torstai 27. marraskuuta 2014

Töistä, kodista ja niiden yhdistämisestä

Uikutan edelleen sen perään että voikun se meidän osittainen hoitovapaa olisi toteutunut. Se että saisi tehdä töitä ja olla kotona olisi se ideaalisin homma. Kyllähän mulla intoa on sitten hoitovapaallakin käydä töissä vaan kun tässä taloustilanteessa se ei ole laisinkaan varma nakki että ne sieltä töistä kysyy mua tulemaan. Todennäköisesti töitä on mutta ihan täysin sen varaan ei voi laskea.

Tietämättömille siis hieman taustaa; Siippa jäi Kolmosen kanssa hoitovapaalle tämän vuoden alusta ja mä palasin töihin. Melko pian tämän jälkeen totesimme kumpikin kuinka haluaisimme olla sekä töissä että kotona. Saimmekin selville että on olemassa sellainen kuin joustava hoitoraha jota maksetaan kun jompi kumpi tai molemmat vanhemmat tekevät enintään 30 tuntista työviikkoa tai korkeintaan 80% normaalista kokopäivätyön työajasta. Aloimmekin hahmottelemaan kuviota, jossa olisimme vuorotellen joka toinen viikko töissä ja joka toinen viikko kotona. Työviikkolainen olisi töiskentelemässä ja kotilainen hoitaisi Kolmosta ja kotia. Oma työnantajani myönsi mulle tämän mahdollisuuden lähes samantien, Siipan työnantaja lupasi homman suullisesti kahdesti mutta perui siinä vaiheessa kun asia olisi pitänyt laittaa paperille. Meille siis jäi ainoaksi vaihtoehdoksi se, että jompi kumpi jatkaa hoitovapaalla. Hoitovapaan alkamisen tunnelmista postasinkin jo ja siellä pohdin että oltaisiin ehkä voitu vielä yrittää sitä että olisimme kokonaisia päiviä paikalla osan viikosta. Vuorotellen. Tämä jäi meiltä tosiaan selvittämättä mutta luulen että Siipan työnantaja ei olisi välttämättä tuohonkaan suostunut.

Mitä lähemmäs vuosi lähenee loppuaan ja mun kotiinjääminen on se todellisuus niin sen enemmän mua mietityttää että miksi näiden asioiden yhdistäminen on niin vaikeaa. Olen asiaan kiinnittänyt ennenkin huomiota mutta kahta enemmän nyt kun se on itsellä ajankohtaista.
Mun alalla kyllä liputetaan osittaista hoitovapaata mutta lyhkäisemmän työpäivän tekeminen on lähinnä vitsi. Teet saman työn mutta vain lyhkäisemmässä ajassa. Ja pienemmällä palkalla. Moni muu on sanonut eri aloilta ihan samaa. Mun työpisteessä suositaan sitä että jos teet osa-aikaisesti töitä niin tekisit kuitenkin täysiä päiviä ja olisit sitten enemmän vapaalla. Tämä on täysin perusteltua ja kokisin sen itsekin parhaimmaksi vaihtoehdoksi, työn luonteen tietäen. Siipan työnantaja taas haluaisi että päivittäin ollaan paikalla, vaikka sitten lyhkäisemmän aikaa.

Vaihtoehdot tuntuvat olevan joko se että teet lyhennettyä päivää tai että olet neljä päivää viikosta paikalla. En muista kuulleeni kenestäkään joka tekisi esimerkiksi 50%:sta työaikaa. Heitäkin varmasti on mutta mitä nyt olen itse gallupoinut asiaa niin kaikki ovat tehneet tuota yllämainittua lyhennettyä työpäivää tai sitten pidennetyn viikonlopun mallia. Eikä niissäkään mikään vika ole. Ihmettelen vain vaihtoehtojen vähyyttä. Kysyntää nimittäin olisi varmasti muullekin. Sellaista yhden muotin kaavaa ei ole olemassakaan vaan osittainen hoitovapaa täytyisi räätälöidä aina sekä työntekijä- että työnantajakohtaisesti. Vaan mistä saataisiin sitä rohkeutta? Työntekijöiltä vaatia ja työnantajilta myöntää vähän erilaisempiakin malleja. Sinänsähän kaikilla alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmilla on oikeus tehdä lyhkäisempää työaikaa jossakin muodossa (huom! Puhun nyt siis tästä joustavasta hoitorahasta!). Vaan kun työnantajan ei tarvitse suostua ihan mihin tahansa ehdotettuun.

