lauantai 20. joulukuuta 2014

Suutarin lapsilla jne.

Kaksikon piti olla tänä jouluna isänsä luona. Kaukana kaukana pohjoisessa. Piti olla.

Heidän piti lähteä reissullensa jo viikkoa ennen joulua. Neljä päivää ennen lähtöä Eka sairastui. Pojalla oli ollut jo pitkään yskää mutta se paheni ihan muutamassa päivässä kamalan kuuloiseksi. Ja sitten eräänä aamuna tilanne oli se, että lääkäriin oli mentävä. Kotiin tultiin keuhkoputkentulehduksen kanssa. No ei siinä. Lähtöön vielä monta päivää, lääkkeet nyt kehissä. Vielä ei lannistuttu.

Kaksi päivää myöhemmin Toka soitti mulle. Olin juuri ehtinyt aamulla autoon, oli mun kolmanneksi viimeisin työvuoro onnen lomaa ja hoitovapaata. Toka kertoi että päähän koskee, on paha olo ja hengittäminen tuntuu oudolta. Käskin mitata kuumeen, jota oli sitten 38,2 astetta. Komensin takaisin nukkumaan, kunhan ensin ottaa vähän lääkettä. Otsa alkoi pikkasen rypistymään, elettiin keskiviikkoa ja poikien piti suunnata reissuun torstaina. Kovin huolissani en kuitenkaan ollut, olihan Siippa kotona ja Tokalla on joskus ennenkin ollut kuumepiikkejä.

Soittelin pitkin päivää kotiin ja kumpikin veljes kuulosti tosi surkealta. Kun tulin töistä kotiin, löysin sohvalta kaksi pojan raatoa. Ekasta näki että on tosi kipeänä mutta että lääkkeet alkaa vähän tehoamaan. Toka taas oli lähes puolitajuton. Poika oli niin kipeä että ei oikein pystynyt puhumaan. Näki kuitenkin että poika helpottui kun tulin kotiin. Kaivautui vain mun kainaloon ja aika pian tunsin että kainalossa on jotain lämmintä ja märkää. Toka itki. Kyyneleet vain valuivat. Kovin kovaa ei voinut itkeä kun se sattui niin kovin. En osaa edes selittää miten pahalta musta tuntui.

Keskiviikko-ilta meni joten kuten. Tokan kuume sahaili edestakaisin. Molempien vointi oli kehno. Toka kuitenkin välillä näytti voivan paremmin, jutteli ja "ei ollut niin kipeä". Alkoi olla kuitenkin aika selvää että joulun suhteen mietitään uusi suunnitelma. Kovasti en halunnut olla luomassa tappio-mielialaa, reissu kun oli tosi odotettu. Puhumattakaan lomasta. Vaikka mua harmittaa viettää joulua Kaksikosta erossa niin tottakai mäkin olen sitä mieltä että joka toisen joulun ovat isän luona. Tietysti! Kyllä mä sen ikäväni kanssa pärjään ja elän vaikka se harmittaakin. Kaksikon kotiinjääminen tuntui ihan oikeasti myös musta harmitukselta, ei helpotukselta. Myös mua harmitti että pojat ovat sairaina ja lomareissu peruuntuu.

Torstaiaamuna Tokan kuume nousi jo 39:n asteeseen. Pojan sydän hakkasi hullun lailla ja mua ihan oikeasti alkoi pelottamaan tosi paljon. Mä en ole koskaan nähnyt poikaa niin sairaana. Tuuppasin pojan täyteen lääkkeitä, kävin juttelemassa Siipan kanssa ja lähdin töihin. Marssin ensimmäisenä esimiehen luo ja ilmoitin että torstai on mun viimeinen työpäivä. Että perjantaina en enää tule, kotona tarvitaan mua nyt enemmän. Mun duuni oli jokatapauksessa menossa perjantaina kiinni muutamaksi viikoksi joten toimintaa on ajettu alas koko viikko. Perjantaina hommaa olisi ihan minimaalisesti ja väkeä paikalla paljon. Pystyin siis jäämään kotiin ihan hyvällä omalla tunnolla.

