tiistai 21. huhtikuuta 2015

Älä syö humehia

Kävin töissä taas eilen sekoilemassa. Hommia on riittänyt hoitovapaalaisellekin ja riittää kuulemma loppukeväänkin ajan. Joka kerta kun töihin menen jaksaa ihmetyttää että miten mä unohdan aina kaiken? Että miten voi viikossa, kahdessa kovalevy tyhjentyä ihan täysin. Olen ollut vuosikausia samassa paikassa töissä ja vaikka paljon uutta tulee kaiken aikaa niin olen kyllä oikeasti aika vankasti kärryjen kyydissä. Ammattiosaaminen on kovaa ja muutenkin handlaan normisti sen touhun. Nyt kun käyn sen kerran, kahdesti viikossa niin aina tuntuu että iso osa ajasta menee epämääräiseen haahuiluun. Kaikki on muka ihan uutta. Ai niin ai tää tehtiinkin näin. Mitenkäs tää tietojärjestelmä meillä toimikaan? Ai mikä tän työpisteen nimi nykyään on? Sähköposti? Intra? Hjälp! Ihan joka kerta samat jutut. Viime viikolla lupautuessani maanantaiksi hommiin julistin selättäväni flunssani kyllä muutamassa päivässä. Joopa joo. Olo oli kyllä jo paranemaan päin mutta eilinen töiskentely heitti takapakin päälle. Meinasivat pistää mut kesken päivää pois koska tuntui että tauti vain yltyi. Nappasin salaa lisää buranaa ja syytin väliin jääneitä päikkäreitä sekä duunin tehokasta ilmastointia. Loppuillan makasin himassa sängyssä ja uikutin. Nyt on pakko todeta että ihanaa olla kotona! Mutta se siitä alkulätinöinnistä.

Jokin aika sitten erään blogin kommenttikentässä eräs kommentoija totesi että hän toivoisi tietävänsä jos hänen lapsensa liikkuu tupakoivien nuorien mukana. Kyse ei ollut siis siitä että nuori itse tupakoisi vaan, jos nuori liikkuisi sellaisessa seurassa jossa tupakoidaan. Tai näin mä ainakin sen tekstin ymmärsin. Ja mä jäin miettimään tuota. Koska mä en varsinaisesti ehkä ymmärrä että mitä se hyödyttää tietää. Siis tavallaan kylläjoo, haluaisin tietää. Miten minä siitä kasvattajana hyödyn jos tiedän että lapseni kaverit tupakoi? Kun en kuitenkaan ole mukana niissä mahdollisissa tilanteissa. Pysyykö mun lapsi tupakoimatta jos on vaan sellaisten kaverien kelkassa jotka ei tupakoi? Ja tarkoittaako se automaattisesti sitä, että myös minun lapseni tupakoi jos hän liikkuu tupakoivien nuorten seurassa? Yritän kasvattaa lapsia siihen, että itse tekevät päätöksiä niissä tilanteissa. Itse osaisivat tarvittaessa kieltäytyä ja vastustaa ryhmäpainostusta. Toki haluan tietää missä ja kenen kanssa lapseni aikaa viettää. Mutta mä en ole ihan varma että kenen kaikkien on tarpeellista tietää nuoren hölmöilyistä ja kokeiluista. Kuuluuko se kaveripiirin vanhemmille?

Yksi harvoista kasvatushommeleista näiden teinien kanssa mulla on ollut se että en jeesustele enkä kauhistele. En maalaile etukäteen heille jotain kauhukuvia. Asioista jutellaan niiden oikeilla nimillä mutta ilman sitä sellaista saarnaa. Ihan tuli omassa nuoruudessa todistettua että ei ollut kovin kantava kasvatuskeino se. Mitä enempi paasattiin ja maalailtiin, sen enempi minä kokeilin ja kapinoin. Kaikki kielletty kuului kuvaan. Ja nyt teenkin paljastuksen. Mä en kiellä meidän nuorilta. Vältän tuon sanan käyttöä ihan tietoisesti. Meillä jutellaan mikä on järkevää toimintaa, mikä on laitonta. Keskustellaan ja puhutaan. Mutta mä en kiellä vaan heitän pallon sille nuorelle itselleen. Pohjustan ja keskustelen ja toivon että ne seikat kantaa niissä tilanteissa. Sun pää, sun kroppa, sun elämä, kohtele sitä riittävällä rakkaudella. Valan luottamusta ja uskoa, valistan mutta en kiellä.

