torstai 30. huhtikuuta 2015

Haista vappu!

Mähän olen vähän tällainen vapun vihaaja. Siksi ei tehnyt tiukkaakaan suostua menemään töihin, kun pomo kyseli huomiselle paikkaamaan sairastunutta. Ja myös siksi käytän tämän postauksen kirjoitustilan kaikesta turhasta ja ilmanaikaisesta kiukutteluun. Tai no hei otetaan senverran takaisin että vappu on syömisjuhlana kiva. Munkit on parasta! Mutta muuten, en ole oppinut ymmärtämään.

Jos aiempina vuosina on lapset väsyneet koulunkäyntiin kevättä kohden niin tällä kertaa väsy iski ekana muhun. En jaksaisi jotenkin enää yhtään matriarkkailla täällä että nukkumaanmenoista pidetään kiinni tai huhuilla palauttamattomien tet-raporttien perään tai muistuttaa kokeisiin lukemisesta. Loma tulejo! Tai hoitaisivat sitten saatana edes itse koulunsa.

Muutenkin odotan jotenkin tosi paljon kesäloman tuomaa vapautta. Toki tiedän että pääni tulee räjähtämään varmaan jo ensimmäisen viikon aikana atomeiksi koska Kaksikko kinaa keskenään aivan tasan joka mahdollisesta ja mahdottomasta asiasta. Mutta saadaan päiviin ja rytmeihin vapautta ihan toisella tapaa kun lukujärjestykset ei sanele arkea.

En jaksa yhtään sitä että asioista täytyy jauhaa tuhatmiljoonaa kertaa. Mä olen nukkumaanmenon suhteen aika natsi ja en edes muista miten monesti Ekan kanssa on keskusteltu siitä että nukkumaanmenon jälkeen ei kännykkää enää lärätä. Että on ehkä ihan ok hetken aikaa tehdä vielä jotain kun on toivoteltu hyvät yöt mutta että tunnin saatika kahden päästä ei ole enää suotavaa löytää tyyppiä luuri kädessä. Piti sitten ottaa koko puhelin pojalta iltaisin pois että se nukkuisi riittävästi. Eikö jumalauta voi oikeasti mikään mennä perille pelkällä keskustelulla??!

Jos kaksi vuotta sitten ahdistuin Ekan alakoulun päättymistä niin tällä kertaa ei ahdista yhtään, vaikka Tokalla on nyt sama homma edessä. Nyt en vaan malta odottaa. Tulisi loma ja vapaus, kesä ja kärpäset. En malta yhtään odottaa sitä että myös Tokalla on jaksopohjainen lukkari ja sitä myötä toivonmukaan myös myöhäisiä kouluaamuja, jotka mahdollistaa sen että voidaan arki-iltaisinkin tehdä jotain vähän myöhempään. Eikä tarvitse aina yrittää tunkea kaikkeen viikonloppuun. Ekan myöhäisiä aamuja ollaan hyödynnetty tämä kevät käymällä esimerkiksi leffassa arkisin, josta on kotiuduttu takaisin vasta puoliltaöin. Kun herätyskello soi seuraavana aamuna vasta kymmeneltä niin ehtii nukkumaan riittävästi. Paitsi minä mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.

Ostin kissuille tuollaisen kissapuskan nakerreltavaksi...
Vaikka Tokan päättyvä alakoulu ei ahdista niin Ekan opo kyllä pitää siitä huolen että ei pääse vanhempi riittävästi laakereilleen lepäämään. Mitä lähemmäs koulujen loppu tulee, sen enempi kiihtyy wilmapommittelun määrä jatko-opintojen suhteen. Äääääääää, hei tyyppi on vasta kasilla. En kestä että tässä pitää nyt jotain peruskoulun jälkeisiä alkaa jo miettimään. Justiinsa kun ripariahdistus alkoi helpottamaan ja aloin oikeasti innostumaan niistäkin bibiksistä niin ei kun uutta rytmihäiriötä kehiin. Miten tässä nyt voi vielä tietää mitä sitä haluaisi isona? Kysyn ihan samaa kysymystä itseltänikin päivittäin. Tätä menoa istutaan varmaan Ekan kanssa vielä joku päivä samoissa pääsykokeissa.
Konfirmaation suhteen sensijaan en melkeinpä malta odottaa the päivää. Vaikkakin ei päästä juuri mistään yksimielisyyteen juhlakalun kanssa. Oli pakko jo huudella ihmisille juhlapäivän ajankohtaa eri viestimien kautta koska ei todellakaan saada kutsuja viikkokausia etukäteen postiin koska joku meistä inkutti vastaan ihan kaikkien ideoiden kohdalla. Ihan joka kerta se ei ollut Eka.

..Niiden mielestä Kolmosen vappuhuiska on paremman makuinen. Lapset traumatisoitiin tänäkin vuonna. Eivät saaneet vappupalloja.

Mä olen jotenkin aina ajatellut että haluan tukea lastani enkä jyrää hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään. Joo kyllä kuulkaa oli hirvittävän kaunis ajatus. Siihen asti kunnes lapsi tuli murrosikään. Kun todellisuus on sitä että saat kaikkeen vastaukseksi EI, ennenkuin ehdit edes lauseen loppuun niin kyllä vaan joutuu joskus valitettavan useinkin jyräämään auktoriteetillä. Kun ei oikein riitä että vanhempi keskustelee jos se teini ei keskustele saatika vastaanota. Ja kun tyypit ei todellakaan mieti näitä asioitaan kovin kauaskantoisasti tai järkevästi. Kun homma on yhtä teineilyä aamusta iltaan niin pakko on päättää toisen puolesta. Jutuista jotka mielellään oikeasti antaisi toisen päättää ihan itse jos se ei päättäisi niin päin persettä. Helpommalla pääsisi itse kun vaan antaisi toisen kaasuttaa perse edellä puuhun. Vaan kun täytyy vanhempana vähän hillitä. Ja kukahan ne asiat sitten kuitenkin joutuu loppupeleissä korjaamaan jos ei vanhempi? Nykyään mä ajattelenkin että kyllä joutuu joskus jyräämään. Se on suorastaan välillä jopa ihan suotavaa.

Pikkasen kovasti olen myös kyllästynyt jatkuvaan käsi ojossa olemiseen. Nämä on täällä ihan koko ajan kerjäämässä rahaa siihen ja tähän ja tuohon. Toki nyt mun hoitovapaalla ollessa raha on tiukemmalla mutta noin muutenkin on jotenkin tosi vaikea ymmärtää sitä että miksi pitäisi olla koko ajan saamassa jotakin. Näiltä ei oikeasti puutu yhtään mitään ja silti pitäisi koko ajan saada ja saada ja saada. Joku todellisuusherätys voisi olla paikallaan ihan jokaiselle teinille. Vaan kun se mieli pyörii vaan sen oman navan ympärillä aamusta iltaan ja se kuuluu hommaan niin kyllä kuulkaa kiristää vanne pään ympärillä aika perkeleesti.

Vapun kuviot siis meni hieman uusiksi. Lähes jokavuotiseen tapaan meille tulee vappupäivänä kaveriperheitä mutta sovittiin treffit niin myöhäiseen että ehdin tehdä työpäivän alle. Mutta voi jumalauta näitä etukäteisiä... Tuossa siivotessa ja jynssätessä keittiön pöydästä irti jotain mehukeiton jämiä ja kuivunutta juustoa (!!?) tuli mietittyä että miksimiksimiksi me vongutaan aina kaikki tänne meille? Joo meillä on eniten tilaa mutta mitä sitten?! En saatana siivoa!

Mua on pari viimeistä päivää järkyttäneet Seinäjoen tapahtumat ihan huolella. Nepalin maanjäristys toki kosketti myös isosti mutta Seinäjoki ajoi jonkun käsityskyvyn yli. Kun kyseessä on Ekan ikäiset nuoret. En vaan voi ymmärtää. Pakkohan näistä on puhua tuon omankin nuorison kanssa ja voin kuulkaa kertoa että jotkut seksivalistukset oli ihan pala kakkua näihin verrattuna. Vanhana pervona koen hyvinkin helpoksi vastailun seksuaalisuuteen liittyviin juttuihin mutta mitenkä yrität selittää auki sitä, miksi lapsi tappaa lapsen?

Onneksi on edes torstai! Hauskaa vappua torstaita!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Zéro bébé

Taas yhdet kuukautiset takana. Ei vauvaa tässäkään kuussa.

Mua kuulkaa vähän hämmentää. Kun mulle on niin älyttömän tärkeää nämä elämän muutkin jutut kuin vain vanhemmuus, niin miksi ihmeessä mä hinkuan sitä vanhemmuutta kuitenkin niin kovasti? Mikä on tämä halu neljännestä lapsesta? Musta tuntuu hyvältä kun on elämässä muutakin kuin perhe ja lapset. Kun ne muksut kuitenkin kasvaa koko ajan, aika tyhjän päälle sitä jäisi itse jos ei muuta olisi. Miksei sitä osaa kohdistaa sitä fokusta nyt sitten enempi niihin muihin juttuihin?

Ympärillä tulee jatkuvasti vauvauutisia. Uusia raskauksia ja synnytyksiä. Joista olen vilpittömän iloinen ja joista herää ihan aina olo että ihanaa! Samalla kuitenkin yritän sanoittaa omia tunteitani. En löydä niille nimiä. En koe olevani kateellinen mutta en tiedä tälle muita sanoja kuin kateus. Mä en ajattele niin että ai nyt sekin ja sekin on raskaana. Vaan ajattelen että miksi mä en tule raskaaksi. Ajattelen omaa kohtuani, omaa syliäni. Olo ja ajatukset on samat huolimatta kuka raskautuu tai ei raskaudu. Mä en ajattele tätä toisten onnistumisten tai kokemuksien kautta. Mutta koen itse epäonnistuvani. Kuukautiset tuntuu aina sekä pettymykseltä että helpotukselta.

Mä en edes tiennyt olevani kateellinen. Mutta kai mä sitten olen. Mun mielestä tämä ei ole kateutta mutta miksi sille ei ole mitään muuta nimeä? En koe että tämä olo (kateus?) varsinaisesti kalvaisi mua tai söisi sisältä päin. Se vain on. Ei helppo tunne mutta ei vaikeakaan. Se ei helpotu tai pahene siitä mitä ympärillä tapahtuu.

Jos tämä onkin kateutta niin onko se välttämättä vain huono juttu? Ja onko se automaattisesti vain negatiivinen tunne? Ja jos on niin onko negatiiviset tunteet aina huono asia? Voisiko tämä olo auttaa mua käsittelemään tätä hommaa, kääntyy se nyt mihin suuntaan sitten vaan. Osaisinko mä pikkuhiljaa alkaa arvostaa tätä kokonaisuutta tällaisena. Näkemään meidän perheen jo kokonaisena. 

Kateus kantaa itsessään kamalan negatiivista leimaa. Mutta onko se aina vain negatiivinen tunne? Ja onko negatiiviset tunteet aina automaattisesti huono asia? Ja minkä niille tunteille voi? Onko se aina väärin jos on kateellinen jostakin? Voisiko se kuitenkin tunteena ja ajatuksina kasvattaa.

Näiden kuukausien aikana mä olen miettinyt paljon sitäkin että mitä jos tämä oma lisääntyminen olisi alunperinkin tapahtunut vähän toista reittiä. Että ei koskaan olisi potenut minkäänlaista vauvakuumetta vaan lapset olisi joko vahingon tai järkipäätöksen tulos. Miten sitä suhtautuisi elämän jatkumiseen? Minkälaisia ajatuksia raskaus ja raskaanaolevat herättäisi? Olisiko sitä kateellinen muiden raskauksista vai vaatiiko se kateus aina sen jostain solutasolta tulevan vauvakuumeen? Luovuttaminen varmaan ainakin olisi helpompaa ilman että tunteet on sekoittamassa päätä.

Vappuna suuntaan kaverin luo viininmaistajaisiin ja rykäisen kevyen kuoharipöhnän. Koska voin. Lohduttaudun että voin urkata mitä vaan, en joudu luopumaan mistään just nyt. Lisäksi mahdun kivoihin vaatteisiin, tissejä ei koske, saa syödä mitä vaan. Pinnallista mutta aivan sama.

Että tämä tiedoksi sinullekin, joka hakeuduit blogiin hakusanoilla "kukkavarvas raskaana". Nolla vauvaa - Zéro bébé

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Maha kurnii kaukoitään

Tämä koko kevään syyssää alkaa pikkuhiljaa risomaan. Ulkovaatteet osuu vain rosvosektorille. Aina on päällä liikaa tai liian vähän. Vaikka miten tiirailisi ikkunasta ulos tai lämpömittaria niin ei voi varmaksi tietää millaista ulkona on. En muista koska olisi ollut sellainen keli pihalla että en olisi palellut. Senverran hurjastelin tuossa alkuviikosta että olin puoli päivää ilman villasukkia. Ja se riitti, en riisu niitä ennen kesäkuuta!