Vaikka Kaksikko on aivan poissa pelistä, on pienimmällä virtaa heidänkin edestä. Ymmärrystä taas ei nimeksikään. Kolmas on niin pieni että ei ymmärrä että veljien on nyt annettava levätä. Siippa oli pari päivää melkoisessa liemessä yrittäessään hoitaa sairaita ja samalla saada pikku-terroristin viihtymään. Ja ennenkaikkea olemaan kiusaamatta veljiään. Kolmas oli ihan järjettömän mustasukkainen veljien saamasta ylimääräisestä huomiosta ja se purkautui lähinnä sillä että hän kävi puremassa, lyömässä ja potkimassa veljiään. Tosi kiva!

Olen tosi kiitollinen että töissä ymmärrettiin ja pystyin jäämään kotiin jo aiemmin kuin piti. Poisjääminen kävi niin yllättävästi että sellainen viimeisen päivän nostalgia jäi väliin kokonaan. Muutamaa ihmistä ei kyllä voinut halata että ei menisi ihan itkemiseksi. Mutta muuten mieli ei jotenkin tajunnut että se nyt oli se viimeinen päivä.
Koska mun on tarkoitus tässä kuitenkin tarpeen mukaan mennä jeesaamaan niin työavaimet ja muut tarvittavat on edelleen mulla. Ehkä senkään takia ei tuntunut kovin lopulliselta kun sellaiset tietynlaiset riitit jäi väliin, mitä yleensä tekee kun on jäämässä töistä pois.

Siippa on selvinnyt kotona mahtavasti. Toka kuitenkin on äidin poika. Työnjako onkin mennyt nyt niin että minä hoidan isoja poikia ja Siippa Kolmosta. Sopivassa välissä mäkin yritän huomioida häntä mutta pääpaino on nyt mennyt siinä että yritän muistella kuka on saanut mitäkin lääkettä minkä verran ja mihin kellon aikaan. En ole koskaan nähnyt Tokaa noin kipeänä. Hän ei jaksanut edes tv:tä katsoa. Makasi paikallaan vaan.

Perjantaina soitin heti aamusta ajan omalle lääkärille. Tauti on vaikuttanut kaiken aikaa influenssalta ja sitä arveli myös meidän terveydenhoitaja. Oma lääkärikin kallistui sen puoleen mutta halusi vielä kuitenkin pitää mahdollisena myös pneumonian joten suuntasimme lähetteellä Lastenklinikalle. Ja sittenhän homma kävikin mielenkiintoiseksi.
Mähän olen aivan Lastenklinikan ykkösfani. Mulle on aivan sama minkä aikaa siellä menee, siellä jos missä on olo että nyt osataan ja asiat järjestyy. Lapset on vähän vaikea ryhmä hoitaa joten olen aina enemmän kuin kiitollinen jos meidät Lastenklinikalle siirretään, sensijaan että arvotaan ja ollaan liian varovaisella asenteella hoidon ja lääkityksen suhteen. Meidän omalääkäri terveysasemalla on kyllä maailman paras lääkäri jonka kanssa ei tule koskaan olo että hän ei tietäisi mitä tekee. Mutta kokemuksia löytyy myös valitettavan runsaasti sellaisista lääkäreistä, jotka eivät osaa lapsia hoitaa.

