torstai 8. tammikuuta 2015

Vielä kerran; lasten yksityisyys intterin netissä

Tämä on aiheena jo aika monesti läpikoluttu mutta aina se mietityttää. Minuakin. Sinänsä en kovin aktiivisesti asiasta etsi tietoa. Aihepiiri tuntuu olevan esillä vähän aaltoilevasti ja siihen ei oikein voi olla törmäämättä. Viimeisin, joka osui silmiin oli tämä linkki, jonka kaveri oli laittanut Facebookiin. Sinänsä mitään uutta näkökantaa ei tuonkaan linkin takaa löydy. Ihan sitä samaa, mitä on saanut lukea siitä lähtien kun tämä aihe nousi esille.

Mä en ole lapsistani julkaissut koskaan blogissa tunnistettavia kuvia. Se on ollut mulla ihan selkeä linja alusta pitäen. Isoista pojista en julkaise missään koskaan kuvia ilman että kysyn luvan. On joitakin kuvia, joihin he ovat ensin antaneet luvan ja sitten jälkikäteen pyytäneet poistamaan. Mieli onkin muuttunut.
Mutta. Vaikka en näytäkään lapsistani kuvia blogistaniassa, kirjoitan välillä omasta mielestäni asioista, jotka tasapainoilevat sillä rajalla että voiko niistä kirjoittaa. Mä nimittäin en kysy lupaa lapsiltani siihen mitä kirjoitan. En ole edes kertonut lapsilleni että bloggaan. Harvoin kirjoitan lapsiin liittyvistä asioista ihan kokonaisuudessaan, niinkuin kaikki on mennyt, tänne. Mutta toki osa postauksista on ollut melko yksityiskohtaisia. Ihan kaikesta ei voi kirjoittaa ympäripyöreästi, vaikka miten yrittäisi.

Mä olen odotellut että koska räjähtää keskustelu siitä, mitä lapsista saa nettiin kirjoittaa. Koska alkaa keskustelu siitä että silläkin rikotaan yksityisyyttä. Että vaikka kasvot ei näy niin on, jos nyt ei eettisesti niin moraalisesti arveluttavaa keskustella tietyistä lapsiinsa liittyvistä aihepiireistä. Vaikka mä en postaa lapsistani noloja kuvia niin jotkut kirjoitukseni saattaisivat heistä olla noloja. Mä itseasiassa henkilökohtaisesti pidän isompana "pahana" kirjoituksia lapsista kuin valokuvia. Kun kerrotaan konkreettisesti lapsista. Vanhemman näkökanta on kuitenkin hyvin subjektiivinen. Ja vanhemman näkökanta jos mikä mun mielestä vääristää sitä digitaalista jälkeä lapsesta, enemmän kuin valokuvat. Jos laittaa lapsistaan valokuvia mutta jorisee yleisesti vain diipadaapaa, niin siinä ei mun mielestä kovin ihmeellisiä digitaalisia jälkiä jätetä. Riippuen toki hieman nyt siitä, millaisia kuvia laittaa. Mikä on oikein ja mikä väärin?

Pitkälti samasta syystä myös omat kasvot on pysyneet poissa blogista. Haluan voida kirjoittaa tietyistä seikoista ilman että lasten yksityisyys on uhattuna. Tai muiden läheisten. Toki mut on blogista tunnistettu. Mutta musta se on eri asia kun kyseessä on jo ennestään tutut ihmiset. Kirjoitustyyli on liian paljastava, liian lähellä sitä omaa puhetapaa. Mä kuitenkin koen että ne asiat joista haluan kirjoittaa, vaatii sen että myös mun naama pysyy piilossa. Jos ihan oikeasti haluan vaalia lasteni yksityisyyttä. Kirjoitustyylilleni en valitettavasti voi mitään. Näillä eväillä nyt mennään. He jotka ovat tunnistaneet, ovat kuitenkin niin läheisiä että ei oikeasti ole väliä.

Mä koen tämän itselleni luontevimpana vertaistuen väylänä. Vaikka käydään perhekerhoissa ym. niin en koe siellä luontevaksi puhua tietyistä vaikeista asioista. Ihan kaikelle avautumiselle joku perhekerho ei musta edes välttämättä ole se oikea paikka.
Viime viikkoina on laajalti uutisoitu esimerkiksi äitien hätäkahvit-ryhmistä. Joka onkin aivan mahtava idea! Jos nyt omakohtaisesti kuitenkin mietin niin mä koen tarvitsevani eniten sitä vertaistukea teinien vanhempana. Mä tiedän että ne about ikävuodet 1-3 on mulle ne rankimmat mutta ne on mulle Kolmosen kanssa kuitenkin suht tuttua huttua aiemmilta kierroksilta. Teinien vanhempana olosta mä en tiedä mitään. Paljon uutta tulee kaiken aikaa jota mä sitten räpiköiden opettelen. En koe että äitien hätäkahvit tai perhekerhot tai mitä näitä nyt pienten lasten vanhemmille suunnattuja on, olisi mulle se oikea paikka.  Ei niiden asioiden kanssa, joissa mä tarvitsen sitä tukea. Toki sielläkin varmasti ymmärretään ja nyökytellään. Mutta kun se ei ole se mitä mä haen. Teinien vanhemmille ei ole hätäkahveja.

