tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lompakon syömishäiriö

Veropaperit räpsähti tuossa viikko takoperin postinjakajan tuomana. Olin odotellut kieli pitkällä koko alkuvuoden, että selviää onko joulun alla vähän väljemmin rahaa vai maksellaanko nöyränä takaisin valtiolle päin. Odottelin muhkeita palautuksia koska omasta mielestäni olin tehnyt koko viime vuoden töitä tosi korkealla veroprosentilla. Kun työajat pyörii epäsäännöllisenä kolmivuorona, on täysin mahdotonta ennustaa tarkkoja tuloja. Niin moni seikka vaikuttaa ja esimerkiksi jos työskentelet useamman pyhän yövuorossa niin siitä saa jo melko reippaasti erilaisen tilin kuin vain normiyövuoroista. Olenkin jo aikapäiviä sitten lakannut ennustamasta minkä verran mahdan tienata vuoden aikana. Kiltisti kikkailen sillä b-osiolla veroprosentin riittävän korkeaksi. Useimmiten Siipan avustuksella verohallinnon sivuilla.

No yllätys yllätys, sainkin mätkyjä. En älyttömästi ja Siipan palautuksista johtuen mennään aika +/- nolla. Aloin kuitenkin perehtymään siihen verolakanaan vähän paremmin ja mähän olin tienannut aika huimasti viime vuonna. Paljon enemmän mitä luulin. Tuli oikeasti yllätyksenä. Vaikka en omasta mielestäni esimerkiksi yövuoroja tahkonnut mitenkään merkittävästi paljon. Ne nostaa äkkiä sitä kokonaisuutta. Mutta hyvä tietenkin siis noinpäin. Pitää vaan muistaa jatkossa että oikeasti ne mun tulot hilaa huomaamatta ylemmäs mitä me luullaan. Ei varmaan huono idea jossain puolessa välissä vuotta vähän tsekata niitä siihen asti tienattuja. Vielä kun muistaisin tämän sitten kun se on ajankohtaista...

Tässä muutamassa kuukaudessa on tullut jo aika selväksi että mun ollessa töissä meillä oli väljemmin rahaa käytettäväksi. Kun Siippa oli hoitovapaalla. Meillä ei ole Siipan kanssa perustuloissa isoa eroa mutta juurikin nuo mun vuorolisät nostaa sitä mun kokonaisliksaa. Ja jotenkin olin unohtanut miten paljon oikeasti saatan joinakin kuukausina tienata. Tämä on siinä mielessä vaikea homma että mulla saattaa jonain kuukausina olla lähes tuhannen euron ero liksassa. Se ihan tosissaan tuntuu. Erinäisillä säädöksillä tuosta on nyt käsittääkseni päästy aika hyvin eroon ja noin ei pitäisi enää tapahtua mutta koska en ole ollut nyt muutamaan kuukauteen töissä niin en osaa varmaksi sanoa. En ole ainoa joka tuon on ongelmalliseksi kokenut joten siihen on haettu muutosta ja ymmärtääkseni se on auttanut. Saa nähdä sitten syksyllä.

Eihän se nyt täysin yllätyksenä tullut että tämä kevät sitkutellaan, eihän tietenkään rahaa ole käytettäväksi liikoja jos toinen on kotihoidontuella. Varsinkin se enemmän tienaava. Kyllä mä tiesin ja tiedostin että kaksi kolmannesta tästä vuodesta mennään tosi pienellä liekillä. Eikä missään nimessä oleteta että valtio meidät elättäisi. Nämä asiat on siis jollain tasolla kyllä tiedostettu jo silloin kun näitä kuvioita mietittiin, toki käytäntö aina sitten näyttää sen todellisuuden.

