perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ajatuksia päivähoidosta

Kuten pääsiäisen päätteeksi paljastinkin, meillä alkaa olla ajankohtaista päivähoitopaikan haku pienimmälle. Kaikenaikaahan on ollut tiedossa koska mulla on töihinpaluu ja päivähoitoa harjoittelemaan pitäisi päästä aika tarkalleen neljän kuukauden päästä. Apua. Päivähoitohakemus on nyt täytetty ja lähetetty ja yhteydenottoa odotellaan.

Alusta pitäen meillä on ollut selvää että haluttaisiin lapsi nimenomaan päiväkotiin. Jotta hoitopolku säilyisi mahdollisimman katkeamattomana sen ajan, kun sille on tarvetta. Siitähän nyt ei ole mitään takeita että samat hoitajat pysyvät mutta että edes samat tilat, osittain samat lapset. Kaksikon kanssahan kävi niin ihanasti että heidän päiväkotitaipaleellaan molemmilla oli suurimman osan ajasta samat hoitajat. Harvinaista mutta ei mahdotonta.

Päiväkotia liputettiin myös sen kannalta että on todennäköisempää että sieltä löytyy edes joku, jonka kanssa sekä meillä että lapsella osuu henkilökemiat kohdilleen. Siellä täytyy olla joku, josta lapsi ihan ehdasti tykkää. Sekä mulla että Siipalla on omasta lapsuudesta muistikuvat hoitajista, jotka ei olleet kivoja ja samat kokemukset löytyy myös Kaksikolta. Tämä on tietysti se kolikon toinen puoli silloin, kun hoitajia on useampi. Siellä on ihan varmasti joku joka jää lapselle sellaisena siitä en tykännyt. Mutta josko useammalla hoitajalla saataisiin varmistettua sitten se kolikon kiiltävämpi puolikin. Että sieltä löytyy joku joka on lapselle hoitopäivien aikana tärkeä. Mä en itse ole ollut koskaan päiväkodissa vaan aina perhepäivähoitajalla. Ja sieltä on jäänyt muistoihin tosi kultaisia tyyppejä että sitten heitä, joita vähän jopa pelkäsi. Ei ollut kauhean kiva mennä hoitoon kun vastassa oli vain se yksi aikuinen, jonka kanssa ei tullut yhtään toimeen. Lastenhoidon ammattilaisilta toki voi odottaa että kaikkiin suhtaudutaan samalla tavalla. Mutta ihmisiähän ne hoitajatkin on ja niin ne henkilökemiat vaan menee että toisten kanssa toimii ja toisten kanssa ei. Olit aikuinen tai lapsi. Lapset on älykkäitä ja osaavat kyllä tosi pienistä jutuista bongata että kenen aikuisen kanssa kaikki skulaa ja kenen kanssa ei, kyse ei ole yhtään siitä että hoitajat kohtelisivat lapsia eriarvoisesti. Kun valinnanvaraa on useamman aikuisen verran, on lapsen helpompi löytää sieltä päiväkodin aikuisista se henkilö, joka on se turva.

Tässä meidän kotiympäristössä on ollut paljon muutaman perheen hoitorinkejä. Että yhdessä palkataan hoitaja joka hoitaa lapset arkisin, kiertäen vuoroviikoin kodeissa. Tämäkin tuntui tosi houkuttelevalta ja olen muutamaan otteeseen löytänyt itseni jo naputtelemasta näppistä ja ilmoittamassa meidän perhettä mukaan. Mutta käytäntö olisi liian vaikeaa. Miten mä arkisin nukkuisin yövuorojen jälkeen niinä viikkoina, kun koko kööri on täällä meillä? Entäpä miten mun arkivapaat silloin kun hoitopoppoo olisi täällä meillä ja itsellä ei olisi edes tarvetta lapsen hoitoon? Entä sitten jos Kaksikko sairastuu ja hoitolasten pitäisi olla täällä meillä? Joo, päiväkoti on se meidän juttu kuitenkin.

