perjantai 20. helmikuuta 2015

Vastapaino

Mä olin miettinyt tälle kotona oleilulle kaiken maailman itseni sivistämistä ja kehittämistä. Ja on ne nekin edelleen kuvioissa mukana. Mutta sitten aloin miettimään myös että hittojako mun tarvitsee tästä mitään pelkkää pingottamista tehdä. Että voinhan mä keksiä jotain kivaa ja aivan täysin turhanpäiväistäkin. Jotain, jolla en ihan oikeasti varsinaisesti tee mitään mutta joka voisi olla ihan vain ja ainoastaan kivaa! Vastapainoa.

Päätinkin että mä opettelen uudelleen kävelemään korkkareilla.

Mitäänhän en tuolla taidolla varsinaisesti tee, korkkarit ei ole kovin käytännölliset hiekkalaatikolla eikä mun työkään vaadi koroissa kipsuttamista. Mutta se voisi olla ihan hauskaa ja virkistävää. Vaikka kauppareissun ajaksi kiskoa jalkaan piikkarit. Tuntuu että ehkä mä tarvitsen verkkareiden tilalle joskus myös vähän hömppää ja turhaa.

Kerrotaan sen verran historiaa että muutama vuosi sitten mä käytin paljonkin korkkareita. Mä en ole koskaan ollut mikään kenkäfriikki mutta kyllä multa popoja löytyy. Korkkareiden käyttö jäi kun sattui pienehkö tapaturma, joka ajoi mut yhdeksän viikon sairaslomalle ja melkein leikkauspöydälle. Syy ei ollut yksistään korkkareiden mutta kyllä ne yhtenä osatekijänä oli. Olen silloin tällöin korkeampaa korkoa kokeillut mutta alitajuntaan on selvästi jäänyt joku klikki. Nyt voisin opetella siitä pois.

Nyt on vielä aivan liian liukasta lähteä pihalle kipsuttelemaan, kun ei ole tottunut korkkareita pitämään. Mutta jahka jää sulaa niin sitten. Tuleepahan samalla kokeiltua että mitä kenkiä pystyy pitämään vai onko jalka muuttanut Kolmosen raskauden myötä muotoaan. Lupaan pistää ne kengät kiertoon, jotka ei vaan enää istu. Pois kaapeista tilaa viemästä. Mukavathan korkkarit ei ole jalassa about koskaan eli se on huono mittari. Aion opetella kävelemään uudestaan myös niillä mun pahimmilla "horokoroilla". Jotka vie tunnon jaloista ja varpaat amputaatiokuntoon.

Lisäksi tämän hoitovapaan aikana mä haluan opetella thaikeittiön saloihin. On ollut aika kivaa oppia ruoanlaiton saralla jotain ihan uutta, sen ainaisen leipomisen tilalla. Ei leipomistakaan ole hylätty mutta olen nyt ihan fanahtanut opettelemaan noita thaikeittiön saloja. Ei se mitään rakettitiedettä ole mutta vähän tarvii opiskella, että alkuun pääsee. Varsinkin kun en ole koskaan käynyt sielläpäin maailmaa. Makumuistot asettuu tänne kotimaan kamaralle, ravintoloihin ja kavereiden keittiöihin. Ne mausteista ja raaka-aineista leviävät tuoksut on ihan mielettömiä näin talvella. Nenään parkkeeraa lämpö, joka pikkuhiljaa leviää muuallekkin kehoon.
Vähitellen tässä on kokeiltu vähän yhtä ja toista, hylätty ketjukaupat etnisten ruokien ostopaikkana ja siirrytty Vii Voanin asiakkaaksi. Meillä suositaan pääsääntöisesti luomua ja lähiruokaa mutta Vii Voanista ei löydy kumpaakaan. Jännä miten sitä siellä sekoaa ihan täysin, ihan miettimättä ja välittämättä mistään lisäaineista ja muista. Mutta minkäs teet. Kun maku voittaa ihan 6-0 sen markettikaman josta luomuakin löytyisi. Mä olen aina pitänyt itämaista keittiötä jotenkin haasteellisena ja wokkipannua kamalan vaikeana mutta näköjään, kun ainekset on kunnossa niin hyvää tulee vähän pienemmälläkin osaamisella. Lisäksi se mun ei-tykkäämä tofukin on alkanut maistumaan törkeän hyvältä kun sen osaa valmistaa. Muksutkin tykkää ja se on paljon se. Ylipäätään kasvisruokailua ajatellen Aasian suuntaiset maut on ihan ässiä. Tulisuutta ja makuja on helppo säädellä annoskohtaisesti. Ja itseasiassa maku on melkein parempi kun ei liikaa lotraa tulisten makujen kanssa.

Lisäksi mä haluaisin pitkän tukan. Mikä on siinä mielessä taas oikein käypä haave että kävin juuri kynimässä hiukset aivan lyhkäisiksi. Haluaisin sotkunutturoita, lettejä ja kiharoita. Hiuksia tuskin saa riittävään pituuteen kasvatettua tässä hoitovapaan aikana, ei riitä aika eikä tahti hiusten kasvussa. Mutta ehkäpä tässä taas alan kasvattelemaan, ehkäpä... Jotta voin sitten heti pätkäistä ne takaisin lyhkäiseksi.

Harrastusrintamalla toivoisin että oppisin vihdoin tekemään joogassa variksen ilman että rämähdän aina naamalleni. Mulla on toisessa kyynärpäässä vamma (sen ylläkerrotun korkkarionnettomuuden seurausta..), joka tekee sen että käsien varassa tehtävät hommat on vaikeita, lajissa kuin lajissa. Mutta kun tuossa ei nyt varsinaisesti kyynärpää hullun rasituksen alle joudu niin näkisin sen ihan konkreettisena tavoitteena. Sivuvaris olisi myös kiva osata. Kumpikin on ennen kyynärpään telomista onnistunut joten saavat luvan onnistua tulevaisuudessakin. Päälläseisonta pelottaa mua mutta niin se ope vaan joka kerta siihen yllyttää että kai se pitää jossain vaiheessa niellä pelkonsa sen suhteen ja vaan... rämähtää.

Varis. Kuva täältä.

11 kommenttia:

  1. Kyllä rupes hymyilyttämään :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hyvin on tässä myös puolen vuorokautta halattu posliinia. Olisikohan sekin vähän hehkeämpää korkkarit jalassa?

      Poista
  3. Mukavan tsemppihenkinen kirjoitus ja hauskaa sanojen käyttöä. :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hih minäkin olen ajatellut uutta korkkarielämää, en ole tainnut muutamaan vuoteen käyttää. Ja kun harvoin käyttää, se on kärsimystä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mullakin just olisi taka-ajatuksena et josko se olisi vähän vähemmän sitä uliuliulia jos niitä käyttäisi vähän useammin. Vaikka pari kertaa viikossa.

      Poista
  6. Tässähän oli kivoja juttuja :)

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?