sunnuntai 1. helmikuuta 2015

KukkisLOVE

Yksi tämän syksyn tv-ilmiöistä on ollut Ylen SuomiLOVE. Lauantai-iltaisin esitetty ohjelma rakentui musiikin ja rakkauden ympärille. Ohjelmassa ihmiset päästettiin ääneen kertomaan tarinoita rakkaudesta ja jokaiseen näistä tarinoista liittyi myös jokin laulu. Rakkautta käsiteltiin useammalta eri kantilta, ei vain romanttisten lasien läpi. Eri jaksojen aikana nähtiin tarinoita ystävyydestä, perhesuhteista ja toki sitten niitä pariskuntien rakkaustarinoitakin. Ja koska myös musiikilla oli ohjelmassa iso jalansija, jokaisen tarinan päätteeksi kuultiin myös se laulu, joka tarinaan liittyi. Ohjelmassa nähtiin 100 tarinaa ja niiden myötä kuultiin 100 laulua. Eilen SuomiLOVE huipentui Lahden Sibeliustalolla livekonserttiin, jossa kuultiin ne mieleenpainuvimmat tarinat ja laulut sekä muutama uusi combo, vielä kaiken päätteeksi.

Mun täytyy myöntää että mulla meni koko SuomiLOVE vähän ohi. Tiesin kyllä sen alkamisesta ja pidin formaattia todella kiinnostavana. Ohjelma tuli kuitenkin vähän hankalaan aikaan, marras-joulukuussa huhkin lauantaisin useimmiten töissä ja kotona ollessa taas tuohon kellonaikaan meillä on aina niin järjetön hulina että ei täällä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Kolmosen kummitäti hehkutti ohjelmaa useampaan otteeseen ja näin mä pätkiä useammasta jaksosta sieltä täältä. Mutta en yhtäkään kokonaista jaksoa. Olen tosi huono katsomaan telkkaria tällä hetkellä. Leffoja joo mutta muu tahtoo mennä vähän ohi. Ja kun olisi mahdollisuus niin olen mielummin lukenut.

Eilisen konsertin kuitenkin katsoin ja innostuin sitä myötä kokoamaan oman listani. Lauluja, johon liittyy jokin tarina. Toisiin syvempiä tunteita kuin toisiin mutta jokainen on ollut mieleenpainuva ja jokaiseen liittyy jollain tasolla rakkaus. Tässä siis ensimmäinen ja ainoa jakso KukkisLOVEsta. Mä en ole koskaan kuunnellut kovinkaan paljoa kotimaista musiikkia, joten tältä listalta löytyy noita ulkomaailman ihmeitäkin.




Ensimmäisenä listalta löytyy Pulp-yhtyeen Disco 2000. Tämä oli hillitön hitti silloin kun mä olin ysillä. Koulut oli loppumassa ja jokainen jalkautumassa jatko-opintoihin. Meidän luokka oli enempi vähempi ollut identtinen kolmannesta luokasta lähtien. Eli oli aika iso juttu että nyt oltiin hajautumassa jokainen omaan suuntaamme. Meillä oli sovittuna ensimmäinen luokkakokous vuoteen 2000, joten Pulpin biisi oli enemmän kuin osuva. Varsinkin kertosäkeessä laulettava "let's all meet up in the year 2000, won't it be strange when we're all fully grown" puhutteli jotenkin tosi paljon. Siinä viisitoistavuotiaana kun se viisikin vuotta tuntui ikuisuudelta. Ja tuntui siltä että mehän ollaan sitten jo ihan aikuisia kun seuraavan kerran nähdään. Hyvä ettei ajateltu että mitenhän me edes tunnistetaan sitten toisiamme, kun sinne on niin pitkä aika. Yhä edelleenkin tämän biisin soidessa mä ajaudun aina takaisin ysiluokan kevääseen ja siihen ikävän ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen, jota silloin niiden ihmisten kanssa elettiin ja koettiin. Onneksi osa heistä on kulkenut mukana läpi elämän, kuka enempi ja kuka vähempi. Sen vuoden 2000 luokkakokouksenkin missasin, syytä en enää muista. Luulen että varsinaista syytä ei välttämättä edes ollut. Se vaan jäi, muun elämän rynniessä. En tiedä muistaako kukaan muu siitä väestä enää tätä. Mutta mulla se on jäänyt mieleen ja nimenomaan sitomaan niitä ihmisiä sinne mun muistoihin. Onneksi tavataan tätä nykyä muuten, epävirallisten luokkakokousten tiimoilta. Joku kerta täytyy täräyttää Pulp soimaan ja katsoa kuinka moni muistaa.