Koska on vielä niin kylmä, musta on ihana lämmitellä ruoalla. Jatkuva totittelu ei taida olla kansanterveydellisesti kovin kestävä ratkaisu vaikka silläkin keinolla kyllä lämmittelisi mutta ruoka, se kelpaa. Salaattihimo on alkanut vaivata melkolailla lumien kadottua mutta edelleen lämmin ja ennenkaikkea lämmittävä ruoka on se päivittäinen juttu. Keitot ja muut.

Pariin otteeseen olenkin huokaillut että meillä on syöty pitkin kevättä thairuokaa. Joka toimii ympäri vuoden mun mielestä tosi hyvin koska kylmänä vuodenaikana voi lämpöä säädellä mausteilla ja taas kuumina vuodenaikoina saa kaiken tarvitsemansa tuoreena. Thaisalaatit on parasta mitä tiedän tällä hetkellä ja kohta niihin saa haettua kaiken tuoreen tarvittavan torilta.

Vaikka thaihommia rakastankin, on mullakin vielä paljon opittavaa kaukoidän Henri Aléneiltä. Pikkuhiljaa olen uskaltautunut kokeilemaan ja sotkemaan itsekin, nykyään ehkä thaimaut on meillä sellaisena fuusiotwistinä. Mutta vielä alkuvuodesta olin aika sormi suussa sen suhteen että mistä aloittaisin kun päätin että haluttaisi opetella myös thaikeittiön salat. Googlasin ja tutkin ja sain jonkunlaisen listan aikaiseksi, mitä pitäisi ostaa. Ensimmäiset kokeilut nappasin matkaan ihan tavallisella kauppareissulla mutta jokasuunnalta hypetettiin sitä tahtia Hämeentien etnisiä kauppoja, että eräänä perjantai-iltana nappasin listan raakileeni mukaan ja suuntasin ostoksille.

Paljon juttuja on avautunut ihan tekemällä. Että mitä oikeasti tarvitsee ja mitä ei. Mitä voi korvata niin että ei tarvitse ostaa ihan kaikkea kaappeihin pyörimään. Meinasinkin nyt koota sellaisen pienen tutoriaalin aineksista, joita mun mielestä etnisistä kaupoista kannattaa ostaa jotta pääsee alkuun. Aika monia saa kyllä ihan perusmarketeistakin mutta laadussa on aikamoisia eroja.. Eli mitä sieltä sitten kannattaa tuoda?

Tofu
Mä en enää suostu ostamaan tofujani mistään muualta kuin etnisistä kaupoista. Tämä on ehkä sellainen ainoa minkä suhteen olen tosi ehdoton. Laadussa on ihan hilitön ero. Olen tässä kevään mittaan testaillut eri valmistajien tofuja aika liudan ja toistaiseksi parhaimmat on löytyneet sieltä etnisten kauppojen hyllyiltä. Merkillä ei ole ollut väliä, eikä sillä onko kyseessä ollut pehmeä vai kova tofu. Sekä plussana että miinuksena on isot pakettikoot. Yhdestä paketillisestä meidän perhe tekee kaksi ruokaa, pienempi perhe kolme. Mä ostan yleensä käydessäni sen pari pakettia. Tofu on hyvää mutta ei sitä joka päivä syö.

Öljyt
Meille on pikkuhiljaa kertynyt jos minkälaista öljyä mutta jos nyt kaukoidän makuja havittelee niin musta tosi pitkälle pääsee maapähkinäöljyllä ja seesamöljyllä. Ensimmäisellä voi paistaa mitä vaan ja toista voi paistamisen lisäksi käyttää esimerkiksi osana salaatinkastikkeita tai tujauttaa vähän nuudelien sekaan makua antamaan.
Mä en jotenkin ole koskaan huomannut tai ajatellut miten älyttömän iso makuero sillä on, millaisessa öljyssä raaka-aineita paistaa. Näiden pähkinäisten versioiden kautta sen eron on huomannut. Ja noilla kahdella pääsee mun mielestä aika pitkälle ja jommalla kummalla voi aina korvata ohjeessa olevan öljyn.

Kookosmaito ja -kerma
Molempia kannattaa haalia kerralla useampi tölkillinen koska saat hyvää halvalla. Eritoten kookoskermaa tykkään kantaa etnisistä kaupoista kotiin koska sieltä sitä saa 400ml:n tölkeissä. Kookosmaito sopii enempi keittoihin mutta jos meinaat tehdä thaityyppisiä kastikkeita niin silloin kannattaa käyttää kookoskermaa. Ja silloin tarvitset tuon 400ml:ä.

Maustekastikkeet ja -tahnat
Ihan perus Hoisin- Satay- tai Teriyakikastikkeita en lähtisi kantamaan kotiin mistään kaupasta. Nuo on ihan älyttömän helppo tehdä itse ja silloin voi korostaa sieltä maullisesti niitä komponentteja, joista itse tykkää. Mutta muuten soossihyllyt on ehdottomasti ihan parasta antia etnisissä kaupoissa.
Tahnoja en ole jaksanut alkaa itse sekoittelemaan, vaikka joskus huvittaisi kyllä kokeilla. Toistaiseksi olen kantanut ne kaupasta. Etnisissä kaupoissa nämäkin on osa aika isoissa pakkauksissa. Mä tuon tullessani yleensä massaman-currytahnaa ja ainakin punaista ja vihreää currytahnaa.
Kala- ja/tai osterikastiketta tuon myös. Sekä riisiviinietikkaa. Ja Sambal Oelekia ja Tamarinditahnaa. Ja wasabia. Joka muuten on aika hauska makuefekti kasviskeitoissa.

Nuudelit
Tavallisesta ruokakaupasta saa nykyään aika hyvällä tarjonnalla nuudeleita. Etnisistä kaupoista kannattaakin hakea sitten vähän niitä erikoisempia. Kokeile joskus vaikkapa japanilaisia Soba-nuudeleita. Ne tehdään tattarijauhoista ja ovat hieman pähkinäisen makuisia. Hyviä esimerkiksi keitossa. Mä tuon tullessani myös omia suosikkejani Udon-nuudeleita käydessäni Hämeentiellä. Nuudelienkin kohdalla voi pistää mielikuvitusta laukkaamaan ja käyttää niitä juurikin vaikkapa osana keittoa tai salaatteja.

Soijakastikkeet
Pitkälle selviää mun mielestä tummalla ja vaalealla soijakastikkeella. Etnisistä kaupoista löytyy jos jonkinlaista soijakastiketta ja niissäkin on kyllä eroja. Mulla ei ole niin älyttömästi vielä kokemuspohjaa että osaisin täysin ehdottomasti suositella mitään mutta ehkä kannattaa vähän etukäteen miettiä että millaista se soijakastikkeen käyttö omassa keittiössä on. Esimerkiksi japanilaiset soijakastikkeet on useammin miedompia ja siksi monikäyttöisempiä kuin kiinalaiset. Meiltä löytyy saman valmistajan vaalea että tumma soijakastike ja niissä on tosi iso ero. Tumma on todella voimakas ja todella tuhti. Hyvin suolainen. Ja sitä käytetään aika varovasti koska se on niin voimakas että pilaa ruoan maun jos sitä on vähänkin liikaa.

Chilikastikeet ja chilit
Mä en ihan hirveästi välitä kovin tulisesta ruoasta mutta esimerkiksi tofu on musta sellainen joka kaipaa pientä potkua kaverikseen. Meiltä löytyykin paria eri chilikastiketta, vähän tujakampaa ja sitten vähän miedompaa. Kokataan yleensä ruoka aika miedoksi koska Kolmas ei tykkää jos potkua on liikaa. Siippa ja Toka taas yleensä sörssäävät omaan annokseensa tulisuutta vielä lisää.
Tuoreita chilejä tykkään myös tuoda Hämeentieltä. Toistaiseksi tavallisesta ruokakaupasta tuodut chilit on olleet mun mielestä joko liian mietoja tai liian tulisia.

Mausteet
Ihan joka kerta en välttämättä tuo mausteita mutta silloin tällöin nappaan matkaani tuoretta korianteria, thaibasilikaa sekä pakkasesta kaffirlimen lehtiä, jos niitä siellä on. Tavallisissa ruokakaupoissa myydään kuivattuja kaffirlimen lehtiä ja sekin on ihan hyvää mutta ei läheskään sama kuin tuore.
Osassa etnisistä kaupoista myydään paljon muidenkin maiden makuja, kuin vain kaukoidän ja mä esimerkiksi olen haalinut leivinjauhetta Hämeentien hyllyiltä meille kotiin. Syystä että tavallisessa ruokakaupassa ei löydy kovin isoina täyttöpakkauksina leivinjauhetta. Pitäisi aina ostaa purkillinen ja meillä ei ole tarvetta kun on sellainen kestopurkki käytössä.
Kardemummaa tykkään myös tuoda Hämeentieltä koska meillä menee sitä paljon ja tavallisessa ruokakaupassa sitä myydään niin pieninä erinä.

Sitten pieni väliaikakevennys ennenkuin jatketaan.

Vaikka en harrastakkaan mitään Päivän asu-kuvia niin tämän verran on pakko vilauttaa tämän päivän kokonaisuudesta. Yksi mun lempparipaidoista. Don't hassel with the Hoff!!

Kissa- ja taaperoansa toimii!

Mulla ei toki ole kokemusta kuin vain muutamasta Helsingin etnisestä kaupasta. Mutta uskoisin että tämä pätee minkä tahansa etnisen kaupan suhteen; älä suuntaa ostoksille kiireellä. Aika monesti et välttämättä löydä tuoteselosteita tai hyllyinfoja suomeksi. On kuitenkin hyvä vähän tavata sieltä putelin kyljestä että mitä olet ostamassa. Ja aina kannattaa myös kysyä jos epäilyttää. Mä en ole toistaiseksi tehnyt virhehankintoja ominkaan päin napatuista mutta en ole vielä kertaakaan selvinnyt noista kaupoista ulos alle tunnissa. Siellä hurahtaa aika todella nopeasti koska valikoimaa on niin älyttömästi. Lisäksi vinkkaisin että tee aina ennen menoa vähän jotain listaa mitä olet hankkimassa. Siellä nimittäin äkkiä sokaistuu ja menee sormi suuhun ja joko ostaa kaiken tai sitten ei mitään, jos ei ole mitään hahmotelmaa siitä mitä olisit hakemassa. Ja jos on epävarma olo niin kannattaa ehkä myös ehdasti googlata reseptejä tai hakea vaikka kirjastosta joku thaikeittokirja lainaan. Vaikka mäkin fuusioin paljon makuja niin ihan kaikkea ei kannata lähteä sotkemaan keskenään.

Muista myös tsekata kylmä- ja pakastehyllyt! Jo melkeinpä niiden takia kannattaa suunnata etnisiin kauppoihin. Vaikka et sieltä ostaisi mitään niin tsekkaa, ovat nimittäin näkemisen arvoisia. Rohkea toki nappaa mukaansakin kokattavaksi vaikkapa kanan sydämiä tai kokonaisen ankan mutta mä olen toistaiseksi pitäytynyt vain katkaravuissa ja kalassa. Nuorisohan on tuolta hingunnut vaikka ja mitä ja muutenkin ovat olleet tosi ihailtavan avarakatseisia näiden mun kokeilujen suhteen. Mä taidan olla meillä se nirsoin...

Tuorehyllyjä olen kanssa katsellut mutta vielä toistaiseksi on jääneet keittobanaanit ja muut ostamatta. Paljon mielenkiintoista sieltäkin kyllä löytyy. Viimeiksi siellä käydessäni pyörittelin kädessä jotain ehkä kenties mahdollisesti juuresta ja tuli mieleen miten omana kouluaikana joku bataatti oli vielä hyvin eksoottinen. Sitä ei löytynyt mistään eikä sitä jotenkin osannut edes ajatella niin että tulisi syötyä. Ja nykyään sitä saa ihan mistä tahansa ruokakaupasta. Ehkä jonain päivänä kaukoidänkin tuotteet on meillä ihan arkipäiväisiä juttuja. Sitä odotellessa...

Jonkunverran etnisistä kaupoista löytää myös keittiötarvikkeita. Sieltä niitä ei toki ole mikään pakko hankkia. Mutta ihan ehdottomasti olen sitä mieltä että kannattaa panostaa hyvään wokkipannuun. Ehkä joku kasarin tapainenkin menettelee mutta noin kokonaisuutena kaukoidän kokkailuihin ei tarvitse mitään kovin ihmeitä keittiötarvikkeita hankkia jotta pääsee alkuun. Ja jos johonkin haluat panostaa niin panosta hyvään wokkipannuun! Pari hyvää veistä on toinen sijoitus joka kannattaa tehdä. Se pilkkominen on paljon kivempaa hommaa kun on työvälineet kunnossa. Ja pilkkomista kyllä saat tehdä jos kaukoitää haluttaa maistella.

Monella etnisellä kaupalla on myös nettisivut, josta pääsee tutustumaan tuotteisiin. Aika monia makuja löytyy niin tuoreena, jauhettuna, purkitettuna, kastikkeena, kuivattuna kuin pakastettunakin eli tietyntyyppistä vertailua on helpointa tehdä kotisohvalta käsin...

