perjantai 13. helmikuuta 2015

Lähtölaskenta

Meillä ollaan taas samassa tilanteessa kuin kaksi vuotta sitten. Yläkoulu kutsuu syksyllä. Mä olen tässä yrittänyt nieleskellä sitä faktaa, että vielä tämän vuoden puolella mulla on kaksi yläkoululaista. Itseasiassa, syksyllä mulla on täällä lapsi joka käy viimeistä oppivelvollisuusvuottaan. Mitä täällä tapahtuu??? Jatko-opintoja on jo mietitty ja pureskeltu. Mitään kovin isoja yllätyksiä ei ole tullut mutta ehtiihän tässä vielä lapsella mieli muuttumaan. Jokatapauksessa, vuoden päästä tähän aikaan meillä varmaan mietitään kuumeisesti lähestyvää yhteishakua. Mä muistan niin hyvin omalta ysiltä tuon. En vaan voi uskoa että mulla on lapsi joka elää kohta sitä samaa vaihetta. En vaan voi.

Tokan tulevan yläkoulun suhteen toivon että selvittäisiin hommasta vähän helpommalla kuin Ekan kanssa. Tokakin kun haluaa muuhun kuin tuohon lähikouluun, joka on pojalle täysin vieras koska on tosiaan käynyt sitä vanhan kotimme lähikoulua kaiken aikaa. Tihrustelin jo valintakriteereistä että on siellä olemassa vielä se pykälä että sisarukset pääsisivät samaan kouluun. Muistelen joskus kuulleeni että siitä saatettaisiin luopua. Eihän se tietenkään täysin aukoton varmistaja ole sille, että Toka pääsee sinne mihin haetaan. Mä itseasiassa kannatan kyllä Helsingin kaupungin linjausta siinä, että lapset ohjataan lähikouluihinsa. Että vanhemmat ei harrasta mitään koulushoppailua ja hae lapsiaan "parempien alueiden kouluihin". Meillä ei ole kyse tuosta että haluttaisiin lapset parempaan kouluun. Itseasiassa jos tarkkoja ollaan niin tämä nykyinen asuinalue on paremmalla alueella kuin se, jossa poikien koulut on. Mutta silloin aikanaan kun tänne muutettiin, kumpikin poika toivoi että saisivat jatkaa siellä omassa koulussa. Jossa ovat koulutaipaleensa aloittaneet ja jossa on tutut kaverit ja opettajat. Koulukin liputti tätä vaihtoehtoa joten niin tehtiin. Ei osattu silloin vielä ajatella että niin tosiaan, onhan se yläkoulukin sitten vielä edessä. Poikien ala-aste ei ole (vielä..) yhtenäiskoulu eli yläkouluun siirtyminen ei tapahdu samalla tavalla kuin yhtenäiskouluissa. Yläkouluun siirrytään sen mukaan, mikä on se oppilaan lähikoulu ja jos haluaa muualle niin sinne sitten haetaan. Yhtenäiskouluissahan siirryt automaattisesti sen koulun yläasteelle. Näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää.

Silloin pari vuotta sittenhän Ekan kohdalla asiat menivät sitten loppu hyvin, kaikki hyvin mutta toisaalta nämäkin on muuten juttuja mitä ei silloin tullut täysin ajateltua loppuun asti. Nyt jos oltaisiin siinä tilanteessa, mitä oltiin silloin kun tuota koulunvaihtoa mietittiin, niin voi olla että Kaksikko olisi siirtynyt muuton mukana tuohon lähikouluun. En tiedä. Olen kyllä ollut ihan järjettömän tyytyväinen kummankin kouluun mutta jotenkin käytännön kannalta olisi ehkä helpompaa jos olisivat lähikoulussa. Toisaalta tässä vuoden sisään lähikoulusta on kantautunut erinäisiä sisäilmaongelma-uutisia että sinänsä hyvä näin...
Haku yläkouluun tehtiin jo tuossa kuukausi takoperin ja nyt sitten odotellaan ja toivotaan parasta.


Mulla on myös suuret odotukset sen suhteen että Tokankin siirtyessä yläkouluun mä oppisin vihdoinkin lukemaan näitä lukujärjestyksiä. Siis monelta se koulu loppuu?



Mä yritän pikkuhiljaa orientoitua siihen että tosiaan tässä nyt tahkotaan viimeisiä kuukausia ala-asteen puolella. Viimeisiä kuukausia!! Neljän kuukauden päästä tähän aikaan ollaan jo kesälomalla. Sehän on ihan kohta?!?! Hyvä muuten miettiä asiaa tuosta vinkkelistä näin hiihtoloman alkaessa.. Jokatapauksessa, opettajan kimppalahja on jo vilkkaan sähköpostiliikenteen alla ja muutakin mukavaa on mietinnässä vikoille hetkille. Mä tuossa yritin makustella että miltä musta nyt tuntuu. Kun silloin Ekan kohdalla pelotti ja jännitti tosi paljon. Mutta nyt on aika lunki olo. Koska Ekan yläkoulu, toivottavasti myös Tokan tuleva yläkoulu, on aivan mahtava.

