tiistai 6. tammikuuta 2015

Kotihommia kakrujen kanssa

Nyt aletaan olla blogihommissa siinä vaiheessa että saatan jo toistaa itseäni. Blogi on sen ikäinen että voidaan puhua jo vuosista joten on aika todennäköistäkin että jauhan välillä samoista asioista ja keksin pyörän uudestaan. Itseasiassa on hyvin todennäköistä että kun kirjoitan jostain hommelista, josta olen postannut jo aiemminkin, saattaa näkökantakin olla jotain ihan toista kuin silloin aiemmalla kierroksella. Joku saattaisi sanoa sitä ristiriidaksi, mä sanoisin että kyse on ehkä enempi näkökantojen laajentumisesta, kasvusta ihmisenä sekä maailmankuvan syventymisestä. Mielipiteet saattaa muuttua ja uusia sävyjä voi tulla sitä myötä kun lapset kasvaa ja kun itselläkin on elämää takana taas vähän enemmän. Ja hyvä niin!

Lähtisin veikkaamaan että olen aiemminkin kirjoittanut lasten osallistumisesta kotitöihin ja ylipäätänsä lasten roolista perheenjäseninä. Ei se mitään, pistetään vähän lisää samaa aihetta vielä!

Tuossa joulun alla Janni kirjoitteli suurperheen lasten rooleista. No me ei olla suurperhe vaan ihan tavallinen helsinkiläinen kolme on uusi kaksi-perhe. Jannikin oli todennut että suurperheiden kohdalla on jotenkin "tuomittavampaa" kun lasten oletetaan osallistuvan kotitöihin ja lasten vahtimiseen. Jostain syystä pienemmissä perheissä se on myös pienempi paha. Mä olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Tosin mun omien lasten kohdalla se kokemus on että heidän kavereitaan, jotka ovat ainoita lapsia, velvoitetaan tosi vähän osallistumaan kotitöihin. Toki poikkeuksiakin on mutta jos vertaan poikien kaveripiiristä suoraan niin kaikista helpoimmalla pääsevät ainoat lapset. He, joilla sisaruksia on, osallistuvat vaihtelevasti. Mutta kuitenkin osallistuvat. Suurperheen lapsia poikien kavereista ei löydy.

Meillä lapset osallistuu aika paljonkin kaikkeen. Osin vapaaehtoisesti ja osin sitten kehoitetusti. Aina sieltä yritetään löytää se juttu, mitä lapsi juuri sillä kerralla haluaisi tehdä ja olla avuksi, mutta ihan joka kerta sitä ei löydy. Kuitenkaan skippaamaan ei pääse, jos terveenä ja kotosalla on. Kaksikolla on jo niin paljon tekemistä takana että kyllä ne on sieltä löytäneet ne omat hommat mistä tykkäävät ja mitkä tekevät mukisematta.

Ihan pienestä pitäen Kolmikolle on perusteltu että jokaisella perheenjäsenellä on kotona velvollisuuksia. Että lapset eivät ole sen etuoikeutetummassa asemassa vaan heillekin kuuluu tiettyjä juttuja jotka katsotaan ikäkehityksen ja mielenkiinnon mukaan. Toki pelkkä mielenkiinto ei voi olla se ratkaiseva tekijä mutta jos lapsi mielummin tekee ruoan kuin imuroi niin se on mulle ok. Meillä saa valita mitä tekee, kunhan tekee. Kotityöt ja koulu on ne joista mä en palkitse. Meillä ei voi ansaita enemmän kuukausirahaa sillä että tekee esimerkiksi kotitöitä enemmän. Koska ne kuuluu meille jokaiselle ihan jo pelkästään sillä että on tässä perheessä. On väärin olettaa että aikuiset vastaavat kaikesta. Mä en halua kasvattaa lapsiani siihen käsitykseen että joku muu kyllä hoitaa kaiken.

