keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Asioita joita en ikävöi töistä

Pistin tuossa vielä kalkkiviikoilla loput työvuoroni kokonaan uusiksi valvomalla aivan helvetin monta yötä putkeen. Sillä hyvällä seurauksella että nyt huilailen himassa koko loppuviikon. Vapaata on ruhtinaalliset viisi päivää jotka onneksi sisältävät levon lisäksi kaikkea kivaakin. Kuten rakkaan ihmisen yökyläilyn kera ravintolan (mallia ruoka- että hulinointi), kaksi leffapäivää Kaksikon kanssa, yhdet pikkujoulut ja kelistä riippuen Joulupolun.

Heti ensialkuun valvomiset lopetettuani kävin vielä lähes samoilla silmillä horinoimassa yhden vanhempainyhdistyksen kokouksen (mistähän me puhuttiin? Pöytäkirjaa odotellessa...) ja pyöräytin himassa lasten kanssa kauden ekat joulutortut. Väsyneenä sitä käy tosi ylikierroksilla ja nyt kun vauhti vähän hidastui ekan vapaapäivän aamukahvin myötä, heräsin tajuamaan että hittolainen, mulla on enää ensi viikko töitä. Siis mitä??!

Mä tiedän ja tiedostan että teen alitajuisesti nyt sitä että teen töistä pahaa paikkaa. Jotta mun on helpompi jäädä sieltä pois. Annoin itselleni nyt luvan tähän huijaukseen ja siihen että saan ihan luvan kanssa listata kaikki työpaikan epäkohdat. Joita en tule kaipaamaan yhtään kotona ollessani.

Jokaisella työpaikalla on varmaankin sellaisia juttuja, joita tehdään enempi ja vähempi mutta jotka eivät siinä muodossaan ehkä tunnu ihan toimivilta. Tiedättekö sen kun sitten itse keksit omasta mielestäsi oikein innovatiivisen ratkaisun asiaan ja lähdet sitä esittämään muille. Ja sitten on aina olemassa se joku tai ne jotkut joiden eka reaktio kaikkeen on aina EI. Tiedättekö? Muttakun voisko tätä edes kokeilla? EI! Miksei tää toimisi? EI!! Mut hei jos edes kerran kokeil.... EI!!!
Eka mä olin et jes nyt mä keksin hei kaikkea uutta ja kivaa mut sit mä olinki et no hei en mä enää viitsi kun ne aina tyrmätään.
Pientä empiiristä tutkimusta olen asiasta harjoittanut ja mun näkemys on se että nämä tyypit on aina heitä jotka ovat olleet saman työnantajan palveluksessa pitkään. Jotka ihan konkreettisesti ovat niitä tämä on aina tehty näin-tyyppejä. Koska ovat olleet niin pitkään samoissa hommissa ja ne kaavat on niin kangistuneet. Eikä sillä, ei vanhoissa tavoissa välttämättä olekaan mitään varsinaista vikaa. Ne vaan ei välttämättä enää toimi jos ympärillä on muuten hommat nykypäiväistyneet.
Sukupuoleen tämä ei ole mun mielestä sidonnainen vaan nimenomaan siihen, oletko ollut miten kauan saman työnantajan palveluksessa. Ja tehnyt sitä yhtä ja samaa hommaa. Turhauttava piirre jokatapauksessa ja syö ympäriltä työmotivaatiota.

Nyt kun jään himaan niin saan olla viikonloput kotona. Ne on mennyt koko vuoden ajan isolta osalta töissä. Arkivapaat on ihania mutta ne ei ole sama kuin vapaa viikonloppu. Vaikka mä olen pääsääntöisesti pyrkinyt olemaan ne viikonloput kotona kun Kaksikkokin on täällä, niin onhan niitä viikonloppuja ollut tosi paljon kun mä olen ollut töissä ja muu väki on ollut kotona. Nyt me pystytään elämään niin että on arki ja on viikonloppu.

En tule ikävöimään työpaikkaa yöllä. Väsyneenä sitä on vähän vainoharhainen. Äänet herättää epäluuloja. Varjot on epämääräisiä. En tule kaipaamaan sitä miltä tuntuu kun sydän pomppaa kurkkuun kun säikähtää ei mitään. Ja laitetaan tähän nyt vielä loppuun sellainen muistilappu itselle että älä koskaan, missään tilanteessa, enää tee viittä yövuoroa putkeen. Et oikeasti meinaa selvitä siitä ilman että sydän pysähtyy. Se on nyt testattu. Neljä on ehdoton maksimi. Ehdoton!!!

En myöskään tule kaipaamaan yhtään besserwisseröintiä. Että ei noin kun kyllä minä tiedän ja kun sanon että näin niin teet näin. Enkä tule kaipaamaan sitä että asiat voi tehdä vain yhdellä tavalla. Että ei muka ole olemassa kuin vain se yksi ja ainoa oikea tapa. Ja selkäänpuukottamista en kaipaa ainakaan. Tai miekkojen kalistelua.

Ja ainakaan en ikävöi taisteluita siitä, koska on optimaalisesti paras aika pistää astianpesukone päälle. Tai että koska kahvipannu pestään. Tai että minkä merkkistä kahvia saa tuoda töihin. Kyllä, kaikesta sitä kuulkaa voikin työyhteisö kiistellä.

Ensimmäisenä hoitovapaapäivänä aion lakata kynnet kirkkaanpunaisiksi, kasvattamaanhan alan niitä välittömästi kun loma alkaa. Voi olla että jopa kaivan naftaliinista sen lahjaksi saadun koneen ja teen itselleni kynnet! Luen niin helvetisti, ehkä jopa ihan hulluttelen ja luen aamuun asti koska mun ei tarvitse lähteä töihin. Taaperohan ei tokikaan anna armoa mutta jo se pelkkä ajatus; mun ei tarvitse lähteä töihin. Ei ennenkuin kesä on ohi. Loma, tulejo!

Ps. Sitä ensimmäisen vapaapäivän olotilaa pitkän työputken jälkeen tulen kyllä kaipaamaan. Kun ryystät aamukahvia ja mietiskelet että eipä ole kiire mihinkään. Sitä vapaan ja työn eroa tulee ikävä. Ja aika montaa muutakin asiaa mutta ehkä ne vaativat oman postauksensa.

4 kommenttia:

  1. Niin tuttua tuo "voisko tämän tehdä toisin?" EI!
    Ja nimenomaan niiltä vuodesta -70 samassa paikassa olleilta... äh. Ja kun vanhat mallit ei toimi nykyisin välttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän monesti noissa tilanteissa miettiä että miten vaikeaa sillä ihmisellä itsellään täytyy olla. Että kun ei vaan oikeasti selviä töistä ilman että nostaa itseään jalustalle ja pitää kynsin hampain kiinni siitä vanhasta. Mutta joku raja sillä ymmärtämiselläkin on.

      Poista
  2. Jämähtäminen on pelottavaa. Kun ei sitä varmaan itse oikein tajua. Leppoisaa kotiaikaa! Jospa jossain kohtaa tammikuuta tulee se hetki, kun postaat kaikista työpaikan hyvistä puolista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tulee jo ennen tammikuuta :D On niitä hyviä puolia pääsääntöisesti reippaasti enemmän kuin huonoja. Siinä vaiheessa kun huonot puolet repsahtaa vaakakupin painavalle puolelle liian pitkäksi aikaa niin on mun aika vaihtaa työpaikkaa. Ja kiitos :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?