maanantai 23. helmikuuta 2015

Hiihtoloma kuvina

Ja näköjään vähän tekstinäkin...

Elsa-Aalia postasi tuossa männä viikolla keskiviikon kuvina. Mä olen aiemmin toteuttanut Viisi kuvaa arjesta- sekä Viikko kuvina- haasteet. Tykkäsin niistä kovasti. Vaikka mä miten yrittäisin niin en vaan muista ottaa yhdestä päivästä riittävästi kuvia. Tuo viisi kuvaa arjesta oli jo ihan riittävän haastava muistaa. Mulla ei ole kamera tai kännykkä koko ajan sillä lailla hollilla, että tulisi räpsittyä. Kovasti teki taas mieli tehdä kuvapostausta joten ajattelin pistää muutaman viime viikolta, joka oli hiihtoloma.

Meidän tunnolliset koululaiset tähtäsivät tauteilut taas lomalle. Edellinen settihän oli joululomalla. Tällä kertaa oli vuorossa oma henkilökohtainen suosikkini norovirus! Aiemmista vuosista poiketen saatiin tällä kertaa kasaan bingo, eli sairastettiin koko porukka. Yleensähän edes yksi on pysynyt terveenä. Tiistaina sairastui Toka, torstaina Eka ja viikonlopuksi sitten me loput. Pikkuhiljaa aletaan olemaan tolpillaan mutta kyllä vaan vetää vetämättömäksi ja väsyneeksi tuollainen parin päivän pöntön halailu.

Meillä ei ollut lomalle mitään hirveän isoja suunnitelmia mutta nyt ne vähätkin tosiaan karisi sitä mukaa kun porukkaa kaatui pöntön pohjalle. Mun suunnitelmat sijoittui lähinnä ruoan ympärille. Piti tehdä vaikka mitä herkkuja mutta tuolla ne raaka-aineet nyt jääkaapissa odottaa ja nahistuu. Osa herkuista väkerretään sitten täksi illaksi Oscareita varten. Osan gaalasta valvoinkin mutta josko nyt sitten Kaksikon kanssa vahdataan se illalla vielä uudestaan kun tulee vähän inhimillisempään kellonaikaan.
Ulkona oli onneksi alkuviikkoa lukuunottamatta melko järkky keli. Kovin ihmeitä ei siis missattu. Mun piti myös avata juoksukausi mutta juokseminen rajoittui nyt vain sängyn ja vessan väliseksi. Itseasiassa menee varmaan vielä muutama päivä ennenkuin voi edes harkita urheilua. Ei riitä vielä puhti. Keskityn syömään takaisin menettämääni.

Noroviruksen aikana jos koska tarvitaan huumoria. Minä ainakin meinasin valehtelematta kuolla. Siltä se ainakin tuntui. Mä itseasiassa myönnän että mulla on viime aikoina ollut vähän työn takana löytää kumppanista niitä hyviä puolia. Vika ei ole ollut hänessä vaan täysin mussa. Poden nyt jotain identiteettikriisiä (taas..) ja sen oheisista ei valitettavasti välty kumppanikaan. But I'm working on it! Mutta tämän sairastelun myötä taas huomasin miten rakas toinen on. Jos yhteisen lapsen syntymä saa rakastumaan kumppaniin uudestaan niin mulle käy niin myös aina silloin kun mä olen kipeä. Ylipäätään koko meidän perhe on aivan parhaimmillaan silloin kun sairastetaan. Se empatian ja lämmön määrä on niin hillitöntä. En selviäisi hetkeäkään ilman Siippaa. Vaikka se olisi itsekin miten kipeänä. Se pistää parisuhdettakin ihan uudelle levelille kun pääsee heittämään toisen kanssa ylävitosia sille että tavara kestää taas sisuksissa.

Oman sairastamisen myötä jään aina vähän mietiskelemään myös sitä myyttiä että äidit ei saisi olla kipeänä. Mä en itseasiassa ole koskaan ymmärtänyt näitä äidit ei saa sairastaa-hommia joista äiti-ihmiset monesti puhuu. Varmasti on olemassa parisuhteita ja kumppaneita, joilta ei löydy empatiaa tai myötätuntoa sairastaessa. Mutta voisiko kyse olla siitäkin, että äidit ei osaa hellittää sairaanakaan? Kaikkien lankojen pitää yksinkertaisesti pysyä käsissä ja kukaan muu ei osaa tehdä asioita oikein kuin äiti. Mammat hei, relatkaa ja sairastakaa. Kyllä ne kumppanit selviää siitä muusta jos te vaan maltatte antaa niille mahdollisuuden. Ja itse sairastaa rauhassa.

