sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sitä, tätä ja vähän totakin

Hei apua, olenko mä ainoa joka herää huomaamaan että toukokuu on jo puolessa välissä?? Vastahan oli vappu. Kaikesta keväthypetyksestä huolimatta mulla on vähän sellainen viharakkaus toukokuuta kohtaan. Rakastan koska toukokuu lupaa jo kesää, vaikka puskisi joku lumikuuroilu niin se on vain semmoinen hetkellinen keskisormi. Vihaan koska toukokuussa on ensinnäkin järjettömästi kaikenlaisia bibiksiä (jotka toki olen ihan itse nostanut spektaakkelimaisiin mittaluokkiin) kuten vappu, kolme miljoonaa eri tapahtumaa johon tottakai täytyy osallistua, Siipan synttärit, euroviisut (tätä ei meidän perheessä ihan normikatselulla kuulkaa ohiteta) ja koulujen loppu. Lisäksi toukokuu on koululaisilla täynnä ihmeellisiä poikkeuspäiviä, jolloin aikataulut ei ole sitä mitä normaalisti ja äitiparka on ihan slaagin partaalla jokaisena aamuna. Tuossa alkuviikosta meinasin saada jonkun kohtauksen kun hokasin että voi hittolainen, Ekalla on urheilupäivä. Pojan 11.15 aamu muuttuikin kello kahdeksan sun pitäis olla jo hereillä ja oikeastaan muuten bussissaaaaa saako siellä eväitä noillako se urheilet hei tarviiko sinne todellakin laittaa tukka kuosiin-herätykseen. Olin kyllä jo itse siinä hereillä koska olin herännyt aamuseitsemältä taaperon varpaat suussa mutta siitä huolimatta mä inhoan näitä. En minä voi muistaa kaikkia tämmöisiä mitenkään..

Taapero on nyt vajaa pari viikkoa harrastellut sitä että kampeaa öisin omasta sängystään meidän väliin. Kirjaimellisesti rojahtaa laidan yli ja se on sitten aina ihan sattumasta kiinni että onko siellä alla isä, äiti vai vähän molempia. Tyyppi ei näytä varsinaisesti olevan edes hereillä siinä kiipeillessään. Jossain päin vaan joku kello alkaa ilmeisesti hänellä kilkattamaan että nyt menoks! Hereillä ollessaan tuo harvemmin kiipeää sieltä laidan yli ilman, että vieressä on joku. Olen kyllä kuullut unissakävelijöistä mutta tämmöinen unissakiipeily oli uusi tuttavuus.

Selkäsököiset ilmoittautuu! Siippa sai omansa rikki ties missä mutta alkuviikosta selkäkipuiseksi ilmoittautui myös Toka. Hän on meidän lapsista se liikkuvin ja huimapäisin ja on ihan mahdollista että hän teloo itsensä pahastikin ja toteaa yhtään en tiedä missä tää on menny. Ankeinta oli että pojan kuvailu kivusta kuulosti iskias-tyyppiseltä. Mulla itselläni se vaiva on alkanut teini-iässä ja mun äidillä on ongelmia sen kanssa ollut aikanaan enemmänkin. Tokalla on selän rakenteissa muutenkin ihan todettua vikaavikaa (onneksi ihan pientä, joka todennäköisesti korjautuu kasvun mukana. Harvahan meistä on suoraan oppikirjasta) joten ihan täysin yllätyksenä ei tullut että ongelmia saattaa silloin tällöin esiintyä.  Mutta sinänsä harmitti että miksi ihmeessä pitää tälle yhdelle lapselle kaikki kivuliaat vaivat tulla kun on sitä ongelmaa purennan kanssa ja migreenihistoriaa ja ties mitä.
Kiikutin pojan lääkäriin aika pian joka sitten tutki ja ihmetteli. Meidän oma terveyskeskuslääkäri on onneksi maailman paras tyyppi joten en edes miettinyt että vienkö nyt turhaan ja ennenkaikkea liian pian. Toka oli viikko sitten perjantaina kavereiden kanssa lintsillä ja mäkin vähän uumoilin että voisikohan vaiva olla sieltä peräisin. Tietenkään hän ei muista itse teloneensa mitään. Lääkäri totesi samantien kurkatessaan pojan selkää että täällähän on iso mustelma. Eli joo, ilmeisesti on jossain itsensä rikkonut. No nyt sitten seuraillaan. Tekevälle sattuu.

Siipan synttäreitäkin juhlittiin tässä. Hankin sille lahjaksi uudet juoksukengät sekä kukallisia boksereita. Ne on aina varma valinta tuollaiselle pitkätukka-hevarille. Nyt me ollaan sitten taas samanikäisiä hetken aikaa.

Siipan synttäriaamupala. En keksinyt mitä tekisin niin tein kaikkea.