Lastenklinikalla epäiltiin myös influenssaa mutta sitä keuhkokuumettakin lähdettiin sulkemaan pois. Käytiin antamassa näytettä vähän sieltä ja täältä ja röntgenissäkin kahdesti. Kaikki kuitenkin osottautui negatiiviseksi ja jopa tulehdusarvot oli yllättävän matalalla ottaen huomioon miten korkealle kuume on sahannut useamman kerran kolmen päivän aikana. Influenssakokeidenkin negatiivisuus aiheutti ihmetystä sekä meissä että hoitohenkilökunnassa koska oireet olisi osuneet niin täsmällisesti siihen. Toisaalta, influenssan lääkitys pitäisi aloittaa kahden päivän sisällä sairastumisesta että sinänsähän se ei olisi meitä enää auttanut.
Jossain välissä lääkäri alkoi puhumaan myös aivokalvontulehduksen mahdollisuudesta. Hän puhui siitä kuitenkin niin ympäripyöreästi ja jotenkin epävarmana mahdollisuutena, että en asiaa sen ihmeemmin rekisteröinyt. Siinä vaiheessa kun alettiin odottamaan neurologin konsultaatiota ja alettiin puhumaan selkäydinpunktiosta tajusin että ne ihan oikeasti meinaa että Tokalla on aivokalvontulehdus. Ja kun asiasta kysyin niin joo, meinasivat että se on se todennäköisin vaihtoehto.

Toka jaksoi ja voi melko hyvin. Ensimmäistä kertaa moneen päivään hän jopa pyysi jotain syötävää koska oli nälkä. Kuitenkin siinä tutkimusten välissä hän sai taas kuumepiikin ja tärisi ihan horkassa. Kuume pysyi melko korkealla useamman tunnin ja poika pumpattiinkin täyteen lääkkeitä. Pikkuhiljaa Toka jaksoi alkaa taas juttelemaan ja näki että nyt ei enää satu ihan niin paljoa. Kuume kuitenkin pysyi korkealla. Välillä mietittiin jo että pitäisikö olla syömättä ja juomatta jos pää täytyisi tarkemmin kuvata. Kieltoa ei kuitenkaan koskaan tullut. Samaten ilmassa leijaili osastohoidon mahdollisuus.

Selkäydinpunktion ottaminen ei ole ihan vaivaton juttu. Toka on tämän tautinsa aikana kärsinyt massiivisista päänsäryistä ja näytteen ottaminen selkäydinkanavasta saattaisi laukaista uuden kipukohtauksen. Näytteenotto arvelutti Tokaa itseäänkin paljon. Hän luuli aluksi että kyse on leikkauksesta mutta rauhoittui sitten kun juteltiin että se on vähän kuin verikokeen otto selästä. Lastenklinikan hoitaja tuli hetkeä myöhemmin juttelemaan asiasta ja selitti näytteenoton tismalleen samalla tavalla. Tämä rauhoitti pojan mutta tosiaan onneksi punktio nyt päätettiin kuitenkin olla ottamatta. Lääkärit olivat sitä mieltä että toimenpiteestä on tässä tilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä ja diagnoosin kalastelu on tässä tilanteessa turhaa. Oireiden perusteella pojalle diagnosoitiin virusperäinen aivokalvonärsytys. Tällä hetkellä on kuulemma liikkeellä enterovirusta joka saattaa aiheuttaa tuollaista.

Päästiin siis kotiseurantaan hyvillä hoito-ohjeilla ja kipulääkkeillä sekä käskyllä tulla takaisin jos ei saada kipuja ja kuumetta aisoihin kotona. Ja takaisin on myös mentävä jos tämä nyt ei ala viikonlopun aikana pikkuhiljaa helpottumaan. Aikaa meillä meni kaikenkaikkiaan reippaat yhdeksän tuntia noilla reissuilla. Juteltiin kyllä että aika ei tuntunut noin pitkältä. Oltiin kaiken aikaa hyvissä käsissä ja Tokasta pidettiin tosi hyvää huolta. Uskon myös että asiaan vaikutti se että mä en hermostunut missään vaiheessa enkä puhissut tai huokaillut kertaakaan kun joudutaan odottamaan. Asioissa menee sen aikaa kuin menee.