Meillä Siippa onneksi sairasti aika pienellä voluumilla koska allekirjoittanut oli täysin poissa pelistä pari vuorokautta. Kaikista vähimmällä selvisi onneksi tuo pienin, joka opetteli muinaisnorjan alkeita vain vähimmäismäärän eli kahdesti yön aikana ja aamulla herättyään oli täysin terve. Huonona puolena tässä toki oli se, että virtaa riitti kuten aina. Onneksi Kaksikko oli jo viikonloppuna kondiksessa ja viihdytysvalmiudessa.

Niin piti niitä kuvia laittaa eikä vaan jauhaa noroviruksesta. Toteutus hieman kärsi, idea oli siis olemassa jo ennen sairastumista, mutta pää pöntössä on hieman haasteellista kuvata.


75 minuuttia taivasta alkamassa
Ihanan kamala Rölli-tietokone.
Meillä ei pottatouhut kiinnosta juuri nimeksikään. Mutta tämän avulla on pikkuhiljaa alettu kokeilemaan.


Aamukahvi. Ei pisaraakaan vähempää. Darth on itseasiassa alunperin Ekan muki mutta rikoin omani ja omin tämän.
Osa tulppaaneista heitti kupin nurkkaan.
Bromance


Laskiaispullia tehtailtiin heti maanantaina. Pulkkamäessäkin käytiin mutta se jäi kuvaamatta. Ehdittiin onneksi, koska koko loppuviikon satoi vettä.

Yksi Kolmosen lempparipuuhista on tällä hetkellä luuhata mun saappaat jalassa ympäriinsä ja ne löytyy sitten milloin mistäkin. Tällä kertaa olkkarista.

No nyt on leipää! Tehtaanmyymälässä käyty.

Tiukka ote, jopa unien aikana. Kuka huomaa mikä puuttuu?


Kovasti oli hiljaista. Syykin selvisi.

Yksi pienempi ja yksi vähän isompi joogaaja.  Toka tuossa muuten tekee sitä varista, jonka uudelleenoppimisesta mä haaveilen. Tyyppihän muutenkin tekee aina ihan tasan jokaisen liikkeen kun sen vaan selittää että mitenkä tehdään. Ei menee montaa hetkeä kun poika on asanassa ja kysyy että "ai näin vai?". Kiitti vaan letuista, tosi motivoivaa...

8 kommenttia:

  1. Jestas, mitä pullia! Nyt oot kyllä minun idoli! :D Ja tutti puuttuu? Vai onko se puuttunut jo aiemminkin?

    Pottatouhut ei meilläkään kiinnosta yhtään, mutta lattialle pissataan tunnollisesti joka kerta kun otetaan ilmakylpyä vaipanvaihdon yhteydessä. :D

    Hyvä, että selätitte noron, jos se nyt olis teidän kohdalta ohi seuraavaksi muutamaksi vuodeksi. (Meillä oli viimeksi 2010. Jos siis ei tule tänäkään vuonna.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja joo, tutti puuttuu. Nyt taitaa olla meneillään neljäs tutiton viikko...

      Meillä tuo kaveri osaa tosi hienosti pidättää mutta pissaa kanssa kaikkialle muualle kuin pottaan. Ei meillä oo ollu kuivaksi opettelun kanssa mikään kiire tai paine tai into mutta kun tuo poju alkaa olla sen kokoinen että tuntuu että ei ole olemassakaan riittävän imukykyisiä vaippoja :D harva se aamu on pissat läpi.

      Meillä sairastetaan noro tunnollisesti joka toinen vuosi, eli silloin kun se epidemia on isompana. Ei onneksi aina ihan järjettömän pahana mutta joka toinen vuosi kuitenkin. Ankea tauti kerrassaan. Mä en lapsena sairastanut noita oksennushommia ollenkaan mutta nyt aikuisiällä oon sairastanut niitä lapsuudenkin edestä.

      Poista
  2. Hauskoja, elämänmakuisia arkikuvia. Mä tykkään tällaisista tosi paljon. Siksi itsekin innostuin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä tykkään myös juurikin elämänmakuisista kuvista. Hienoja, laadukkailla laitteilla otettuja valokuvia on myös hieno katsoa. Mutta mun mielestä esimerkiksi blogeissa kritisoidaan ihan liikaa valokuviin liittyviä asioita. Liian tarkoista ja asetelluista kuvista tulee äkkiä hyvin kliinisiä ja sitä myötä niistä rapisee pois se hauskuus ja elämänmaku. Mä olen sitä mieltä että hieman epäselvät ja kiireiset kuvat saattavat joskus välittää sitä tilannetta paremmin, kuin ne oikean valotuksen aikaan ja oikeantyyppisellä objektiivillä otetut valokuvat.

      Poista
    2. No ihan kokonaan. Mulla vinksahti jossain jotakin. Kirjuutan aiheesta postauksen kun on niin paljon syrämmellä asioita tuon suhteen.

      Poista
  3. Olipa kiva postaus ja kiva lukea se tuttijuttukin :)

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?