Vaikka me ollaan tässä oltu ihan lungisti niin tuntuu että tämä meidän talous huolestuttaa muita. Meidän kaveripiirissä lapset on laitettu hoitoon hyvin pian sen jälkeen kun lapset ovat täyttäneet vuoden. Koska kotihoidontuella ei voi kuulemma elää. Kaveripiiristä löytyy hyvin väljästi rahaa käyttäviä, jotka eivät voi kuvitellakkaan että elintasosta alettaisiin tinkimään. Ja tämä meidän malli jaksaa kerätä hämmästelyä. Mikä mun on jotenkin tosi vaikea ymmärtää. Me ollaan itse kaiken aikaa asennoiduttu niin että ei tämä mikään pysyvä tila ole. Tämä kestää ajan x ja sitten kun kumpikin perheen aikuinen on töissä niin tilillä on toinen tilanne. Jos nyt ei ole rahaa johonkin niin ei se sitä tarkoita että niin on aina. Kuitenkin tuntuu että ulkopuolelta tulee jatkuvasti tietynlaista painetta sille, että tämänikäisenä tulotason pitäisi olla jo tietynlainen. Että tietyistä saavutetuista eduista, jos asian nyt noin haluaa ilmaista, ei pitäisikään joutua luopumaan. Mä taas en näe että tässä varsinaisesti oltaisiin mistään luovuttu. Koska tämä elämänvaihe on tilapäinen.

Vaikka ollaan asennoiduttu kiristämään vyötä niin toki tiukka taloustilanne kiristää välillä hermoja kotona puolin ja toisin. Sekin tiedostettiin etukäteen. Koko vuoden ainoa riita on Siipan kanssa saatu aikaiseksi unohtuneesta laskusta, joka oli senverran iso että se unohdus tuli aika kalliiksi ja vaati erinäisiä kikkailuja. Normaalisti tuskin olisi siitä riidelty. Sinänsä tässä on ollut helppokin lohduttautua väliaikaisuuden tuomaan lohtuun, koska tämä tämänhetkinen elämäntilanne on taloudellisesti melko helvetin kaukana siitä "normaalista". Kun ollaan molemmat töissä. Heitto on niin iso että mua ei osittain senkään takia nyt älyttömästi haittaa. Tulee aika kun sitä rahaa on. Se riittää mulle. Nyt on näin ja en valvo öitäni murehtien raha-asioita. Toki silloin kun sattuu jotain äkillistä niin ollaan hetken aikaa sormi suussa että mitäs nyt mutta kaikesta on selviydytty. Ihminen sopeutuu jos haluaa.

Mulla on tiedossa jonkun ajan päästä illanvietto kavereiden kanssa. Koko illan agenda on vielä vähän auki mutta mulla on jo vähän etukäteen sellainen pläääh-olo. Osa kun haluaisi illanviettoa pitkällä kaavalla ja osa sitten taas vähän pienemmällä voluumilla. Isona vaikuttimena asiaan on raha, muillakin kuin mulla. Yksinkertaisesti meillä kaikilla ei ole rahaa siihen että rällätään koko ilta. Ja mulle se on ihan ok. Koska tiedän että tämä on nyt vaihe. Mä ehdin kyllä myöhemmin rillustamaan pitkän kaavan mukaan mutta tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa, se lohkaisee meidän kuukausittaisesta budjetista vähän turhan ison loven. Mulle tämä ei ole mikään ongelma. Mutta tuntuu että toisille on. En ala nyt sen ihmeempää koostetta tekemään käydyistä viestiketjuista mutta mulla on ihan luopio-olo. Tuntuu että ne keskustelut menee pitkälti niin että kun yritän sanoa että nyt ei ole ihan kaikkeen rahaa eikä siksi haluakaan niin ratkaisuksi tarjotaan sitä onko pakko olla noin pitkään hoitovapaalla, lapsi on jo iso, menkää töihin-tyyppistä. No ihan vaan nyt kuulkaa news flash; Suomessa on kallista juopotella ja ruokailla ravintoloissa, vaikka olisit lapseton ja töissä käyvä sinkku! Mun mielestä se vingahtamaton Visa ei ole synonyymi hauskalle illalle ja kivalle kokoontumiselle.