Meillä on molemmilla ollut tosi ristiriitaiset ajatukset koko hoidon aloituksesta. Kyse ei ole siitä että ei pystyisi luottamaan siihen että muut ei pystyisi hoitamaan Kolmosta. Tottakai pystyy. Ei lapsen perustarpeisiin vastaaminen mitään rakettitiedettä ole. Enempi on kyse siitä että me ei haluttaisi vielä lasta oravanpyörään. Ainakaan ihan täysillä. Että saisi vielä olla vain niiden omien juttujensa kanssa. Kasvaa vielä rauhassa. Osa ryhmänä olemista on toki tärkeää oppia. Mutta en ole ihan varma täytyykö se taito miten pienenä osata. Kyllä senkin ehtii. Ja sitä voi opetella kotiloissakin. Pihalla, kerhoissa, avoimessa päiväkodissa.

Kaksikko on aikanaan aloittanut päiväkotitaipaleensa niin että Eka lähenteli neljää vuotta ja Toka oli sen jotain reilu kaksi vee. Kumpikin oli ollut leikkipuistossa hoidossa mutta muuta kosketusta kodin ulkopuoliseen hoitoon ei ollut. Hoidon aloitus oli Ekalle rankempi, Toka vain muljui sinne muiden sekaan ja se siinä. Olen muiltakin kuullut kokemuksia siitä, että pieni lapsi tottuu helpommin hoitoon. Ja onhan mulla siitä itselläkin kokemus. Siitä huolimatta ei ole ollut olo että se lapsi pitäisi laittaa hoitoon sentakia, jotta se tottuminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Edelleen meillä on olo että olisi kaikista kivointa, mitä myöhempään hoidon aloitus voitaisiin siirtää. Vaikka se sopeutuminen sitten olisikin hankalampaa. Että lapsi saisi mahdollisimman pitkään olla niiden omien rutiiniensa kanssa, ei jonkun muun sanelemien. Hän ehtii kyllä ihan varmasti elämänsä aikana tottumaan muiden asettamiin aikatauluihin.

Vaikka oikeastaan aina oltiin ajateltu että haluttaisiin Kolmas johonkin tähän lähipäiväkotiin, muutettiin suunnitelmia sitten kuitenkin siinä vaiheessa kun hoitopaikan hakeminen tuli ajankohtaiseksi. En ensinnäkään usko että yhdestäkään lähipäiväkodista aukeaisi meille paikkaa, lapsia kun on jonossa kymmenittäin jo ennestään. Toisekseen en usko että normaalisti aukiolevat päiväkodit on meille se toimivin ratkaisu. Päädyimme siis hakemaan hoitopaikkoja vuoropäiväkodeista ja iltahoitoa tarjoavista paikoista.

Mä välttelen kaikin tavoin arkiaamuvuoroja. Ne on ihan kamalia. Niin kauan kun saan itse vaikuttaa työvuoroihini, pyrin siihen että arkisin aamuherätyksiä on mahdollisimman vähän. Viikonloppuisin voin herätä, se ei ole ongelma. Ja tämä ajatus johtuu vain ja ainoastaan työnkuvasta.
Jos mun arkivuorot koostuu toivon mukaan isoksi osaksi ilta- ja yövuoroista, en näe aiheelliseksi sitä että veisin lapsen jo heti aamusta hoitoon. En yksinkertaisesti halua sopeutua siihen että lapsen täytyisi olla hoidossa viimeistään klo 9 aamulla. Ymmärrän tuon raamin päiväkodin toiminnan kannalta. Mutta se ei ole se meidän hoidontarve. Mä haluan että meillä on se mahdollisuus tuoda lapsi hoitoon vasta puoliltapäivin. Ja haluan että meillä on mahdollisuus hakea lapsi hoidosta vasta illalla. Näitä ei pysty virka-aikaan aukioleva päiväkoti tarjoamaan. Vuorohoitoa tarjoavaa päiväkotia ei löydy kävelymatkan päästä mutta me ollaan ihan ok sen ajatuksen kanssa. Hankalammaksi menisi järjestää arki niin, että Kolmosen hoito toteutuu vain virka-aikaan.