Seuraavana vuorossa on Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Viimeinkin. Tähän kappaleeseen liittyy rakkauden kaikki riipivät ja raastavat puolet. Viimeinkin on se häävalssi jota ei koskaan tullut. Näin jälkikäteen eleltynä on nähnyt että oli parempi kun se parisuhde päättyi ja oli ehdottomasti hyvä että naimisiin asti ei ehditty. Häitä kuitenkin mietittiin ja suunniteltiinkin. Tämä kappale on mulle aina se laulu häistä, joita ei koskaan tullut. Ja sitä myötä se on biisi joka on hyvin vaikea kuunnella. Sitä rakkautta ei enää ole mutta jotkut muistot pysyvät kipeinä aina, vaikka olisi päästänyt irti jo kauan aikaa sitten.
SEHV:ltä löytyy moni muukin kappale joka kuvaa mulle tuon parisuhteen toista osapuolta. Meillä ei oikeastaan ollut koskaan mitään yhteistä biisiä, meillä oli yhteinen bändi ja se oli SEHV. Parisuhteen loppumisen myötä hylkäsin myös rakkauteni Elwoodiin. Ehkä jonain päivänä se on mulle taas yksi neutraali bändi muiden joukossa. Sen parisuhteen painolasteista pääsi eroon jo vuosia sitten mutta siitä olen hieman "katkera" että tuo suhde "pilasi" multa kokonaan rakkauden ja kiintymyksen Elwoodin laulajaan Juha Lehteen. Aina kun kuulen Juha Lehden laulua, alan välittömästi assosioimaan sitä suhdetta ja sitä ihmistä. Että kiitti letuista, sinne meni yksi Suomen hillittömimmistä tulkitsijoista. Ei ole kuulkaa mitkään Jippujen ja Samuleiden tai muiden versiot mitään verrattuna Juha Lehden riipivään tulkintaan Jos sä tahdot niin-kappaleesta. Nämä seikat olen muuten kertonut myös itse Juha Lehdelle joskus muinoin eräässä kalliolaisessa baarissa. Näitä elämäni Kodak-hetkiä....



