torstai 19. maaliskuuta 2015

Ratkaisukeskeinen valittaminen ja sen suhde liikuntaan

Mä pidän aina itselläni oikeuden valittaa. Oli kyseessä mikä tahansa. Valittaa saa ja pitää! Mutta jotenkin näin vanhemmiten se pelkkä nillitys ei oikein enää riitä tuomaan riittävää helpotusta, oli kyseessä nyt mikä tahansa harmittava asianlaita. Tässä vuosi vuodelta olenkin alkanut myös tekemään niille asioille jotakin, sen pelkän valittamisen sijaan. Jos joku asia ärsyttää niin yritän löytää jonkun ratkaisun helpottamaan enkä vain valita.

Kun viime kuussa harmittelin paikoin kadoksissa olevaa liikkaintoa sekä sitä, että urkka ei todellakaan ole aina kivaa, olin jo ennen sitä postausta alkanut haalimaan juttuja ja apukeinoja sille liikka-ankeudelle. Joskushan se pelkkä valittaminenkin auttaa mutta harvemmin se koko ongelmaa poistaa. Tässä päiväkahvin ja juustokakun pupeltamisen ohessa ajattelinkin koota tänne yhteen seikat, joista mä olen saanut apua.

Meen tänään, en mee huomenna
Ihan ensialkuun laitoin googlen laulamaan. Enhän mä nyt voi olla ainoa joka kokee joskus liikkumisen pakkopullana ja tuntee ärsytystä sitä ainaista liikunnan glorifiointia kohtaan. Enkä ollutkaan! Bongasin eräästä blogista vinkin, joka mulla toimi kaikista parhaiten avaamaan näitä liikkalukkoja. Nimittäin yleensähän sitä ajattelee että no en mä tänään jaksa mennä, mä meen sitten huomenna. Ja sitten siinä käy niin että jää menemättä huomennakin. Mutta homma toimiikin kun käännät fraasin ihan nurinpäin ja ajattelet että mä menen tänään mutta huomenna sitten en varmasti mene. Siinä tulee psyykattua itseänsä siihen että kun mä nyt tänään menen ja teen niin huomenna mun ei tarvitse. Sitten voin röllötellä ja nukkua ja lukea ja mitä nyt huvittaa. Ja kun huomenna on uusi päivä niin se voikin olla että ei olekkaan tarvetta jäädä sohvalle vaan huvittaakin liikkua. Jos nyt on sentyyppinen kuin minä, että siitä jatkuvasta makoilusta tahtoo tulla selkäkivun lisäksi myös huono omatunto, niin tuo mantra jeesaa aivan armottomasti. Koska silloin tulee kyllä mentyä mutta myös hankittua se lupa sille lötköilylle. Saan mennä ja saan jättää urkan väliin. Toimii!!!

Kunnon kamppeet
Mä olen aina ollut sitä mieltä että liikkuminen ja motivaatio ei ole kamoista kiinni. Että jos sulla vain on se halu liikkua niin se on aivan sama mitä sulla on päällä. Olen osittain edelleenkin samaa mieltä mutta nyt kun sitä ei ole enää parikymppinen ja jaksaminen ei ole enää ihan samalla tavalla itsestäänselvyys kuin joskus aiemmin, niin on ollut pakko myöntää että kyllä sitä vaan välineillä on väliä. Mä olen aina panostanut esimerkiksi juoksu- ja sisäliikuntakenkiin mutta en ole niin välittänyt että mitä vaatetta on urheillessa. Urheiluliivit toki on ollut myös yksi investointikohde aina mutta noin muuten vaatteilla ei ole ollut väliä. Ostin viimein myös kunnon juoksuvaatteet ja pakko myöntää että paremmin kulkee kun on juoksuun suunnitellut vaatteet jotka hengittää mutta kuitenkin lämmittää. Samaten jooga on ollut paljon helpompaa ja kivempaa, kun on oikeat kamppeet päällä eikä esimerkiksi palella. Vanhemmiten sitä hakee liikunnasta enempi ja enempi sitä hyvää oloa ja kivuutta ja siitä liikkumisesta voi tehdä miellyttävämpää loppupeleissä aika pienillä jutuilla. Ja yksi juttu on ihan selvästi liikuntavaatteet.

Ole realistinen
Mulla on se paha tapa että haalin sinne liikkakalenteriin vähän kaikkea. Tahtoo välipäivät unohtua ja lajeja olla niin paljon että ei perässä pysy. Saatan kyllä jaksaa tuota tahtia monta viikkoa mutta jossain vaiheessa tulee sitten se väsy ja sitten tuleekin helposti monen kuukauden tauko kaikkeen liikkumiseen. Mä olenkin jättänyt nyt kokonaan liikuntakertojen laskemisen väliin (ennen pyrin liikkumaan 3-4 kertaa viikossa) ja pyrkinyt siihen että tulisi liikuttua viikoittain. Sama miten monta kertaa ja sama millä tavalla mutta kunhan liikunta olisi viikottaista. Lisäksi yritän pitää senkin nyt tosi isona ajatuksena mielessä että nyt kun en ole töissä niin tottakai tulee todennäköisesti liikuttua enemmän. Sitten aikanaan kun palaan töihin niin on ihan turha peilata sitä liikkumista tähän aikaan kun olen kotona.

