tiistai 10. helmikuuta 2015

Uskonnollinen kasvojenkohotus

Riimi heitti tuossa postauksensa yhdessä valokuvassa ilmoille mietinnän siitä, että mitä meidän uskonto tekee väärin. Mä olin Ekan rippikoulun aloituksessa mukana pari viikkoa sitten ja siihen kuului osana se että osallistuttiin messuun. Mulla tuli sen reilu tunnin aikana mieleen heti muutamakin asia, jossa olisi parantamisen varaa.

Kirkon penkit
Mä käyn kirkossa ehkä keskimäärin kerran vuodessa. Kun on näitä häitähautajaisiakonfirmaatioitajotainmuuta. En kuulu itse enää kirkkoon, tosin mulle ei ole mikään ongelma mennä sinne. Mutta en muista että olisin koskaan, ikinä missään istunut niin epämukavilla penkeillä kuin kirkon penkit on. Siinä ei yksinkertaisesti saa hyvää asentoa ja jos siinä läpikäyt juuri jotain kolmituntista konfirmaatiota niin ei ole itku kaukana. Verenkierto loppuu takapuolesta viimeistään puolessa välissä. Penkit kuntoon ja mukavammiksi! Jos olo on suurimman osan ajasta epämukava niin ei siitä koko touhusta jää kovin hyvän maku suuhun.

Lämpötila
Talvella on kirkossa aivan liian kylmä ja kesällä taas liian kuuma. Istuin pari viikkoa sitten kirkossa untuvatakki päällä ja pipo päässä ja säälin riparilaisia jotka tutisivat etupenkeissä. Vilttejä jakoon tai lämmitys kondikseen! Saatte itse valita kumpi.

Akustiikka
Kirkoissa on yleensä aina ihan hillitön akustiikka. Miksi tätä ei hyödynnetä enemmän. Urut raikaa joko niin että korviin koskee tai sitten laulu on sellaista piipitystä että siitä ei saa mitään selvää. Akustiikka kuntoon ja musiikki miellyttäväksi. Niskavillat pystyssä ei saa mitenkään päin miellyttävää musiikillista kokemusta. Ei vaikka miten hampaat irvessä yrittäisi.

Uudelleensovitus
Vähän tuohon edelliseenkin liittyen; virret pitäisi sovittaa ihan uudelleen. Hartaudessa ei ole mitään vikaa muttakun kaikki virret on enempi vähempi vedetty saman nuottisapluunan läpi niin pläääääääh. Samaa biisiä vedetään alusta loppuun, virren numero vain on eri.

Uskonto osaksi arkea
Meillä on Ekan koulun puolelta aivan järjettömän hyvät kokemukset koulun ja moskeijan yhteistyöstä. Ja vanhempainyhdistyksen kokouksessa juteltiin viimeiksi että miten kiva olisi jos saataisiin vähän vastaavaa yhteistyötä aikaiseksi myös ev. lut. seurakunnan kanssa. Meillä on onneksi tässä parissa lähiseurakunnassa tosi valovoimaisia nuorisopappeja joten ihan mahdoton ajatus tuo ei ole. Enempi vastaan tulee ehkä asenteet. Uskonto ei ole suurimmalla osalla ihmisistä samalla lailla mukana arjessa kuin nyt vaikka muslimeilla. Joka on musta toisaalta sääli. Mitä voi olla vaikea uskoa jos nyt vaikka mietitään asiaa siitä vinkkelistä miten negatiivisena koen vaikka rippileirit.

Asenteet
Mä olen elämäni aikana saanut olla tekemisissä pappien kanssa, jotka ovat osoittautuneet aivan huipputyypeiksi. Koenkin että kirkolliset asenneongelmat löytyy enempi sieltä jäsenien piiristä. Unohdetaan nyt jo se jumalanpelko ja keskitytään siihen hyvään jota usko mukanaan ihmisille tuo. Rakkautta ja lohtua ja levollisuutta. Parhaimmillaan yhteenkuuluvuuttakin. Asenteet uusiksi ja tähän päivään!