Mun lapsilla on kavereita aika laajalla skaalalla eri yhteiskuntaluokista. On lapsia, jotka on huostaanotettu, on maahanmuuttajia, on yksinhuoltajien lapsia ja on kantasuomalaisia. Sen sijaan, että minä sanelisin lapsilleni mikä on heille parasta kaveriseuraa, toivoisin että he osaisivat itse lukea sekä ihmisiä että tilanteita. Pystyisivät itse arvioimaan mikä on heille itselleen hyväksi. Röökiä polttava nuori voi olla kuitenkin kaverina ihan mahtava. Tämä on tietysti nuorelta paljon vaadittu ja odotettu mutta mokauksiin on varauduttu. Ja edelleen, toki meillä keskustellaan eikä oleteta että kyllä ne nyt tuosta noin vaan osaavat ja tietävät. Toki huhujen ja spekulointien liikkuessa ja kantautuessa omiin korviin huoli omista nuorista on iso. Mutta siitä huolimatta toivon että he osaisivat nähdä niiden asioiden taakse ja miettiä mistä mikäkin johtuu. Ja toki huhujen ja spekulointien yltyessä meilläkin jutellaan. Ihan en ehkä näe kovin ratkaisevana toimena sitä nyt et kyllä liiku enää sen-ja-sen kanssa.

Kulttuuerierot on muuten yksi juttu, joka on osoittautunut vähän haasteelliseksi päihdekasvatuksessa. Ekalla kun ainakin on kavereita jotka on maahanmuuttajia sellaisista maista, joissa alkoholi on hyvin paheksuttavaa mutta miedot huumeet ok. Nämä keskustelut on tuoneet ihan uuden tason kun on juteltu päihteistä. Ja itseasiassa ehkä olleet itselle vähän sellainen yllätys, tai ainakin seikka jota ei tullut etukäteen ajateltua. Enkä muista että noita olisi mietitty silloin kun itse olisi teini. Samaten toinen, joka nyt ainakin vaalien alla oli enempi esillä, oli se että esimerkiksi kevyen huumeiden laillistamisen puolestapuhujia löytyy paljon myös ihan suomalaisista aikuisista. Ja jos nyt olen ihan rehellinen, niin haastavana teinien päihdekasvatuksessa on myös ne omat asenteet ja tavat. En ole todellakaan mikään kuppiin sylkevä Äiti Teresa enkä yritäkkään olla. Practise what you preach on päihdekasvatuksen kanssa vaikea teema ylläpitää. Varsinkin jos ei halua perustella kaikkea alentavasti lauseella koska olen aikuinen.

Se, mikä mut heitti kirjoittamaan tästä, oli eräs tapahtuma joka kävi viime viikolla. Eka nimittäin tuli kotiin ja kertoi että yhden hänen hyvän kaverinsa äiti epäilee että Eka käyttää huumeita. Perusteluina se että Eka on aina kalpea ja se että hän tekee istuessaan jalalla sellaista nykyttävää liikettä. Vähän aikaa oli purkka pysähtyneenä ennenkuin suusta pääsi että TÄH?! Eka toisti kertomuksensa. Ihan ensimmäinen ajatus oli että no et sitten mitään muuta syytä keksinyt? Sitten alkoi vituttaa, sitten huvittaa ja sitten olin taas vähän tyrmistynyt.

Olette ehkä joistakin valokuvista osanneet päätellä että meillä on aika vaaleapäisiä lapsia. No sama homma menee ihan tuon ihonvärin kanssa. Eka varsinkin on tosi valkoinen ja se tekee hänestä jopa kalpean näköisen. Hän on joskus jopa niin kalpea että näyttää sairaalta. Mäkin olen niin vaalea, mun kaverit on sanoneet että näytän ihan syöpäsairaalta silloin kun mulla ei ole meikkiä. Joskus kun Eka on ollut jostain muusta syystä lääkärissä niin tätä kalpeutta on selvitelty verikokeinkin mutta mitään syytä ei ole sieltä löytynyt. Me vaan ollaan niin vaaleita tapauksia. Minkäs teet. Ja tuo jalan naputtaminen sitten.... muistan että ainakin omassa nuoruudessa se nyt oli jotenkin ihan sairaan viileä tapa että istuessa naputat sitä jalkaa vähän hermostuneen oloisesti. Ei kyllä käynyt koskaan mielessä että se olisi merkki huumeidenkäytöstä.