Musta on tosi kurjaa vetää mitään sen ihmeempiä linjauksia ihmistyypeistä mutta jännästi, ainakin omassa kaveripiirissä, kaikista jyrkimmät mielipiteet ja hövelein lompakko löytyy heiltä, joiden miehet tienaa hyvin ja joiden omat nettotulot eivät lähentele miehen tuloja mitenkään päin. Heillä, joilla ne tuloerot ovat todella hulppeat siellä kotiseinien sisäpuolella. Heillä, jotka aivan suoraan elävät miehen siivellä. Heillä, joilla ei ikinä olisi pelkästään omalla liksalla varaa ylläpitää sitä senhetkistä elintasoa.

En itseasiassa edes usko että kaikki on aina rahakysymys. Mä en esimerkiksi usko että me vaikkapa matkusteltaisiin järjettömästi enempää, vaikka olisikin nyt enemmän rahaa. En myöskään usko että olisin yhtään sen innokkaammin juhlimassa (ainakaan aamuun asti) koska en yksinkertaisesti varsinaisesti tällä hetkellä kaipaa sellaista. Kavereita on kiva nähdä mutta ei mulla väljempänä rahakautenakaan ollut joka kerta tarvis yhdistää kavereita ja krapulaa. Mun on myös hyvin vaikea nähdä itseäni tuhlaamassa ihan päättömästi, miettimättä yhtään mitä mikäkin maksaa ja onko sille edes tarvetta. Raha on siinä mielessä vaikea vedenjakaja kaveripiirissä, koska se edustaa niin monille niin eri asioita. Sen arvo ei ole kaikille sama.

Sinänsä ymmärrän kyllä toistenkin mielipahaa ja harmitusta. Kun ollaan parisuhteessa ja löytyy lapsia niin jo pelkkä kalentereiden synkronointi ei ole ihan niin yksinkertaista. Siihen päälle vielä sairastelut ja muut syyt jonka vuoksi peruuntumisia tulee. Mutta jotenkin musta on tosi harmillista että tämä on näin vaikeaa. Että jo ennen koko iltaa on sellainen olo että jotenkin pitäisi hävetä sitä että nyt ei ole varaa kaikkeen. Ehkä mä alan ulkoilemaan vain mun miespuolisten kavereiden kanssa. Niiden kanssa ei ole koskaan mitään ongelmaa. Vaikka niille miten harmittelisi kun olen taas ihan huonosti pitänyt yhteyttä niin ne taputtaa olalle ja kantaa lisää kaljaa nenän alle ja sanoo että ei haittaa, hyvä kun nähdään nyt!

7 kommenttia:

  1. Meillähän tää raha on ollut silleen oikea ilonaihe viimeiset 5 vuotta, eli niin kauan kun mä oon ollut perhevapailla (ollen tosin aina töissä samaan aikaan, enkä huvikseni) ja etenkin nää viimeiset kolme, kun mies on opiskellut. Oikeasti tulothan meillä on ihan OK mutta menot ihan absurdit, koska vanhat velat, ja niistä voidaan toki syyttää itseämme. Itsestäänselvää on, että ei kauheasti reissata tai käydä ulkona syömässä, toisaalta juuri väliaikaisuus ja "hyvä tarkoitus" riittävät tässä vaiheessa selitykseksi itselle.

    Ollaan huomattu tuota samaa mentaliteettia, että "ei ole rahaa jäädä kotiin", ts. ei ole rahaa pitää samaa elintasoa (2 autoa, matkat, shoppailut, sisäfileet) ja olla kotona lasten kanssa. Tää on mulle ihan okei, mutta ehkä tuntuu hieman liioitellulta hämmästellä kuinka jollain on varaa sitten toisenlaisiin ratkaisuihin...