Markkinointi
Kirkko pitäisi brändätä ihan uudelleen. Ja oikeastaan koko kristinusko. Nyt kun tässä on läheltä seurannut tätä riparitouhua niin ei voi kuin ihmetellä että MITEN tuosta voi oikeasti kukaan kiinnostua? Tuon messun aikana, jossa siis olin mukana osana Ekan riparinaloitusta, saarnan aikana pappi kertoi että tutkimusten mukaan suurinosa ihmisistä käy kirkossa kirkkokahvien vuoksi. Mun mielestä ei mikään varsinainen ylpeyden aihe.

Ripari
Toki jossain takaraivon huitamilla on jotkut muistinrippeet omastakin riparista mutta en muistanut että se ihan tuollaista tahkoamista oli. Riparista pitäisi saada paljon mielekkäämpi ja mielenkiintoisempi jotta nuoret olisi ihan tosissaan siinä touhussa mukana. Nyt heitä kiinnostaa vain se leiri ja konfirmaatiolahjat. Leirikokemuksia voi hakea muiltakin leireiltä, riparista pitäisi saada ainutlaatuisempi sisältönsä takia. Pelkkä ulkoaopettelu ei vaan voi olla se sisältö. Ja jos halutaan että kirkonkirkoissa jäseniä säilyy niin nimenomaanhan ne on ne nuoret jotka pitäisi nyt saada kirkosta sekoamaan ja innostumaan. Tottakai jokaisen usko on henkilön oma asia mutta en usko että kirkkokaan pahakseen panisi jos sieltä porukasta löytyisi niitä pelkkiä tapauskovaisia vähän vähemmän ja arkiuskovaisia vähän enemmän.

Turha pönötys
Vaatiiko hartaus todellakin sen että kaikki istuu selät suorana hiljaa ja tapittaa pappia kuuliaisesti? Jotta ihmiset kiinnostuisivat enemmän kirkosta ja uskonnosta, pitäisi kirkon tilaisuuksien henkiä lämpöä ja olla paljon ihmisystävällisempiä. Ei kaikista perinteistä tarvitse luopua mutta niitä voisi päivittää tähän päivään. En muista nähneeni yhdenkään messun aikana koskaan yhtäkään hymyilevää ihmistä. Ei kovin luokseen kutsuvaa.

Nämä saa ihan vapaasti ottaa käyttöön, lupaa kysymättä!

10 kommenttia:

  1. Mä voisin kans ruotia pitkästikin, mutta... Tuo turha pönötys, käypä huviksesi katsomassa joku nuorten messu tai tuomasmessu, molempiin saa kaikki mennä ja meininki on kyllä ihan eri kuin sunnuntai-aamuna kello kymmenen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä ihminen ruodi!!! :) Mä en muista yhtään olenko omana ripariaikana ollut nuorten messussa tai tuomasmessussa. Voi olla että meno niissä on ihan eri. Mutta ei se musta riitä. Kun se pönötys pitää saada pois muualtakin :)

      Poista
  2. Mun täytyy kans pikaisesti tulla sanomaan, että en muista yli kymmeneen vuoteen olleeni missään pönötysjumalanpalveluksessa, meillä kun on tosi usein perhemessuja meidän kirkossa. Ne sisältää laulua ja joskus tanssiakin (afrikkalaisten rumpujen yms soittimien tahdissa), erilaisia performansseja pitkin penkkikäytäviä, iloisia lapsia joita pyydetään oikein kirkon etuosaan istumaan rappusille tai vaikka lattiallekin, kaikkea tämmöstä. Lisäksi meillä on täällä, ihan tavallisessa evlutseruakunnassa siis, Majatalo-iltoja, joissa juodaan teetä ja syödään sämpylääkin siellä kirkonpenkissä, samalla kun kuunnellaan jotain laulua tms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että jossain toimii ja on sellaista minkä mä näkisin toimivana. Mutta tuossakin on juuri se että se ei ole kaikissa kirkoissa samanlaista. Sehän pitäisi justiinsa olla kaikissa evluteissa just tuota eikä sitä pönöttelyä. Ei se houkuta lisää ihmisiä jos kuulopuheissa menee niin että toisaalla homma toimii ja toisaalla se on sitä 1600-luvun hartautta.