Suomalaisessa yhteiskunnassa työmoraali tuntuu olevan se, että joko olet kokonaan paikalla tai et ole ollenkaan. 100% tai et mitään. Sitten kun ikä alkaa lähentelemään enempi eläkettä niin on sallivampaa että et ehkä olekaan enää se 100%. Nuorempana vaihtoehdot on ne että olet joko kokonaan poissa tai kokonaan paikalla. Mä en ymmärrä. Miksi pitää olla näin?

Mä näkisin itse ihanteellisena kummallekin vanhemmalle sen osittaisen hoitovapaalla olon silloin kun lapset on pieniä. Näin ollen kumpikin saisi olla kotona lasten kanssa mutta samalla myös töissä. Ja näinollen kumpikaan ei joutuisi olemaan työelämästä liian kauaa poissa. Kouluikäisten vanhemmille taas lyhkäisemmät työpäivät ovat nappivalinta. Pienten koululaisten ei tarvitse olla ihan niin pitkiä aikoja itsekseen kun päivittäinen työaika on vanhemmilla konkreettisesti lyhkäisempi.
Jos haluaa hoitaa lapsensa kotona niin miksi ne vaihtoehdot on se että joko toinen vanhemmista on kokonaan poissa töistä tai sitten molempien vanhempien täytyy olla vuorotyöläisiä ja lomitella niitä työvuorojaan.

Myönnän että en ole perehtynyt esimerkiksi tilastoihin joten voi olla että puhun ihan mitä sattuu. Mutta en nyt ainakaan suoranaisesti näe että tämä olisi jotenkin työnantajille vain ja ainoastaan kuluja lisäävä menoerä. Äkkiseltään mietittynä yhtenä isona menoeränä työnantajilla on varmastikin työntekijöiden poissaolot lapsen sairastamisen takia. Jos vanhemmat vuorottelevat hoitovastuun ja työssäkäymisen kanssa, ei tätä ongelmaa ole. Lapsen sairastuessa jompi kumpi vanhempi olisi jo valmiiksi kotona. Ei tarvitsisi miettiä kumpi jää pois, työnantajan ei tarvitsisi järjestää sijaista eikä työpaikalla tarvitsisi tehdä minkäänlaista organisointia työtehtävien suhteen. Lapsi saisi rauhassa sairastaa, ei tarvitsisi arpoa koska on hoitokuntoinen ja koska ei. Työpaikkaa varten ei tarvitsisi hankkia sairaslomatodistuksia.
Hoitopaikkoja jäisi enemmän niille perheille, joilla ei ole vaihtoehtoja. Ehkä jokunen syrjäytyminenkin voitaisiin estää sillä, että osittaista hoitovapaata tuettaisiin enemmän koska ehkä edes joku vanhempi hyödyntäisi sen että poissaolo työelämästä ei venyisi liian pitkäksi.
Lisäksi arjen hallintaa olisi helpompi jakaa perheessä. Kun molempien osuus kotona olemisesta olisi suht tasan. Sekä hoito- että elastusvastuu jakautuisi. Tasa-arvoisuus perheissä kasvaisi.

Kun työnantaja osoittaa joustavuutta, uskon että sitä löytyy helpommin myös työntekijöiden puolelta. Oma kokemus, myös ihmisten jututtamisen jälkeen, on se että perheitä ei kuulla. Vaihtoehdot tällä hetkellä eivät ole riittävän monipuolisia. Perheiden ja työnantajan tarpeet eivät kohtaa. Jokainen työssäkäyvä vanhempi tietää ne riittämättömyyden tunteet. Joko perhettä tai työtä kohtaan. Kun tuntuu että jompi kumpi tai molemmat kärsii jatkuvasti. Mä koen että itseasiassa enempi aika perheen kanssa heijastuisi todennäköisesti myös tehokkaampana työskentelynä, vaikka fyysisesti työpaikalla olisikin vähemmän aikaa. Tehokas työtulos ei synny välttämättä tuntikausien läsnäololla. Lyhyemmässä ajassa ja syklimäisellä työskentelyllä saattaa saada paljon tehokkaampaa tulosta aikaiseksi kuin sillä kasista neljään-metodilla. Juttua työajan käsitteestä mm. täällä. Asiayhteys on eri mutta musta täysin sovellettavissa myös siihen kun mietitään osittaisen hoitovapaan toteutusta käytännössä.
Sen lisäksi että perheitä pitäisi kannustaa muihinkin kuin jokotai-vaihtoehtoihin, myös työnantajia pitäisi kannustaa rohkeasti tarttumaan erilaisiin ratkaisuihin. Tyytyväinen ja onnellinen ihminen on tuottava työntekijä!