Nyt mä lähden keittokulhollisen kautta Aqua Cocktailiin. Viime vuoden pulikoinnista turinaa täällä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Viikon paras päivä

Torstaista on muodostunut mun hoitovapaan suosikkipäivä. Silloin ollaan selvitty jo neljästä arkipäivästä. Voi jo vähän tuulettaa tulevalle viikonlopulle. Nyt kun meillä on arjessa taas ihan oikeitakin viikonloppuja niin viikonpäivät rakentuu ihan toisella tapaa. Ne hahmottaakin sieltä eikä ole koko ajan ihan sekaisin että missä mennään. On viisi arkipäivää ja kaksi vapaata. Eikä sellaisia kolme töitä, yksi vapaa, kaksi yötä, kolme vapaata-sekalaisia.

Torstait alkaa aina vaihtelevasti. Mulla on silloin paasto eli juon aamulla vain kahvia. Jotenkin se tuntuu kuitenkin hyvältä, varsinkin kun pohjilla saattaa olla millainen yö tahansa. Paastotessa se ei niin haittaa vaikka olisi valvonut. Sen väsymyksen kestää toisella tavalla. Kolmosella on ihan ihme rytmit tällä hetkellä. Saattaa herätä 5.30 tai 8.30. Tai koska vaan siltä väliltä. Torstaina ei haittaa herätä puoli kuudelta. Koska tänään on viikon paras päivä. Tänään kyllä nukuttiin melkein aamuysiin. Aina parempi. Tahkosin nimittöin myöhään yöhän asti Vampyyripäiväkirjojen neloskautta loppuun.

Meidän aamut on aina aika rauhallisia. Mä inhoan aamulähtöjä, en niinkään aikaisia aamuja. Ja nyt kun ei ole pakko lähteä niin meillä vitkustellaan helposti parikin tuntia heräämisen jälkeen ennenkuin ollaan valmiita liikkumaan. Torstai on kuitenkin päivä, jonka aamuna sekä minä että Kolmas ollaan aina hyvin intona. Silloin nimittäin mennään useimmiten uimaan (paitsi tänään koska räkä). Aamupäivisin on aika vaihtelevasti porukkaa uimahalleissa mutta on ollut kertoja, kun on saatu lastenallas ihan vaan meille. Minä lillun ja kellun ja Kolmas leikkii. Sitten lämmitellään sekä tavallisessa että höyrysaunassa. Jos ollaan nukuttu aamulla suht myöhään niin käydään uinnin jälkeen vielä asukastalolla lounaalla.

Torstaille osuu myös viikosta se päivä, kun mä liikun aivan varmasti. Silloin on mun jooga. 75 minuuttia hotjoogaa nollaa kaiken, ihan aina. Aina ei tunnu hyvältä mutta koskaan ei ole kaduttanut että on mennyt. Saa nähdä kuinka kauan hotjooga tuntuu hyvältä, nyt ilmojen ollessa viileitä se kuumassa joogaaminen on ollut ihan mahtavaa. En usko että hotjooga onnistuu multa esim. kesähelteillä mutta toivonmukaan kevään ajan vielä. Jotenkin jo vähän sellainen tyhjiökin jos miettii pidemmälle. Mitä mä sitten teen torstaisin jos en hotjoogaa?

Tokalla on perjantaisin niin lyhyt koulupäivä että hänelläkin alkaa viikonloppu tavallaan jo torstaisin. Perjantaisin koululla käydään vaan kääntymässä. Ekallakin oli vielä viime jaksossa lyhyt perjantai mutta nyt vikaan jaksoon se rapsahti taas pitkäksi päiväksi. Siitä huolimatta torstai on Kaksikollekin se viikon viimeinen arkipäivä. Kun täytyy tehdä läksyt ja mennä ajoissa nukkumaan.

Torstaisin hoidetaan myös viikon kauppa. Joskus noutopalveluna, joskus itse kaupassa pyörien. On kivaa hypistellä elintarvikkeita ja makustella suussa jo viikonloppuna tehtäviä herkkuja. Vaikka nyt arkisinkin kokkaillaan aika hartaasti, viikonloppuisin panostetaan isosti. Silloin keittiössä hääritään tuntitolkulla. Haudutetaan, leivotaan ja paistetaan. On isompaa aamupalaa, päivällistä ja iltapalaa. Nyt on muutenkin jotenkin koko ajan kourallinen kuolaa suussa, kun on niin monta ruokarakkautta päällä yhtä aikaa. Torstaisin niiden toteutus osittain konkretisoituu kun pääsee tyhjentelemään tarvikkeita kaappiin.

Meillä on torstaisin saunavuoro, ja koska meidän sauna on niin myöhään, tehdään yleensä yhteinen iltapala ennen sitä. Kolmikko kun painuu aika suoriltaan saunasta nukkumaan. Tänään tosin saunotaan vajaalla miehityksellä mutta ihan aina siellä joku käy, koskaan se saunavuoro ei jää kokonaan toteutumatta. Torstai on melko kiireinen päivä yleensä, joten monesti iltapalahetki on meillä se kun istutaan yhdessä ja rauhoitutaan. Tänään tiedossa amerikkalaisia pannareita marjojen, hedelmien ja vaahterasiirapin kanssa. Ja ehkä vielä jotain ylimääräistä spessua, pitää katsoa.

Torstai alkaa tuntumaan mun mielestä jo viikonlopulta. Mun ollessa töissä eroa ei huomannut koska olin paljon viikonloppuja hommissa. Itseasiassa tällä hetkellä kotona oleminen tuntuu ihan mahtavalta eikä mulla ole mikään kiire takaisin täysipäiväiseen oravanpyörään. Aiheutin muutaman peura ajovaloissa-ilmeen töissä maanantaina kun sanoin tämän sielläkin ääneen. Mutta niin se on. Nyt tuntuu onnellisemmalta kuin pitkään aikaan. Ja erityisen hyvältä se onnellisuus tuntuu siksi, että vuoden alussa en ollut laisinkaan varma että viihtyisin vain kotona.

Jos pitää valita arkipäivistä (perjantainahan alkaa jo viikonloppu eli se ei ole kokonaan arkea) niin voikun olisi aina torstai!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Älä syö humehia

Kävin töissä taas eilen sekoilemassa. Hommia on riittänyt hoitovapaalaisellekin ja riittää kuulemma loppukeväänkin ajan. Joka kerta kun töihin menen jaksaa ihmetyttää että miten mä unohdan aina kaiken? Että miten voi viikossa, kahdessa kovalevy tyhjentyä ihan täysin. Olen ollut vuosikausia samassa paikassa töissä ja vaikka paljon uutta tulee kaiken aikaa niin olen kyllä oikeasti aika vankasti kärryjen kyydissä. Ammattiosaaminen on kovaa ja muutenkin handlaan normisti sen touhun. Nyt kun käyn sen kerran, kahdesti viikossa niin aina tuntuu että iso osa ajasta menee epämääräiseen haahuiluun. Kaikki on muka ihan uutta. Ai niin ai tää tehtiinkin näin. Mitenkäs tää tietojärjestelmä meillä toimikaan? Ai mikä tän työpisteen nimi nykyään on? Sähköposti? Intra? Hjälp! Ihan joka kerta samat jutut. Viime viikolla lupautuessani maanantaiksi hommiin julistin selättäväni flunssani kyllä muutamassa päivässä. Joopa joo. Olo oli kyllä jo paranemaan päin mutta eilinen töiskentely heitti takapakin päälle. Meinasivat pistää mut kesken päivää pois koska tuntui että tauti vain yltyi. Nappasin salaa lisää buranaa ja syytin väliin jääneitä päikkäreitä sekä duunin tehokasta ilmastointia. Loppuillan makasin himassa sängyssä ja uikutin. Nyt on pakko todeta että ihanaa olla kotona! Mutta se siitä alkulätinöinnistä.

Jokin aika sitten erään blogin kommenttikentässä eräs kommentoija totesi että hän toivoisi tietävänsä jos hänen lapsensa liikkuu tupakoivien nuorien mukana. Kyse ei ollut siis siitä että nuori itse tupakoisi vaan, jos nuori liikkuisi sellaisessa seurassa jossa tupakoidaan. Tai näin mä ainakin sen tekstin ymmärsin. Ja mä jäin miettimään tuota. Koska mä en varsinaisesti ehkä ymmärrä että mitä se hyödyttää tietää. Siis tavallaan kylläjoo, haluaisin tietää. Miten minä siitä kasvattajana hyödyn jos tiedän että lapseni kaverit tupakoi? Kun en kuitenkaan ole mukana niissä mahdollisissa tilanteissa. Pysyykö mun lapsi tupakoimatta jos on vaan sellaisten kaverien kelkassa jotka ei tupakoi? Ja tarkoittaako se automaattisesti sitä, että myös minun lapseni tupakoi jos hän liikkuu tupakoivien nuorten seurassa? Yritän kasvattaa lapsia siihen, että itse tekevät päätöksiä niissä tilanteissa. Itse osaisivat tarvittaessa kieltäytyä ja vastustaa ryhmäpainostusta. Toki haluan tietää missä ja kenen kanssa lapseni aikaa viettää. Mutta mä en ole ihan varma että kenen kaikkien on tarpeellista tietää nuoren hölmöilyistä ja kokeiluista. Kuuluuko se kaveripiirin vanhemmille?

Yksi harvoista kasvatushommeleista näiden teinien kanssa mulla on ollut se että en jeesustele enkä kauhistele. En maalaile etukäteen heille jotain kauhukuvia. Asioista jutellaan niiden oikeilla nimillä mutta ilman sitä sellaista saarnaa. Ihan tuli omassa nuoruudessa todistettua että ei ollut kovin kantava kasvatuskeino se. Mitä enempi paasattiin ja maalailtiin, sen enempi minä kokeilin ja kapinoin. Kaikki kielletty kuului kuvaan. Ja nyt teenkin paljastuksen. Mä en kiellä meidän nuorilta. Vältän tuon sanan käyttöä ihan tietoisesti. Meillä jutellaan mikä on järkevää toimintaa, mikä on laitonta. Keskustellaan ja puhutaan. Mutta mä en kiellä vaan heitän pallon sille nuorelle itselleen. Pohjustan ja keskustelen ja toivon että ne seikat kantaa niissä tilanteissa. Sun pää, sun kroppa, sun elämä, kohtele sitä riittävällä rakkaudella. Valan luottamusta ja uskoa, valistan mutta en kiellä.

Mun lapsilla on kavereita aika laajalla skaalalla eri yhteiskuntaluokista. On lapsia, jotka on huostaanotettu, on maahanmuuttajia, on yksinhuoltajien lapsia ja on kantasuomalaisia. Sen sijaan, että minä sanelisin lapsilleni mikä on heille parasta kaveriseuraa, toivoisin että he osaisivat itse lukea sekä ihmisiä että tilanteita. Pystyisivät itse arvioimaan mikä on heille itselleen hyväksi. Röökiä polttava nuori voi olla kuitenkin kaverina ihan mahtava. Tämä on tietysti nuorelta paljon vaadittu ja odotettu mutta mokauksiin on varauduttu. Ja edelleen, toki meillä keskustellaan eikä oleteta että kyllä ne nyt tuosta noin vaan osaavat ja tietävät. Toki huhujen ja spekulointien liikkuessa ja kantautuessa omiin korviin huoli omista nuorista on iso. Mutta siitä huolimatta toivon että he osaisivat nähdä niiden asioiden taakse ja miettiä mistä mikäkin johtuu. Ja toki huhujen ja spekulointien yltyessä meilläkin jutellaan. Ihan en ehkä näe kovin ratkaisevana toimena sitä nyt et kyllä liiku enää sen-ja-sen kanssa.

Kulttuuerierot on muuten yksi juttu, joka on osoittautunut vähän haasteelliseksi päihdekasvatuksessa. Ekalla kun ainakin on kavereita jotka on maahanmuuttajia sellaisista maista, joissa alkoholi on hyvin paheksuttavaa mutta miedot huumeet ok. Nämä keskustelut on tuoneet ihan uuden tason kun on juteltu päihteistä. Ja itseasiassa ehkä olleet itselle vähän sellainen yllätys, tai ainakin seikka jota ei tullut etukäteen ajateltua. Enkä muista että noita olisi mietitty silloin kun itse olisi teini. Samaten toinen, joka nyt ainakin vaalien alla oli enempi esillä, oli se että esimerkiksi kevyen huumeiden laillistamisen puolestapuhujia löytyy paljon myös ihan suomalaisista aikuisista. Ja jos nyt olen ihan rehellinen, niin haastavana teinien päihdekasvatuksessa on myös ne omat asenteet ja tavat. En ole todellakaan mikään kuppiin sylkevä Äiti Teresa enkä yritäkkään olla. Practise what you preach on päihdekasvatuksen kanssa vaikea teema ylläpitää. Varsinkin jos ei halua perustella kaikkea alentavasti lauseella koska olen aikuinen.