Mä olen kirjoittanut kamalasti blogiin huonoista parisuhdekokemuksista. Musta itsestä tuntuu että olen varmaan antanut kuvan että mun kaikki parisuhteet on ollut ihan paskoja. Näin ei suinkaan ole, jostain syystä niistä huonoista kokemuksista on vaan ollut tarve kirjoittaa. Ne hyvät kokemukset ja asiat haluaa pitää vain itsellään. Vaalia niitä asioita itsekseen. Haluan kuitenkin tuoda listalle kappaleen joka edustaa mulle itselleni hyvin isosti hyvää kokemusta suhteesta. Nimittäin Tom Pettyn Free Fallin'.
Kuten tuolla aiemmin kerroin, meillä oli pitkälti identtinen luokka ala- ja yläasteella. Mun ensirakkauteni löytyy siitä porukasta. Hän joka oli mun ihan ensimmäinen ihastus ja siinä meidän kasvaessa ja luokka-asteiden vaihtuessa myös ensirakkauteni. En muista oltiinko kasilla vai ysillä mutta hänellä oli tapana laulaa Tom Pettyn Free fallin'ia ihan täyttä kurkkua. Varsinkin sitä kertosäkeistöä. Missään nimessä kyseessä ei ollut mikään mahtavan lauluäänen omaava miekkonen, ehei, äänenmurros piti kyllä siitä huolen. Mutta se tunteenpalo ja vilpittömyys mikä sieltä laulusta aina puski läpi, ylitti sen laulutaidottomuuden. Olen ihan järjettömän kiitollinen että sain harjoitella niitä ihastumisen ja rakastumisen tunteita juuri siihen ihmiseen. Koska hän on aina ollut tosi kiltti ja turvallinen, ihana mahtava tyyppi. Yhä edelleen ollaan ystäviä ja vaikka ei usein nähdä niin ne kerrat kun tavataan on aina tosi lämpimiä. Ollaan tunnettu kuitenkin suurinosa elämästä toisemme ja musta on aina ihan yhtä mahtavaa esitellä hänet ventovieraille mun ensirakkautena. Ja joka kerta kun me nähdään, mun tekisi mieli pyytää että voitko vielä kerran pliiiiiiis laulaa sen Free fallin'in....




Yritin ihan tosissaan miettiä musiikia jonka mä liittäisin lapsiin. Koska he ovat se suurin rakkaus. Meillä on kuitenkin niin eriävä musiikkimaku että sieltä on hankala löytää sellainen mikä olisi helppo nimetä. Kunnes keksin yhden, joka tosin liittyy vain Ekaan. Miley Cyrusin Wrecking Ball. Tätä mulla on tapana puhjeta spontaanisti laulamaan Ekan kanssa. Meistä kumpaakaan ei ole siunattu lauluäänellä mutta se ei haittaa. Tässä onkin tärkeintä se tunne millä tän vetää. Meidän muu perhe inhoaa tätä mutta se vain tekee tästä enemmän ja enemmän mun ja Ekan jutun. Ja tiedän että jos esimerkiksi kymmenen vuoden päästä soitan tämän Ekalle, hänessä todennäköisesti herää ne samat tunnetilat, vaikka hän olisikin saattanut unohtaa koko tämän jutun. Tämä on se meidän juttu ja se biisi jonka liitän aina niihin mun ja esikoisen hetkiin. Ja musta tämän laulaminen Ekan kanssa on joka kerta niin yhtä hauskaa että tekisi mieli melkein itkeä kun haluaisi saada sen hetken säilöttyä muistiin sellaisenaan. Ja kun tietää että se lähtee sieltä haalistumaan. Inhosin aikanaan tätä biisiä mutta olen tässä jossain vaiheessa ruvennut tykkäämään tuosta ihan älyttömästi ja ymmärtänyt miten älyttömän hyvä pop-kappale tuo on. Mun ja mun Ekan biisi.




Muutama vuosi takoperin vietettiin Kolmosen (jota ei siihen aikaan vielä ollut olemassakaan, Siippakaan ei ollut silloin vielä kuvioissa) kummitädin kanssa juhannusta kaksistaan. Varauduttiin juomisin ja syömisin ja oltiin ihan vain kaksin. Ei tehty mitään. Paitsi kuunneltiin Jukka Poikaa aika helvetin monta kertaa niiden päivien aikana ja katseltiin netistä Stand uppia. Näillä aineksilla saatiin kasaan yksi parhaista juhannuksista koskaan. Oltiin jo sitä ennen sielunsiskoja mutta nuo päivät oikein alleviivasi sen että nyt on elämässä mukana oikeasti huippu ihminen. Että kun siellä ruudun toisella puolen tätä luet niin olet mulle rakas! Jukka Pojalta löytyisi muutama muukin, vähän riipivämpi biisi jonka pystyisi yhdistämään niihin päiviin, meistä kumpi vaan. Siinä kun oli sitä painoa mielen päällä vähän molemmilla. Kuitenkin, meillä oli niin mukavaa ja sitä on niin monet kerrat muisteltu että ehdottomasti se on tämä Mielihyvää joka sieltä täytyy nostaa esiin ja rakkaudesta kertomaan. Ihania yhteisiä hetkiä on ollut paljon sen juhannuksen jälkeenkin. Mutta yhtäkään juhannusta ei mene ohi, ettäkö ei muistelisi sitä muutaman vuoden takaista juhannusta ja sitä, miten sillä ei ole väliä mitä teet, kunhan seura on hyvää.
Mun ja Kolmosen kummitädin tutustumistarina on muuten sellainen, jonka kuultuaan ihmiset tiputtavat aina leukansa lattiaan, ihan joka kerta! Mutta säästetään sen kertominen johonkin toiseen kertaan ;)