Kotiväkikin kesti melko mukavasti. Eka oli huolesta soikeana koska oltiin niin kauan poissa ja vaikka soiteltiin ja juteltiin niin silti hän oli varma että kyse on jostain vakavasta. Ja toki olikin mutta mikään hätä ei ollut. Missään vaiheessa.

Meidän oli tarkoitus tänä vuonna skipata joulu kokonaan. Siis toki joo jotain "pakollista" mutta se sellainen, mitä me tähän kotiin tehdään, oli tarkoitus jättää väliin. Ja se vähäkin rakentaa vasta sitten kun Kaksikko on takaisin. Mun piti lahjat hoitaa vallan ehkä joskus siinä jossain välipäivinä tai jotain. Palkkapäivänä losautin laskuja vähän enempi juuri siksi että joulu ei syö nyt rahaa. En budjetoinut yhtään sillä silmällä että sattuisikin joku äkillinen homma ja joulua vietettäisiinkin. Turhaa marinaa, tiedän, mutta ylimääräistä vaivaa nyt tämän kaiken muun keskellä.
Meidän oli tarkoitus Siipan kanssa tehokuluttaa kirjoja, Netflixiä ja keksiä kaikkea mitä nyt keksittäisiin kun yksilapsisena oltiin. Suunnitelmat muuttui nyt siis täysin ja tässä nyt yritetään lasten lääkitsemisen ja yleiskunnon seuraamisen ohella rakentaa jotain jouluakin. Kunhan pysyttäisiin kaikki kotona.

Tänään on onneksi näyttänyt jo aika hyvältä. Yhtäkään kipu/kuumekohtausta ei ole tullut. Toki poika on väsynyt ja vetämätön mutta jo ihan erilainen kuin edellisinä päivinä. Toka juo ja syökin jotain. Makuaisti on tosin aivan sekaisin, kaikki juotava maistuu suolaiselta. Tämä on kuulemma ihan mahdollista näissä aivoperäisissä tulehduksissa ja siitä ei tarvitse huolestua. Mutta harmi sinänsä koska kaikki nämä päivät Toka on juonut tosi hyvin ja nesteytyksestä ei ole tarvinnut olla huolissaan. Nyt ei paljon motivoi juoda kun se maistuu pahalle. Mutta alkaa näyttää kuitenkin siltä että me voidaan olla kotona. Ei tarvitse punktoida eikä tarvitse osastohoitoa.

Vielä en ole ehtinyt ajatella tätä kotiin jäämistä. Nyt on mielellä ja murheena muuta. Mutta ehkä se sieltä vielä iskee tajuntaan. Nyt ollaan kotona.

18 kommenttia:

  1. Oi oi huh huh. Hurjan kuuloista siellä teillä on ollut! Ja lastenklinikalle hatunnosto täältäkin. Parantukaa pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia sinnekin :) Meillä tämä oli eka vuosi moneen aikaan kun lapset ei influenssaa vastaan rokotettu ja olin varma että meillä se on. Vaikka aina paasaan kaikille niistä kausirokotuksista niin suutarin lapset.... Ja eihän se meillä nyt ollutkaan mutta vielä se ehditään sekin sairastaa :D hope not!

      Poista
  2. Huh, aika rankkaa! Toivottavasti pojat paranee ja pääsette viettämään joulua paremmissa fiiliksissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taudit näkyy onneksi taittuvan :) pieninkään ei tietysti flunssatta välttynyt mutta joulu näyttäisi onnistuvan muissakin kuin sairastamisen merkeissä. Kiitos :)

      Poista
    2. Ihana kuulla, että taudit näkyy taittuvan. Olin täällä jotenkin vähän sydän syrjälläni huolissani. Ihanaa ja mahdollisimman tervettä joulunaikaa sinne!

      Poista
    3. Voi sinua hassua :) kiitos myötätunnosta. Säkin olet ollut mielessä, toivottavasti kuviot on kääntyneet suotavimpiin suuntiin? Ihanaa joulunaikaa ja runsaasti glögiä!