      Poista
  3. komppaan edellisiä; meillä on toki perinteisiä kympin messujakin (tosin niissäkin voi olla kaikenmoista happeningiä), mutta myös monenmoista muuta tapahtumaa.
    Viime kesän riparilaisista niin moni halusi isoskoulutukseen, ettei kaikille tule millään riittämään paikkaa tulevan kesän leireillä...paljon riippuu toiminnan sisällöstä ja tekijöistä.

    Siitä olen samaa mieltä, että uskonnon pitäisi näkyä arkisemmin ja arjessa.
    Kirkon pitäisi brändäytyä rohkeammin. Ehdottomasti.

    Itse tykkäisin siitä, että olisi enemmän rentoa olohuonetoimintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai riippuu paljon nimenomaan tekijöistä. Mutta tämäkin vähän menee musta samaan, mitä tuohon Kuplalle jo kommentoin; sen homman pitäisi toimia kaikkialla samoin. Ei innosta ihmisiä jos toisaalla se on ihmisläheisempää ja mukavampaa kuin toisaalla. Mitenhän sen saisi yhtenäistymään ja tekijät enempi samalle viivalle? Rento olohuonetoiminta kuulostaa mustakin juuri siltä, mikä tänäpäivänä voisi upota ihmisiin.

      Poista
  4. Hyviä huomioita. Etenkin nuo kirkon penkit... Takamus alkaa vaikeroida, kun sanan mainitseekin.

    Mä en tykkää kanssa noista pönötysjumalanpalveluksista. Ne on lähinnä ajatuksia siitä, mitä ne kellon viisarit mahtavatkaan parhaillaan näyttää (koska ei niitä kurkistella kuitenkaan kehtaa) ja odotusta siitä, että pääsisi jo pois.

    Harvemmin kirkossa tulee käytyä, nyt Maalistytön päiväkerhon myötä jonkin verran noissa perhejumalanpalveluksissa ja ne on järjestetty todella mukavasti nimenomaan pieniä ajatellen. Toki ne luovat aikuisellekin mukavuutta, kun eivät ole sellaista jäykistelyä tai muuten tunnu pitkäpiimäisiltä. :) Pitäisikin oikeastaan poiketa joku sunnuntai kirkkoon ja tuumia, millaiselta perus jumalanpalvelus täällä on. Kokemuksia kun on lähinnä Joulun ajalta, jolloin meininki on silloinkin hieman tavallisuudesta poikkeava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan kovin epäkorrektia tuoda oma istuintyyny mukana? :P

      Musta on hienoa kuulla että löytyy niitä sellaisia relampiakin kirkon tapahtumia. Mutta mä tarkoitankin juuri sitä että miksi niitä pitää jaotella. Että osa on sitä pönötystä ja sitten on eriytetty ne nuortenillat erikseen ja sitten vielä perhejutut erikseen. Eikö se nyt olisi aika tätä päivää että kaikki olisi sulassa sovussa ja se pönötys jäisi kokonaan pois? En vaan oikeasti halua uskoa että se hartaus olisi yhtäkuin pönötys. En vaan halua uskoa että se pönöttäminen nyt tekisi jostakin paremman uskovaisen. Mun mielestä se on justiinsa sitä suuntausta sinne jumalanpelkoon joka on yksi isoimmista asioista, joka on vinksallaan meidän uskonnossa. Uskonto ei saa pelottaa vaan sen pitää antaa rakkautta ja lohtua.

      Poista
  5. Todella hyvä teksti! Herätti paljon ajatuksia. Itse tulin siihen johtopäätökseen, että kirkko vaalii enemmänkin tällaista historiallista arvoa, kuin sielunhoitoa. Kirkon penkit ovat kovat ja epämukavat, koska ne olivat sata vuotta sitten juuri samanlaisia. Virret ovat usein satoja vuosia vanhoja, koska "tää on toiminu aina ennenkin". Tottumuksia on kai niin vaikea muuttaa. Nuortenillat ovatkin toista maata ja uskoisinkin, että jos ei nyt tämä, niin seuraava sukupolvi saa varmasti jonkinlaista isompaa muutosta aikaan. Toki vastaan tulee myös rahakysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä historian vaalimisessa on? Varmasti kirkon piiristä löytyy heitäkin jotka arvostaa sitä vanhaa tapaa mutta ei sillä kyllä uusia kristittyjä houkutella.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?