Ylipäätään tarkoitus olisi että hoitopäiviä osuisi arkipäiviin maksimissaan kolme. Hankalahan näitä on täysin ennustaa mutta tuo olisi yritys toteuttaa. Mulle kaikista mieluisin ratkaisu olisi että töiden ohella pystyttäisiin hoitamaan lapset itse. Tätähän vähän jo yritettiin mutta kun työnantaja ei tullut asiassa riittävästi vastaan niin ei onnistu. Seuraava vaihtoehto onkin se, että hoitoaika olisi mahdollimman vähäistä.

Vaikka me haluttaisiin myöhentää lapsen hoidonaloitusikää mahdollisimman pitkälle ja vaikka halutaan pitää hoitopäivien määrä ihan minimissä, ei mulla ole kovin suuria odotuksia itse päiväkodin suhteen. Jos nyt ihan karkeasti ilmaisen niin se on lapsen säilytyspaikka. Toki toivon että se on kodinomainen ja pieni mutta kovin korkeat odotukset mulla ei ole. Mulle riittää ja tärkeintä on että lapsen perustarpeisiin vastataan ja hän tuntee olonsa turvalliseksi hoidossa ollessaan. Millään muulla ei ole väliä. Mulle on ihan sama miten usein retkeilevät tai perustuuko varhaiskasvatussuunnitelma johonkin kasvatukselliseen aatteeseen tai onko päivät miten taidekasvattavia tai onko joka viikko joku vaihtuva teema. Ei mitään väliä! Me voidaan huolehtia tuollaisista ihan itse. Kunhan mun lapsella on hyvä olla kun hän on hoidossa. Mulla on vahva luotto jo näin etukäteen päiväkodin henkilökuntaan koska mulla on niin hyvät kokemukset päiväkodista aiemmin. Niin työntekijänä kuin vanhempana. Siellä on pääsääntöisesti aivan järjettömän ammattitaitoista väkeä joilla on valtavan lämmin sydän ja suuri syli. Ainoa, mitä mä päivähoidon työntekijöiltä odotan, on että pitävät huolta itsestään niin, että jaksavat olla niitä perustarpeiden täyttäjiä niille pienille ihmisille.

Mulla on tosi ristiriitaiset ajatukset siitä, mitä päiväkodin työntekijöiltä nykyään odotetaan. Toisaalta, tottakai ihmiset saa vaatia. Vanhemmat maksaa siitä palvelusta joten toki sitä pitääkin sitten arvioida ja vaatia. Mutta joskus tuntuu että suhteellisuudentaju ei kyllä kulje ihan käsikädessä sen suhteen, miten sitä kuukausittain maksettavaa rahamäärää suhteutetaan siihen mitä vaaditaan. Toki tänne intterin nettiin päätyy aina ne marginaalit jutuista. Maksoin päivähoidosta mitä tahansa niin mun lapsen leivän päälle saa laittaa margariinia. Me pyritään siihen, sekä perheen aikuisten että lasten kohdalla, että se ravintorikkaan ruoan pääpaino on täällä kotosalla.

Tästä on aika monta vuotta aikaa, kun mulla on viimeiksi ollut lapsia päivähoidossa. Voi olla että moni asia on muuttunut tässä välissä. Tältä tuntuu kuitenkin tällä hetkellä, voi olla että syksyllä mieli muuttuu. Hoidon aloitus on aina iso juttu, tapahtuu se sitten päiväkodissa tai jonkun kotona. Ja haasteena toimii myös se, että jokaiselle jolla hoidon tarve on, saataisiin kaikkia osapuolia tyydyttävä hoitopaikka. Meillä kävi jo Kaksikon kohdalla aivan järjetön munkki hoitobingossa. Toivottavasti käy Kolmosenkin kanssa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti hoidon kanssa käy hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa toivotaan :) Parin viikon sisään pitäisi jonkun päättävän henkilön olla yhteydessä. Siinä kai kartotellaan yhdessä lisää sitä hoidontarvetta. On kyllä muuttunut huisisti tämä prosessi siitä kun isoille joskus 11 vuotta sitten hoitopaikkoja hain. Silloin käytiin jossakin toimistossa täyttämässä se hakulomake ja siinä samalla juteltiin jonkun koordinoivan henkilön kanssa.

      Poista
  2. Sulla on hyviä ajatuksia tästä hoitokuviosta. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Erityisen kivalta tuntuu kuulla tuo päivähoidon ammattilaiselta :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?