maanantai 29. joulukuuta 2014

Meidän joulu osa 2

Vaikka koko joulu otettiin teemalla ollaan vaan niin joulupäivä oli vasta se kun ihan oikeasti oltiin aikatauluttomia. Aattona oli kuitenkin ne pari paikkaa käytävänä. Enkä kyllä nurise asiasta yhtään koska kyseessä ei ollut mikään pakonomainen osoitteesta toiseen juokseminen. Mutta ne keskeytti kuitenkin sen meidän olemisen. Joulupäivänä ei ollut työn alla mitään. Oltiin, syötiin ja pelattiin.

Silloin lastenklinikalla odotellessamme ja Tokan ollessa pirteämpänä kokeiltiin erilaisia mobiilipelejä ja mä jäin aivan koukkuun Minion Rushiin. Sitä onkin näpytelty tässä enempi vähempi vuorotellen. Onpahan koukuttava peli. Tuon myötä itselle avautui taas hieman toisenlainen vinkkeli peleistä ja siitä pelikoukusta. Tuossa kun olisi mahdollisuutena ostaa itseään eteenpäin tai jos ei eteenpäin niin sellaisia systeemejä millä se eteneminen helpottuisi. Mua melkein harmittaa että noita tuollaisia koukkuja on. Kun mun on niitä aikuisena hankala vastustaa niin entä sitten niiden kasvuvaiheessa olevien mielien? Mutta takaisin sinne jouluun...

Me saatiin muutama hetki sitten lainaksi Wii. Haettiinkin ennen joulua kirjastosta lainaan läjä pelejä kokeiltavaksi. Lautapelien ja sen Unon läpsimisen lisäksi huidottiinkin ohjaimet käsissä jouluna harva se päivä. Kivaa ajanvietettä ja hauskaa yhteispuuhaa. Meiltä löytyy kaksi vähän vakavampaa pelaajaa (Siippa ja Toka) ja sitten kaksi vähän leppoisampaa (minä ja Eka).

Se Tokan ostama jättiläisauto. Vieressä normikokoinen pikkuauto havainnollistamassa sitä miten iso tuo jötkäle on

Pelaamisien lisäksi on vahdattu jaksotolkulla sekä Rillit huurussa-sarjaa että Modern Familyä. Kaksikon nukkuessa ollaan Siipan kanssa katseltu American Horror Storya sillä seurauksella että mä näen joka yö painajaisia. Että kyllä kuulkaa kannatti!
Porukalla on katseltu Kolmosen lahjaksi saamia Nalle Puh-elokuvia. Oma väsymys on näiden aikana paistanut läpi oikein kunnolla. Itkeä tihrustelin Nasun suuren elokuvan puoliksi. Muistan kun joskus kauan sitten kävin pienen Ekan kanssa katsomassa tuon leffateatterissa. Aivan supersympaattinen leffa! Hassua miten nuo Kaksikon varhaislapsuuden leffat tekevät meillä nyt uutta tuloa Kolmosen kanssa.

Joulupäivän ainoa tehtävä oli ulkoilu. Tuntui että sen kaiken makaamisen ja syömisen seassa on saatava vähän raitista ilmaa. Keli vaan ei ollut ihan se mukavin flunssaisena. Pakkasta nyt ei tainnut missään vaiheessa yli kymmentä astetta olla mutta oli tosi kosteaa ja kylmä tuuli.
Satuin aatonaattona ostamaan juuri ennen nukkumaanmenoa paikallisesta kirppariryhmästä halvalla Stigan. Joka sattuikin tosi hyväksi hankinnaksi koska meidän pulkat on näemmä kadonneet muutossa. Kukaan ei muista niitä muuttaneensa eikä niitä löydy mistään. Samaten missä on meidän lampaantalja?!
Päästiin siis Stigalla edes vähän mäenlaskun makuun. Toka kaivoi myös jostain esille lumipotkulautansa. Kolmosta ei koko ulkoilu kiinnostanut pätkän vertaa vaan hän törrötti koko ajan joko rattaissa tai sylissä. Puolen tunnin jälkeen luovutettiin ja palattiin takaisin sisään ja jääkaapille.