    Olipa taas sekavaa, olisin voinut juoda teen ensin ja sitten tulla tänne häröilemään. Symppaan kuitenkin kovasti, ja jännityksellä odotan omia veropapereita. Varmaan aika samalla tavalla nollalinjalla mennään kuin aina ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käynyt nyt muutaman viikon ajan ehkä kerran viikossa töissä ja voi jösses miten paljon sekin on helpottanut meidän taloutta. Vaikka se rahamäärä, mikä noin vähistä työtunneista tulee, on oikeasti ihan todella olematon. En mä tosiaankaan oleta että kukaan muukaan meidät elättäisi, kuin me itse, mutta musta on vaan jotenkin tosi outoa välillä se, miten outona tätä meidän tapaa pidetään. Ja musta meillä on vielä verrattain hyvin asiat koska pystyttiin kuitenkin esimerkiksi muuttamaan isompaan asuntoon, jääkaapissa on aina ruokaa, se on itseasiassa about aina ihan täynnä ruokaa ja meillä kaikilla on vaatteita ja tavaraa vaikka muille jakaa. Mun mielestä meidän perusasiat ei todellakaan ole yhtään retuperällä tai huonolla tolalla, päinvastoin. Mä en osaa pitää minään hyvinvoinnin mittarina jotain ulkonakäymistä ja viihdykkeisiin tuhlaamista. Ja kun tosiaan tämä on väliaikaista.

      Mun mielestä on ihan ok jos joku kokee että ei voi luopua kakkosautosta tai talven Thaimaan matkoista tai tuoreesta tonnikalasta, kunhan sen myöntää ääneen. Musta on ihan shaibaa viljellä jotain "ei ole varaa" kun ihan oikeasti olisi. Ei se ole sama asia. Mun mielestä keskustelu on ihan eri jos sanotaan suoraan että "en halua tinkiä elintasostani".

      Mä vähän laskinkin sen varaan että sä jos kuka ymmärrät :)

      Poista
  2. Jännä miten ihminen pärjää todella paljon vähemmällä silloin kun on rahaa vähemmän, esim.hoitovapaat ym. Sitten kun sitä on enemmän ja elää löysemmin, ei aina edes tiedä minne se rahaa menee.

    Ihanaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa tuossa tänään ihan otin asiakseni ja mietiskelin tätä meidän tämänhetkistä rahankäyttöä ja keksin vieläkin kohteita joissa saataisiin säästettyä. Jos ihan hätä tulisi. En mä tarkoita että vyö pitää vetää ihan äärikireälle ja siltikin vaan sitkuttaa hoitovapaalla mutta kyllä mua ainakin vähän ehkä helpotti todeta että vieläkin pystyttäisiin tekemään säästöliikkeitä. Koska vaanhan voi sattua jotain äkillistä ja arvaamatonta, silloinkin kun on töissä ja sitten menee kaikki palikat uusiksi.

      Hyvää pääsiäistä sinnekin <3

      Poista
  3. Kiitos näistä ajatuksista. Mieli tekisi, mutta en viitsi avata omaa tilannetta, lainoja tai miki-säästöjä. Tai jauhelihojen hinnan vertailua lihatiskillä. Ja mähän palasin töihin! Yllättäen kuitenkin tuntui hyvältä varata matka koko perheelle, ja sitten taas kitkutellaan. On vaikea valita mistä tinkii :D oma veropäätös ei ole vielä tullut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ja anna tulla vaan kaikki ;) Mun mielestä lapsiperheiden taloustilanteesta pitää puhua. Rahankäyttö ei saisi olla aihe mitä joutuu häpeämään tai joka tuntuu hävettävältä. Mä olen aiemminkin muistaakseni kirjoittanut siitä miten hämmästelen sitä, että lapsiperheillä pitäisi olla jotenkin sikana millä mällätä. Koska mä en ajattele jotenkin yhtään niin. Nyt on pää senverran alkavan flunssan kourissa että ei ihan pysty avaamaan mutta jotenkin mä koen että ei ne rahankäytön kohteet tästä maailmasta mihinkään katoa tai lopu, vaikka mä nyt tässä jonkun vuoden nuukailisinkin.

      Valintojahan tämä arki on täynnä. Yhtälailla mekin vertaillaan niitä lihojen hintoja ja hamstrataan punalaputettuja ja sitten tilataan sadalla eurolla jotain superfoodeja. Mun mielestä se ei välttämättä ole vaikeaa valita mistä tinkii mutta joskus on vaikeaa priorisoida.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?