No mitä meillä lapset sitten tekee? Kaksikko hoitaa kumpikin omat huoneensa. Siivouspäivänä pyyhkivät pölyt, lattiat ja imuroivat. Ottavat päivittäin pyykkitelineiltä omat kuivat vaatteensa ja huolehtivat likaiset vaatteet pyykkikoriin. Laittavat märkiä pyykkejä kuivumaan. Vievät roskat ja tyhjentävät/täyttävät astianpesukoneen. Siivoavat omat jälkensä jos sotkuja syntyy. Välillä imuroivat koko kämpän. Laittavat ruokaa ja osallistuvat ylipäätään näihin ruokakuvioihin. Mun mielestä aika perusjuttuja. Seuraavaksi aletaan pikkuhiljaa opettelemaan pyykinpesua ja pyykkikoneen käyttöä. Ja laajennetaan ruoanlaittohommia. Opetellaan pikkuhiljaa niitä taitoja joita tarvitaan kun elää itsenäisesti.
Kolmosen kanssa taas laitetaan yhdessä pyykkejä kuivumaan ja tyhjennetään tiskikonetta. Hänen kanssaan aletaan pikkuhiljaa opettelemaan sitä että hän saa käynnistää pyykki- ja tiskikoneen mutta ennen sitä täytyy vähän vielä kasvaa ja oppia että ne laitteiden napit ei ole leluja joita voi ränkätä. Ruoanlaitossa on Kolmaskin mukana mutta tokikaan tuollaisen parivuotiaan kanssa ei voi samalla tavalla laittaa ruokaa kuin jo isompien. Mutta sekoittelemassa ja maistelemassa hän on aina mukana. Lisäksi Kolmosen kanssa korjataan yhdessä leluja ym. pois ja opetellaan tavaroiden paikkoja.

Vuosi vuodelta Kaksikko on myös oppinut organisoimaan keskenään hommia. Imuroi sä sohvat niin mä hoidan lattiatasot. Tyhjennä sä tiskikone niin mä täytän sen. Vie sä biojäte ja pahvit ni mä vien sekajätteen. Meillä on pari sellaista sohvaa jotka on oikeasti tosi kettumaista pitää siistinä ja niiden imurointiin kuluu yhtä paljon aikaa kuin koko kämpän lattiatasoihin. Musta on mahtavaa että jakavat nuo hommat niin että toinen hoitaa ne sohvat kunnolla ja toinen sitten lattiat kunnolla. Eikä niin että vain yksi hoitaa ne kaikki suhaisten ja sinnepäin. Roskia meillä taas kertyy valitettavasti tosi kamalan paljon. Niitä ei yksin edes saa vietyä.

Meillä kannustetaan ja opetetaan, neuvotaan tarvittaessa ja kysyttäessä. Vältetään sellaista "teet näin"-tyyliä, jolla mut kasvatettiin ja saatiin inhoamaan jokaista kotityötä. Itseasiassa mun mielestä ei kotitöistä tarvitse edes tykätä mutta niitä on silti tehtävä. Ei mekään niistä tykätä. Me oltiin itseasiassa yhdessä vaiheessa jo palkkaamassa meille siivoojaa mutta hylättiin se ajatus juurikin lasten takia. Me halutaan että lapset saa opetella kotona tiettyjä taitoja ja siivoaminen on niistä yksi. Mun mielestä on tärkeää kasvattaa lapsia ymmärtämään että elämässä on myös niitä "paskahommia" joita on tehtävä. Tästä aasinsiltana tuli mieleen että nyt kun meilläkin on tänä vuonna ajankohtaista TET-jaksolle meno niin on tosi harmi että kouluilla ei ole valmiina harjoittelupaikkoja. Mun mielestä noille teineille tekisi tosi hyvää olla pari viikkoa opettelemassa esimerkiksi julkisten tilojen siivoamista tai kulkea esimerkiksi matkalippujen tarkastajan mukana. Mutta ehkä näistä sitten vaikka oma postaus...

Meillä annetaan vaihtoehtoja joista valita mitä tehdä ja tarjotaan myös vaihtoehtoa että tehdään yhdessä. Nykyään haluavat mielummin tehdä itse, omalla tyylillään ja omaa tahtia. Vaikka toki Kaksikko välillä nutisee ja natisee kun täytyy tehdä niin kummankin suusta kuuluu todella usein lause voinko auttaa? Hetkinä jolloin ei olla sanottu että nyt pitää tehdä ja auttaa. Mä en ihan hirveän monesta lauseesta tule lasteni suusta onnellisemmaksi kuin tuosta. Vaikka aina en apua tarvitsekaan tai edes halua niin silti, tuo lause on se joka antaa mulle sen olon että jotain menee välillä oikeinkin.

Mun mielestä kaikkiin lapsiin ei päde samat metodit mutta kaikilta voi odottaa jotakin. Toiset lapset on omatoimisempia ja vastuullisempia ja toisten kanssa sitten pitää yrittää kiertoteitä. Meillä Eka on luonteeltaan se vastuullinen ja joka tykkääkin kun luotetaan ja annetaan vastuuta. Toka taas mieluusti sluibailee niin paljon kuin mahdollista mutta osaa kyllä olla tunnollinenkin ja taitava, kun oikeista naruista vedellään.