Annettiin asian olla. En ottanut yhteyttä tämän lapseni kaverin vanhempaan vaikka mieli teki. Musta tuo oli jotenkin kokonaisuutena niin kaukaa haettua että en näe aiheelliseksi lähteä oikomaan. Mutta jäin mä vähän miettimään tätä vanhemmankin puolta näissä hommissa. Päihteidenkäyttö on varmaan yksi isoimmista vanhempien peloista. Mutta pitääkö niille peloille antaa miten paljon valtaa? Miten paljon me tehdään ihan itse niitä pelkoja sinne omien korvien väliin ja aletaan sentakia sekoilemaan mitä sattuu? Ja miksi ihmeessä me ajatellaan aina automaattisesti sitä pahinta? Onko aiheellista pelätä jotain sellaista, jonka kanssa ei ole ollut ongelmia? Ja voiko lapsen ja vanhemman suhteelle olla miten vahingollista se, että vanhempi epäilee syyttä suotta? Tai ainakin hyvin heppoisin perustein.

Mä olen ihan tietoisesti jo opetellut joku aika sitten pois siitä ajatustavasta että kun lapseni jää kiinni. Musta tuo syö luottamusta liikaa. Meillä ei ole ollut mitään syytä epäillä Kaksikkoa vielä mistään päihteistä, tupakasta tms. joten miksi me nakerrettaisiin täältä vanhempien päästä sitä luottamusta? Jos mokaavat niin sitten mokaavat, so be it, ja ne tilanteet käsitellään sitten. Siihen asti mielummin luotan lapsiini että osaavat tehdä fiksuja ratkaisuja elämässään.

Ja yksi ihan järjettömän iso oppi muuten meille vanhemmillekin; nuoret saa mokata. Muutkin kuin ne omat. Nyt mä lähden valmistautumaan! Tarvitsee käydä taputtelemassa yksi vanhempainyhdistyksen kokous ennenkuin suunnataan Kaksikon kanssa Superpäivän leffaan katsomaan Birdman.

6 kommenttia:

  1. Huh, ehkäpä hieman arveluttavaa tuo mieltäminen huumeidenkäyttäjäksi jalan naputtelusta ja kalpeudesta.. Tiedän monia ihmisiä jotka naputtavat jalkaa tai sormea tmv istuessaan niin sanotusti "ominaisuutenaan" ja kalpeus... no meillä kalkkinaamoja on kaksi, minä ja Isompi :D Isompi sentään jotenkin kummassa ruskettuu kesällä kauniisti, mutta minuun ei edes tartu aurinko, korkeintaan sellaisena kevyenä punaisuutena, mutta n.10kk vuodessa näytän ilman meikkiä sairaalta ja juu, kuulen myös siitä :)

    Minä haluaisin tietää, jos Isomman kaveriporukassa joku alkaisi tupakoimaan. Vielä ei onneksi (omalla 5lk oli jo muutama tupakoiva, huh...), mutta en kuitenkaan kieltäisi olemasta seurassa, neuvoisin vain miten toimia jos tarjotaan. Mun kasvatus näissä asioissa menee valitus/pelottelu-puolivälissä :D en pelottelepelottele, mutta kerron pelottavia faktoja kyllä ja olen näyttänyt kuvia keuhkosairaista, tupakoinnin ikäännyttävistä tuloksista jne..Ja samat varsinkin nuuskasta, joka täälläpäin on kasvanut nuorison keskuudessa räjähdysmäisesti! Oon käyttänyt tässä Röökikroppa-sivustoa johon tutustuttiin tässä joskus n.vuosi sitten töiden puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli aika kaukaa haettua. Sitähän en tiedä onko kupeitteni hedelmä kenties pöllöillyt jotain muuta siellä ollessaan, joka on herättänyt kaverin äidin epäilykset. Mutta nämä perustelut hän oli antanut omalle lapselleen Ekasta... Mä en halua lytätä kenenkään huolenaiheita mutta nyt kun tässä on vuosien varrella ollut tekemisissä aika joukon vanhempien kanssa esimerkiksi yhdistystoiminnan kautta ja ollut itse vanhempana eri paneeleissa jne. niin on pakko sanoa että musta tuntuu että tietynlainen hysteria kasvaa vuosi vuodelta. En osaa sanoa mistä se johtuu, peilaako vanhemmat liikaa juttuja sieltä omasta nuoruudesta vai onko nykymaailma sitten niin vierasta vanhemmille vai eikö vanhemmat ole riittävästi perillä niistä omien lasten aivoituksista vai mikä on mutta valitettavasti tämän tyyppinen "hysterisointi" on aika arkipäivää. Tehdään lillukanvarsista kärpäsen kautta härkäsiä.