Pyhien päätyttyä suunnattiin samantien pulkkakaupoille. Lumi näkyi yllättäneen kaikki muutkin koska moni paikka kauppasi samantien eioota. Itiksen Citymarket onneksi pelasti ja nyt meillä on pulkka. Ja Kolmosesta leivotaan vielä lumipesunkestävä pulkkamäkeilijä koska meillä tulee muuten aivan hemmetin pitkä talvi yhdessä. Pulkkailu kun on ainoa talviaktiviteetti josta mä tykkään.

Tämän vuoden hitti ruokapöydässä oli mätileivät (joihin rakastutin ison osan muustakin perheestä) sekä brandy-pähkinäjuusto. Meillähän ei mitään kovin orjallisia ruokaperinteitä jouluisin ole. Shepherds pie tehdään aina, alunperin lasten toiveesta. He eivät valtaisasti laatikoista välitä niin tämä on sellainen kompromissi sitten niille. Siippa haluaa kaloja ja mä aattoaamupäivälle riisipuuron. Suklaata ja lumimanteleita pitää olla. Juustoja syötiin ihan järjettömästi (sekä vain jouluisin syötävää suurta makurakkauttani; Serranon kinkkua ja hunajamelonia) ja nyt tuntuukin siltä että ei ihan hetkeen...

Kevyttä pikkupurtavaa.. Vastaavantyyppinen on naaman edessä nytkin (miinus punkku). Eikö nämä lopu koskaan?!

Kaksikko saatiin Tapanina viimein matkaan ja viettämään myöhäisjoulua Isilään. Lomamatka jäi nyt heillä väliin kokonaan mutta minkäs teet. Pääasia että ovat nyt terveinä. Kotona on taas oudon rauhallista ja hiljaista. Pari päivää oli kivaa mutta nyt alkaisin kaivata taas jo lasten mellestämistä. Tapanin tanssit jäivät välistä koska mun äiti on niin flunssainen että ei pysty lapsenvahtimaan Kolmosta. Ja onhan tuo Kolmonenkin senverran nuhainen että ei viitsi hoitoon tyrkätä kun ei ole ihan pakko. Mutta korkattiin Siipan kanssa cava tässä kotosalla ja katseltiin American Horror Storyn ykköskausi loppuun. Verkkareissa.

Kolmas sekosi taas veljien kadottua kuvioista. Voi toki johtua lomasta tai flunssastakin mutta kaikki on nyt perinpohjin hankalaa. Nukkuminen, syöminen, ulkoilu ja kaikki. Kokovartalokiukutaan ja kaikki on huonosti. Yöt nukutaan tiukasta äidin kainalon ja oman sängyn väliä sahaten. Raivotaan kun yöllä onkin yö ja joutuu nukkumaan eikä saa nousta esimerkiksi leikkimään. Tänään starttasi viimeinen kokonainen lomaviikko. Viikon päästä on Siipan ensimmäinen työpäivä ja mun eka päivä hoitovapaalaisena. Can't wait...

Kun nuo meidän joulusuunnitelmat nyt menivät uusiksi ja kunnon perhejoulu päräytettiin kehiin parissa päivässä, niin aloin myös vallan muistelemaan sinkkuaikojen jouluja. Silloinhan ei Kolmosta ollut olemassakaan ja Kaksikon ollessa isällään mä monesti joko olin töissä koko joulun tai jossain reissussa. Ja mulle iski himo että vielä jonain päivänä, kun lapset on jo omillaan, niin haluaisin vielä niitäkin jouluja, kun joulua lähtee pakoon. Ei mitään Thaimaan rantoja vaan suurkaupunkeja ja totaalista joulun skippaamista. Mehän suunniteltiin Siipan kanssa kolme vuotta sitten että seuraava joulu ja uusivuosi vietetään New Yorkissa.  Sensijaan oltiinkin jouluaatto Lastenklinikalla verta pissaavan vauvan kanssa. Haave kuitenkin edelleen elää. Ehkä vielä joskus...