Vielä tuosta ehdottomuudesta.. Vaikka monesti tekisi mieli sanoa että miten kannattaa tehdä niin yleensä kuitenkin vältetään sitä. Kyllä nuo osaa kysyä neuvoa jos kokevat tarvitsevansa apua tai vinkkejä. Samaten, kyllä ne oppii myös tekemisen kautta että miten kannattaa. Siinä on vaan se vissi ero että silloin se hoksaaminen tapahtuu onnistumisen (joskus toki epäonnistumisenkin) tunteen kautta eikä niin että joku antaa vain ehdottoman mallin minkä mukaan tehdä. Käytän tässä tätä suosikki-esimerkkiäni; Sen astianpesukoneen voi oikeasti täyttää oikein aika monella eri tavalla!

Meillä myös Kaksikko lapsenvahtii Kolmosta. Eka varsinkin, oikein mielellään. Koskaan Kaksikkoa ei ole pakotettu siihen vaan se halu on lähtöisin heistä itsestään. Toka on meidän lapsista se mukavuudenhaluisin joten hän tykkää väistellä vastuuta. Mutta on tuota ollut kertoja jolloin hänkin on omatoimisesti sanonut että voi olla Kolmosen kanssa.
Mistään pitkistä ajoista ei voida puhua. Kauppareissun ajan, juoksulenkin verran tai postissa käynnin aikaa. En ikinä pistäisi Kaksikkoa esimerkiksi uimahalliin tai rannalle Kolmosen kanssa ilman aikuista mutta esimerkiksi pulkkamäessä ovat monesti hetken verran kolmisin. Vesi on elementtinä senverran arvaamaton ja vaikka meilläkin Eka on hyvin tunnollinen niin hänelläkin saattaa keskittyminen herpaantua. Uimahallissa sekä rannalla on senverran meteliä ja hälinää että tunnollisinkin nuori ei välttämättä pysty koko ajan olemaan kaikki aistit virittyneenä ja vahtimassa. Meillä kävi itseasiassa kesällä rannalla sellainen tilanne että Eka oli vesirajassa Kolmosen kanssa kaksin. Mä katsoin heidän peräänsä koko ajan. Ekalla herpaantui tarkkaavaisuus ihan sekunniksi ja sillä aikaa Kolmas muksahti veteen. Tilanne ei ollut oikeasti edes mitenkään vaarallinen (Eka ei alunperinkään olisi ollut kaksin Kolmosen kanssa siinä jos sellaiseen olisi ollut mahdollisuus), Kolmas vain vähän mulahti eikä mennyt missään vaiheessa pinnan alle. Eka kuitenkin säikähti aivan älyttömästi ja oli pitkään tosi järkyttynyt. Vaikka mitään ei ollut edes lähellä sattua. Lapsenvahtiminen tehdään siis Kaksikon ehdoilla. He ovat toistaiseksi selviytyneet täysin malliikkaasti uhmakohtauksista, vaipan ohi menneistä pissoista sekä nälkäisestä taaperosta.
Pulkkamäessä taas Kaksikko todennäköisesti hallitsee ne mäenlaskuvehkeet paremmin kuin minä tai Siippa. Koska tekevät sitä niin paljon enemmän kuin me. Itseasiassa meidän pulkkamäen vieressä on sellainen lampi, jonka pintaa on aina joku lapsi rikkomassa. Ne on meidän teinit joka kerta ketkä siellä on sanomassa että nyt pois sieltä, se pinta ei teitä kestä. Omatkin osaa hölmöillä mutta kyllä niillä pelaa järkikin niissä oikeissa tilanteissa.

En ikinä jättäisi Kaksikkoa kaksin yön yli ilman aikuista, mitä mä kuitenkin sain tehdä ollessani Ekan ikäinen. En niinkään usko että mitään megabileitä pitäisivät mutta todennäköistä olisi että valvovat koko yön. Joka ei nyt sinänsä mitenkään hengenvaarallista ole muttakun noiden teinien unirytmi tahtoo tosi helposti pyörähtää ihan vinksalleen niin siksi en halua että kukkuvat aamuun asti. Eiköhän nuo ehdi sitä harrastaa sitten täysi-ikäisenäkin. Niin kauan kun pystyn asiaan vaikuttamaan niin nukkuvat riittävästi. Tai edes sinnepäin.

Mulla on tosi usein olo että meidän lapset "joutuu" tekemään jotenkin enemmän kuin kaverinsa. Lapsihan toki liioittelee ja yrittää hoitaa tilannetta aina itselleen etuisaksi. Kuitenkin, haluan että meidän muksut lähtee maailmalle aikanaan ensinnäkin sellaisilla eväillä että osaavat yksinkertaisia kotitöitä ja olisivat suht vähän uusavuttomia. Ja toisekseen uskon että vastuunantaminen myös kasvattaa vastuuntuntoa. Jännä nähdä sitten aikanaan jonain päivänä että menikö mäkeen vai osuiko osimoilleen sinnepäin.