Se, mikä mut heitti kirjoittamaan tästä, oli eräs tapahtuma joka kävi viime viikolla. Eka nimittäin tuli kotiin ja kertoi että yhden hänen hyvän kaverinsa äiti epäilee että Eka käyttää huumeita. Perusteluina se että Eka on aina kalpea ja se että hän tekee istuessaan jalalla sellaista nykyttävää liikettä. Vähän aikaa oli purkka pysähtyneenä ennenkuin suusta pääsi että TÄH?! Eka toisti kertomuksensa. Ihan ensimmäinen ajatus oli että no et sitten mitään muuta syytä keksinyt? Sitten alkoi vituttaa, sitten huvittaa ja sitten olin taas vähän tyrmistynyt.

Olette ehkä joistakin valokuvista osanneet päätellä että meillä on aika vaaleapäisiä lapsia. No sama homma menee ihan tuon ihonvärin kanssa. Eka varsinkin on tosi valkoinen ja se tekee hänestä jopa kalpean näköisen. Hän on joskus jopa niin kalpea että näyttää sairaalta. Mäkin olen niin vaalea, mun kaverit on sanoneet että näytän ihan syöpäsairaalta silloin kun mulla ei ole meikkiä. Joskus kun Eka on ollut jostain muusta syystä lääkärissä niin tätä kalpeutta on selvitelty verikokeinkin mutta mitään syytä ei ole sieltä löytynyt. Me vaan ollaan niin vaaleita tapauksia. Minkäs teet. Ja tuo jalan naputtaminen sitten.... muistan että ainakin omassa nuoruudessa se nyt oli jotenkin ihan sairaan viileä tapa että istuessa naputat sitä jalkaa vähän hermostuneen oloisesti. Ei kyllä käynyt koskaan mielessä että se olisi merkki huumeidenkäytöstä.

Annettiin asian olla. En ottanut yhteyttä tämän lapseni kaverin vanhempaan vaikka mieli teki. Musta tuo oli jotenkin kokonaisuutena niin kaukaa haettua että en näe aiheelliseksi lähteä oikomaan. Mutta jäin mä vähän miettimään tätä vanhemmankin puolta näissä hommissa. Päihteidenkäyttö on varmaan yksi isoimmista vanhempien peloista. Mutta pitääkö niille peloille antaa miten paljon valtaa? Miten paljon me tehdään ihan itse niitä pelkoja sinne omien korvien väliin ja aletaan sentakia sekoilemaan mitä sattuu? Ja miksi ihmeessä me ajatellaan aina automaattisesti sitä pahinta? Onko aiheellista pelätä jotain sellaista, jonka kanssa ei ole ollut ongelmia? Ja voiko lapsen ja vanhemman suhteelle olla miten vahingollista se, että vanhempi epäilee syyttä suotta? Tai ainakin hyvin heppoisin perustein.

Mä olen ihan tietoisesti jo opetellut joku aika sitten pois siitä ajatustavasta että kun lapseni jää kiinni. Musta tuo syö luottamusta liikaa. Meillä ei ole ollut mitään syytä epäillä Kaksikkoa vielä mistään päihteistä, tupakasta tms. joten miksi me nakerrettaisiin täältä vanhempien päästä sitä luottamusta? Jos mokaavat niin sitten mokaavat, so be it, ja ne tilanteet käsitellään sitten. Siihen asti mielummin luotan lapsiini että osaavat tehdä fiksuja ratkaisuja elämässään.

Ja yksi ihan järjettömän iso oppi muuten meille vanhemmillekin; nuoret saa mokata. Muutkin kuin ne omat. Nyt mä lähden valmistautumaan! Tarvitsee käydä taputtelemassa yksi vanhempainyhdistyksen kokous ennenkuin suunnataan Kaksikon kanssa Superpäivän leffaan katsomaan Birdman.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Juttuloi ja höpöttelylöi

Nyt on tiedossa niin paljon kivoja viikonloppuja putkeen että täytyy aina näin heti tuoreeltaan päivittää ja päivitellä miten kivaa onkaan ollut. Tai tuoreeltaan ja tuoreeltaan. Sönkkään osittain viikon takaisia juttuja. Itseasiassa mukaan livahtaa muutama juttu ja kuva arjeltakin. Eli paljon sekavaa sössötystä tulossa. Kuvat liittyvät tai eivät liity tekstiin. Arkea ja viikonloppua. En oo kerinny aikaisemmin joten siksi tulee nyt jättioksennus. Kiitos ja anteeksi.

Söin hyvin...

Kävin viikko sitten lauantaina syömässä hyvän ystävän kanssa. Ollaan nähty tosi usein lasten kanssa mutta en muista koska oltaisiin käyty kaksin ulkosalla. Tai oltu ihan vain aikuisissa liikenteessä. Teki niin hyvää jutella ja nauraa. Vaikka työjuttuja tulikin puitua liikaa mutta silti. Halpaa terapiaa. Tai no halpaa ja halpaa. Unohdetaan se mitä ruoka ja juoma kustanti. Vielä kun oppisi syömään hotkimatta. Siinä kotiinpäin kävellessä puolenyön huitamilla katseltiin seduloiden jonoja ja tuli mietittyä että itse on kyllä niin ohi tuosta että jonottaisi yhtään mihinkään. Kiva on käydä ulkona mutta kyllä sitä tulee etsittyä sellainen paikka johon pääsee suoraan sisään ja istumaan. Tai sitten lähtee kotiin.

..Ja kaljaakin sain.



Muhun iski päivänä eräänä aivan järjetön falafelin ja pitaleipien himo. Mä olen vähän sellainen että on ne syömishimot mitä pitää saada _heti_ ja sitten on ne syömingit, mitkä tekee mielummin pitkän kaavan mukaan jotta varmasti saa sellaista kun mielessä pyörii. Falafel on niitä pitkän kaavan hommia. Siinä iskin sitten kikherneet likoamaan seuraavalle päivälle (en tiedä miksi musta falafelin kikit pitää tehdä nimenomaan niistä itse liotetuista ja keitetyistä. Mut pitää.) ja kävin kaupasta hankkimassa loput mitä tarvitsee. Seuraavana päivänä pistin herneet kattilaan riehumaan ja aloin sörkkäämään soosseja. Tein niin järjettömän hyvän tulisen kastikkeen että sitä olisi voinut syödä ihan pelkästään. Pistetään nyt muistiin että siihen tuli ketsuppia, tomaattipyrettä, sambal oelekia, valkosipulia, bbq-kastiketta ja pepsiä. Kaikki kiehautettiin sekaisin. Jär-jet-tö-män hyvää!!! Meidän lapsiväki ei yleensä ole pitoista niin välittänyt mutta toki tällä kertaa, kun tein pitaleipiä vain kymmenen, jokainen olisi halunnut syödä vähintään kolme. Pieninkin puputti omaa leipästään, salaatit ronkki pois mutta kaiken muun söi. Ja vielä puolet yhdestä mun pitasta kun lisää piti saada. Pitatkin onnistui ihan poskettoman hyvin kun iskin taikinan Herkkulekseeni ja vaivasin täysillä lähemmäs vartin. Tätä pian lisää. Tai sitä soossia ainakin.

Yksinkertainen on joskus parasta.

Ekalla loppui tet-jakso viikko sitten. Poika oli tosi harmissaan, olisi vielä halunnut jatkaa. Pääsiäinenhän nipisti ajasta kaksi päivää pois eli kaksiviikkoinen jakso oli vain kahdeksan päivää. Olisi kuulemma mielummin harjoittelussa kuin koulussa. Yritin muutamaan otteeseen kysäistä että saisiko tulla moikkaamaan mutta niin jyrkkää eitä tuli vastaukseksi että en edes yrittänyt. Eka sai ihan jäätävän hyvän työtodistuksen, josta toki otin omaksi kunniakseni vähintään puolet. Olenhan kuitenkin synnyttänyt tämän tulevan veronmaksajan ja huipputyöntekijän tähän yhteiskuntaamme. Eka oli päässyt tekemään paljon sellaista, mikä oli ns. sovitun ulkopuolella. Pääsi esimerkiksi opettelemaan kassan käyttöä ja ohjatusti sitä käyttämään asiakastilanteessa. Ensi viikolla menee juttelemaan mahdollisesta kesätyöpaikasta. Hieman skeptisiä ollaan, sinne kun on varmasti tulijoita ihan täysi-ikäisissäkin jotka saavat tehdä täyttä työaikaa, mutta eihän siinä mitään häviäkään että asiasta käy juttelemassa..

Kaksikon piti viettää viikko sitten viikonloppu isällään mutta Toka oli silloin senverran flunssainen että kotiin jäivät. Meillä oli Siipan kanssa melkolailla aikataulutettu viikonloppu joten vähän piti pyöritellä kuvioita uusiksi.



Poikien jäädessä kotiin pistettiin ruokasuunnitelmatkin uusiksi. Tehtiin tosi pitkästä aikaa hampurilaisia ja voi jehna miten hyvälle ne maistuu itsetehtyinä. Iltapalaksi porsasteltiin vielä pannarin kanssa. Sekin on kyllä niin hyvää.... muistan miten mua lapsuudessa aina harmitti kun äiti ei koskaan suostunut tekemään pannaria. Meitä kun oli vain kaksi suuta niin sitä pannaria jäi aina ihan älyttömästi yli ja kun ei sitä oikein voi tehdä pientä satsia. Muistan miten erikoista se oli kun kävi vaikka jossakin kylässä ja siellä oli pannaria tarjolla. Musta on ollutkin nyt niin kiva kun omille lapsille tehdään välillä pannaria. Koko pellillinen häviää aina. Nämä perheen yhteiset pannarihetket tulee todennäköisesti olemaan mulle tärkeämpiä muistoja kuin lapsille mutta mitä sitten. Ja sitäpaitsi pannari on superhyvää! Pannari on muuten meillä Siipan hommia, mä en osaa tehdä sitä. Siitä tulee aina tosi epämääräisen näköistä jos mä yritän... Siippa taas tekee siitä maailman parasta.

Kissat rikkoi mun Buddhan. Kolmas on nyt joka päivä viittonut kuinka Äitin Buddha meni rikki, kissat sen tiputti ja sitten äiti siivosi sirpaleet ja vei ne pussissa parvekkeelle. Nyt jo naurattaa tuo asiasta jatkuasti viittominen mutta silloin ei. Kolmas nimittäin seisoi vieressä ja säikähti älyttömästi. Kuten myös minä koska luulin että osui poikaan.

Joku flunssantapainen on kiertänyt meillä melkein koko porukkaan. Kurkkua koskee ja päätä särkee ja olo on.. no, ihan paska. Liikunnan ja paaston on korvannut sohvan nurkka ja Vampyyripäiväkirjojen neloskausi. Nyt ei vaan kykene tältä miesflunssalta muuhun. Touhukkaita ja Maisaa on katsottu vähän hitosti liikaa. Kolmas nosti homman vielä nextille levelille heräämällä muutamana aamuna klo 5.30. Joka on aivan kohtuutonta! Tiedän että toisilla alkaa aamut aina tuohon aikaan mutta hei jos tyyppi nukahtaa keskimäärin 22.30 niin todellakin on ihan perseestä että se herää jo puoli kuudelta aamulla. Toivottavasti tämä nyt ei ole mikään pysyvä tila. Nukkui se onneksi sitten kolmen tunnin päikkäreitä. Sain katsoa rauhassa Vampyyripäiväkirjoja itsekin vähän levättyä. Ja heitti se sekaan onneksi muutaman vähän inhimillisemmän puol kasin aamunkin. Sai itse sönkättyä suusta muutakin kuin pelkkiä kirosanoja ja örinää.

Käytiin asukastalolla leikkimässä..
..taka-ajatuksena alakerran kahvilan lounas.
Kana-kookoskeittoa, nam!!






















Tulevaisuuttakin vähän pohdittiin. Siihen on vain neljä kuukautta  kun pienin on päivähoitoa opiskelemassa ja mäkin melkein takaisin töissä. Eka kuului miettivän että "meillä ei nyt enää ole varmaan ruoka sitten neljältä, miten mä ehdin enää nutalle tai mihinkään?". Jatkoi kuitenkin lausetta sanomalla "mun täytyy alkaa laittamaan meille ruokaa". Tämä otetaan ylös vielä sähköisesti, kirjallisesti sekä suuren valamiehistön edessä! Mitenhän Tokan suusta saataisiin lypsettyä "mun täytyy alkaa siivoamaan" ilman uhkailua, kiristystä tai lahjontaa?


Kuvaaminen osoittautui astetta haasteellisemmaksi kun yrität toisella kädellä tarkentaa ja räpsäistä ja toisella pitää huolen että minikokoinen seuralaisesi ei livahda aitojen välistä koskeen. Koska se itsesuojeluvaisto kehittyy?

