tiistai 2. joulukuuta 2014

Kesäinen hei!

Josko pitkästä aikaa kuulumisia.

Kolmosen imetys loppui nyt siis vihdoin ja viimein tuossa reilu kuukausi sitten. Kolmas alkoi itse pikkuhiljaa harventamaan imetyskertoja, pitkän aikaahan imetin vain aamuisin ennen ylösnousua jos olin kotona pojan heräillessä. Tuossa loppusyksyn mittaan Kolmas jätti niitä pois ja sitten vain erään kerran totesin että eipä olla muuten imetelty moneen aikaan. Aika kivuttomasti meni. Kolmas joskus vihjaili kyllä asiasta ja esimerkiksi saunassa pojan huomiota sai suunnata muualle koska siellä olisi halunnut vielä tulla rinnalle. Kolmashan on aina imetetty saunassa joten se oli hänelle tuttu tapa. Mutta nyt ei enää sielläkään siis yritä. Muutaman kerran teki mieli heltyä, imetys loppui kuitenkin niin suunnittelemattomasti että en ehtinyt tekemään mitään ajatustyötä asian suhteen ja irroittamaan itseäni henkisesti touhusta. Loppuenlopuksi olen kuitenkin suht tyytyväinen. Mielummin näin.

Muutenkin kuopus on alkanut osoittamaan omatoimisuutta ja sellaista pientä "minä itte". Oikein omatoimisesti riisuu vaipan pois, silloinkin kun siellä on kakka. Toki hiljaa ja salaa jossain nurkan takana. Roskiin myös kantaa tavaraa minkä kerkiää. Normijätteet tietenkin biojätteen puolelle ja sama toisinpäin. Jaksaa kävellä yllättävänkin pitkiä matkoja ja rakastaa isojen veljien tapaan piparitaikinaa.

Pienin piparitalkoissa

En muista olenko hehkuttanut joten teen sen tässä nyt. Mä rakastan meidän kodin kahta vessaa!!!! Mikään ei tunnu uudessa kodissa niin mahtavalta kuin se että meillä on kaksi vessaa. Kaikki sujuu niin paljon jouhevammin kun vessoja on kaksi. Ette voi edes uskoa miten paljon helpottaa kun yhdessä vessassa voi joku rauhassa laittaa tukkaansa ja toisessa saa pestyä hampaansa ja naamansa. Kun yksikään aamu ei voi lähteä käyntiin ilman sitä hiusten sukimista niin tämä on niin meidän aamujen pelastus.
Uusi koti on muutenkin ihana mutta nyt kun tässä on se pari kuukautta ehditty asua niin toki vastaan on tullut niitä miinuspuoliakin. Täällä on nimittäin aivan helvetin kylmä! Ja kaikki ikkunat hikoilee. Kai niitä joku tulee jossain vaiheessa katsomaan...
Lisäksi täällä on seinät ihan paperia. Ei minkäänlaista äänieristystä. Naapureista ei sentään kuulu äänet mutta tarkoitan nyt tätä oman väen möykkäämistä. Hyvin kuuluu. Mä nyt olen superherkkäuninen eli kuulen kaiken mutta myös Siippa on heräillyt toteamaan miten Kaksikko kolisee keittiössä.

Kolmosen neuvolakin käytiin. Hyvin kasvaa, eipä mitään uutta sen auringon alla. 86 senttiä ja 10,7kg taisi olla tarkat mitat. Epäluuloisesti suhtautui neuvolan täteihin (paikalla oli myös opiskelija) mutta kaikki vaadittavat temppuilut suoritti. Otettiin Toka neuvolaan mukaan, hän kun sattui juuri tulemaan koulusta kotiin plus tykkää olla mukana noissa veljen jutuissa. Eikä luonnollisesti muista niitä omia neuvoloitaan yhtään. Piikkejä tulee kuulemma vasta neljäveenä seuraavan kerran.

Kävin Tokan ja Ekan kanssa erikseen vaateostoksilla. Vitsi miten kivaa oli! Kummankin kanssa käytiin etsimässä talvivaatteet ja -kengät sekä sitten vähän sisävaatetta. Poikien tyyli on keskenään niin erilainen että helpommalla pääsee kun käy kummankin kanssa erikseen. Silloin toisen ei tarvitse kulkea perässä huokaillen että koska mennään muihin kauppoihin. Lisäksi kun pystyy tekemään täsmäiskut paikkoihin, joista löytyy varmasti niin selviää älyttömän paljon nopeammin koko hommasta.
Käydään samalla myös aina syömässä. Saa vietettyä kummankin kanssa aikaa vähän paremmin ja juteltua. Eka varsinkin puhua pälpätti koko reissun. Asiaa ja kuulumisia tuli niin paljon että mä olin ihan pyörryksissä kun päästiin kotiin. Mutta oli kivaa saada päällensä sellainen tulva. Mä olen aivan poskettoman huonosti viettänyt lasten kanssa yksitellen aikaa tässä syksyn aikana. Perheenä on puuhattu mutta ei yksitellen. Aika pöllöä mutta minkäs teet.