5 kommenttia:

  1. eeeiii.. kirjotin ylipitkän kommentin eikä se tullut.. buuaah.. olkoon. Lähden tappeleen saumurin neulan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh :/ Mä niin mielelläni olisin sen lukenut.

      Poista
    2. Noh.. jos nyt edes jotain ajatuksia.

      - Olen hämmentynyt, ensimmäisiä kertoja kuulin kolmilapsisen perheen olevan suurperhe tässä vasta tämän kuopuksen raskaudessa. Edelleenkään en tosin jaa tuota ajatusta.. Viisilapsinen ehkä alkaa olla jo suurperhettä, neljäkään ei vielä oikein.

      - Ajattelen, että ne joiden mielestä lasten ei kuulu/ tarvitse tehdä kotitöitä päätyvät pienempään lapsilukuun. Ja että on ihan yhtä "tuomittavaa" lasten kotitöiden tekeminen eikä se riipu lapsiluvusta.

      - Olen monestikin kommenteissa ja blogeissa se "kotitöitä vastustava", joskin ajattelen ehkä asiat eri mittasuhteessa. Eli toiset pitää noita ihan ok:na ja hyvänä ja puhuu sen puolesta, että lapset osallistuvat kotitöihin. Ja minä puhun toisin. Mutta kun sitten tarkastellaan, niin ollaankin samaa mieltä määristä. Se toinen ei vain tullut ajatelleeksi ehkä että toisissa perheissä kotitöihin ja sisarusten peräänkatsominen olisi niin jatkuvaa. Esim. joka aamu ja ilta koulupäivinäkin vanhempien ollessa töissä muutaman tunnin. Päivittäistä siivousta, pyykkäystä ja ruoanlaittoa + muuta kotityötä (etenkin jos vanhemmilla on yritys).

      - Kyllä meilläkin on tarkoitus lapsille opettaa kotityöt käytännössä aina autonrenkaiden vaihdosta vessanpytyn kuuraukseen, pienistä sähkötöistä ruoanvalmistamiseen, pyykinpesusta tiskaamiseen, jne. Ja samalla tavalla on tarkoitus opettaa rahankäyttöä. Että pikku hiljaa annettava rahamäärä suurenee ja samalla asioiden osuus, joista on itse huolehdittava, kasvaa. Ja että kotonakin käydään budjetointia ja korkolaskentaa läpi.

      Ps. Sori, mun ajatukset ja kommentit on nyt aika hajanaisia, mutta noh, eikös kommenttien kuulu joka tapauksessa piristää bloggaajaa? Jos ei muuta niin sitten kommentoijan vähä-älysyydellä ja idiotismilla? :D

      Poista
    3. Mua on myös hämmentänyt se että kolmilapsinen perhe olisi suurperhe. Toisaalta, jos sen ajatteleekin kokonaispääluvun mukaan. Eli että perheessä on viisi henkeä. Se kuulostaa jo paljommalta. Sama nelihenkisen perheen jos ajatteleekin pääluvun mukaan, niin kyllähän kuusi henkeä jo tuntuu paljolta. Mutta joo, tiedän mitä tarkoitat :)

      Mua on mietityttänyt paljon juurikin tuo että lapset ovat isona osana auttamassa jotta arki sujuu. Että juurikin ovat mukana ennen/ja-tai koulun jälkeen isosti. Että miksi se toisilla vaivaa niin paljon ja miksi toisilla ei. Voiko olla, että he, joiden vanhemmat ovat vaan olettaneet ja käskeneet lapset hommiin, ovat sitten niitä jotka kokevat että joutuivat lapsena liikaa töihin. Jos kokonaiskuvio on se, että lasten on oltava mukana auttamassa jotta kaikki toimii, niin voisiko siihen lasten velvollisuudentunteeseen kuitenkin vaikuttaa keskustelemalla. Eikä vain käskemällä ja pakottamalla. En tiedä, kun en ole itse sellaisessa ympäristössä kasvanut mutta se on mua mietityttänyt. Koska eivät kaikki, jotka vanhempia ovat runsaasti auttaneet, ole sitä kokeneet mitenkään ikävänä asiana.

      Ja ei väliä miten kommentoi :) Joskus tekstiä lukiessa ne omat ajatukset on niin selkeitä että mutta sitten kun yrität alkaa kirjoittamaan ja kommentoimaan niin ei mene sinnepäinkään.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?