistua saapumattomista.
Mun äiti ja Siipan isähän tuntevat myös toisensa jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa ja siinä he kahvikupin ääressä turisivat suvereenisti entisestä yhteisestä naapurista joka on tätä nykyä jossain Suomen versiossa todistajansuojeluohjelmasta. Pikkaisen mietitytti että missä vaiheessa toppuuttelen vanhusten jutut toisille raiteille kun alkoi tulla vähän turhan yksityiskohtaista kuvausta naapurin rouvan mustien silmien alkuperästä...
Meillä mättää aikataulut ihan aina. Tänä vuonna päivänsankari vastaanotti ensimmäiset vieraat alasti. Ihan ei ehditty pukea. Ja päivänsankari vei myös mun synttäritoiveen! Mä toivoin akkuporakonetta ja Kolmas sen sitten kummisedältään sai. Ja ei, ei todellakaan mitään lasten versiota vaan ihan ehdan aidon ja toimivan. Tämä taisi olla pieni vinkki meille aikuisille. Kummisedän työkalut kun ovat muuttaneet meille asumaan..

Tarjoilut kopioitiin suoraan Kinuskikissalta. Paitsi muutin osan tarjottavista gluetiinittomaksi. Vinkkinä kaikille,  jos tekee tarjolle jotain erityisruokavaliota noudattaen niin kannattaa kokeilla etukäteen. Itsehän aloin harjoittelemaan kaksi tuntia ennenkuin bibikset alkoi.

Kaksivuotias liikkuu mieluiten juosten eikä pysy hetkeäkään paikallaan. Keskittyminen on edelleen pitkälti kultakalan tasoa mutta pikkuhiljaa pitkäjänteisemmät leikitkin kiinnostaa. Junaradan kanssa poika jaksaa jo touhuta jonkun hetken, muiden legorakennelmia on ihana rikkoa ja taaperokärryyn Kolmas saattaa lastata kaikki rakkaimmat pehmolelut ja tavarat ja kyyditä niitä sitten ympäri kämppää. Äidin stetoskoopin kanssa käydään ahkerasti kuuntelemassa masua niin perheenjäseniltä kuin unileluiltakin. Hän on myös hyvin omatoiminen. Kolmas vie itse astiansa astianpesukoneeseen, osallistuu sen tyhjentämiseen, sytyttää valot myös sinne mihin ei tarvitsisi ja käynnistäisi kaikki mahdolliset koneet jos vain saisi. Tällä hetkellä ihmeellisintä koskaan on uusi, edestä täytettävä pyykkikoneemme jonka pesemistä Kolmas voisi toljottaa tuntitolkulla.

Kolmas nukkuu edelleen isän ja äidin huoneessa pinnasängyssä mutta hänelle on jo olemassa lasten sänkykin omassa huoneessaan. Sieltä vaan puuttuu vielä patja. Poika oppi kaksivuotisen taipaleensa kunniaksi kiipeämään pinnasängystä pois joten voipi olla että pinnasänky jää hänen kohdallaan pian unholaan. Suunnitteilla on että isän ja äidinkin makkarissa olisi Kolmoselle oma sänky ja poika saisi itse valita missä nukkuu milloinkin. Meiltä löytyy tähän tarkoitukseen sänky, ensin pitää vain saada Ekalle uusi. Hän kun vielä asuttaa sitä sänkyä. Nämä nyt ei ole kiireellisiä toteuttaa, onneksi.

Muuton myötä tosiaan Kolmaskin sai oman huoneen. Siellä käydään lähinnä leikkimässä. Isojen veljien huoneet on myös ihania ja kulkulupa sinne yleensä myönnetäänkin Kolmoselle, heti senjälkeen kun on koputtanut kuuliaisesti kuten isoveljet ovat opettaneet. Ihan vielä Kolmas ei yletä avaamaan oven kahvoja mutta kun isä tai äiti oven avaa, sulkee Kolmas oven perässään sanoen katsellaan juu kiitos sua ei nyt enää tässä tarvita, mä oon nyt mun veljien kanssa.