Ekalla vaihtui taas jakso koulussa. Taisin joskus alkusyksystä sitä kauhistellakin miten iso heitto pojan tuntimäärissä on. Ekassa jaksossahan tuntimäärä oli 20,5 ja  nyt alkavassa kolmannessa jaksossa se on 28. Ero on iso ja tokihan tämä rankin jakso osuu juurikin tähän pimeimpään vuodenaikaan. Saa ottaa kyllä ihan kaikki tehokeinot käyttöön että jannu jaksaa sinne helmikuun alkuun asti. Onneksi joululoma osuu vähän katkaisemaan mutta silti. Kaksi kuukautta ennenkuin helpottaa! Onneksi kaksi viimeistä jaksoa on vähän järkevämpiä. Ainahan tuo iso tuntimäärä ei kerro mitään, siellä saattaa olla paljon vaikkapa liikkaa tai puutöitä mutta nyt tällä kertaa mennään koko jakso pelkillä lukuaineilla. On sieltä onneksi niistäkin niitä rankimpia poissa mutta paljon rankkoja päiviä on silti. Ei käy kateeksi.

Kaksikko on joulun ja uuden vuoden poissa joten tässä nyt puuhataan etukäteen sitten vähän kaikkea. Talvisirkus käytiin ja samalla käytiin syömässä vanhoilla kotikulmilla entisessä olohuoneessamme Weeruskassa. Mä haluaisin vielä tässä joulun alla viettää Kaksikon kanssa Hobitti-maratonin eli katsottaisiin kotona kaksi ekaa ja sitten leffaan katsomaan se kolmas. Tämä vaatisi Kolmosen hoitoon viemisen eli katsotaan nyt. Lisäksi haluttaisiin viettää Modern Family-maraton ja lautapeli-ilta ja kai sitä jouluakin pitäisi ehtiä viettämään vähän etukäteen. Lahjat ja kaikki on täysin kysymysmerkkinä, kuten oikeastaan koko joulu. Ekalla olisi synttäritkin vielä tässä kuussa, lahja oli jo valmiina mutta se hiton Usher meni taas perumaan keikkansa joten ollaan takaisin lähtöpisteessä.

Tuparitkin tuli juhlittua ja podettua. Hauskaa oli mutta hauska huomata miten me aletaan olla jo vanhoja. Etukäteen jo muutama kaveri myönsi ihan suoraan että kyseinen viikko on niin raskas että viikonloppu menee levätessä. Tuparipäivänä rapisi vielä muutama muu peruutus samasta syystä. Harmitti toki mutta oli myös lohdullista huomata että mä en ole ainoa joka tekee noin. Olen ihan tosissaan potenut huonoa omaatuntoa koska olen joskus joutunut pistämään levon etusijalle ja olen pitänyt itseäni tosi huonona ystävänä sentakia. Teki hyvää huomata että muillakin on ihan sama olo! Että aina ei jaksa ja sen saa jo sanoa ihan ääneenkin. Mulla oli itsellänikin paikoin olo että hitto jaksaako sitä mitään juhlia nyt alkaa tekemään. Mutta onneksi tehtiin. Oli niin kivaa nähdä ihmisiä ja kerrankin kunnon kotibilemeiningillä. Yhtäkään valokuvaa ei tullut otettua koska piti keskittyä koko ajan oleelliseen. Ihmisiin ja höpöttelyyn.

Lapset oli mun äidillä hoidossa tupareiden ajan ja hyvin meni kunnes tulivat kotiin. Kolmosella jäi päiväunet välistä toisena hoitopäivänä ja sehän näkyi sitten kotona yöunissa. Aiemminkin on käynyt niin että jos päiväunet on jääneet välistä niin poika herää sitten keskellä yötä ja saa slaagin kun tajuaa että ne ei olleetkaan päiväunet miltä nyt herättiin vaan vielä pitäisi muka jatkaa unia. Aamuyöstä kello 3.10 katsottuani kelloa ja todettuani että en ole nukkunut vielä silmäystäkään olin perin kiitollinen siitä että olin älynnyt ottaa tupareiden jälkeen reippaasti vapaata toipumiseen. Itsehankittu sairastelu talttui tällä kertaa kyllä nopeasti mutta valvottua tuli kyllä sitten pienen liskokuninkaan kanssa senverran että nukuttiin seuraavana aamuna lähes yhteentoista. Itku olisi tullut jos olisi pitänyt johonkin aamuvuoroon rämpiä.

Yritän olla tässä postauksessa ulisematta työjuttuja mutta totean sellaisen lauseenpuolikkaan että alan olla tositosi poikki ja voikun olisi jo loma. Sanon vain että kaikkea kivaakin on luvassa koko kuukaudelle ja ensimmäinen joululounaskin jo käytynä.

Traumatisoitiin lapset tänä vuonna isomminkin. Ovat nimittäin ilman joulukalentereita. Totesin jo viime vuonna että josko se oli viimeinen vuosi kun kalentereita Kaksikolle hankitaan. Hellyin senverran että partiolaisten joulukalentereihin olisin taipunut vaan kun ei niitä nyt lähipiirissä kukaan kaupannut niin hankkimatta jäivät. Kolmas taas ei vielä tajua koko jutusta mitään joten ilman on hänkin. Ehkä selviävät.

1 kommentti:

  1. Great blog♥

    How about follow each other?
    I follow your blog. Waiting for you♥
    My Blog: http://juliemcqueen.blogspot.com

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?