      Mä jotenkin ajattelen että jos tietäisin niin iskisinkö siihen lapseen kaveriin jonkun leiman. Vai pystysinkö suhtautumaan kuitenkin neutraalisti. Siksi mulla on vähän olo että en tiedä hyötyisinkö varsinaisesti siitä tiedosta. Ja koen myös vähän hankalaksi määrittää senkin että kenellä on velvollisuus ilmoittaa asiasta mulle? Varsinkin jos nyt kyse on sellaisesta tilanteesta että lapseni kaverit polttaa, ei lapseni. Pitääkö koulun ilmoittaa tai toisten vanhempien? Soveltuuko tässäkin jokin yksityisyydensuoja?Kuuluuko se tupakointi silloin kenellekkään muulle, kuin niiden lasten vanhemmille joiden muksut on rössö huulessa heiluneet?

      Poista
  2. Mä olen täällä kuplassa vielä. Ja pahoin pelkään, että mussa alkaa näkymään samat toitottamiset kuin omissa vanhemmissa. Mutta I'm working on it! Kiitti ajatuksista, mä alan prosessoimaan tätä. Toisaalta meillä on sellainen sopiva tasapaino miehen kanssa. Kun toinen kauhistelee, alkaa toinen sallia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplassa oleminen on ihan hyvä asia :) Musta se pitää huolen osittain siitä että ei kyynisty liikaa. Ja jos ei ole mitään huolta niin se kupla on ihan jees. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että sulkisi silmänsä asioilta :)

      Mä en näe sitä toitottamista ja kauhisteluakaan välttämättä huonona. Mutta tarvitseeko niitä tehdä lapselle vai voisiko vanhemmat vaikka keskenään hoitaa sen sellaisen kauhisteluosuuden ja sitten lapselle tulee vain ne faktat? Ja ole hyvä, parempi näitä on alkaa miettimään liian aikaisin kuin liian myöhään :) Mun mielestä niin seksuaali- kuin päihdekasvatuskin on ollut paras aloittaa ennenkuin ne tuntuu nuoresta liian nololta.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Pahoittelen, että ehdin kommentoimaan tänne(kin) vasta nyt. Raivostuttaa välistä, kun olisi paljon sanottavaa mutta niin vähän aikaa kirjoittaa se.

    Ohoh, melko heppoiset perusteet epäillä lasta noinkin vakavasta asiasta kuin huumeidenkäytöstä. Enpä tiedä, kuinka reagoisin vastaavassa tilanteessa. Ehkä suuttuisin, tyrmistyisin, loukkaantuisinkin? Suurin osa suomalaisista on luonnostaan enemmän tai vähemmän kalpeita ja tuo naputteleminen taas; no, joillakin nyt vain on sellainen tyyli.

    Mun vanhemmat on aikanaan halunneet tietää, polttavatko kaverini tupakkaa. Osa poltti, osa ei - mutta ihan yhtä hyvin sain kaveerata niiden tupakoitsevienkin kanssa. Valinta jätettiin minulle ja se riitti. Samoin luulen toimivani vuosien päästä näiden omienkin kohdalla; haluan kyllä tietää, mutta jätän pallon nuorelle. Tosin en todellakaan tiedä, mitä se hyödyttää että tiedän, jos joku lasteni kavereista polttaa... Jotenkin musta vain "kuuluu asiaan" tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) äläkä siellä mitään pahoittele, sulla on siellä kädet täynnä!

      Musta tuntuu että eniten huumeet kauhistuttaa heitä, joilla ei ole mitään kosketuspintaa aiheeseen. Itse ei ole kokeillut, kukaan tuttu ei ole ollut huumeongelmainen, se oma huumetietous on jossain 80-luvulla jne. Musta myös vanhemmat tarvitsisi päihdekasvatusta. Ja jotain ohjestusta siihen että miten kannattaisi jutella ja kohdata asioita. Jos ei itsekään tiedä mistä puhuu niin ei se silloin ole mitään valistusta.

      Mustakin tavallaan ehkä "kuuluu asiaan" tietää mutta kuten mä tuonne ylös kommentoinkin niin mietin sitä että iskisinkö alitajuisesti sitten leiman siihen tupakoivaan nuoreen. Pystyykö sitä suhtautumaan yhtä neutraalisti vai onko automaattisesti sitten sitä "huonoa seuraa"?

      Toi sun vanhempien tapa on ollut ihan mahtava! Toivottavasti pystyn itse samaan. Musta se on nuoren aliarvioimistakin jos automaattisesti sitten kielletään ne tupakoivat kaverit. Että ei luoteta yhtään siihen nuoren omaan harkintakykyyn ja siihen, että osaisi itse ratkoa noissa tilanteissa miten toimia oikein. Toki on hyvä muistaa kyllä sekin että nuoren tupakointi on laskusuunnassa eikä se ole sillä lailla in kuten oli omassa nuoruudessa. Päinvastoin.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?