Kaksivuotiaan luonne on jo hyvin selvillä sekä esillä. Kolmas on lapsistamme selvästi se voimakastahtoisin ja se joka ei neuvottele. Yrittää voi mutta Kolmosen mieli on järkähtämätön. Toki uhmaikä vaikuttaa myös mutta selvästi Kolmas on tyypeistä se määrätietoisin. Haluan, siis otan. Tahdon, siis teen. Olen, siis voin.
Voimakkaasta tahdosta huolimatta Kolmosella on huikea huumorintaju. Perheemme saa selvästi vuosi vuodelta vahvistuvan pienen huumorilisän kokoonpanoomme.

Vaikka lapsemme on toki se maailman ihmeellisin, ei hän sinänsä kuitenkaan mielestäni eroa muista ikätovereistaan sen erityisemmin. Ruoka maistuu parhaalta toisten lautasilta, pieruhuumori hihityttää, kaikki asiat on parhainta tarkistaa suun kautta ja mikään ei ole epäilyttävämpi kuin hammasharja. Yhtäkään huikkaa ei lasista voi ottaa ilman kippistelyä ja hiilihappo pistää tärisemään.
Kaksivuotiaan luotto ja usko ihmisiin ja ympäristöönsä on ihailtavaa. Lapsen uskoa ja suhtautumista arkeen sekä otetta elämään ei kyllä koskaan lakkaa hämmästelemästä. Ja vaikka maailma on avoin ja liikkuvat jalat vie, niin paras on kuitenkin pitää perhe ja tuttu syli näköpiirissä. Pikkuhiljaa se elämän kenttä sitten laajenee.

Kolmas palvoo isojaveljiä ja kissoja. Pelkkä isojenveljien läsnäolo on hulvattominta ja hauskinta mitä maailmasta löytyy. Kolmikolla onkin aivan huikea ja läheinen suhde. Kaikesta ikäerosta huolimatta. Lapsen hankkiminen kymmenen vuoden tauon jälkeen oli elämäni paras päätös. Isotveljet nauttii siitä isostaveljeydestä selvästi myös ihan täysillä. On selvästi heille tärkeää olla osana tuon pienen ihmisen elämää. Olla paikalla, välittää, rakastaa ja hoivata.
Kissat saavat myös pienimmältä vilpitöntä rakkautta. Päivääkään ei mene ettäkö kissoja ei halittaisi ja suukoteltaisi. Kolmas myös varmistaa että me muutkin rapsuttelemme ja hellimme kissoja ja hän haluaa aina olla mukana kissojen ruokinnassa.

Vaikka marraskuun alku onkin meillä juhlaa, päättyi Pyhäinpäivän ilta samoin kuin aikaisempinakin vuosina. Vietiin sen mummon haudalle kynttilä, joka ei pääse seuraamaan kanssamme pienen lapsenlapsensa kasvamista... Tästä ei vielä pieni marraspoikamme ymmärrä mitään. Onnea meidän pieni, meidän kikattaja, meidän hassunhauska hupelomme!


Synttärikakkuun sijoiteltiin kermahaamuja jotta saatiin vähän Halloween-henkeä. Ilman silmiä ne näytti kyllä joltain ihan muulta kuin haamuilta...

13 kommenttia:

  1. Kaksvuotiaat on kamalan ihania. Onnea kolmoselle!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No niinpä! Ei voikkaan! Ihan huono vauva :P Kiitos :)

      Poista
  3. Oikein lämpimät onnittelut kaksivuotiaalle!! :))

    VastaaPoista
  4. Onnea kaksivuotiaalle! Jutut vaikuttavat kovasti samoilta kuin meidän nuorimmaisen :D ..ja vierottaminen yötutista myös mielessä. Jos joululomalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myös että joululomalle se menee :) Silloin ollaan kuitenkin kolmisen viikkoa kotosalla porukalla niin ei jää kummankaan harteille liikaa. Nää on just näitä hetkiä kun miettii että miksi se tutti piti ikinä edes antaa...

      Poista
  5. Onnea 2 -vuotiaalle! Kylläpä aika rientää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja niin tekee. Aina ei tiedä että onko se hyvä vai huono juttu.

      Poista
  6. Onnea ja ihana teksti! Meidän neljävee on muuten kans nudisti :)

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?