sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vapaapäivä

Mulla on takana hyvin erilainen vuorokausi. Mä olen nimittäin ollut kotona suurimman osan ajasta ihan yksin! Siippa oli lauantain töissä ja lunastamassa joululahjaansa ja Kolmikko suuntasi mummolaan. Mun äiti on pyytänyt Kolmikkoa yökylään jo iät ja ajat mutta sairastelut ja muut härpäkkeet ovat siirtäneet ja siirtäneet. Mutta nyt onnistui!

Meillä on siitä kiva tilanne että jokainen lapsi viihtyy mummolassa tosi hyvin. Kolmas eilen lähestulkoon juoksi mummolan parkkipaikalta perille ja kun mummi ei heti pimpotuksen jälkeen avannut niin paukutti vielä nyrkillä ovea että tule nyt jo! Lapset on siis kiva viedä mummolaan. Kovin usein ei Kaksikkoa olla yön yli viime aikoina viety koska ovat kuitenkin Isilässä osan viikonlopuista. Joten sitten kun ovat kotona, on kiva olla ihan vaan porukalla yhdessä. Nyt toki entistä enemmän, koska en ole enää koko ajan viikonloppuja töissä. Viime vuoden huhkin pitkälti kuukauden viikonlopuista kaksi tai kolme töissä, joten vapaat oli niin vähissä että hoitopalveluita ei paljon käytelty muuten vain. Mutta koska Kaksikkokin mummolaan vielä haluaa niin toki sinne pääsevät.
Mun äiti joutuu hetken päästä pienehköön operaatioon jonka jälkeen on nostokielto ja äitini tuntien hän ei sitä tule noudattamaan eli toipumisaika venyy. Tämä yökyläily oli siis senkin takia tosi kiva juttu nyt tähän saumaan koska kohta tuota pienintä ei voi mummolaan yön yli viedä. Jotta äiti paranee.

En tiedä mikä teillä on tilanne mutta mä poden ainakin jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä miten meidän pitäisi nähdä perheenä enemmän. Kaksikko huitelee niin paljon omissa jutuissaan että tuntuu välillä melko haasteelliselta saada kaikki edes ruokapöytään samaan aikaan. Samaten omatuntoilen jatkuvasti siitä miten jokaisen lapsen kanssa pitäisi ehtiä viettää enemmän aikaa ihan vaan kahdestaan. Sensijaan aika vähissä on ne ajatukset, että mun pitäisi olla myös itseni kanssa joskus. Tehdä mitä mä haluan, ilman kompromisseja. Ne harvat kerrat kun on lapset viety hoitoon, on ollut jotain juhlia tai sitten vietetty laatuaikaa pariskuntana. Kolmosen syntymän jälkeen en ole kertaakaan ollut yksin itseni kanssa jos lapset ovat olleet mummolassa. Ja tämän vietetyn vuorokauden jälkeen herää lähinnä kysymys että miksi en ole?

Jo etukäteen oli kamala aivosolmu että mitä sitä nyt sitten tekee. Vuorokausi on kuitenkin aika lyhyt aika mihinkään ihmeelliseen eikä vuorokaudessa voi mitenkään ehtiä kaikkea. Lukisiko sitä ihan rauhassa vaikka hesarit? Katselisi vaikka leffan? Lakkaisi kynnet? Kiskoisi päiväkännit tai edes lasin viiniä ennen puoltapäivää? Urheilisi itsensä ihan hapoille? Nukkuisi? Lähtisi johonkin ihan ilman ajatuksia aikatauluista tai lastenvahdin poispäästämisestä? Siivoaisi?

Ihan ensialkuun tuntui jo tosi vapauttavalta, melkein kuulkaa kapinalliselta huudattaa autossa radiota aivan täysillä. Mun päättämää kanavaa, ilman että kukaan huutelee että laita nrj. Älysivät sentään soittaa klassikoita. Huutolauloin, tietysti.

Päädyin aika pian siihen että en tee yhtään mitään. Siivotaan sitten porukalla. Pesutupa oli varattuna joten se oli pakko hoitaa mutta muut velvollisuudet unohdin. Viinipullon avaamista mietin mutta hylkäsin senkin ajatuksen miltei samointein. Hippailua on tiedossa joten ei nyt, ei edes sitä lasillista. Ajatus siitä että saa oikeasti olla ihan yksin pidemmän aikaa oli liian houkutteleva. Sitäpaitsi musta ainakin tuntuu että nykyään uhmaisin mitä voit tehdä, on mennä päivällä nukkumaan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa, täysin piittaamatta siitä miten pahasti yöunet saattaa sotkeutua. Yöelämässä sukkulointi ole kapinaa nähnytkään!