Vaikka mä en kirjoita pelkästään perhehommista, on lapset toki yksi iso aihepiiri josta kirjoitan. Vanhemmuus on aihe joka mua mietityttää ja en oikein koe että pystyisin kirjoittamaan vanhemmuudestani ilman lapsia. Blogimaailma on se mun hätäkahvit, johon voin tarvittaessa kirjoittaa ne omat ikävät ajatukset ja asiat. Ja josta (useimmiten) löytyy se ymmärrys ja vastakaiku. Toki kaikista paras vaihtoehto varmaankin olisi se, että niitä asioita puisi läpi esimerkiksi jossakin pienen porukan keskellä kahvikuppien ääressä. Vaan kun aina sellaista ei ole siinä käsillä saatavilla, kun se tarve olisi. Tämä taas on paikkana aikatauluton. Koska vaan ja myös melkein mitä vaan.

Joskus puolittain ympäripyöreästi mainitsinkin että vaikka pitäisikin lastensa kuvat poissa netissä niin sitä omaakin yksityisyydensuojaa olisi ihan hyvä miettiä. Ja sitä, mitä haluaa lastensa näkevän itsestään netissä. Millaisia tilapäivityksiä tekee, millaisia ajatuksia välittää, millaisia kuvia itsestään laittaa. Myös aikuisilla on oikeus yksityisyyteen ja nimenomaan yksityisyyteen omilta lapsiltaan. Vaan kun aikuisetkin ovat tuoneet elämänsä niin isosti nettiin, on se yksityisyys uhattuna. Aikuisethan itseasiassa kulkee monta askelta lapsiaan jäljessä, jos nyt näitä digipuolen hommia mietitään. Ja sitä myötä kun lapset kasvaa, myös lasten kaverit on yhtenä "uhkatekijänä". Tokihan he tunnistavat valokuvista kavereiden vanhempia. Mulla on kavereita, jotka juurikin oman yksityisyytensä takia eivät halua lapsiaan esimerkiksi Facebookissa kavereiksi. Mä en ihan yhtä tiukkaa linjaa ole pitänyt, Eka kyllä on mulla kaverina. Mutta lasten kavereita en ole hyväksynyt omalle kaverilistalle. Mä haluan pitää yksityisyyteni suojattuna tietyiltä osin alaikäisiltä. Ja koen ihan vilpittömästi että vanhemmilla ja ylipäätänsä aikuisilla on siihen oikeus. Se sitten vaatii omalla kohdalla esimerkiksi sen että valokuvat pysyy täältä poissa. Aikanaan kun tein sen päätöksen että en lapsien tunnistettavia kuvia julkaise täällä, niin tein sen myös oman yksityisyyden suojani takia.

Toki asioista voisi nettiin kirjoittaa ympäripyöreästikin. Ilman että mukana tarinassa on ne lapset ja läheiset. Mutta kun en osaa. Mä en osaa jättää asioista pois sitä henkilökohtaista osiota. Enkä tiedä haluaisinko osatakkaan. Ja niin kauan, kun mulla ei ole täysin varmaa suuntaa ja oloa näistä yksityisyysasioista, pysyy meidän kaikkien kuvat pois näistä paikoista, jossa mä ruodin läheltä meidän perheen elämää.

6 kommenttia:

  1. Mä en tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa tuon linkin kanssa. Vähän sekä että. Toisaalta se on ihan asiaa. On ihan aiheellista miettiä sitä, mitä sitä nyt kenestäkin kertoo ja mille yleisölle. Ja toisaalta tuo uhkakuvien maalailu... Huhhei. Mä kirjoitin kuvieni perusteista jo ennen tätä kohua (jonkun edellisen yhteydessä, vissiin, kun pinnallahan kuvat on tuhkatiheeseen) (sori kun taas täällä linkitän, heitä mun kommentti vaikka mäkeen, jos siltä tuntuu, mutkun en jaksais periaatteitani uudelleen kirjoittaa ;) ) http://sekalaistasakkia-sankari.blogspot.fi/2014/08/kenen-kuva.html

    Omalla naamallani päädyin kirjoittamaan vaiheessa, jossa kaikki tutut jo tiesivät, kuka on nimimerkin takana. Ja noille kaikille tutuille lasten elämä on valmiiksi tutumpaa kuin yhdellekään lukijalle. Tekstien sisältöä joutuu isojen kohdalta välillä miettimään tarkemminkin, mutta pikkulapset... Hei, kaikkien pikkulapset rypee mudassa, simahtaa puurolautaselle ja kyselee nolouksia kaupan kassajonossa. Jos noi ei isoina kestä sitä, että kaikki tietää niidenkin tehneen niin, niin... no jotain on sitten mennyt mönkään, muttei tekstien sisällössä.