Mä haluaisin uskoa että tällä keinolla ihmiset eivät myöskään olisi ihan niin väsyneitä työssään. Kun olet sen 100% työläisenä, annat aika ison osan itsestäsi sinne työmaailmaan. Työntekijöiltä vaaditaan nykyään niin paljon että harva meistä jaksaa sitten sen saman panoksen vielä perheen kanssa. Loman lähestyessä ihmiset ovat jo aivan loppuun ajettuja ja uupuneita. Ja sitten kun loma alkaa, menee se ensimmäinen viikko pitkälti vain levätessä ja palautuessa. Sitten kun palaat töihin ja lomasta on kulunut se pari, kolme kuukautta niin on jo aivan loppu ja valmis uudestaan lomalle. Mun mielestä ei voi olla kauhean motivoivaa jaksaa töissä jos jo kuukautta ennen lomaa vain laskee paljonko on jäljellä työpäiviä.

En voi myös olla pohtimatta sitä että johtuuko kielteinen asenne osittaista hoitovapaata kohtaan asenteistamme työtä kohtaan ja ylipäätään koko suomalaisesta työkulttuurista? Kun koko ajan pitää olla sen oloinen että teet ja tuotat jotakin. Jos olet töissä vain osittain niin pidetäänkö sitä laiskuutena? Itse koen osittaisen hoitovapaan pikemminkin käytännölliseksi. Jokaisen osapuolen kannalta. Mitenhän tätä ajatelmaa saataisiin laajennettua? Miksi osa-aikaisesti työskentely on suomalaisessa työkulttuurissa niin vieroksuttua? Tiedän että eivät kaikki tietenkään koe tarpeelliseksi jakaa töissä oloa ja kotipuolta niin 50/50 kuin mä toivoisin. Mutta lähinnä se, mitä mä nyt tässä yritän hakea, on se että tuettuja vaihtoehtoja saisi mun mielestä olla enemmän. Jotta jokaisella perheellä olisi mahdollisuus miettiä ja räätälöidä sinne arkeen ne omat, parhaaksi koetut keinot.

10 kommenttia:

  1. Hirmu hyvää tilitystä - olen tietenkin täysin samaa mieltä. On kyllä käsittämätöntä, että meidän yhteiskunnassa vallitsee tällainen joko tai -kulttuuri. Sama varmaan pätee muuhunkin osa-aikatyöhön ja esim. työttömien osa-aikaiseen yrittämiseen. Kyllä se vaan olisi hyvä, että silloin kun lapset tarvitsevat sinua eniten myös työelämä joustaisi eniten.
    Tsemppiä hoitovapaan alkuun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan vilpittömästi uskon että kun työnantajapuolelta tuettaisiin enemmän sitä työntekijän elämäntilannetta niin se heijastuisi palkitsevana myös sinne työnantajan suuntaan. Kun joustetaan niin on myös helpompi joustaa. En haluaisi vetää tätä ajatusta koskemaan vain lapsiperheitä, voihan kelle vaan tulla yllättäviä elämäntilanteita joissa kaipaisi joustoa töistä. Mutta tottakai omalla kohdalla nyt siinä mielessä rummutan tuota lapsiperheellisten asiaa kun se on itselle se ajankohtaisin.
      Ja kiitos :) Nyt kun olen asiaa ahdistellut niin paljon niin alkaa tuntumaan siltä että ajatus kotona olemisesta ei tunnu enää niin pahalta. Piti vain käsitellä ne tunteet alta pois.