      Poista
  3. Huih, onpa teillä ollut hurjan kuuloista sairastelua. Toivottavasti tilanne on nyt jo paljon parempi! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on onneksi parempi jo, tosi paljon parempi. Kaksikko on jaksanut pari päivää jo täysin sulavasti käydä toistensa hermoille. Se että jaksaa taas koko ajan tapella on selkein paranemisen merkki :P

      Poista
  4. Voi mitä sairastelua. Toivottavasti tilanne on jo valoisampi, paljon tsemppiä ja jaksamista kaikille sairastuvalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Meillähän on tosi vähän mitenkään rajusti sairasteltu että sinänsä ei tämä nyt onneksi ihan maailmanloppu ollut. Ajoitus oli vaan ehkä se kenkuin.

      Poista
  5. Voi ei, onneksi olette saaneet hyvää hoitoa ja ymmärrystä. Toivottavasti paraneminen jatkuu mukavasti! Eikä tuollaisessa tilanteessa nyt varmasti kantaa joulun rakentamisesta minkäänlaista stressiä. Muiden äitien tekemät laatikot, joku jouluvalorimpsu olkkarin nurkkaan ja pari hyvää elokuvaa dvd:llä. Älä nyt ainakaan enää itseäsi kaiken päälle joululla stressaa, se koittaa kyllä hääräämättäkin. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä sinänsä siitä joulusta otakkaan stressiä. Sepä vaan kun tosiaan nuo isot oli varautuneet viettämään ihan toisenlaista joulua. Pienten lasten kanssa sitä joulunviettoa voi mun mielestä vähän toisella tapaa siirtää, jos nyt vaikka sairastuu. Pienet ei ehkä edes huomaa sitä parin päivän heittoa. Mutta nämä isothan hittovie odottaa ihan toisella tapaa. Kun hahmottavat että koska ne pyhät on ja heillä on jo selkeät muistot siitä että millaisia joulun pyhät meillä on. Toki heidän kanssaan voi keskustella mutta ne odotukset on silti yllättävän korkealla, eikä sillä ole mitään väliä että alunperin heidän piti olla muualla ne pyhät. Heistä on ihan luontevaa että tietysti se joulu nyt järjestyy täällä. Aika hyviin kompromisseihin ollaan onneksi päästy. Täysin terveenä ei ole meistä kukaan joten nyt tehdään se mitä jaksetaan ja ensi vuonna sitten joulutellaan suunnitellusti. Kiitos rauhoittelusta ;)

      Poista
  6. Ei jösses! Kuulostaa hurjalta, niin äidille mutta varsinkin pojalle. :( Huolta ja horkkaa, symppaan täysillä. Meillä on perinne että joku sairastaa jouluna, ja nyt tuolla tuo esikoinen yskii lupaavasti kurkunpäätulehduksessa. Ehkä kohtaamme Lastenklinikalla (hope not).
    Kaikesta huolimatta pikaista paranemista potilailla, hyvää, vähän yllättävää joulua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me skipattiin Lastenklinikka tältä joululta, kokemus jouluaatosta siellä kyllä löytyy tuolta parin vuoden takaa. Toivottavasti teidänkään ei sinne tarvinnut suunnata. Nythän on kyllä ollut pari päivää just sopiva keli kurkunpääntulehduksen hoitoon tuolla pihalla kun on ollut tosi kylmä. Että eikun kylmää ilmaa hengittelemään :) Pikaista paranemista ja toivottavasti ei lähde taudit pörräämään koko porukkaa läpi...

      Poista
    2. Too late. Avauduin jo blogiin mutta 2/5 kurkunpäätulehdus, 3/5 mystinen vatsavirus. Yks Lastenklinikka-keikka takana, lupaavasti näyttäisi että tulee tuplat… :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?