tiistai 17. maaliskuuta 2015

Fanityttö Masuilee

Sairastuvalta taas heipat! Olen koko alkuviikon, eli hurjat kaksi päivää, tässä odottanut koska pääsisin tuoreeltaan tunnelmoimaan mutta kääpiö sairastui ja on ollut tiukasti liimattuna lonkalle. Nyt se sammui unille ja koska viime yö sujui ihmeen rauhallisesti, ei itsellä ole hinkua nyt nukkumaan joten täältä tulee.

Mulla oli viime viikonloppuna pitkästä aikaa tiedossa yökyläily Kolmosen kummitädille. Siipan rasitusmurtunut koipi alkoi olla onneksi suht pelikunnossa joten pystyi ihan hyvällä omalla tunnolla lähtemään. 
Vuorokausivisiitti suuntautui siis Tampereen kupeeseen. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt ihan luvattoman pitkä aika. Jo ajomatkalla huomasi miten tarpeeseen pieni irtiotto tulee. Vaikka meillä nyt on oltu suht terveenä aina niin koko helmikuu meni enempi vähempi sairastellessa. Koko ajan oli jollakin jotain. Tuntui että pelkkä parituntinen auton ratissa ihan itsekseen oli superluksusta. Aurinko paistoi koko matkan tosi lämpimästi, radio luukutti parhautta ja mieli odotti.

Agendalla oli suunnata CMX:n keikalle ja syömään hyvin. Meillä on kummallakin ollut tässä vähän viime ajat sellaiset ajatukset että ei häppä maistu. Ihan kivaa se on sekin mutta ei pakollista enää ihan joka ulkoilukerralla. Ollaan jo aiemmin alettu panostamaan ruokaan ja samoilla ajatuksilla mentiin nytkin. Joulukuussa käytiin syömässä Murussa ja nyt tällä kertaa oli vuorossa Masu. Nam, nam ja vielä kerran nam!


Paikkaa oli suositeltu meille joten odotukset oli siltä pohjalta suht korkealla. Masu on käsittääkseni vielä aika tuore tuttavuus Tampereen ruokaskenessä mutta kyseessä on siis aasiahenkinen bistro. Ruokalistaa selaillessa etukäteen meinasi mennä hieman sormi suuhun koska valinnanvaraa oli niin paljon. Ratkaisimme homman helpolla ja päädyimme menun puolelta ravintolan nimikko-kokonaisuuteen Masuun, joka sisälsi alkuruoan, pääruoan ja jälkkärin. 

Alkuruokana oli pieni burgeri jonka sisällä oli ihan järisyttävän mureaa possua. Mä en ole juurikaan porsaanlihan ystävä mutta ravintolassa sitä uskaltaa useimmiten syödä kun luottaa siihen että se on mureaa eikä mitään kuivaa kengänpohjaa. Itsehän en osaa kokata possua yhtään enkä ole nähnyt tarpeelliseksi sitä taitoa opetellakkaan. Kaverina burgerille oli thaisalaattia joka toimi niin hyvin että yritän apinoida vastaavan meidän kotiolosuhteisiinkin. Rapeaa, hieman tulista, pähkinäistä ja hapokasta. Mä olen aina jotenkin aristellut kaaleja salaateissa mutta tässä se toimi eikä varmasti olisi ollut niin hyvä kokonaisuus, jos tilalla olisi ollut jotain muuta. 
Hampurilaissämpylä oli höyrytetty, ja se sopi ihan mahtavasti kokonaisuuteen. Olen höyrytettyjä sämpylöitä syönyt ennenkin ja aina ne on musta yhtä hassuja. Sellaisia pehmeän sitkeitä. Olisikohan tuossa se seuraava hullutus mitä mun täytyy kokeilla kotonakin?