Mä pystyisin keksimään vielä varmaan ainakin tusinan verran kappaleita, joihin liittyy jokin tarina ja joiden pohjalla on rakkaus. Pakko kuitenkin lopettaa johonkin ja viimeisenä listaltani löytyy Anna Puun Kaunis päivä. Ja se rakkaus sekä tarina tämän taustalla liittyy vain muhun itseeni.
Anna Puu nousi Kaunis päivä-kappaleensa kanssa julkisuuteen sellaisessa vaiheessa, kun mun elämä oli vähän levotonta. Sinänsä ei ollut mitään hätää ja asiat oli hyvin. En osaa ehkä ihan pukea sanoiksi niitä tunnetiloja, koska siellä ei ole sellaista yksittäistä asiaa jonka pystyisin nimeämään huonona. Olin levoton ja tyytymätön. Aika tuuliajolla ja moni asia tuntui sentakia vähän vaikealta ja epävarmalta. Vaikka lapset olikin sellainen elämän tasapainottava voima niin mulla oli niiden mun muiden osa-alueiden kanssa vaikeuksia. Kaunis päivä-kappaleesta muotoutuikin mulle niinä aikoina eräänlainen voimakappale. Joka motivoi jaksamaan ja antoi voimaa. Rauhoitti ja vakuutti mulle että kaikki muuttuu paremmaksi. Ja ajan kanssa niin kävikin. Löysin sellaisen sisäisen rauhan ja rakkauden itseäni kohtaan. Tämä kappale muistuttaa mua hyvin vahvasti siitä, miltä tuntui kun niitä kauniita päiviä alkoi olemaan enemmän kuin niitä huonoja ja ankeita. Se muistuttaa mua siitä kun opin antamaan rakkautta myös itselleni.

Vielä eiliseen konserttiin viitaten. Nyt kun monessa paikassa kiertää näitä top5 kuumat tyypit-haasteita niin mun on pakko sanoa että mun listalle päätyisi kyllä eilisen SuomiLOVE konsertin solisti Osmo Ikonen. En tiedä mikä hänessä mua viehättää koska hän ei ulkoisesti ole lähimainkaan sinnepäin johon yleensä kiinnittäisin huomion eikä lauluäänikään ole se sellainen iltasatumiesääni, johon lankeaisin. Mutta joku siinä karismassa ja olemuksessa on sellaista että tykkään!! Onneksi Osmo näkyy esiintyvän nykyään about kaikissa telkkarin kissanristiäisissä niin voin makustella ihan täältä omalta kotisohvalta käsin.

2 kommenttia:

  1. "Mutta yhtäkään juhannusta ei mene ohi, ettäkö ei muistelisi sitä muutaman vuoden takaista juhannusta ja sitä, miten sillä ei ole väliä mitä teet, kunhan seura on hyvää." Alleviivaan ja allerkirjoitan. Se oli yksi parhaista juhannuksista EVER ja nyt mä ulvon täällä vähintään yhtä paljon kuin jokaista suomiLOVE-jaksoa katsoessa. Olet rakas <3

    -skumppis-

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?