torstai 14. toukokuuta 2015

Lohturuokaa

Aina silloin tällöin sattuu pätkiä, että saa olla useamman tunnin kotona ihan yksin. Silloin mulla on tapana tehdä itselle jotain hyvää syötävää. Hassu ero muuten tässä, jos Siippa jää yksin himaan niin se alkaa ekana siivoamaan, mä taas kampean sänkyyn kirjan ja läppärin kanssa ja mietin että mitähän sitä söisi? Mä olen joskus kaksi lasta sitten lakannut nauttimasta siitä että tavarat pysyy paikallaan, kun lapset ei ole kotona. Nykyään suodatan näkökentästä kaikki sotkut ihan suvereenisti pois enkä todellakaan käytä omia hetkiäni mihinkään siivoamiseen! Sensijaan nautin älyttömästi siitä että saan tehdä syötäväksi sitä mitä mä haluan ja sitä mistä mä tykkään, ilman että kukaan nurisee siitä mitä on syötävänä. Tällä päämäärällä nimittäin joku nurisee aina. Silloin kun näitä lapsivapaita kertoja osuu kohdalle, mulla on tapana tehdä lohturuokaa.

Mä en miellä karkkia tai sipsejä tai sellaisia lohturuoaksi. Mulle lohturuoka on jotain itsetehtyä mihin on tehdessä sekoitettu järjettömästi rakkautta mukaan. Lohturuoka on myös sellaista, jota ei etukäteen suunnittele tekevänsä vaan se muodostuu vähän niistä aineista mitä kaapeista löytyy. Kun tulee se olo että nyt tarttis saada lohturuokaa. Pikaruokaa se ei myöskään välttämättä todellakaan ole! Ja vaikka mä puhun lohturuoasta niin se ei ole mulle sellaista mitä söisin vaikka sydänsuruihin tai sellaisiin. En tiedä miksi puhun lohturuoasta mutta liitän sen nimenomaan niihin hetkiin, kun lopputulos päätyy vain mun suuhun. Toki lohturuoan tarkoitus on nostaa mielialaa (kamoon, mitä tämä viimepäivien keli nyt taas on hei ihan oikeesti??!!) ja helliä mahaa. Mutta mulle ruoka on muutenkin monesti sellainen tunnepohjainen juttu. Sen täytyy aina nostaa mielialaa. Ihan parasta on jos päivän jokainen ateria on sellainen wooow-efektimäinen.

Parmesanrisotto eli kylmän päivän herkku

Parmesan on juusto, josta olen alkanut tykkäämään vasta ihan muutama vuosi sitten. En tykkää yhtään voimakkaan hajuisista juustoista ja parmesanin pistävä haju piti mut siitä kaukana pitkään. Toka jakaa mun kanssa tämän inhorakkauden, meillä ei kertaakaan käsitellä parmesania ilman että mietitään että miten joku näin oksennukselle haiseva voi olla näin hyvän makuista. En vieläkään tykkää esimerkiksi niistä valmiista parmesanraasteista. Parmesan pitää olla palana, josta raastetaan. Erään kerran jokunen aika sitten sattui niin, että mulle ja Kolmoselle ei ollut mitään lounasta kotona. Senkerran en jaksanut alkaa säätämään mitään puuroa tai munakasta tai muuta nopeaa vaan käytiin hakemassa kaupasta valmista ruokaa. Valikoima oli aika suppea koska osa lämmintiskistä oli remontissa. Sinne oli koottu valmiita annoksia ja koska kasvisruoat oli niin kökön näköisiä, nappasin meille parmesanrisottoa ja broilerinjauhelihapihvejä. Kummassakin oli liikaa suolaa mutta parmesanrisotto jäi kummittelemaan mun suuhun. Mun teki sitä mieli jatkuvasti vaikka miten pitkään ja sitten erään kerran lohturuokahetkenä päätin että varioin oman risoton.

Risottoon tarvitset:
sipulia
oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
1-2 dl valkoviiniä
n. litra kasvislientä (tai lihalientä, me ei käytetä koskaan muuta kuin kasvislientä)
3-4 dl parmesanraastetta (määrä riippuu ihan siitä miten vahvasti haluat parmesanin maistuvan. Eli ei kannata koko satsia kipata heti vaan laittaa osa ja sitten maistaa. Se maku ei edes nouse sieltä heti esiin kunnolla, vaan vasta sitten kun risotto on vähän jäähtynyt. Eli melkein kannattaa laittaa vähän liian vähän, todennäköisesti se on kuitenkin ihan sopivasti)
pippuria maun mukaan

Tuosta määrästä syö kaksi henkeä tai yksi henkilö kahdesti. Ja hei risotto tehdään sitten aina risottoriisistä. Ei lintsailla siellä ja käytetä jotain puuroriisejä tai muita tähän.