    Suurempi haaste lasten yksityisyydelle on saada ne itse tajuamaan, että kaikkea ei kannattaisi nimellä tehdä netissä. Eikä ohikulkijan autoon mennä hakemaan karkkia, ovea avata tuntemattomalle saati puhelimessa julisteta: "Mä oon yksin kotona!". Kyllä saa näiden juttujen kanssa vääntää täällä, isommallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on musta just niitä hommia jossa liikutaan aina aika pitkälti vähän siinä rajalla että meneekö liian kukkahattuiluksi vai ei. Toisaalta paljon hyvää asiaa, toisaalta sitten olo että meneekö jo hätävarjelun liioittelun puolelle... Tuo sun kirjoitus oli just sitä samaa miten mäkin ajattelen :)

      Tuosta oon ihan samaa mieltä että kaikki pikkulapset tekee tiettyjä juttuja. Ja niiden juttujen suhteen ei kenenkään tarvitsisi hävetä, sitten isompanakaan. Mä jätän paljon sellaisia juttuja pois täältä, joista haluaisin kirjoittaa mutta joista koen että ei vaan voi. Siis justiinsa isoista lapsista. Juttuja, jotka on siinä ja siinä että meneekö liian henkilökohtaisiin ja sitä kautta sitten rikkoo yksityisyyttä. Ja sentakia pidän ne omatkin kuvani pois, jotta voin kirjoittaa edes jostain mutta kuitenkin kunnioittaa myös noita yksityisyyshommeleita. Kehitysvaiheita ym. nekin pitkälti on mistä kirjoitan ja enempi vähempi kaikkien teinien vanhempien mielessä. En jaksa uskoa että ne nyt pidemmän päälle lapsiani hävettäisi, koska heitä ei niistä tunnista mutta mielummin otan varman päälle.

      Ja totta tuo, että kokonaisuuden kannalta haasteellisinta on kasvattaa sitä vastuuta yksityisyyteen. Toisaalta, kun ne yksityisyyskuviot ei ole meillä aikuisillakaan aina ihan hallinnassa niin sepä siitä tekee ihan erityisen haastavaa.

      Poista
  2. vastaan tähän ja siihen toisen postukseen illalla kun pääsen koneelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja siis kuvien lisäksi harmittaa eeityisesti lasten terveyteen liittyvät jutu joista toki olenvitsekin myös nimellä jonkun verran kirjoittanut vaikkei pitänyt.

      erityisen surullinen olen esim. jos netissä on lapsen kuvat, nimi ja terveystiedot (esim että sukupuolikromosomit on xxx eikä lapsi pysty koskaan saamaan biologista lasta jne..)

      Poista
    2. Elikkäs...

      Olen kyllä aika pitkälti sun kanssa samaa mieltä. Ja vaikka tosiaan tekisi mieli avautua aiheesta omassakin blogissa, niin voi olla että jää väliin. Koska en se minäkään asioita tee täydellisesti. Toki se on sanomattakin selvää, mutta siis että tarkoitus ei ole moralisoida ketään toistakaan vaan ehkä kirjoittaa ja sanoa vain ääneen, että hei, oletkos kuulluit risto reippaasta (tuolla otsikolla mulla on luonnos tuolla bloggerin uumenissa majaillut). Risto reipas oli nähkääs oikea lapsi, josta isänsä teki maailman kuulun. Ja tuota lasta ahdisti isänsä kirjoittamat tarinat itsestään.

      Kortesuon tekstin myötähän silloin pari vuotta sitten hävisi useampi minunkin seuraama blogi, joissa oli lasten kasvokuvia ja nimet.

      Poista
    3. Mulla on ollut aika kaksijakoiset olot esimerkiksi eräästä tv-toimittajasta jonka lapsi on sairastanut vakavasti ja josta tämä tv-toimittajaäiti on sitten enempi vähempi ollut mediassa jos toisessakin puhumassa. Diagnoosit on isketty esiin ihan suoraan, samaten sairauden aiheuttamat taantumat. Tämä äiti on paljon tuonut kyllä asiaakin esille ja esim. sitä että tiettyjä kehityshäiriöitä ja -viivästymisiä voi hoitojen myötä tulla lapsille. Juttuja joista moni ei varmasti tiedä!

      Mullakaan ei ole tarkoitus moralisoida yhtään ketään mutta koska tämä on aiheena niin vaikea niin siksi tämä mietityttää. Ei varmaan kukaan, joka pitää julkista blogia, tee asioita täydellisesti. Koska julkisesti kuka vaan voi lukea. Mutta näitä on musta tärkeä miettiä että miten mikääkin vaikuttaa. Joku lapsi saattaa tykätä vanhempana enempi huonoa kuvista ja joku sitten teksteistä. Jännä nähdä mihin suuntaan tämä vuosien saatossa kehittyy....

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?