Jos jotain olisin kaivannut jouluun niin ne tapanintanssit. Tai sen leffareissun. Ja lukemista. Vaikka ei varsinaisesti tehty mitään jouluna niin en ehtinyt lukemaan kertaakaan. Tämä oli myös ensimmäinen joulu kun tuntui että kaipaan joulukuusta. Meillä ei ole ollut joulukuusta kymmeneen vuoteen mutta ehkä ensi vuonna? Ja liikuntaa. Kaipasin liikuntaa! Vaikka moista ei olekkaan näkynyt koko talvena ja kroppa ei sitä muistakaan niin pää kyllä kaipasi liikuntaa kaiken syömisen ja makoilun keskellä. Suuntaankin tästä etsintäkuuluttelemaan ryhtiliikettä. Heti kun olen saanut nuo juustot tuosta lautaselta tuhottua.

2 kommenttia:

  1. Minä täällä taas terve! Parikin asiaa. Nalle Puh. Siis miten meidän isot eivät löytäneet Puhia ollenkaan, mutta nyt pienin on ottanut sen ihan omakseen vaikkei leffoja ole nähnytkään.
    New York. Siitä on puhuttu niin monesti ja aina tulee jotain muuta. Mä olin siellä aupairina ja kyllä jäi ikävä. Itse olen ehdottanut sen kymmenen vuotta reissujoulua, mutta mies tykkää tästä perinteestä. Pah.
    Kaksivuotiaan elämästä vielä. Meilläkin vaelletaan nyt ees-taas omaa sänkyä ja äidin kainaloa. Mitä lie, näyttää menevän iän piikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi sinä :)
      Meidän isot tykkäsin Nasun suuresta elokuvasta ja Tiikerin omasta elokuvasta, mutta ne muut ei uponneet. Pienin tykkää kaikesta missä on Nalle Puh. Samaten Kolmas on ensimmäinen meidän lapsista joka on jotenkuten kiinnostunut Muumeista. Tosin osa niistä jaksoista on ihan hiton pelottavia mutta onneksi Areenasta saa kaivettua katseltavaksi niitä kivempiakin jaksoja. Me on viime aikoina tuijotettu telkkaria ihan liikaa..

      Mulla on melkein pakkomielle joulusta ja uudesta vuodesta New Yorkissa :D Oon haaveillut siitä tosi kauan. Perinteissä ei ole mitään vikaa mutta vaihtelukin on ihan hauskaa. Ja vaikka musta olisi ihan hauskaa hutaista lastenkin kanssa joku reissujoulu niin New York olisi ehdottomasti aikuisten matka.

      Prinsessa Retrovauva-blogissa oli muuten myös juurikin kertomus kaksivuotiaan yöllisestä elämästä. Osui aika kohdilleen :D Mä odotan mielenkiinnolla että mitä meillä tapahtuu kun isot pojat tulee loppuviikosta kotiin. Meillä on nimittäin tällä hetkellä _kaikki_ tuon kaksivuotiaan kanssa ihan supervaikeaa... En tiedä että onko se elämä sitten muka helpompaa kun tässä kotona on useampi hämäämässä niitä sen kiukkuja pois vai eikö niitä kaksivuotiaan koheltamisia vaan huomaa samalla tavalla silloin kun kaikki on kotona ja oma huomiointi jakautuu moneen suuntaan. Meillä saa kyllä ihan koska vaan nukkua yöt äidin kainalossa muttakun ei tuo nuku! Hyörii ja hosuu siinä ja haluaa takaisin omaan sänkyyn ja sitten hetken päästä taas takas kainaloon ja sitten taas pyöritään ja kaivetaan napaa (äidin) ja hosutaan ja takas äidin sänkyyn jne. Ihan loputon monen tunnin suo. Toisaalta lohdullista että muilla sama homma :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?