Valmista kasvisliemi erillisessä kattilassa.
Silppua sipuli ihan pieneksi ja kuullota se toisessa kattilassa oliiviöljyssä. Lisää joukkoon risottoriisi kuullottumaan.
Kun riisi alkaa näyttää läpikuultavalta, se on riittävästi kuullottunut. Kaada riisien ja sipulien päälle valkoviini ja kauhallinen kasvislientä. Anna imeytyä. Kun neste on imeytynyt, lisää kasvislientä 1-2 kauhallista. Ja anna imeytyä. Välillä voi vähän sekoitella. Toista kunnes kaikki kasvisliemi on lisätty. Risotonhan kuuluukin olla vähän löysähköä mutta sellaista täyteläisen näköistä.
Lisää parmesan ja anna sen sulaa. Sekoittele varovaisesti. Maista miltä suussa tuntuu. Jos tuntuu liian suolaiselta, niin voit lisätä tilkkasen kermaa tasoittamaan. Mutta älä varsinaisesti löysennä risottoa. Ja suolan kuuluukin vähän maistua sieltä eli älä kokonaan blokkaa sitä pois. Oikein tehty risotto on itsessäänkin vähän sellaista kermaista. Anna tekeytyä hetki. Syö ja rakastu.

Haisee ihan pyllylle mutta on ihan törkeän hyvää! Aina parempaa
jos kaveriksi löytyy rapeakuorista leipää ja valkkaria juotavaksi. Risoton teossa
ei muuten kannata lintsata riisin kuullottamisessa eikä hoputella
nesteen lisäämistä. Maistuu lopputuloksessa jos hosut. Mulla
on muuten järkyttävä himo korianteriin. Tungen sitä ihan kaikkeen.

Amerikkalaiset pannukakut ilman kananmunaa eli rakkautta all day long 

Camilla vinkkasi joku aika sitten amerikkalaisten pannukakkujen ihanuudesta. Kokeilin ja koko perhe rakastui. Kuitenkin nämä on vähän sellainen herkku, että viidelle suulle näitä saisi paistella miljoonan. Näitä tehdään kyllä välillä koko jengillekin, mutta tämä on vakiintunut ehkä mun herkuksi. Vaikka tykkään tehdä ruokaa niin lettujen tms. paistamisesta en tykkää. Koska tälle suumäärälle siinä menee oikeasti tunti paistellessa. Näitä pannareita voin tehdä kuitenkin vain silloin jos olen ihan varma että kukaan perheenjäsen ei ole lähiaikoina tulossa kotiin. Se on nimittäin ihan saletti että sieltä tullaan osingoille, jos näkevät että näitä olisi tarjolla.
Erään kerran meiltä oli kananmuna loppu ja mulla aivan järkyttävä pannarihimo. Googlailin millä kaikella kananmunan voisi korvata ja bongasin että turkkilainen jogurtti on oikein oiva. Kokeilin ja siitä lähtien olen jättänyt kananmunan näistä pois. On nimittäin järjettömästi parempaa ilman.
Meillä on sellainen lettupannu, jossa on ne koloset neljälle pikkuletulle. Käytän näiden tekemisessä sitä. Siihen pannuun ei tarvitse laittaa öljyä tai rasvaa mutta on nyt sitten ihan sun pannuista kiinni että tarvitseeko paistamiseen käyttää jotain. Kokeile, jos et ole varma. Tästä määrästä tulee n. 11-12 pikkulettua.