      Poista
  2. Todella hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä. Itse hyödynsin vuosia osittaista hoitovapaata ja se oli meidän perheessä hyvä ratkaisu. Kun kerroin siitä tuttaville, niin osa ei edes ollut kuullut siitä mahdollisuudesta. Olin vähän aikaa sitten erääseen graduun liittyvässä haastattelussa (työelämän joustot, downshiftaaminen) ja siinä puhuimme, että paljon enemmän pitäisi olla jouston mahdollisuuksia. Erilaisia vaihtoehtoja, ei vain täysi työaika tai osittainen hoitovapaa silloin kun siihen on oikeutettu.

    Se on totta, että lasten (tai omien) sairastelujen takia tarvitsi olla hirmuisen vähän pois silloin kun oli osittaisella hoitovapaalla. Osittainen työaika oli meillä jopa niin elinehto perheemme hyvinvoinnin kannalta, että nyt kun enää ollut oikeutettu siihen (eikä työnantajani halunnut sitä jatkaa kun ei ollut lakisääteistä velvoitetta), päätin irtisanoutua siitä työstä ja perustin yrityksen. Jotta voin tehdä työtä osa-aikaisesti. Taloudellisesti ei ehkä järkevin mahdollinen ratkaisu, mutta oman mielenterveyden ja perheen hyvinvoinnin kannalta paras mahdollinen ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Arvostan sun rohkeutta. Mä en uskaltaisi tuollaista peliliikettä vielä tehdä. Mutta uskon kyllä että jos työnantajan joustamattomuus alkaa vaikuttamaan liikaa siihen omaan onnellisuuteen ja arkeen niin tottakai kannattaa tehdä ratkaisuja. Ja olen myös törmännyt tuohon että erilaisista vaihtoehdoista ei ole vanhemmatkaan tietoisia. Mä koen jotenkin hyvin hankalaksi tämän tasapainoilun ja taiteilun. Kun kuitenkin haluan että omaan eläkkeeseen ei liikaa vaikuta töistä poissaolo mutta en myöskään halua elää nyt vain tuleva eläke silmissäni. Mistä sitä tietää että elääkö edes eläkeikään asti? Elämä on nyt, lapset on tässä nyt.

      Poista
  3. Niin samaa mieltä: pitäisi pidentää työuria ja antaa itsestään kaikki...huh.
    Kannatan enemmän kuin voimallisesti joustoja työelämässä, luovaa ajattelua ja erilaisia vaihtoehtoja, se taatusti tukee jaksamista, edesauttaa sitoutumista ja vähentää loppuunpalamista. Puhumattakaan siitä, millaisen kuvan työnantajan arvomaailmasta joustavuus antaa.

    Olen pääsääntöisesti omasta halustani tehnyt koko vaatimattoman työurani lyhyttä päivää. Tulin tehtävään, jossa ei minua ennen ole ketään ollut. Alussa tein 20h/vko, nykyään 30h. Näkyyhän se palkassa, mutta se näkyy myös kotona. Hyvällä tavalla.
    Viimeksi tänä syksynä ilmoitin työnantajalle, että suostun vaikka mihin, mutta en tekemään täyttä päivää. Siitä en luovu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyökyttelen niska krampissa :)

      Raha helpottaa montaakin seikkaa mutta ei se ole sama kuin läsnäolo. Musta on jotenkin ihan hassua että se menee niinpäin ettäkun lapset on pieniä niin silloin siellä töissä ollaan täyttä päivää ja tienaamassa mutta sitten kun lapset on isoja ja jo itsenäisempiä ja itsellä työuraa enempi takana niin sitten sitä työ- ja tuntimäärää aletaan hieman keventämään. Ruuhkavuosiin pystyy itsekin vaikuttamaan!