Siipan suunnatessa viime sunnuntaina Murun possubrunssille, suunnattiin me kotiin jääneet tuohon "takapihalle" ihmettelemään Ice Break-tapahtumaa. Reilu viikko sittenhän ihmeteltiin olkkarin ikkunasta vähän toisenlaista koskessa pulikoimista mutta tällä kertaa porukkaa lillui vedessä ihan tarkoituksella. Aika hurjannäköistä kuulkaa tuollainen koskessa melominen. En tiedä kestäisikö itsellä kantti. Tapahtuma oli tosi kivasti järjestetty ja hyvin mahtui katselemaan useammastakin kohdasta. Lisäksi lähipäiväkodit olivat järjestäneet tapahtuman kylkeen kaiken maailman poniratsastusta ja makkaran paistamista. Ennen lähtöä sai Tokan kanssa huutaa kilpaa keskustella saako lähteä shortseissa vai ei. Tyyppi on pääsiäisestä lähtien kysellyt että joko saa laittaa shortsit ja t-paidan. Itsehän värjöttelen aamusta iltaan villasukat jalassa. Ei kaikki tietysti ole tällaisia kroonisia palelijoita mutta joku roti kuitenkin.

Eilen suunnattiin Rantatalkoisiin. Siippa kasvatti tiliä töiskentelemällä lauantainkin mutta suuntasin huudeille junnujen kanssa. Kummankin koulussa siivotaan ympäristö joka kevät mutta musta oli oikein hyvä idea viedä nuoriso hommiin huolehtimaan myös kotiseudun siisteydestä. Ja olipahan kuulkaa herättelevä päivä. Kahdessa tunnissa saatiin siivottua kaksi jätesäkillistä roskaa tästä kotiympäristöstä ja luulen että helposti olisi saatu kasaan vielä kaksi jätesäkillistä lisää. Aivan järjetön työsarka joka ei lopu varmaan koskaan.



Tämä setä sukelteli lahden pohjasta vaikka mitä
vänkää ja vekkulia.




Ihan käsittämätöntä mitä kaikkea ihmiset on heittäneet luontoon! Niiden perus röökin stumppien lisäksi kerättiin mm. muovisia kukkapurkkeja useampi kymmen, raksaromua, ilotulitteiden jämiä, vanhoja spraymaalipurkkeja ja lasin siruja. Pakko sanoa että hiveli kasvattajana kun niin moni kehui että Eka ja Toka oli mukana siivoamassa. Pikkulapsia näkyi paljonkin mutta ei teinejä. Ja erityisen paljon hiveli myös se kun molemmat taivasteli useamman kerran että siis mitä nää ihmiset on ajatellu, miten tämmösiä on heitetty luontoon? Toivottavasti se on iskoistunut kummankin mieleen että roskat laitetaan roskikseen!!



Murto-osa jätesäkeistä joita päivän aikana kertyi







Kolmas nukkui pitkästä aikaa päikkärit rattaissa meidän tonkiessa rantoja ja viheralueita.
Oli melko kylmä päivä mutta aika meni tosi nopeasti. Fiilisteltiin homman päätteeksi tovi Kauko Röyhkää ja käväistiin pikakierros Tekniikan museossa. Lämmittelemässä ja kurkkaamassa mitä uutta on tullut viime kerran jälkeen. Täytyy mennä uudestaan taas paremmalla ajalla. Tekniikan museo on ystävällisesti pitänyt oviaan auki ilmaiseksi nyt kahtena lauantaina peräkkäin. Eilen olisi ollut ilmainen opastuskin.


Kauko keikalla








Pikkasen jäi kismittämään että missattiin siivousporukalle luvatut pullakahvit. Tuosta nyt lampsi kotiin kahdessa minuutissa ja pullaa oli pakkasessa mutta kun oikeasti olit sen kolme tuntia siinä palellut niin ne pullakahvit tuntui kaiken aikaa sellaiselta symboliselta lämmikkeeltä. Että kohta saa ja voi jehna miten hyvältä ne varmana maistuu. No kuulemma tätä ylellisyyttä varten oli jaettu tapahtuman aluksi kuponkeja joita oli ollut sata kappaletta. Me ei ihan sillä kellonlyömällä oltu paikalla kun kaikki alkoi mutta ei nyt mitenkään kamalan myöhässä tultu. Käytiin hakemassa siivousvälineet infopisteeltä ja vähän kyseltiin kuvioita ja missään vaiheessa ei kukaan kysynyt että ootteko saaneet kupongit jo. Että hei Ympäristökeskus, jos jo pelkästään Facebookin kautta on lähemmäs 200 ilmoittautunutta ja ylipäätään tapahtumasta infoaminen on somen varassa niin 100 kuponkia on melko vähän. Mutta en oikeasti nillitä. Päivä oli kiva ja tulipahan vietettyä yhdessä aikaa vähän eri tavalla. Ja herätteli tuo omaakin mieltä taas tosi hyvin. Tosin ei ehkä fiksuin veto flunssaisena. Voi olla että tiesittekin mutta kipeänä ei kannata lähteä moneksi tunniksi pihalle palloilemaan. Muksut sentään oli jo terveinä. Ja ne oli hemmetin paljon fiksummin pukeutuneita. Toisin kuin kyllä siinä liikkuessa lämpimänä pysyy-äitinsä. Jännä nähdä kuinka monta vuotta tässä rannalla täytyy asua ennenkuin oppii että täällä tuulee aina.

Siellä ne pieninä muurahaisina puunaa rantaa puhtaaksi. Hyvähyvä!
Eilisillan päätteeksi katsottiin vihdoin Interstellar. Kaksikko on jankuttanut tästä viikkotolkulla joten vaikka kolmen tunnin elokuvapläjäys tuntui aivan helvetin mahdottomalta, pääsi helpommalla kun vain suostui että katsotaan nyt sitten. Ja olihan se hyvä. Tosin paljon siinä oli ilmaakin mukana, niinkuin noin pitkissä leffoissa on aina. Iso osa leffasta tuli ihmeteltyä Matthew McConaugheyn oranssia ihonväriä. Tyyppi oli koko ajan ihan silmiinpistävän oranssi. Että Matthew hei, kannattaisi varmaan vähentää beetakaroteenin määrää ruokavaliossa. Tai vaihtaa maskeeraajaa.

Tämä valkokastikkeen näköinen kaveri tässä
on kuitenkin kaikesta huolimatta tuore-
pinaatista tehtyä keittoa. Muksut
meinasi oksentaa. Eli aina ei mene nämä
ruokakokeilut meillä ihan putkeen.


Alkuviikosta Kolmosen ollessa mummolassa katselin itsekseni Chefin. Ja voi voi, jos tykkään lukea ruoasta, puhua ruoasta ja ylipäätään kaikesta mihin liittyy ruoka, niin erityisesti tykkään katsella elokuvia, joissa on pääosassa ruoka. Itseasiassa se mun falafelin ja pitan himo taisi iskeä tämän leffan jälkeen. Vaikka kumpaakaan ei leffassa näkynyt. Hyvän mielen elokuva juuri sinä maanantaisena iltapäivänä. Paitsi Scarlett Johansson oli stailattu todella oudonnäköiseksi. Tuli jostain syystä mieleen Frida Kahlon ja Mona Lisan rakkauslapsi.

Että mikäs tässä sairastellessa. Kolmas käy tasaisin väliajoin päristämässä mun mahaa ja antamassa törröhuulipusun. Josta lanseerattiin myös versio kolmoistörröhuulipusu, jossa vapaavalintaiset kolme henkilöä perheestä pussaa toisiaan Kolmosen komentaessa. Huomiseksi tosin tarvisi toipua työkuntoon. Enempikin hommia olisi tässä lähipäivinä ollut vaan kun ei ole viitsinyt pärskivänä paikalle posottaa.

Pitäisi kyllä kirjoittaa näitä kuulumisia vähän useammin ettei sitten tule aina tällainen kilometrioksennus. Nyt mä alan hakkaamaan vihdoin niitä vaalikoneita. Tarttis varmaan pikkuhiljaa tietää ketä äänestäis... On mulla sellanen varma ehkä jo sillä silmällä katseltuna mutta.. Naapurissa olisi ollut perjantaina Vaalipaneeli jossa oli paikalla muutama ehdokas ja haastateltavana olisi ollut yksi hyvin vahvasti mun makuinen ehdokas. Tauti vaan piti silloin senverran sitkeästi otteessaan että en kehdannut mennä paikalle sössöttämään mitään dödödödöö-nuhamurretta. Säkin jaksoit hei hienosti lukea tän loppuun asti. Hyvä sinä, keitäppä itsellesi mitalikahvit! Loppuun vielä vikat kuvarykäisyt!


Pienin taikinan teossa


Ja tekijähän oikeutetusti saa livoksia kulhoista ja vatkaimesta taikinan jämät.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Tyttö/Poika sinä olet..

Olen useamman eri blogin kommenttikentässä keskustellut aiheesta, jonka haluan tuoda nyt tänne omallekin puolelle. Itseasiassa en pysty edes rajaamaan hommaa vain jonkun tietyn aiheen alle. Puhutaan isommasta kokonaisuudesta joka nivoutuu yhteen. Laajemmasta ilmiöstä joka koskee kaikkia. Olen itseasiassa jauhanut muiden kommenttikentissä vaaleista, tisseistä ja monesta muustakin josta hotsittaisi itsekin kirjottaa muttakun ei onnistu. Joskus ei ole aikaa ja joskus ei vaan irtoa vaikka yrittäisi itsekin kirjoittaa. Mutta se niistä. Haluan puhua rape culturesta, sukupuolten eriarvoisuudesta, väkivallasta, stereotypioista ja feminismistä.

Puhutaan että tytöt kasvaa pelkäämään. Puhutaan että jokainen tyttö kohtaa väkivaltaa. Puhutaan että tytöt joutuvat hyväksymään ihan järjettömän paljon vääryyttä sukupuolensa takia. Nyökyttelen ihan joka kohdassa, olen todellakin aivan samaa mieltä. Mutta mun on pakko sanoa että alkaa vähän väsyttämään koko aihe. Älkää ymmärtäkö väärin. Musta on tärkeää että puhutaan, tärkeää että kirjoja kirjoitetaan, tärkeää että aihetta nostetaan esille. Mua väsyttää tuo näkökulma josta näitä käsitellään. Se on aina se sama. Miksei puhuta ennaltaehkäisystä ja asioiden torjunnasta? Miksei puhuta siitä miten väärin kasvatetaan kun sukupuoli on syynä pelkoon? Miksei puhuta siitä että miten kasvatetaan olemaan koskematta? Miksei pureuduta sinne ongelman alkulähteille? Tällä hetkellä tämä keskustelu aiheesta on mun mielestä vähän sellaista paskat housussa-jauhamista. Että kun nämä asiat nyt on näin ja byhyy. Mistähän ne tytöt ja pojat on nämä asiat ja asenteet mahtaneet oppia? Mitähän pitäisi tehdä? Asia ON tärkeä mutta voitaisiinko nyt oikeasti lopettaa se länkyttäminen ja siirtyä tekoihin? Pelko halvaannuttaa joo mutta kun nämä asiat tiedostetaan niin miksi sitä ympyrää ei saada rikottua?

Kerron muutaman esimerkin, jotka mulla on jäänyt mieleen. Jääkiekkoilija Jere Karalahti puhui uudesta avokistaan Nanna Koivistosta että "Nanna tekee mulle vielä jonain päivänä poikia". Miltähän tämä mahtaa tuntua Jeren teini-ikäisestä tyttärestä? Ajatus sisaruksesta voi tuntua mieluisalta mutta että poikia. Onko tytöissä joku vika? Toinen esimerkki. Muutama viikko sitten räppäri Kanye West postasi vaimostaan Kim Kardashianista muutaman alastonkuvan saatteella "How lucky am I?". Siinä on aika iso sävyero jos mies postaa alastonkuvia vaimostaan sanoen noin, kuin vaikkapa niinpäin että se vaimo postaisi ne itse. Toki koko homma on varmasti ollut ihan puhdasta PR:ää ja vaimo hommassa mukana mutta silti. Jos mietitään mitä viestiä tuo antaa vaikkapa nyt teini-ikäisille, joita löytyy aika isosti kummankin fanikunnasta. Ja vielä viimeisenä esimerkkinä. Heart Pumps Diesel-blogin Sofia kertoi tutkimuksesta joka oli tehty jenkeissä, jossa lukioikäisiltä oli kysytty että onko raiskaaminen (rape) oikein? No tietenkään ei ollut. Mutta kun lausemuoto oli vaihdettu force to have sex niin se oli ollutkin jo tosi monen mielestä ihan jees. Myös tyttöjen mielestä.

Mä kasvatan kolmea poikaa. Joista kaksi on teini-iässä joten koen siinä mielessä tämän asian hyvin ajankohtaiseksi. Kolmen pojan äitinä koen tämän asian myös vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemiseksi. Vaikka meillä kasvatetaan ensisijaisesti ihmisiä, ei poikia, niin toki sävyerot vanhempana on valtavat. Poikien vanhempina mä pelkään pahoinpitelyjä, sitä että muu maailma odottaa tietynlaista käytöstä siksi että on poika, sitä että paine kodin ulkopuolelta oman sukupuolen suhteen on niin kova, että eivät kestä. Koska jos on vaikeaa olla tyttö niin ei se poikanakaan oleminen aina ole helppoa. Se on ihan totta että tytöt on kovemmilla, mutta poikienkin yksilökohtaiset erot tupataan tasapäistämään sinne sukupuolen alle. Väitän että pojankin on joskus helpompi käyttäytyä niinkuin pojan odotetaan käyttäytyvän, kuin että yrittäisi olla sellainen kuin on.