Pannareihin tarvitset:
2 dl pannareiden jauhoseosta (jonka ohje löytyy tuolta Camillan blogista. Meitsi on kunnon martta ja olen tehnyt tuota seosta meille valmiiksi. Sitä löytyy siis käyttövalmiina meiltä aina)
2,5-3 dl maitoa (laita aluksi maitoa 2,5 dl. Ennen paistamista voit löysentää taikinaa vähän jos tuntuu että se on liian kittiä. Eli lisää sitten se loppu maitomäärä tarvittaessa.)
yksi järjettömän kukkurallinen rkl turkkilaista jogurttia
1 rkl sulaa voita

Sekoittele kaikki aineet sekaisin (paitsi se puolen desin loraus maitoa) ja jätä hetkeksi turpoamaan. Taikina on tosi paksua ja jos siltä tuntuu niin löysennä sitä vähän maidolla. Mutta tämän pitääkin olla paksumpaa kuin esim. normilettutaikinan. Paistele keskilämmöllä valmiiksi. Hirveän hankala antaa mitään ohjeita ja vinkkejä itse paistamisesta. Kuten sanoin, mä en laita pannulle mitään rasvaa tms. Koska ei tarvitse. Mun pannulla pannarit kypsyy ilmankin. Ehkä se on vähän makuasiakin. Mä en tykkää jos nämä on sellaisia rapean rasvaisia. Lettujen pitää olla sellaisia, näiden pitää olla sellaisia vähän taikinamaisia.
Nostelen aina lastalla vähän sitä lettusta ja kurkkaan että näyttääkö kivan väriseltä ja sitten käännän. Näistä pitää tulla sellaisia ihanan paksuja. Koska taikinassa ei ole kananmunaa niin ne pannarit vääntyy välillä sellaiseksi "kieroiksi" kun ne on kääntänyt mutta se ei haittaa mitään. Siinähän kieroilevat!
Tarjoa pannarit heti. Pistä päälle mitä tykkäät, mä laitan omiini aina mustikoita, banaania ja vaahterasiirappia. Syö heti!

Voi vittu tätä valotusta taas. En editoi!

Maailman paras pizza eli something to die for

Pizzakeisarinna tässä taas moi! Luulitte varmaan että kahden pizzapläjäyksen (täällä ja täällä) jälkeen en enää koskaan kirjoittaisi pizzasta. No luulitte väärin! Täältä taas tulee.
Meillähän lapset harvoin haluaa itsetehtyä pizzaa. Useimmiten Kaksikolle haetaan kaupasta pakastelätyt ja me tehdään sitten muille suille pizzaa. Lapsiparat saa niin harvoin eineksiä että kun saavat toivoa mitä syötäisiin niin se on melkein aina jotain einestä. Muistan kyllä itsekin että jossain vaiheessa teini-ikää ne roiskeläpät ja mäkkärit ja muut oli kova sana. Mutta nyt on kuulkaa löytynyt itsetehty pizza, jonka meidän kriittinen pizzaKaksikkokin kelpuuttaa. Ja jota haluavat jopa lisää! Tämä on täysin vaatimattomasti sanottuna, maailman parasta pizzaa.

Viimeisin innovointi on rapea pohja. Joka kokeilujen mukaan syntyy kolmesta seikasta; esilämmitetty pelti, riittävän kuuma uuni ja alatasolla paistaminen. Täytteet edelleen sillä keep it simple linjalla! Tomaattikastiketta ja juustoa. Ja laittakaa sitä punkkua sinne tomaattikastikkeeseen ihan reippaasti vaan!
Takinkäännön olen joutunut tekemään myös kaulimisen suhteen. Parasta tulee sittenkin kun sen taikinan kaulii, eikä venytä käsipelillä. Ei vaan voi mitään, näin se on. Onneksi voi aina muuttaa mieltään.

Pohjan suhteen paras vinkki, jonka olen bongannut on ehdottomasti "Hidasta elämää ja vähennä pizzataikinasta hiivan määrää ja kohota taikinaan kauemmin". Aina ei ole niin kiire. Ennakointia jengi, ennakointia! Samaten tomaattikastikkeesta tulee parempaa jos sen antaa rauhassa hautua ja makujen pyöristyä. Pizza ei ole pikaruokaa! Pistän nyt ne viimeisimmät "maailman parhaat" pizzaohjeet ja toivon että en enää koskaan bloggaa pizzasta. Näistä määristä riittää yhteen pizzaan.