Siippa kotiutui töistä ja päädyttiin melkein ensimmäisenä vähän nukkumaan. Oltiin edellisenä yönä kukuttu Kolmosen kanssa pitkälti kolmatta tuntia koska nuoriherra heräsi klo 0.30 ja raivostui kun ei ollutkaan aamu. Kello taisi olla puoli neljä kun katsoin kelloa viimeisen kerran... joten kyllä kiitos päiväunille. Kissatkin kömpi meidän sänkyyn nukkumaan, mitä eivät ole tehneet sitten Kolmosen syntymän. Senverran mun vapautta riistettiin että ihan yhtä huonossa ja kramppisessa asennossa nukuin, kuin lasten ollessa kotona. Jos ei ole taapero kainalossa niin sitten näköjään kissa jalkojen päällä pitää huolen siitä että veri ei pääse kiertämään. Muutenkin kissat selvästi pisti merkille että nyt ne yhdet tyypit on poissa, nyt on meidän tilaisuus. Kumpikin oli koko vuorokauden aivan järkyttävän huomionkipeä. Edes ruokaa ei saanut tehdä ilman että kissa oli vieressä penkillä rapsuteltavana. Hassut!

Tehtiin rauhassa ruokaa, mä olen koko viikon himoinnut lemon-meringuepiirakkaa joten tein sitäkin. Jatkoin kapinointia ja join ruokajuomaksi limpparia! Mitä meillä ei tehdä ikinä. Höpöteltiin ja sitten Siippa lähtikin illanviettoonsa. Mä napsin kämpästä kaikki kynttilät palamaan ja rojahdin sohvalle. Ei uskoisi miten rentouttavaa voi olla pelkkä ajatus että saa vaan olla ilman että tarvitsee miettiä koska kuka herää tai on tulossa kotiin.

Koska sain kerrankin päättää kaukosäätimestä, nappasin pari leffaa pyörimään. Meillä ollaan muuten aivan rakastuttu Viaplayn vuokraamoon. Mä käyttäisin hyvin mielelläni ihan kivijalkaisiakin leffavuokraamoja vaan kun sellainen pitäisi olla kävelymatkan päässä. Ennen oli mutta se lopetti toimintansa. Kauemmaksi ei vain tule lähdettyä koska vuokraaminen pitää mun mielestä olla helppoa. Pitkin hampain siirryttiin siis käyttämään virtuaalista vuokraamoa. Ja se on ollut kyllä kiva.

Heittäydyin niin villiksi että keitin leffojen välissä yhdentoista pintaan illalla vielä kahvit piirakan kaveriksi! Sellainen koska mä voin-hetki! Hurja lauantai! Pistin illan toiseksi elokuvaksi suomalaisen 21 tapaa pilata avioliitto ihan vain siksi, että kerrankin pystyi katsomaan telkkaria niin että äänenvoimakkuutta pystyi säätämään vähän kovemmalle. Ei tarvinnut miettiä lasten nukkumaanmenoaikoja tai kuulokkeita.

Mä rakastan nukkua yksin mutta teen sitä tosi huonosti, silloin kun siihen on tilaisuus. Kuuntelen jokaista rasahdusta enkä meinaa millään vaipua sellaiseen hyvään ja syvään uneen. Tiesinkin etukäteen että tuskin nukun kovin kummoisesti yöllä mutta se ei nyt tuntunut haittaavan yhtään. Eikä se itsensä marinointi kofeiinilla varmaan ainakaan auttanut asiaa... kurkin kelloa vielä joskus kahden jälkeen mutta mitä sitten. Univelka on jo niin standardi että ei sitä yhdessä yössä selätetä mitenkään. Se hereilläolon maksimointi oli nyt se tärkein.

Vielä viimeiset olemiset ja kirjan lukemiset sängyssä peiton alla ja sitten suunnataan hakemaan Kolmikko kotiin. Parasta on ollut tämä hiljaisuus. Ja se että ei tehnyt mitään.
Nyt kun meillä on hiljaista niin naapurin koiran haukunta kuuluu aivan selvästi. En ole aiemmin edes tiennyt että täällä jollain on koira. Kodin äänimaailma on aina peittänyt kaiken alleen.

Vaikka mä olen sitä mieltä että jos haluaa omaa aikaa niin se voin olla minä, joka poistuu kodista eikä aina perhe, niin olihan tämä ihan mahtavan kiva vuorokausi. Sai kerrankin jopa kiroilla ihan vapaasti!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja sitä se olikin :) Toisaalta tuossa taas huomasi että miten huonosti sitä itse nukkuu kun lapset ovat poissa. Mä olen joka kerta paljon väsyneempi sen jälkeen kun lapset tulevat kotiin, mitä olin ennen. Mutta kun ei liikaa ajattelekaan sitä "pakko nukkua" vaan panostaa muuhun niin kyllä sitä saa rentouduttuakin.

      Poista
  2. Meinasin kirjoittaa sanasta sanaan saman kommentin kuin Janni, mutta kun luin Jannin kommentin niin en voi nyt sitten enää sitä kirjoittaa.

    Eli:

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D toisto ei haittaa! Koska se oli rentouttava vuorokausi!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?