Älä mene
Hyvänä motivaattorina mulla on toiminut myös se että jätän menemättä. Että liikkuminen on hyvä elämäntapa mutta se ei ole pakollinen samalla tavalla kuin vaikka syöminen ja nukkuminen. Ei ole pakko liikkua jos tuntuu siltä että nyt ei. Joskus on ihan paikallaan jäädä sittenkin himaan ja se on ihan ok.

Säännöllisyys
Mä olen aina kuvitellut olevani ihminen joka ei tarvitse säännöllisyyden mukana tuomia rutiineja. No lieneekö ikä taas tehnyt tepposet vai mitä hittoa mutta tätä nykyä tulee liikuttua kaikista varmimmin kun se on säännöllistä. En tarkoita että kalenteri pitää ohjelmoida hikoilun ympärille mutta siis jotain suuntaa antavaa. Mulla ei enää toimi se sellainen ex tempore-henkinen NYT mä lähden lenkille, kuten joskus ennen. Tällä hetkellä mun säännöllisenä liikuntana toimii se, että keskiviikkona Kaksikon ollessa treeneissä, myös mä liikun. Ja torstaisin olen käynyt Hotjoogassa. Kun tiedän edes noi pari kertaa jo päiväkausia etukäteen niin pystyn motivoimaan itseäni menemään vaikka kuinka pitkään. Ja on tullut mentyä vaikka pohjalla olisi ollut miten rikkonaisia öitä tai joku muu paska tuulettimessa-hetki. Siihen päälle sitten myös vielä niitä ex tempore-kertojakin. Tai sitten ei.

Riko kaava
Vaikka säännöllisyys on ollut mulle nyt tärkeää, niin motivoivaa on ollut myös muutella sitä säännöllisyyttä. Että siitä ei ole tullut sellaista ehdotonta säännöllisyyttä. Jätin nyt mun ryhmäliikuntakortin kokonaan uusimatta ja ajattelin että se saa kerätä pölyä muutaman viikon. Sillä aikaa panostan juoksemiseen, uintiin ja kotona joogailuun. Motivaatio ei ollut hukassa ryhmäliikunnan suhteenkaan, päinvastoin! Mä koen jopa tietyllä tapaa tarvitsevani sitä ryhmäkuria ja esimerkin voimaa. Mutta ajattelen silti että eikai sitä ryhmäliikuntaakaan tarvitse päästää sellaiseksi pakkopullan makuiseksi ennenkuin sen kaavan rikkoo. Kun tässä vähän aikaa ikävöin hulluna kahvakuulaa ja bodycombatia ja muita hömpötyksiä niin luulen että tauon jälkeen käyn tunneilla taas riemusta kiljuen. Kun se kortti sitten on taas voimassa niin on todennäköisesti kovempi innostunut paine käydä koska se ei ole kokoajan automaationa ja itsestäänselvänä voimassa.

Unohda tavoitteet
Motivoivaa on liikkua vain liikkumisen vuoksi. Ei sentakia että juoksisin pidemmälle ja kovemmin tai nostaisin enemmän rautaa. Toki se voiman ja kestävyydenkin kehittyminen motivoi mutta kaiken pohjana mulla täytyy olla se että liikutaan koska liikututtaa. Ei siksi että on pakko kehittyä johonkin suuntaan. Ei ole pakko. Kaikki mittarit ja muut voi unohtaa jos siltä tuntuu.

Älä lue, älä katso
Ihan tasaisesti niin lehdissä, telkkarissa kuin muuallakin mediassa pyörii milloin mitäkin vinkkejä ulkonäköön liittyen. Milloin ne koskee liikuntaa ja milloin ravintoa ja milloin mitenkin. No ihan nyt sitten tietoiskuna itselleni; niitä ei ole mikään pakko katsoa tai lukea!! Jos ärsyttää niin eiköhän tuota löydy muutakin puuhaa kuin nostaa verenpainetta asioilla, josta ottaa kierroksia. Olen jo niin iso tyttö että voin olla katsomatta ja lukematta. Niin iso en vielä ole että osaisin olla ärsyyntymättä.

Saa vapaasti ottaa käyttöön.

2 kommenttia:

  1. Hyvät on vinkit ja monta kohtaa olen itsellenikin hyväksi todennut! Etenkin tuo säännöllisyys on tärkeä kunnon ylläpitämisen kannalta. Se, että pari liikuntakertaa viikossa saa ohjelmoitua automaatioksi, auttaa myös siinä, että on helpompi spontaanisti repäistä jotain liikunnallista. Yhdistettynä juuri tuohon asenteeseen, ettei liikunta kuitenkaan koskaan olisi pakkopullaa, vaan perustuu vapaaehtoisuuteen: ei aina tarvitse huvittaa.

    Oon niin samoilla linjoilla näistä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos en ihan vaan lämpimikseni näitä horissut :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?