Meillä alettiin keskustelemaan koskemattomuudesta siinä vaiheessa, kun seksuaalikasvatus alkoi. Että jokaisella on oikeus sanoa ei, jos joku asia ei tunnukaan hyvältä. Että jokaisella on oikeus hallita sitä omaa kehoaan. Myös pojalla mutta eritoten tytöllä. Että asiat, jotka voi tuntua hauskalta, voi toisen mielestä tuntuakin ahdistelulta. Että vaikka teidän kaverit tekisi mitä ja yllyttäisi mihin, niin älkää te olko niitä (poikia) jotka traumatisoi omilla teoillaan. Näin jälkikäteen koen että oltaisiin toki voitu aloittaa keskustelu jo aiemminkin mutta parempi nyt noin että on edes aloitettu. Mutta kuten jo sanoin, tuntuu että taistelen ihan tuulimyllyjä vastaan. Koen kasvattajana ihan älyttömästi paineita kasvattaa lapsille tiettyjä arvoja. Koen että mun on helppo kyllä jutella vaikeista aiheistakin. Mutta se paine mikä tulee tuolta kodin ulkopuolelta, on jotain aivan järkyttävää. Ja se paine vain kasvaa vuosi vuodelta.

Haasteena ja paineiden aiheuttajana mä koen populaarikulttuurin, internetin, sosiaalisen median, toiset nuoret ja niiden vanhemmat. Oikeastaan kaiken joka on nuorten elämässä mukana. Vaikka mä puhuisin täällä tasa-arvosta, koskemattomuudesta ja mistä tahansa niin ihan joka suunnalta tulee jatkuvasti aivan toisenlaista viestiä. Biisit joita ne kuuntelee, ihmiset joita ne ihailee, leffat ja sarjat joita ne katselee, asenteet joita nuoret kohtaa päivittäin, odotukset joita nuoret asettaa toisilleen. Me aikuiset ja vanhemmat ollaan oikeasti niin turtuneita noihin juttuihin että me ei edes tajuta. Me ajatellaan vaan että näin nämä asiat nyt vaan on. Puhutaan mutta siihen se jää. Kaikki lähtee toki kodista muttakun se ei riitä. Ei lähimainkaan.

Keskustellaan Kaksikon kanssa aina silloin tällöin näistä jutuista. Ollaan juteltu että tyttöjen rintsikoita ei räpsitä eikä pepuille läpsitä. Kumpikin on kuitenkin kertonut että myös tytöt harrastaa sitä pepuille läpsimistä. Että ei se pojistakaan tunnu kivalta. Ja muistan itsekin että ei ahdistelu kouluvuosina rajoittunut vain siihen että pojat kopeloi. Kyllä sitä tehtiin me tytötkin. Vaikka tytöt onkin ihan toisella tavoin kohteena ahdistelulle kuin pojat, niin olen mä kyllä miettinyt sitäkin että ehkä sitä poikiin kohdistuvaa ahdistelua ei pitäisi vähätellä niin paljoa kuin vähätellään. Tai en tiedä onko se nyt välttämättä vähättelyn kohteena mutta tahtoo se kyllä jäädä sen tyttöjen ahdistelun keskustelun jalkoihin. Tehdäänkö me karhunpalvelus sillä, että tästäkin tehdään niin sukupuolisoitunut aihe? Vahvistetaanko me niitä ennakkoluuloja sillä sukupuolittelulla, vaikka haluttaisiin rikkoa niitä? Koen kyllä keskustelua invalidisoivaksi sen että naisten väkivallasta keskusteltaessa heitetään aina kehiin myös se kyllä naisetkin pahoinpitelee-kortti. Mutta kun yritän keskustella omien poikien kanssa siitä tyttöjen koskemattomuudesta niin sitä keskustelua halvaannuttaa myös se, että sieltä heitetään mulle vastapallona sitä, että tytöt tekee heille sitä samaa josta mä yritän heille juuri puhua. Ei siinä oikein voi vastata että tilastollisesti tyttöjen ahdistelu on kyllä isompi ongelma. Nämä on aika hämmentäviä juttuja. Jos me kasvatetaan meidän tyttöihin tietynlaiset ennakkoluulot niin sitä ihan samaa me tehdään myös meidän pojille. Jos me koetaan poikien vanhemmuus tietyllä tapaa helpotuksena koska tytön vanhempana ollessa joutuu pelkäämään paljon enemmän, ne ennakkoluulot on siellä valmiina. Jo siinä vaiheessa kun vauvan sukupuoli selviää.

Kyselin tuolla ylhäällä miksei tätä ympyrää saada rikottua? Mun vastaus olisi että niin kauan kuin esimerkiksi populaarikulttuurissa ihannoidaan voimakkaasti alastomuutta ja esineellistämistä, kun biisien lyriikat käsittelee eri kiertoilmaisuin seksiä ja sitä miten tytöt kiusoittelee ja ei anna, niin kauan kuin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidetä niin isona juttuna niin muutosta on turha odotella. Niin kauan kun meidän suhtautuminen on sitä että miehet nyt vaan ei osaa elää ilman seksiä, naisen osa on miellyttää, jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja, niin kauan kuin ajatellaan että miehet ei osaisi kontrolloida omia halujaan ja ajatuksiaan, niin kauan muutosta ei ole luvassa. Niin kauan kun maailma ei ole samanlainen tytöille kuin se on pojille, niin kauan kun me ajatellaan että näin nämä asiat nyt vain on, mikään ei muutu.
Meidän vanhempien pitäisi myös olla enemmän samoilla linjoilla toistemme kanssa. Rikkoa ne omatkin oletukset ja odotukset. Mutta yksistään se ei riitä. Tarvitaan mukaan myös ne muut tahot jotka vaikuttaa isosti varsinkin siellä teinivuosina. Ne nuorison esikuvat, ne kodin ulkopuoliset tyypit on myös saatava mukaan tähän hommaan. Kun se seksuaalisuus alkaa heräilemään.

Jenni Pääskysaari on kirjoittanut kirjan 10-17 vuotiaille tytöille, jossa sanotaan kaikki joka tytön pitäisi kuulla. Kirja kulkee nimellä Tyttö sinä olet.. Olisin halunnut lukea sen ennen tätä postausta mutta senverran monta lukijaa on kirjaston jonossa vielä ennen mua että ei onnistunut ja halusin kirjoittaa tämän nyt mahdollisimman pian. Jos kirja on hyvä niin haluan että myös Kaksikko lukee sen. Mutta kuka kirjoittaisi vastaavan kirjan pojille?

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Islantilainen voittaa aina

Eilisaamuna päätin että me tehdään Kolmosen kanssa jotain kivaa. Googlailin lähitienoon hommia, pistin kaiken sen varaan että no kyllähän tässä nyt jotakin puuhaa löytyy ihan kotikulmilta. Jatkuvasti kun pukkaa vaikka mitä tapahtumaa ja kaikkeen ei meinaa ehtiäkään. Halusin nimenomaan jotain vähän arjesta poikkeavaa, ei mitään perusleikkipuistoa vaan jotain mikä piristäisi sekä äitiä että lasta. Olin nimittäin viikonloppuna hieman ulkoilemassa ja vaikka en nyt niin krapuloinutkaan niin sotkin unirytmini senverran pahasti että luulin siinä aamulla kuolevani väsymykseen. No yllätys yllätys, normaalisti tapahtumia pursuava kaupunginosa ei tarjoakaan maanantaisin mitään. Kaikki on maanantaisin kiinni! Päätinkin toteuttaa sen, josta olin haaveilut mielessäni jo parin kuukauden ajan; vein Kolmosen mummolaan ja haen sen sieltä tänään. Olen vältellyt lapsen hoitoonvientiä koska olen kärrännyt tyyppiä mummolaan melko tiheästi viime aikoina töiden takia. Joten huvitusten vuoksi lapsi ei ole ollut mummolassa. No nyt on.

Ajelin radio täysillä himaan kaupan kautta ja rojahdin sohvalle. Mitähän sitä sitten tekisi? Päätinkin tarttua Salamatkustaja-blogia pitävän Satu Rämön uutuuskirjaan Islantilainen voittaa aina. Voitin muutama viikko sitten Sadun blogista kutsun kirjan julkkareihin mutta sitten the päivänä perui lapsenvahti sairastumisen takia eikä Siippa ehtinyt paikkaamaan riittävän ajoissa joten väliin jäivät. Satu kuitenkin ystävällisesti lähetti mulle oman kappaleen kirjasta (kiitoskiitoskiitos <3) jonka nyt sitten lukaisin yhdeltä istumalta.

Täytyy näin aluksi sanoa että mä kyllä ihailen aivan vilpittömästi ihmisiä, jotka kirjoittavat kirjan omasta elämästään. En tarkoita mitään elämänkertoja vaan nimenomaan mullistuksia. Juttuja, jotka ovat muuttaneet suuntaa elämässä niin paljon, että niistä on ollut ihan pakko kirjoittaa. Juuri sellaista elämän pitäisi olla mun mielestä. Paperille päätyviä mullistuksia. Jos hullaannuin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin Japaniin, niin kuulkaa Sadun Islanti se vasta rakastuttikin. Parasta on, kun ne mullistukset saadaan välitettyä lukijallekin niin, että sitä vähän sekoaa. Jos nyt ei myötäelä mutta myötätuntee.

Heti ensialkuun otan mallia islantilaisista ja kutsun Satua Saduksi, vaikka ei henkilökohtaisesti tunnetakkaan. Islantilaiset nimittäin sinuttelevat aivan vaivatta, titteleitä kun jokaiselta löytyy niin paljon että ei niistä oikein pysty valitsemaan sitä mitä käyttäisi. Mutta jokaisella on etunimi ja se on aivan riittävä islantilaiselle puhuteltaessa. Sillä ei ole väliä kuka on vastassa. Ihminen on ihminen, ei titteli.

Satu on siis kirjoittanut kirjan Islannista ja islantilaisista. Omasta sopeutumisestaan maahan. Mistä, miten ja miksi? Olen itse seurannut kirjan syntymistä ja synnytystä Sadun blogin kautta ja en oikein tiennyt mitä odottaa. Ja hyvä niin. Kirja nimittäin todella pääsi yllättämään. Ensi sivuista lähtien oli selvää että nyt tulee hyvä lukukokemus. Mun on pakko myöntää että mulle ei Vuoden mutsi 1 & 2 oikein koskaan auennut. Mutta tämä.. Tämä oli onneksi ihan oma juttunsa. Sadun kirjoitustyyli on miellyttävä. Yksityiskohtainen mutta ei liian. Koukuttava ja hauska. Satu saa välitettyä lukijalle hyvin elävästi kaikki kommellukset, joita vain ulkoislantilaiselle voi sattua. Kirja tarjoaa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia maasta joka on ainakin itselle jäänyt vähän vieraammaksi. Ja kun kokonaisuus on paketoitu suomalaisen makuisena, ei kirjaa malta laskea käsistään.

Kirjaa lukiessa huomasin monessa kohdassa painivani sen oman suomalaisuuteni kanssa. Sen kohtaamista ei voinut välttää. Sain itseni tosi monta kertaa kiinni siitä ajatustavasta, että lukiessa mietiskelin että no hitto kai siellä nyt JOTAIN vikaa on. Että ei voi missään maassa olla asiat vain hyvin. No ei tietenkään ole. Mutta vain suomalainen haluaa että ne huonotkin asiat kaivetaan sieltä esiin mainittavaksi. Mieluiten samassa lauseessa ja korostetummin kuin ne hyvät asiat.

Tykästyin itse aivan valtavasti kirjan kuvamaailmaan. Ja siihen että kuvat ovat mustavalkoisia. Kuvat elävöittivät tarinaa ja tarina kuvia. Niitä jäi katselemaan pitkäksikin ajaksi ja tutkimaan ihan eri tavalla koska ne olivat osana sitä, mitä samaan aikaan luki. Kuvat kertoivat sen, minkä Satu jätti kirjoittamatta. Osa kuvista oli tuttuja blogista, mutta mustavalkoisena ja osana kirjaa niitä katseli ihan eri tavalla. Konteksti oli niin toinen.
Itse tarinasta nousi itselle yhtenä isona kiinnostuksena islannin kieli ja sen oppiminen. Maassa, jossa suurinpiirtein perheen lemmikitkin ymmärtävät tarvittaessa englantia, olisi helppo tuudittautua varman päälle ja hoitaa kaikki englanniksi. Mutta se ei riitä jos meinaat sopeutua ja olla osana arkea. Integroituminen maahan kuin maahan vaatii sen että osaat hoitaa asiasi ja selviät maan äidinkielellä.

