lauantai 2. toukokuuta 2015

2,5 eli oodi navoille

Kaiken vappuhumuilun ja tumuilun ohella Kolmas humpsahti kahden ja puolen vuoden ikään. Tämä toisen ja kolmannen ikävuoden väli on yllättävän täynnä kasvua ja kehitysaskeleita joten nyt ei millään malta odottaa sinne kolmanteen synttäripäivään asti vaan täytyy kirjoittaa jo tässä puolivälissä vuotta kuopuksesta ja nykyhetkestä. Millainen on perheen pienin?

Mä olen aina ajatellut että ennen esiteini- ja teini-ikää lapsen vaikeimmat kehitysvaiheet osuu ikävuosien 1-3 väliin. Nimenomaan vanhemmalle hankalat ja vaikeat. Kun Kolmosen kohdalla ekan ja tokan välinen ikävuosi meni multa vähän ohi koska olin töissä niin tämä toisen ja kolmannen välinen vuosi on taas tätä riemua täynnä. Kolmannen lapsen kohdalla kaikki toki tuntuu ihan toisella tapaa ohimenevältä kuin aiemmilla kierroksilla. Niin ne hyvät kuin huonotkin päivät. Mutta nyt se rankkuus ei juuri nimenomaan tuon ohimenevyyden tiedostamisen takia tunnu ihan niin rankalta kuin isojen veljien kohdalla. Vaikka Kolmas selvästi on meidän lapsista se kaikista uhmaisin. Kotona on kivaa ihan ehdottomasti tuon pienen takia. Tuollainen reilu parivuotias on ihan paras tyyppi. Maailmaan suhtaudutaan vielä kokovartaloriemulla ja ilmiömäisellä ihmettelyllä. Vesisuihkun hämmästelyyn ei väsy koskaan mutta tyyppi on jo niin iso että osaa kertoa millaista leipää haluaa syödä. Taapero on vielä niin pieni että kaipaa ja tarvitsee paljon syliä mutta kuitenkin jo niin iso että tahtoo välillä leikkiä itsekseen ja keksii puuhaa ilman että vanhemman täytyy taipua kaiken aikaa sirkustemppuamaan.

Suhtautuminen maailmaan ja ympäristöön on.... no ihanan lapsenomaista. Kaikille pitää vilkuttaa. Niin roskakuskeille, kahvinkeittimelle kuin Ympyrätalon juopoillekin. Mitään häveliäisyyttä tai nolostelua ei ole. Pierut on jees missä tilanteessa tahansa ja nakuna ollessa voi aina vähän venytellä pippeliä. Voi kun osaisi säilyttää itsekin sellaisen tietynlaisen viattomuuden. Nenänkaivaminen ei ole niin vakava asia. Sieltä löytyy aarteita!

Meilläkin tämä nuorimmainen on käsittämättömän ihmeellinen ja kaikki mitä hän tekee on vain ainutlaatuista ja... noh, sallittua. Lähes kaikki. Onneksi tällä hetkellä pureminen, raapiminen ja lyöminen on äärimmäisen harvinaista. Kolmas on hyvin raju-otteinen, varsinkin isoille veljilleen, mutta tällä hetkellä se jatkuva kurmuuttaminen ei ole samalla lailla ongelmana kuin joskus aikemmin oli. Nuorinta hellitään, lellitään ja ymmärretään ja pikkuhiljaa tyyppi on alkanut osoittamaan samanmoista myös takaisinpäin. Johtuen isoista ikäeroista nuorin on meillä se kruununprinssi. Ja hän pitää kruunustaan kiinni hyvin tiukasti pulleilla sormillaan.

Kolmas ei edelleenkään puhu. Yksittäisiä sanoja tulee alle kymmenen mutta Kolmas tulee kyllä ymmärretyksi. Hän viittoo, elehtii ja äännehtii. Useimmiten joku aina ymmärtää. Myös Eka ja Toka alkoivat puhumaan verrattain myöhään mutta muistelisin että kaksi ja puolivuotiaana sanavarasto olisi ollut heillä runsaampaa. Eiköhän ne syksyllä päiväkodissa sitä puheterapiaa ala vilauttelemaan. Me ei isosti olla vielä huolestuneita asiasta oltu eikä olla oltu neuvolan suuntaankaan yhteyksissä koska... no kun ei olla nähty sitä vielä tarpeelliseksi. Kehitystä tämän asian suhteen kun kyllä tulee mutta se on vain hyvin hi-das-ta.

Vaikka puhetta ei tule niin Kolmas kuitenkin tarinoi paljon. Hän muistaa asioita todella hyvin ja pitkänkin ajan päähän ja asioita kerrataan useita kertoja päivässä. Pudonnutta Buddhaa muistellaan päivittäin, kuten myös muita kissojen tekemiä kolttosia. Hän on myös äärimmäisen kiinnostunut tällä hetkellä numeroista ja väreistä. Hän osaa näyttää numerot sormilla viiteen asti ja tunnistaa kyllä jos sanot väärän värin. Kellotaulusta kerrataan numeroita monta kertaa päivässä ja yhtäkään hissillä kulkemista ei mennä ilman että numeroita ihmetellään. Joskus toivoisin asuvani jossain kaukana ihmisistä koska en jaksaisi koko ajan luetella autojen värejä ulkona ollessa.