      Poista
  4. Kellään ei taida olla mitään käsitystä siitä, mikä on työnantajan näkökanta? Jos työntekijän työnpanosta tarvitaan kokopäiväisenä tai -viikkoisena, niin siihen puuttuvaksi ajaksi toisen työntekijän palkkaaminen on työnantajalle kuin lahjoittaisi rahaa siitä että joku tulisi paikan päälle. Kustannukset tuntimäärästä riippumatta henkilöä kohden ovat se asia, joka tekee työnantajista täysin haluttomia kyseiseen asiaan. Eri asia on, jos työ on sillätavalla esimerkiksi luovaa, että siinä ei niinkään ajalla ole merkitystä kuin sillä aikaansaamisella. Jokainen työnantaja varmasti olisi ilomielin palkkaamassa vaikka jokaiseksi tunniksi oman työntekijän tekemään sitä yhtä hommaa, jos se ei olisi äärimmäisen kallista tässä Suomen maassa. Jos haluatte näihin asioihin muutosta, katsokaa puolue joka ajaa työnantajien asemaa - se hyödyttää aina ja joka kerta sitä tyntekijääkin - ja äänestäkää. Vaatimuksien esittäminen ei auta, jos ei ymmärrä mistä kaikki johtuu. Suosittelen kokeilemaan työnantajan olemista muutamankin vuoden, niin johan alkaa ymmärrys lisääntyy ja huimaa vauhtia! Esimerkiksi työntekijän lapsen sairastuessa työnantaja kustantaa sekä poissaolevan että sijaisen kulut. Vaikka työ tehdään silti vain yhden ihmisen toimesta. Ei ole sairastaminen kivaa kenenkään mielestä, mutta olisiko aika saada tähänkin jotain muutosta aikaan? Ja kaikilla työnantajilla ei ole tämän sairauspoissaolo esimerkin vuoksi varaa edes palkata sijaisia, jolloin ne jäljellä olevat työntelijät kuormittuvat sijaistamisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista vaihtoehtoa ei ole varmaan olemassakaan josta ei työnantajalle aiheutuisi jotakin kuluja.

      Niitä kuluja aiheutuu myös työntekijöiden poissaoloista ja sairaslomista. Uusien työntekijöiden perehdyttämisistä ym. Siihen töissä viihtyvyyteen ja työntekijän tukemiseen voi työnantaja vaikuttaa. Kustannuksia tulee kyllä mutta ne voi pitkällä juoksulla olla pienemmät jos työnantaja on ollut joustava ja sitä myöten ennaltaehkäissyt esimerkiksi pitkiä sairaslomia vaativia loppuunpalamisia. Kaikki on niin suhteellista.

      Eikä pelkkä äänestäminen riitä koska muutoksen pitäisi lähteä asenteista lähtien. Niihin pitäisi pystyä vaikuttamaan ja siihen tarvitaan sitä että useampi vanhempi (tai työntekijä ylipäätänsä) vaatisi vaihtoehtoja. Jo pelkästään tämän viestiketjun kommentit osoittavat että kyllä se mahdollista on mutta se vaatii myös sitä oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

      Poista
  5. Mä olen tehnyt 50% työviikkoa nyt muutaman kuukauden ja sovin juuri, että jatkan samaa ensi kesän yli. Mies on yrittäjä ja jakaa mun kanssani lastenhoitovastuun. Mies saa tuota joustavaa hoitorahaa, mulle tulee kotihoidontuki (nuorin on alle 3v). Järjestely on loistava! Kukaan ei ole töissä kommentoinut, että "välilliset kustannukset" olis jotenkin isot. Tää vaati vain sen, että olin itse aktiivinen. Firma on kyllä iso, varmaan helpompaa siksi. Erityisen ylpeä olen siitä, että olen esimerkilläni saanut aikaan ainakin kaksi muuta vastaavaa tilapäistä joustavaa työratkaisua. Tästä puhuminen on tarpeen! Kaikkiin töihin tämä ei sovi, mutta väitän, että moniin sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan mahtavalta!
      Tottakai varmasti myös yrityksen koko vaikuttaa. Mutta onpahan noita tarinoita lukenut pienyrittäjistäkin jotka ovat jääneet hoitovapaalle. Eihän se helppoa varmastikaan ole järjestää mutta ei myöskään niin mahdotonta kuin monesti annetaan ymmärtää ennenkuin asiaa on kunnolla edes mietitty tai selvitetty.
      Mä uskon myös esimerkin voimaan. Kun yksi uskaltaa niin toisetkin huomaavat että ei se mahdotonta olekaan. Ja pikkuhiljaa se sana asiasta leviää ja muutkin uskaltautuvat. Ja minä myös väitän että onnistuu monissakin työpaikoissa. Just näin :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?