Kuten sanoin, mä olen ollut todella tyytyväinen molempiin kouluihin. Yläkoulu vetää kuitenkin hieman pidemmän korren mun vinkkelistä. Asiaan voi toki vaikuttaa se, että olen mukana yläkoulun vanhempainyhdistyksessä ja sitä myötä enemmän tekemisissä niin opettajien kuin muunkin henkilökunnan kanssa. Puhumattakaan muista vanhemmista.

Yläkoulussa on mun mielestä puututtu asioihin ja ongelmatilanteisiin paremmin. Siellä on monen asian suhteen nollatoleranssi mutta ei siellä kuitenkaan karttakeppiä heilutellen hallita. Ongelmien edessä yhtenä keinona käytetään myös sitä, että niitä asioita tuodaan sekä oppilaskunnan että vanhempainyhdistyksen ratkottavaksi. Jolloin tulee ihan oikeasti olo, että meillä on joku muukin tarkoitus siinä kuin joku kahvikassojen miettiminen. Että myös vanhemmilta halutaan aktiivista otetta koulun yleiseen viihtyvyyteen, eikä vain takapiruilemaan sinne omien lasten koulunkäynnin taakse.

Ala-asteen puolella olen muutaman kerran joutunut ottamaan ihan tosi hölmöistä asioista yhteyttä kouluun. Seikoista, jotka mun mielestä opettajan olisi pitänyt ratkoa siinä tilanteessa eikä mun ulkopuolisena jälkikäteen kotona. Nämä on kuitenkin olleet tilanteita, jotka on olleet opettajakohtaisia. Joku toinen ope olisi hoitanut homman ihan toisella tapaa. Esimerkiksi, aikanaan Ekan kieltenopetuksessa oppilaita oli pariton määrä. Eka oli aina se joka jäi ilman paria. Mun mielestä se on opettajan homma hoitaa tuo tilanne niin että joko hän sekoittaa ne parit tasaisin väliajoin jos lapset eivät osaa sitä itse tehdä tai sitten hän alunperinkin määrää milloin kukakin on kenenkin pari. Lähtökohtaisesti tottakai lapsia pitää tukea oppimaan siihen suuntaan että kykenevät itse tasapuolisesti huomioimaan toisensa. Mutta jos se ei onnistu niin sitten se on paikalla olevan aikuisen, siis opettajan vastuu nähdä se tilanne ja ratkoa asia niin ettei kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi. Samaisen opettajan kohdalla kävi erään kerran myös niin, että hänen johdollaan oppilaat valmistivat erään esityksen. Tässäkin oppilaita oli pariton määrä ja Eka se pariton. Esityspäivän koittaessa Eka sairastui ja jäi siis kokonaan kotiin. Viestin asiasta normaalisti Wilmassa, muttakun kyseessä oli vähän erikoisempi päivä esityksineen kaikkineen, niin opettaja ei ollut sitä viestiä ehtinyt lukemaan. Hän soittikin minulle ja totesi että se ohjaava opettaja oli ajatellut että josko Eka pahoitti mielensä siitä kun oli pariton ja ei siksi tullut kouluun. Mun mielestä jotain on mennyt vikaan jos opettaja näkee jo harjoitustilanteessa sen että joku on pahoittanut mielensä eikä koe esiintymishalukkuutta, mutta ei tee asian eteen sitten kuitenkaan mitään. Ja välittömästi epäilee että poissaolo johtuisi mielipahasta eikä sairastumisesta. En sano että tämä kyseinen opettaja olisi huono, ei todellakaan. On vain ollut tilanteita joissa se hänen logiikkansa ei ole auennut mulle yhtään ja musta on ollut tosi hölmöä alkaa jälkiselvittelemään asioita, jotka alunperinkin olisi aika pienillä jutuilla sujuneet ihan toisin. Mitään tällaista ei ole tullut vastaan yläkoulussa. Mulla on ollut alusta pitäen olo että siellä on se me-henkisyys hyvin vahvana. Suositaan enemmän ryhmä- kuin parityöskentelyä, toki poikkeuksiakin on. Mutta jotenkin mulla itsellä on olo että siellä on hommat tosi hyvissä käsissä ja ihan kaikkeen puututaan. Jokaista osapuolta kuullaan tasapuolisesti ja ongelmat oikeasti ratkotaan eikä jätetä ilmaan leijumaan.
Mulla nyt ei ole sen isompi tarve alkaa ruotimaan kenenkään opettajan taitoja koska se on yksi niistä duuneista joihin mä en kykenisi ikinä. Mutta vanhempana sitä joskus aina vähän ihmettelee asioita.