Kolmas rakastaa musiikkia. Ipanapa on kova sana ja ehdoton suosikkibiisi tämä. Tuuren tahdissa kiekaistaan tiukasti EI ihan oikeissa kohdissa. Äidin suosikiksi on muuten muotoutunut tämä. Musiikki intouttaa useimmiten villiin tanssiin joka muistuttaa jotain nykytanssin muotoa. Musiikkia tuotetaan myös itse. Kattiloista saa loistavat rummut joita paukutetaankin antaumuksella. Paukutuksen väliin oma Jorma Uotisemme heittää villiä liikehdintää ennenkuin jatkaa taas soittamista. Välillä keittiövälineillä leikitään oikeaoppisesti keittiöjuttuja ja niitä viedään omaankin leikkikeittiöön. Keittiöjutut on muutenkin tällä hetkellä tosi pop, niitä leikitään niin ulkona hiekkalaatikolla kuin täällä sisällä kotonakin.

Pienin kutsuu edelleen kaikkia äidiksi. Hän osaa sanoa isi ja veikkojakin sanotaan välillä topakasti ääiiijjjäää mutta pääsääntöisesti kaikki perheenjäsenet, mummia myöten, on äiti. Kotiin tullessaan Kolmas pimpottaa ja huutaa postiluukusta topakasti täysillä äääiitttiiiiiii tai ääiijjjjjjäääää. Heippa vaan naapurit!

Perhekeskeisyys on edelleen Kolmosen juttu. Perhe on parasta mitä pieni tietää. Kolmas kelpuuttaa vanhemmat aika 50/50. Hän valitsee kumpi kulloinkin kelpaa.
Kolmas osaa oikeaoppisesti koputtaa veljien ovella, joskus jopa malttaa odottaa että huudetaan saa tulla. Veljien huoneet ovat ihanaa kiellettyä aluetta joissa pienin viihtyy käsittämättömän pitkiä aikoja. Kolmas osaa ottaa irti kaiken pienimmän roolista ja luontaiseduista. Ei on aina neuvoteltavissa  joksikin lievemmäksi muodoksi. Eritoten Ekan Kolmas on osannut kietoa tahtosormensa ympärille. Mutta miten onnekas onkaan pieni poika jolla on kaksi noin huippua isoveljeä. Mä ainakin olen kateellinen.

Kolmas on tilannehuumorin miehiä. Maailman hauskinta on leikkiä kaatuvaa tai läpsiä ihmisiä pepulle ja juosta karkuun nauraen tai yrittää tehdä kainalopieruja. Pieruäänien tekeminen päristämällä jonkun mahaa murtaa aina paksuimmankin jään. Taaperohauskaa on myös nuolla ihmisten naamaa ja seurata sitten toisten yöööööök mitä sä teet-efektejä. Vahva tekemisen meininki välittyy myös Kolmosen huumorintajusta.

Navat on ihania. Eritoten oma mutta myös muiden. Niitä voisi kaivella ja tutkia loputtomiin. Sormi täytyy aina työntää napaan kun sellainen näköpiirissä on. Yksikään röyhtäys tai muu ruumiintoiminto ei jää Kolmoselta huomaamatta. Nykyään sentään pääsee edes joskus jo yksin vessaankin.

Kolmas auttaa keittiössä paljon. Enemmän kuin oikeastaan tarvittaisiin apua. Mikä on tietysti kiva mutta välillä huomaan että nämä "otetaan lapset mukaan kaikkeen"-metodit vähän kusee omille nilkoille. Kun tietenkään ihan kaikkeen ei lapsia voi ottaa, ainakaan taaperoa mutta vedäppä ne rajat sitten tuolle huutolankuttajalle. Taapero on vakaasti päättänyt kuitenkin olla avuksi, haluttiin tai ei, ja hän omatoimisesti hakee keittiöön tuolin ja tunkee hellan ääreen. Pari kertaa tämä on aiheuttanut pienen palovamman ja nykyään Kolmas ei koske hellan levyihin. Alahuuli rullalla, kivusta itkevä Kolmas on varsinainen sydämen raastinrauta. Pahaa tekee.
Toisaalta ruoanlaittaminen yhdessä taaperon kanssa on varmasti vaikuttanut siihen, että Kolmas on aika ennakkoluuloton maistelija. Kaikesta ei todellakaan tykkää ja välillä tuntuu elävän pelkällä haaveilulla mutta maistaa. Aina ja kaikkea.

Jotain minä itte-touhua on alkanut löytymään. Kolmas haluaa itse pestä hampaansa (aikuinen viimeistelee), riisua, valita vaatteensa ja joskus jopa kävellä itse rattaissa olemisen sijaan. Kolmas myös tukee toisten omatoimisuutta osallistumalla pesemään myös muiden hampaita.
Tuntuu hurjalta että vuoden sisään taaperosta todennäköisesti kuoriutuu leikki-ikäinen. Jos Kolmas jää meidän viimeiseksi pieneksi niin näiltä ekoilta vuosilta jää ainakin ihan hillittömät muistot siitä viimeisestä pienestä.

Jaksaisin tarinoida Kolmosesta varmaan muutamankin postauksen verran. Onhan hän juurikin niin ihmeellinen kuin jokainen lapsi vanhemmilleen on. Kuitenkin kun istuu alas ja yrittää kirjoittaa ei oikein tiedä mitä pojasta kertoisi. Pienin saa niin mielen kuin sydämenkin tunteista mykkyrälleen ja se voima vetää joskus aika sanattomaksi.

2 kommenttia:

  1. Eikä!
    Meidän nuorin kutsuu iskää äijäksi, on kutsunut koko ajan. Ja nyt 4,5-vuotiaana siis kutsuu edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Mä en edes tiedä mistä tuo on sen äijän napannut kun ei sitä meillä kenestäkään käytetä :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?