Pääruokana oli Satay-kanaa. Tuttua huttua, jota meillä on välillä kotonakin. Lisukkeena oli samaista salaattia kuin alkuruokanakin sekä sitten salaattia krutongeilla ja paahdetulla sipulilla. Alkuruoassakin ollut salaatti toimi mutta krutonkisalaatti oli sillä ja sillä rajalla että oliko liian tulista omaan makuun. Pehmeä satay kuitenkin vähensi sitä tulisuutta ja kokonaisuus toimi. Luulen kyllä että herkemmille tuo on liikaa. Seuraneitinä ollut Kolmosen kummitäti oli myös sitä mieltä että yhtään enempää tulisuutta ei tarvita. Eikä meistä kumpikaan todellakaan ole mikään nirso! En tiedä sitten toimiiko tämäntyyppisissä ravintoloissa se, että tulisuutta saisi itse säädellä. Pöytään voisi sijoittaa valmiiksi vaikka kuivattua chiliä. Että otappa Hans Välimäki tästä vinkistä koppi!
Vaikka suuta kihelmöi niin polte ei jäänyt onneksi asumaan. Mä en tykkää jos tulisuutta on niin paljon että se peittää kaiken muun alleen ja jää pitkäksi aikaa maistumaan. Annos oli valtava, eikä olisi kyllä jaksanut syödä yhtään enempää. Vähän mietin että onko turhan tuhtia kun sekä alkuruoassa että pääruoassa on lihaa, mutta thaipöperö on kuitenkin loppupeleissä niin kevyttä että kyllä nämä meni ongelmitta.



Jälkkäriksi oli uppopaistettua banaania, joka myöskin on tuttu ja paljonsyöty mutta aina toimiva lopetus. Kylkeen oli isketty suolatoffeeta (jota olisi voinut yksistään lusikoida kitusiinsa enemmänkin), vaniljajäätelöä (huomaa kukka!) sekä paahdettua mantelia. Kaikki sopi niin hyvin yhteen että en keksi kyllä mitään negatiivista koko annoksesta. Jos olisin kehdannut niin olisin nuollut tuon lautasena toimineen alustan puhtaaksi. En kehdannut.

Erityismaininta muuten meille molemmille siitä että kaikki syötiin puikoilla! Paitsi jälkiruoka, sen sai syödä lusikalla. Ei ole muuten se pienten pähkinöiden poimiminen ihan helpointa hommaa, varsinkin kun puikoilla ei jatkuvasti syö ja sen otteen tuntuman joutuu aina hakemaan vähän uudestaan.

Masu saa siis varauksettomat kehut meidän suunnalta sekä suosituksen suunnata syömään, jos Tampereen suunnalla satut heilumaan. Hinta-laatusuhde on oikein kohdallaan, ainoa miinus tulee siitä että viini oli aika tyyristä. Toisaalta niinhän se on jokapaikassa, jos et halua juoda jotain kuravesivinkkua. Riesling istui mahtavasti kaiken kolmen ruokalajin kohdalla, mutta jos sen hinnan suhteuttaa loppulaskuun, niin musta se haukkasi aika ison osan. Mutta kuten sanottua, se ei ole Masun vika. Harmi homma kuitenkin sinänsä ja siksi siitä ulisen, koska tykkään ruoan kanssa sen lasin, pari viiniä juoda.
Paikkana Masu ei ole mahdottoman iso eli kannattaa tehdä pöytävaraus! Me oltiin paikalla alkuillasta ja pikkuhiljaa jokainen pöytä täyttyi.

Suunnattiin ennen keikkaa yhdelle välioluelle tappamaan aikaa. Oltiin aika hyvin mietitty aikataulu etukäteen ja haluttiin panostaa nimenomaan aikaan ennen keikkaa. Oikein toimiva konsepti tämmöisillä täti-ihmisillä.

Mä en ole koskaan aiemmin ollut Tampereen Pakkahuoneella keikalla mutta tykkäsin hurjasti! Ihmiset oli vähemmän humalaisia kuin Helsingissä, ikäjakauma oli tosi laajalla skaalalla ja hei muuten mikä siinä on että miehet on Tampereella pidempiä kuin Helsingissä??