Tuohon me-henkisyyteen yläkoulussa on varmasti vaikuttanut se, että yläkoulu on luokaton. Mä kuvittelin silloin Ekan siirtyessä seiskalle, että se olisi jotenkin tosi huono juttu, mutta onkin käynyt ihan päinvastoin. Luokattomuus on ollut vain ja ainoastaan hyvä asia. Kun luokka-asteet on sekaisin ja kaikki opiskelevat yhdessä, huolimatta siitä minkä ikäinen olet, oppivat nuoret ihan toisenlaista vastuuta. Automaattisesti vanhemmat ohjaavat nuorempiaan ja kaikki tutustuvat toisiinsa. Toki konfliktejakin syntyy, mutta niissäkin on monesti vanhempia oppilaita mukana ratkomassa, ei aina vain opettajia. Musta tuntuu että Eka on päässyt oikein kuorestaan ulos nyt yläkoulun myötä. Toki hän kasvaa kaiken aikaa että senkin piikkiin voi mennä osa, mutta mun mielestä hänelle tuo luokattomuus on tehnyt vain hyvää. Kun ei tarvitse koko ajan olla taistelemassa siitä paikastaan luokassa, koska porukka vaihtuu aina kurssien myötä. Siellä on naamoja useimmiten kaikilta luokka-asteilta ja jakson vaihtuessa saattaa vaihtua ne naamatkin. Näkisin että meidän sosiaalisia tilanteita karttavalle Tokallekkin tämä tulee olemaan oikein hyvä paikka jossa saa turvallisesti opetella sitä toisiin tutustumista. Jos hänelle nyt tuon yläkoulun ovet aukeaa.
Vastuu opinnoista on toki nyt toisella tapaa opiskelijalla ja kotijoukoilla, mutta opetussuunnitelma sanelee niin pitkälti sen, mitä yläkoulussa opitaan että väkisinkin sieltä koulun puolelta tulee ne raamit lukujärjestyksille. Mutta tämä on ollut ennenkaikkea oikein hyvää harjoitusta ja pikkuhiljaista vastuunsiirtoa jatko-opintoja ajatellen.

Me ollaan muuten tuolla vanhempainyhdistyksessä monesti sitä mietitty että miksi vanhemmat on niin vähän kiinnostuneita yhdistystoiminnasta siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun? Ja varsinkin siinä vaiheessa kun alkaa yläkoulu. Se ero on oikeasti aivan huomattava jos vertaat päiväkodin ja ala-asteen ja sitten vielä ala-asteen ja yläkoulun välillä. Mä olen itse henkilökohtaisesti sitä mieltä että jos nyt pitää valita niin ehdottomasti mielummin koulun toimintaan mukaan, kuin päiväkodin. Toki päiväkotikin ON tärkeä ja sielläkin pitää löytyä porukkaa vanhempainyhdistyksen toimintaan. Mutta oppivelvollisuus kestää yhdeksän vuotta ja se on jo ajallisesti niin paljon pidempi kuin se lapsen hoitotaival. Vanhempainyhdistyksen kautta saa koko touhuun ihan erilaisen otteen ja luotua kontakteja myös opettajiin. On ollut ihana tutustua niihin ihmisiin nimien ja oppiaineiden takana. Mun luotto opettajien ammattitaitoa ja osaamista kohtaan on vain kasvanut yläkoulun myötä. Ja tuntuu tosi etuoikeutetulta että mun lapsi (lapset) saa olla mukana niillä oppitunneilla. En muista omalla koulutaipaleellani törmänneeni koskaan opettajiin, jotka suhtautuvat noin intohimoisesti työhönsä. Tosin toki silloin olin itse oppilaana eikä noita varmastikkaan osannut miettiä ja tarkastella siltä kantilta. Mutta vastavuoroisesti en kyllä koskaan tullut kotiinkaan niin innostuneena koulupäivistä, kuin Eka välillä tulee. Tämä jos mikä on ollut myös tosi iso mittari sille, että koulu on kiva ja turvallinen paikka. Ja että siihen voi ihan oikeasti luottaa että lapsella on päivisin kaikki hyvin.

2 kommenttia:

  1. Palaan lukemaan koko pätkän, mutta tuohon yläkoulun määräytymiseen. Meillä alakoulupaikka määräytyy oppilaan osoitteen perusteella ja yläkoulu käydyn alakoulun, ei osoitteen, mukaan. Näin esikoinen, jolle muuton yhteydessä haettiin paikkaa vanhasta alakoulusta, kun kaksi muuta vaihtoi osoitteenmukaiseen lähikouluun, saa nyt mennä samaan yläkouluun kuin kaverinsakin, vaikkei se yläkoulu meille osoitteen perusteella kuulukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo kuulostaa juurikin sellaiselta yhtenäiskoululta :) Eli että yhtenäiskoulun alla on ala- ja yläkoulu ja se on aivan sama missä asut mutta sen yläkoulun käyt jos olet käynyt sen saman yhtenäiskoulun alakoulun. Vaikka se nimi on yhtenäiskoulu niin sehän ei välttämättä tarkoita sitä että ne olisi fyysisesti saman katon alla. Meilläkin nuo koulut tulee yhdistymään ja siihen tulee itseasiassa vielä toinenkin alakoulu mukaan mutta saman katon alla ne tulee olemaan vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Eka ei taida tuohon yhdistymiseen mukaan ehtiä mutta Toka on käsittääkseni vielä yläkoululaisena kun se yhtenäistyminen tulee.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?