Vaikka islantilaiset ja suomalaiset kokevat kirjan mukaan tietynlaista hengenheimoutta, ei sopeutuminen oikeaan tulen ja jään maahan varmastikaan ole niin yksiselitteistä. Islanti on jo maantieteellisesti niin erilainen fyysinen olomuoto, kuin Suomi. Pelkkä skandinaavisuus ei vielä luo riittävää yhteistä pohjaa. Sopeutuminen tuhansien metsien ympäriltä käytännössä puuttomaan ympäristöön vaatii vähintäänkin henkisen hypyn sinne altaan syvään päähän. Islannin tapauksessa jääkylmään syvään päähän ja mieluiten pää edellä. Maa kun ei varsinaisesti ole mikään auringonpalvojan kohde. Erilaisuudesta johtuen ja oikeastaan myös siitä riippumatta kirjan parasta antia olivat erilaiset metaforat suomalaisten ja islantilaisten välillä. Satu tarjoaa näitä esimerkkejä yhdessä islantilaisten kanssa pohtien kuin myös vain omasta näkövinkkelistään.

Satu on asunut Islannissa jo niin kauan, että hän eli arkenaan muutaman vuoden takaisin laman. Luonnollisesti hän kirjoittaa kirjassa siis myös Islannin talouskriisistä. Tämä myös kiinnosti, koska omasta kaveripiiristä löytyy useampikin henkilö, joka työskenteli täällä Suomen päässä Kaupthing-pankissa. Satu avaa talouskriisiä kirjassa kuitenkin tavalla, johon itse en ole törmännyt. Hän kirjoittaa asiasta paikallisen silmin. Islantilaisena hän avaa miten kriisistä selvittiin, suomalaisena hän tarjoaa luettavaksi myös ne seikat jotka meni vikaan.

Hyvän kirjan merkki on aina se, että harmittaa kun se loppuu. Koska haluaisi lukea vielä lisää. Eli Satu kirjoita pian uusi kirja! Kirja jätti myös valtavan mielenkiinnon Islantia kohtaan. Ja olon että Islanti on ennenkaikkea suuri yhteisö. Mun on helppo ymmärtää Sadun kotiutuminen Islantiin koska yhteisöllisyys on mulle itsellekin tosi tärkeä valtti asuinpaikan suhteen.
Ja hei muuten, jos missään nyt markkinamiehillä leikkaa niin tämä kirja kannattaisi ehdottomasti kääntää nyt ensialkuun vaikka myös muiden skandinaavien luettavaksi. Vaikka kirjan on kirjoittanut suomalainen suomalaisille niin se on täynnä pelkkää hyvää mainosta Islannille.

Jos haluat mukaan tosielämän seikkailuun, lue tämä!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen kuvina

Palataan vielä hetkeksi muutaman valokuvan verran pääsiäiseen. Pääsette maistelemaan meidän pääsiäispöytään silmien välityksellä. Me ollaan vaikka kuinka monta pääsiäistä mietitty että pitäisikö tehdä lammasta. Aina ollaan kuitenkin sitten hylätty ne ideat, tai tehty joku variaatio. Viime vuonna karitsan jauhelihasta tehty kebab taisi olla se lähin pääsiäisen lammasruoka.
Tänä vuonna kuitenkin päätettiin että tehdään. Siippa kotiutti niin potran yksilön että siitä riitti kahteenkin ruokalajiin. Mutta mahtui vapaapäiviin muutakin kuin lammasta.

Shepherd's pie
Shepherd's pie on ruoka, joka löytyy joka joulu meidän joulupöydästä. Se on vakiintunut sinne lasten toiveesta, mutta syödään sitä meillä silloin tällöin muulloinkin. Kyseinen ruokalaji on yksi lasten lempiruoista ja maistuu se meille aikuisillekin. Alla on jauhelihakastikemainen pohja ja päällä muheva perunamuussi. Kyseinen ruokalaji taitaa olla alunperin Englannista, mutta löytyy meiltä suomalaisiltakin vastine, jo kouluajoilta tuttu lihaperunasoselaatikko. Meillä tykätään kuitenkin tästä enkkujen versiosta enemmän. Toka oli jo monta viikkoa toivonut että tätä tehtäisiin ja vihdoin pääsiäisenä muistettiin. Kuullotettujen sipulien ja valkosipulin kynsien sekaan nakataan jauheliha paistumaan. Paistamisen loppuvaiheessa lisätään pari raastettua porkkanaa. Maustetaan yrteillä ja laitetaan perään paseerattua tomaattia ja haudutetaan. Itse nakkaan tänne vielä reippaasti sekaan punaviiniä syventämään makua. Sitä saa olla niin reippaasti että se hieman jopa maistuu sieltä. Perunamuussi kyllä tasoittaa liian terän. Muussin täytyy olla kuohkeaa ja pehmeää. Kuin pilvenhattaroita. Sitten vaan soossi uunivuokaan alle, muussi päälle ja uuniin hautumaan puoleksi tunniksi. Hyvää!!

Pizzapannari
Pizzapannari on ruokalaji, johon on helppo upottaa kaikki jääkaappiin ylimääräisenä pyörimään jäänyt. Tässä meidän versiossa oli tällä kertaa sekä kirsikkatomaatin että tavallisen tomaatin jämät, kolmea eri paprikaa, fetan rippeet, sipuleita ja purkillinen tonnikalaa. Mausteita ja päälle vähän juustoraastetta. Pohjana ihan peruspannarin ohje, ilman sokeria tietenkin. Täytteeksi voi laittaa melkeinpä mitä vaan. Ratsaappa joku kerta jääkaapin perälle unohtuneet ruoka-aineet ja tee niistä pizzapannari. Täydellistä hävikkiruokaa!

Som Tam-salaattia. Tai ehkä pikemminkin Kind of Som Tam. Sekä olutta.
Brooklyn on tällä hetkellä mun lemppariolut. Tutustuin siihen taannoisella Tampereen reissulla. Kuulostaako turhan juopohtavalta sanoa että joisin yhden vaikka joka päivä? Jos kuulostaa niin sit en sano niin. Hyvää jokatapauksessa. Vähän sellaista hedelmäistä.

Mä olen aivan rakastunut thairuokaan. Erityisen ahaa-elämyksen olen kokenut thaisalaattien osalta. Voisin natustella erilaisia thaisalaatteja vaikka joka päivä. Masu Asian Bistrossa syödessäni heidän Som Tamia, halusin apinoida kotiinkin vähän samantyyppisen. Googlailin aikani ja kehitin oman version ja tätä on meillä syöty nyt aika monesti. Iltapalana, lisukkeena, kylkiäisenä. Ihan pilkun tarkkaan en ole perehtynyt mutta annoin itseni ymmärtää että "ihan oikea" Som Tam tehtäisiin keittopapaijasta. Kyseistä hedelmää löytyy ainakin eri etnisistä kaupoista mutta minä korvasin papaijan valkokaalilla. Sen lisäksi mun Som Tam sisältää vihreitä papuja, kirsikkatomaatteja ja porkkanaa. Suikaloi valkokaali ja porkkana. Pieni vihreät pavut ja lisää sekaan. Murjo kasviksia perunansurvimella, viinipullolla tai millä tahansa tylppämäisellä apuvälineellä minkä avuksi keksit. Murjomalla nostat maut paremmin esille ja kasvikset vähän mehustuu. Halkaise kirsikkatomaatit neljään osaan ja lisää sekaan. Nakkaa mukaan myös suolapähkinöitä ja cashew-pähkinöitä maun mukaan.
Sekoita pienessä lasissa pari, kolme ruokalusikallista kalakastiketta (osterikastikekin käy), yhden limen mehu, yksi silputtu valkosipulinkynsi sekä sokeria ja chiliä maun mukaan. Maistele että maut on kohdillaan ja sun suun mukaiset. Kaada kasvisten ja pähkinöiden päälle ja sekoittele hyvin sekaisin. Silppua tuoretta korianteria päälle ja syö heti. Som Tam pitäisi olla eri makujen sekoitus, jossa kaikki maistuu mutta ei liikaa toistensa yli. Kokonaisuus pitäisi olla rapea, hieman makeahko, happaman kirpeä, suolainen ja tulinen. Mulla valuu kuola tätä kirjoittaessa.

Pääsiäisen munakori
Me ei tehty pääsiäiseksi kinderpiirakkaa eikä rahkapullia, kuten kaikki muut ainakin somen perusteella. Sensijaan tehtiin pitkästä aikaa täytekakku. Halusin tehdä suklaamunakorin mutta päädyin sittenkin tekemään varsinaisen korin valkoisena. Tein kakkupohjat täyteläisen suklaiseksi, joten tuntui että suklaata on liikaa, jos korikin tehdään suklaakermasta. Täytteeksi tein Rocky roadia (Maitotilkan sekaan sulatetaan kattilassa muutama desi pieniä vaahtokarkkeja. Kuohukerma vatkataan kermaksi, sekaan vanilja-tuorejuustoa ja jäähtynyt maito-vaahtokarkkiseos. Sekaan napsitaan erilaisia sattumia, mitä nyt haluaakaan käyttää. Mä laitoin loput minivaahtokarkit, rouhittua valko- ja maitosuklaata sekä murskattuja Bastogne-keksejä. Nam), päälle suklaamunia ja pursotus koripunosta. Kerma loppui kesken joten piti yläreunaa piilotella vaahtokarkeilla. En ole tosi pitkään aikaan tehnyt täytekakkuja ja näkee että pursotuksista ei saa niin nättejä kun niitä ei ole tehnyt. Kaksikko syytti mua liiasta perfektionismista. Maku oli kuitenkin hyvä.

Pienin aamupalan mehunteossa.

Lohileipiä ja uppomunia
Mun äiti kävi perjantaina meillä syömässä ja toi vähän vaikka mitä tullessaan. Pihvejä, keksejä, mango-juustokakun sekä lohta. Pihveistä tehtiin ruokaa ja tein siihen kylkeen järjettömän hyvää punaviinikastiketta, jota hauduteltiin monta tuntia. Koko kämppä tuoksui ihan hillittömälle ja teki mieli käydä kauhomassa sitä kastiketta suoraan kattilasta. Ihan riittävästi en saanut kastiketta saostumaan mutta maku oli kyllä niin järisyttävän hyvä että koostumuksen vaillinaisuuden kesti. Siippa teki huippuhyviä valkosipuliperunoita kylkeen ja siinähän sitä sitten olikin jo ateria kasassa.

Lohta oli niin pieni määrä että tehtiin niistä voileipiä. Täydelliset uppomunat on edelleen mulla opettelun alla. Mikrossa sain aikaiseksi ihan kohtalaisia, elmukelmu + kattila-yhdistelmällä myös aika mukiinmeneviä. Mutta täydellisiä ne ei ole olleet vielä kertaakaan. Ehkä seuraavalla kerralla uskaltaudun yrittämään sitä etikka + vesipyörre-kikkaa.

Lammas-gyros
No sitten niitä lammasruokia. Kun päätettiin että lammasta tehdään niin sormi pujahti suuhun sitten sen suhteen että mitä lammasta. Kare olisi kiinnostanut mutta se on lihana niin arvokasta että hylättiin ajatus. Vaikka meidän lapset on tosi ennakkoluulottomia maistelijoita niin todettiin että karetta ei vielä kokeilla lapsille. Niin monesti on käynyt että joku ruoka, mistä on oltu ihan varmoja että uppoaa lapsiin, ei olekaan maistunut yhtään ja sitä jää yli. Kareen kilohinta on melko kohdillaan ja me ollaan tosi huonoja heittämään ruokaa pois. Ehkä me tehdään joskus kaksin sitä karetta sitten. Pääsiäiseksi Siippa toi kainalossaan kahden ja puolenkiloisen luuttoman lampaanpaistin.

Minttua meillä on omasta takaa. Sama puska on jo lähes vuoden päivät puskenut lehteä siihen malliin että joskus tahtoo olla puutetta mielikuvituksessa, että mihin sitä laittaisi. Toimii muuten salaateissa tosi hyvin. Ja perunan kanssa. Päätettiin kuitenkin tällä kertaa skipata minttu kokonaan pääsiäiseltä. Me syödään sitä melko paljon muutenkin ja kun ei tehty ihan perinteisiä lammasruokia kuitenkaan...

Lainasin joku aika sitten kirjastosta Jenni Häyrisen Katukeittiö - parempaa roskaruokaa keittokirjan. Lammas-gyroksen ohje on siitä, vähän mukauteltuna. Marinoitiin lammasta vuorokauden punaviinissä ja mausteissa. Haettiin pannulla väriä lihan pintaan ja lopullinen kypsyys sitten uunissa. Toistaiseksi parhaat naan-leivät on saatu tehtyä Jennin ohjeella. Valmis lampaanliha kääräistiin naan-leivän sisään tsatsikin, salaatin ja tomaatin kanssa. Miesväki tykkäsi, mä itse koin että tuo kokonaisuus toimisi paremmin joko kanalla tai vaikka falafelilla. Liha oli hyvin valmistettu ja maut kohdillaan mutta tuo ei ollut mun juttu. Varmasti kyllä tehdään vielä gyrosta uudelleen, vähän eri täytteillä vaan.