Ennen CMX:ää kävi lauteita lämmittämässä Samae Koskinen. Ja kyllä kuulkaa tuollainen mies&kitara toimii aina. Oltaisiin kaivattu vielä hieman enemmän sellaista trubaduuri-meininkiä mutta hyvä oli kyllä noinkin. Samae on jäänyt itselle hieman vieraammaksi, vaikkakin muusikon kyllä tiedän. Etukäteen osattiin nimetä Samaelta vain tämä, mutta kyllä siellä kuultiin muutama muukin sittenkin tuttu veisu.

CMX on ihan kaikkien aikojen ensimmäinen bändi jonka olen nähnyt livenä. Olin juuri päässyt seiskalta ja silloin alettiin pikkuhiljaa viettämään Helsinkipäivää vähän isommalla voluumilla. Mun piti ihan luntata mutta vuosi on ollut silloin -94 eli mun ensimmäisestä CMX:n keikasta on lähes 21 vuotta. Hurjaa, että luen blogeja, joiden kirjoittajat on tuota nuorempia....
Sittemmin keikkoja on kertynyt aika vino pino lisää enkä ole todellakaan yhtään perillä että kuinka monesti olen bändiä katsomassa ollut. Ehdottomasti eniten olen CMX:ää nähnyt festareilla, uskaltaisin jopa sanoa että jos ollaan samoille festeille osuttu niin olen ollut keikan aikana paikalla. Meidän perheen isoin CMX:n fanityttö on muuten Siippa mutta takaan ja alleviivaan että mä olen kyseisen pumpun nähnyt useammin livenä.

Kuten muualla Somessa jo huutelinkin, A.W on melkolailla ahavoitunut sieltä kahdenkymmenenyhden vuoden takaa. Tosin enpä ole minäkään enää se seiskaluokkalainen. Jotenkin tosi outoa, että mulla on lapsi joka on vanhempi kuin minä olin tuolloin. Lähtisköhän se mun kanssa katsomaan CMX:ää?

Mä en ole CMX:n viimeistä lättyä kuunnellut vielä kokonaan joten keikka tarjosi mulle kokonaan uusia biisejä mutta onneksi myös vanhoja tuttuja. Aura on edelleenkin mulle se isoin bändin albumi ja vaikka Ruoste nyt onkin niin puhkikulutettu biisi kuin olla ja voi, toimii Nainen tanssii tangoa ja Kultanaamio yhä edelleenkin aina! Kumpaakaan ei keikalla kuultu mutta uudet biisit oli onneksi jotenkin tosi Aura-albumin makuisia. Why fix it, if it ain't broken?

A.W Yrjänän ääni on jotenkin tosi omintakeinen jota ei vaan voi olla tunnistamatta. Tykkään herran tyylistä tulkita ja se johtuu pitkälti juurikin tuosta äänen tummasta syvyydestä. Siitä puuttuu kaikki ylimääräinen tiluttelu, se on vain ääni joka on täysin ainutlaatuinen ja koskettava. Valitettavasti keikalla äänentoisto tökki välillä tosi isosti joten laulanta jäi tosi pahasti soitannan jalkoihin. Onneksi koko keikka ei kaatunut tähän mutta harmittavasti muutaman biisin aikana kokonaisuus hajosi juurikin äänentoiston ongelmiin.

CMX on yksi niistä bändeistä joiden biiseistä voisin koota jonkun henkilökohtaisen muistelupotpurin. Niin moneen elämäntilanteeseen pystyn poimimaan biisejä tuotannosta. Onneksi sedät jaksaa vielä heilua, toivottavasti jaksavat vielä seuraavatkin 21 vuotta.

Nyt onkin sitten haaveiltu kaksi päivää ulospääsystä. Kovasti näyttäisi olevan lämmintä. Takatalvi tulee sitten kun meillä ollaan taas terveitä ja päästäisiin pihalle.

Ps. En tiedä miksi tuolla alussa on ennen tekstiä noin paljon tyhjää tilaa. Luova tauko?

Ainoa kuva keikalta. Taattua kännylaatua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?