Maailman paras pizzapohja:
1,25 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
1 tl hiivaa
2,5 dl jauhoja (1 dl vehnäjauhoja + 1,5 dl durumjauhoja)
1 rkl oliiviöljyä
vajaa puoli tl suolaa

Sekoittele hiiva kädenlämpöiseen veteen ja anna liueta. Lisää muut aineet ja vaivaa 10 minuuttia, mieluiten koneella. Taikina täytyy saada vaivattua kunnolla ja harvalla riittää käsissä voimat riittävään vaivaamiseen. Konetta ei tarvitse pitää täysillä mutta riittävä murjomisteho täytyy kuitenkin olla. Kohota taikina lämpimässä paikassa vähintään kahden tunnin ajan, mieluiten vielä pidempään.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita pelti myös jo uuniin esilämpenemään. Ota pellin kokoinen pala leivinpaperia ja laita se tasolle (tiskipöydälle, pöydälle, missä nyt sen pizzan sitten teetkään). Kippaa taikina leivinpaperin päälle ja ala kaulimaan. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Kauli taikina niin ohkaiseksi kuin saat. Anna vielä hetki kohota uunin lämmitessä riittävän kuumaksi. Kun sun uuni sanoo naps, ota esilämmitetty pelti pois uunista ja vaihda uunin lämpö alalämpöiseksi. Nosta leivinpaperi, jolla kaulittu taikina on, esilämmitetyn pellin päälle. Lado täytteet nopeasti pizzapohjan päälle ja paista pizzaa 250 asteessa alatasolla. Paistoaika riippuu sun uunista. Sanoisin että 5-15 minuutissa on valmista eli tarkkaile! Kunhan se pizzapohja ei pala. Pohjan täytyisi näyttää vähän sellaiselta vaaleanruskealta mutta sitähän sä et näe kuin vasta sitten syödessä, kun voit kurkata pohjaa.

Maailman paras tomaattikastike pizzalle:
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulin kynsi (1 iso tai 2 pientä)
suurinpiirtein 250g paseerattua tomaattia
1 rkl tomaattipyrettä
iso loraus punaviiniä. Paino sanalla iso
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl intiaanisokeria
vähän kuivattuja chilihiutaleita
suolaa maun mukaan
reilusti rouhittua mustapippuria

Aloita tekemään kastiketta vajaa tuntia ennen kuin alat käsittelemään ja kaulimaan pizzapohjaa paistovalmiiksi.
Kuullosta sipulit reilussa oliiviöljyssä. Lisää kaikki muut ainekset ja kiehauta, vähennä sitten lämpöä tosi pienelle. Anna hautua hetki, maista onko maut kohdillaan ja sitten anna hautua siihen asti että tomaattikastike levitetään pizzapohjan päälle.

Tomaattikastikkeen lisäksi tarvitset pizzan päälle myös juustoa. Mozzarellapallot on paras vaihtoehto mutta niistä valmiista pizzaraasteistakin tulee oikein hyvä lopputulos. Vaikka ne ei kai ole juustoa nähneetkään, jos tuoteselostetta alkaa lukemaan. Tuore basilika on myös aina tosi hyvää pizzan päällä. Ja joku kiva salaatti kylkeen! Ja punaviiniä lasiin!

Nälkäisimmät syö ja kuvaa vasta sitten.

Nyt mä lähden tonkimaan vaatekaappeja. Meillä on nimittäin täällä taas katufestarit ja siellä on valtava tuo&vie-piste johon olen aiempinakin vuosina vienyt omia rytkyjä ja tehnyt itselle löytöjä. Tuu säkin jos sulla ei ole lauantaina muuta ohjelmassa. Kirppisten ja ravintoloiden lisäksi olen eniten innoissani tästä. Jukka on maalannut teostaan jo muutaman päivän ja näyttää aivan huikealta! Kaksikon kanssa käytiin suu auki ihmettelemässä että miten se voi osata? Siinä se vaan kuulkaa ääriviivoja veteli melko vapaalla kädellä. Vaatii kyllä sellaista avaruudellista hahmotuskykyä jota ei itseltä kyllä todellakaan löydy. Hyvä kun pysyn ulkona pystyssä ja hahmotan katukivetykset ja aina ei sekään onnistu. Nimimerkillä Lipat vähän väliä.

2 kommenttia:

  1. Risotto vaikuttaa lupaavalta!
    Mä rakastan ruualla herkuttelua. Karkit ja sipsit, kakut ja pullat menevät kyllä, mutta todelliset herkkuhetket vaativat nimenomaan oikeaa ruokaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan samaa mieltä. Sipsit on ihania mut mä tuun niistä ainakin tosi kipeäksi. Sillon kun haluaa just noita herkkuhetkiä niin en halua tulla kipeäksi syömisestä :)

      Ja risotto haisee ihan järkyttävälle mutta on oikeasti tosi hyvää. Tosin meillä ei lapsista siitä tykkään kuin yksi mut hän onkin noiden haisujuustojen ystävä.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?