Välimeren lammaspata
Mun suosikiksi pääsiäiseltä osoittautui Välimeren lammaspata. Makujen salaisuutena piili valkoviini, vihreät oliivit ja sitruuna. Aivan sairaan hyvää!! Tämän myötä mietittiin Siipan kanssa että pitäisi kyllä tehdä pataruokia paljon useammin. Täydellistä ruokaa viikonlopuille, kun koko perhe on kotona. Kun ei ole kiire vaan ruokaa voi laittaa monta tuntia. Eikä tässäkään nyt mitään varsinaista laittoa ollut, uunihan sen homman hoiti. Lihan mureus varmistetaan ja maut haetaan esiin monen tunnin hauduttamisella. Koti tuoksuu monta tuntia huumaavalle. Välimeren lammaspadan ohje löydettiin Yhteishyvän huhtikuun numerosta. Kylkeen keitettiin perunoita ja kokonaisuus toimi. 

Viiniä kului pääsiäisenä. Mutta jokainen pisara meni marinadeihin ja kastikkeisiin. Ei taidettu juoda lasillistakaan.
Pääsiäisen pöytä oli aika lihapitoinen. Paljon lihapitoisempi kuin normaalisti. Ja se tuntui olossa. Onkin ollut ihana tehdä nyt sitten loppuviikko vähän kevyempiä ja ennenkaikkea kasvisruokia. Keittoja ja pastaa.

Kohta onkin vappu ja taas päästään herkuttelemaan. Ideoita jo on mutta sitä ennen olisi toteutettavana yksi brunssi, josta lisää myöhemmin...

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ajatuksia päivähoidosta

Kuten pääsiäisen päätteeksi paljastinkin, meillä alkaa olla ajankohtaista päivähoitopaikan haku pienimmälle. Kaikenaikaahan on ollut tiedossa koska mulla on töihinpaluu ja päivähoitoa harjoittelemaan pitäisi päästä aika tarkalleen neljän kuukauden päästä. Apua. Päivähoitohakemus on nyt täytetty ja lähetetty ja yhteydenottoa odotellaan.

Alusta pitäen meillä on ollut selvää että haluttaisiin lapsi nimenomaan päiväkotiin. Jotta hoitopolku säilyisi mahdollisimman katkeamattomana sen ajan, kun sille on tarvetta. Siitähän nyt ei ole mitään takeita että samat hoitajat pysyvät mutta että edes samat tilat, osittain samat lapset. Kaksikon kanssahan kävi niin ihanasti että heidän päiväkotitaipaleellaan molemmilla oli suurimman osan ajasta samat hoitajat. Harvinaista mutta ei mahdotonta.

Päiväkotia liputettiin myös sen kannalta että on todennäköisempää että sieltä löytyy edes joku, jonka kanssa sekä meillä että lapsella osuu henkilökemiat kohdilleen. Siellä täytyy olla joku, josta lapsi ihan ehdasti tykkää. Sekä mulla että Siipalla on omasta lapsuudesta muistikuvat hoitajista, jotka ei olleet kivoja ja samat kokemukset löytyy myös Kaksikolta. Tämä on tietysti se kolikon toinen puoli silloin, kun hoitajia on useampi. Siellä on ihan varmasti joku joka jää lapselle sellaisena siitä en tykännyt. Mutta josko useammalla hoitajalla saataisiin varmistettua sitten se kolikon kiiltävämpi puolikin. Että sieltä löytyy joku joka on lapselle hoitopäivien aikana tärkeä. Mä en itse ole ollut koskaan päiväkodissa vaan aina perhepäivähoitajalla. Ja sieltä on jäänyt muistoihin tosi kultaisia tyyppejä että sitten heitä, joita vähän jopa pelkäsi. Ei ollut kauhean kiva mennä hoitoon kun vastassa oli vain se yksi aikuinen, jonka kanssa ei tullut yhtään toimeen. Lastenhoidon ammattilaisilta toki voi odottaa että kaikkiin suhtaudutaan samalla tavalla. Mutta ihmisiähän ne hoitajatkin on ja niin ne henkilökemiat vaan menee että toisten kanssa toimii ja toisten kanssa ei. Olit aikuinen tai lapsi. Lapset on älykkäitä ja osaavat kyllä tosi pienistä jutuista bongata että kenen aikuisen kanssa kaikki skulaa ja kenen kanssa ei, kyse ei ole yhtään siitä että hoitajat kohtelisivat lapsia eriarvoisesti. Kun valinnanvaraa on useamman aikuisen verran, on lapsen helpompi löytää sieltä päiväkodin aikuisista se henkilö, joka on se turva.

Tässä meidän kotiympäristössä on ollut paljon muutaman perheen hoitorinkejä. Että yhdessä palkataan hoitaja joka hoitaa lapset arkisin, kiertäen vuoroviikoin kodeissa. Tämäkin tuntui tosi houkuttelevalta ja olen muutamaan otteeseen löytänyt itseni jo naputtelemasta näppistä ja ilmoittamassa meidän perhettä mukaan. Mutta käytäntö olisi liian vaikeaa. Miten mä arkisin nukkuisin yövuorojen jälkeen niinä viikkoina, kun koko kööri on täällä meillä? Entäpä miten mun arkivapaat silloin kun hoitopoppoo olisi täällä meillä ja itsellä ei olisi edes tarvetta lapsen hoitoon? Entä sitten jos Kaksikko sairastuu ja hoitolasten pitäisi olla täällä meillä? Joo, päiväkoti on se meidän juttu kuitenkin.

Meillä on molemmilla ollut tosi ristiriitaiset ajatukset koko hoidon aloituksesta. Kyse ei ole siitä että ei pystyisi luottamaan siihen että muut ei pystyisi hoitamaan Kolmosta. Tottakai pystyy. Ei lapsen perustarpeisiin vastaaminen mitään rakettitiedettä ole. Enempi on kyse siitä että me ei haluttaisi vielä lasta oravanpyörään. Ainakaan ihan täysillä. Että saisi vielä olla vain niiden omien juttujensa kanssa. Kasvaa vielä rauhassa. Osa ryhmänä olemista on toki tärkeää oppia. Mutta en ole ihan varma täytyykö se taito miten pienenä osata. Kyllä senkin ehtii. Ja sitä voi opetella kotiloissakin. Pihalla, kerhoissa, avoimessa päiväkodissa.

Kaksikko on aikanaan aloittanut päiväkotitaipaleensa niin että Eka lähenteli neljää vuotta ja Toka oli sen jotain reilu kaksi vee. Kumpikin oli ollut leikkipuistossa hoidossa mutta muuta kosketusta kodin ulkopuoliseen hoitoon ei ollut. Hoidon aloitus oli Ekalle rankempi, Toka vain muljui sinne muiden sekaan ja se siinä. Olen muiltakin kuullut kokemuksia siitä, että pieni lapsi tottuu helpommin hoitoon. Ja onhan mulla siitä itselläkin kokemus. Siitä huolimatta ei ole ollut olo että se lapsi pitäisi laittaa hoitoon sentakia, jotta se tottuminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Edelleen meillä on olo että olisi kaikista kivointa, mitä myöhempään hoidon aloitus voitaisiin siirtää. Vaikka se sopeutuminen sitten olisikin hankalampaa. Että lapsi saisi mahdollisimman pitkään olla niiden omien rutiiniensa kanssa, ei jonkun muun sanelemien. Hän ehtii kyllä ihan varmasti elämänsä aikana tottumaan muiden asettamiin aikatauluihin.

Vaikka oikeastaan aina oltiin ajateltu että haluttaisiin Kolmas johonkin tähän lähipäiväkotiin, muutettiin suunnitelmia sitten kuitenkin siinä vaiheessa kun hoitopaikan hakeminen tuli ajankohtaiseksi. En ensinnäkään usko että yhdestäkään lähipäiväkodista aukeaisi meille paikkaa, lapsia kun on jonossa kymmenittäin jo ennestään. Toisekseen en usko että normaalisti aukiolevat päiväkodit on meille se toimivin ratkaisu. Päädyimme siis hakemaan hoitopaikkoja vuoropäiväkodeista ja iltahoitoa tarjoavista paikoista.

Mä välttelen kaikin tavoin arkiaamuvuoroja. Ne on ihan kamalia. Niin kauan kun saan itse vaikuttaa työvuoroihini, pyrin siihen että arkisin aamuherätyksiä on mahdollisimman vähän. Viikonloppuisin voin herätä, se ei ole ongelma. Ja tämä ajatus johtuu vain ja ainoastaan työnkuvasta.
Jos mun arkivuorot koostuu toivon mukaan isoksi osaksi ilta- ja yövuoroista, en näe aiheelliseksi sitä että veisin lapsen jo heti aamusta hoitoon. En yksinkertaisesti halua sopeutua siihen että lapsen täytyisi olla hoidossa viimeistään klo 9 aamulla. Ymmärrän tuon raamin päiväkodin toiminnan kannalta. Mutta se ei ole se meidän hoidontarve. Mä haluan että meillä on se mahdollisuus tuoda lapsi hoitoon vasta puoliltapäivin. Ja haluan että meillä on mahdollisuus hakea lapsi hoidosta vasta illalla. Näitä ei pysty virka-aikaan aukioleva päiväkoti tarjoamaan. Vuorohoitoa tarjoavaa päiväkotia ei löydy kävelymatkan päästä mutta me ollaan ihan ok sen ajatuksen kanssa. Hankalammaksi menisi järjestää arki niin, että Kolmosen hoito toteutuu vain virka-aikaan.

Ylipäätään tarkoitus olisi että hoitopäiviä osuisi arkipäiviin maksimissaan kolme. Hankalahan näitä on täysin ennustaa mutta tuo olisi yritys toteuttaa. Mulle kaikista mieluisin ratkaisu olisi että töiden ohella pystyttäisiin hoitamaan lapset itse. Tätähän vähän jo yritettiin mutta kun työnantaja ei tullut asiassa riittävästi vastaan niin ei onnistu. Seuraava vaihtoehto onkin se, että hoitoaika olisi mahdollimman vähäistä.

Vaikka me haluttaisiin myöhentää lapsen hoidonaloitusikää mahdollisimman pitkälle ja vaikka halutaan pitää hoitopäivien määrä ihan minimissä, ei mulla ole kovin suuria odotuksia itse päiväkodin suhteen. Jos nyt ihan karkeasti ilmaisen niin se on lapsen säilytyspaikka. Toki toivon että se on kodinomainen ja pieni mutta kovin korkeat odotukset mulla ei ole. Mulle riittää ja tärkeintä on että lapsen perustarpeisiin vastataan ja hän tuntee olonsa turvalliseksi hoidossa ollessaan. Millään muulla ei ole väliä. Mulle on ihan sama miten usein retkeilevät tai perustuuko varhaiskasvatussuunnitelma johonkin kasvatukselliseen aatteeseen tai onko päivät miten taidekasvattavia tai onko joka viikko joku vaihtuva teema. Ei mitään väliä! Me voidaan huolehtia tuollaisista ihan itse. Kunhan mun lapsella on hyvä olla kun hän on hoidossa. Mulla on vahva luotto jo näin etukäteen päiväkodin henkilökuntaan koska mulla on niin hyvät kokemukset päiväkodista aiemmin. Niin työntekijänä kuin vanhempana. Siellä on pääsääntöisesti aivan järjettömän ammattitaitoista väkeä joilla on valtavan lämmin sydän ja suuri syli. Ainoa, mitä mä päivähoidon työntekijöiltä odotan, on että pitävät huolta itsestään niin, että jaksavat olla niitä perustarpeiden täyttäjiä niille pienille ihmisille.

Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset siitä, mitä päiväkodin työntekijöiltä nykyään odotetaan. Toisaalta, tottakai ihmiset saa vaatia. Vanhemmat maksaa siitä palvelusta joten toki sitä pitääkin sitten arvioida ja vaatia. Mutta joskus tuntuu että suhteellisuudentaju ei kyllä kulje ihan käsikädessä sen suhteen, miten sitä kuukausittain maksettavaa rahamäärää suhteutetaan siihen mitä vaaditaan. Toki tänne intterin nettiin päätyy aina ne marginaalit jutuista. Maksoin päivähoidosta mitä tahansa niin mun lapsen leivän päälle saa laittaa margariinia. Me pyritään siihen, sekä perheen aikuisten että lasten kohdalla, että se ravintorikkaan ruoan pääpaino on täällä kotosalla.

Tästä on aika monta vuotta aikaa, kun mulla on viimeiksi ollut lapsia päivähoidossa. Voi olla että moni asia on muuttunut tässä välissä. Tältä tuntuu kuitenkin tällä hetkellä, voi olla että syksyllä mieli muuttuu. Hoidon aloitus on aina iso juttu, tapahtuu se sitten päiväkodissa tai jonkun kotona. Ja haasteena toimii myös se, että jokaiselle jolla hoidon tarve on, saataisiin kaikkia osapuolia tyydyttävä hoitopaikka. Meillä kävi jo Kaksikon kohdalla aivan järjetön munkki hoitobingossa. Toivottavasti käy Kolmosenkin kanssa.