Katufestarit tuli ja meni. Tänä vuonna oli eka kerta kun Kaksikko ei ollut mukana (ovat Isilässä) ja huomasi että se vaikutti itselläkin koko festarihumuun. Mikään ei tuntunut yhtä kivalta ja koko ajan vaan mietin että vitsit miten Eka tykkäisi nyt tuosta ja tuota Tokakin haluaisi päästä kokeilemaan. Ihan vajaat bileet omalta osaltani.
Festaroitiin muutaman kaveriperheen voimin ja vaikka tänä vuonna ei väkeä ollut yhtä paljon kuin viime vuonna niin paljon jäi näkemättäkin. Pitänee ensi vuonna tehdä vähän tarkempi toimintasuunnitelma, eikä vain pyöriä päättömästi ympäriinsä. Keli suosi senverran että ei satanut muutamaa pisaraa enempää mutta muuten saikin sitten sahata takkia edestakaisin päälle ja pois. Välillä hiki virtasi vaikka oli teepaitasillaan ja välillä kirosi kaulaliinan uumenista kun ei ollut itselle hanskoja. Suomen kesä on se aika talvesta kun ei pääse hiihtämään!

Ravintolapäivä oli taas aivan mahtava. Tutkailin etukäteen vähän lähialueen tarjontaa ja bongasinkin erittäin mielenkiintoisen tuttavuuden. Kuitenkaan sitten itse paikan päältä en ravintolaa löytänyt joten hypättiin suunnitelmaan b. Bongattiin juuri avaamassa oleva tuktukin perässä kulkeva ravintola, josta sai järjettömän hyvää thairuokaa. Koko meidän porukka nappasi ruokansa sieltä. Allekirjoittanutta lämmitti eritoten se että tulisuuden sai säädellä itse ja limeä ja korianteria sai kauhoa vapaasti. Mainitsinkin että mulla on korianteriin törkeä himo, olisin voinut siinä odotellessa kauhoa pelkästään ne alkuruokana... Ruoan mukana tuli itsetehtyä minttu-sitruunaruohojuomaa, jossa maistui tosi kivasti myös inkivääri. Vähän kylmempänä se olisi ollut aivan parhautta, nyt mä ja Siippa oltiin ainoat jotka siitä tykkäsi.
Omat muksut on jo varmaan pari vuotta puhuneet että meidänkin pitäisi osallistua ravintolapäivään. Festarihumun jälkeen tultiin koko meidän festiporukalla tähän meille ja tehtiin ruokaa ja samaa alkoi nyt höpöttämään ja yllyttämään myös kaveriperheet. Että meidän kyllä pitäisi osallistua. Koko hommahan olisi helpointa toteuttaa tässä kotona mutta toisaalta itsekin tykkään eniten niistä kadulla olevista pop-up paikoista. Pitääpä haudutella (pun intended) tätä ideaa...

Kierreltiin vähän kirppareitakin mutta mulla on nyt vähän jotenkin henkinen allergia niitä kohtaan. Älkää ymmärtäkö väärin, mä hankkisin vaikka kaiken kirpparilta. Mutta kieltämättä kävi vituttamaan kun bongattiin tosi kiva kello ja kyseltiin hintaa niin kuulemma no jos pari euroa. Ennen ostopäästöstä jäätiin vielä varmistelemaan että toimiihan se ja sieltä sitten laukkasi kellon omistajakin paikalle ilmoittamaan että alle kympin tämä ei muuten lähde. Mä olen vastaaviin kauppatilanteisiin törmännyt viime aikoina tosi paljon. Oikeasti hinnoitellaan ne tavarat ja muistetaan se että kyseessä on kirppari! Kirpparihintoja siis hei, ei todellakaan ollut kympin kello. Eikä kanneta sinne myyntiin mitään liian isolla tunnearvolla  olevia romppeita. Tämäkin kellonomistaja siinä suurinpiirtein silitteli tikittäjäänsä, ei paljon huvittanut sitä sitten ostaa. Mietiskeltiin siinä porukalla että onko nettikirpparien huutokauppahenkisyys vai mikä sekoittanut myyjien päät kun hintaskaala tuntuu nykyään olevan aika yläkanttiin...

Mureena Muraali. Kyllä on kuulkaa hieno!

Saatiin muuten Kolmoselle päivähoitopaikka sieltä mistä haettiinkin. Asiaan on tässä nyt suhtauduttu sitten asiaankuuluvasti; helpotuksen hysteerisesti. Moni asia ratkesi syksyn osalta ja omia työkuvioitakin pystyy alkaa miettimään. Samallahan tuntuu toki myös siltä että en halua töihin enkä ainakaan halua lasta hoitoon. Miljoona kysymystä risteilee päässä ja luulen että päiväkodin johtaja tulee ennen kesälomaansa katumaan sitä saa soittaa ihan koska vaan jos on jotain kysyttävää-heittoaan... Harjoittelu uuteen arkeen alkaa heti elokuun alussa eli ihan kohta. Kääk!

Kolmosen viimeinen temppukerhokin oli tuossa perjantaina. Sehän on ollut kaikenaikaa tiedossa että meidän osalta se ajanvietto loppuu tähän toukokuuhun. Yllätyksenä tuli sensijaan se että ollaan tässä puolitoista vuotta käyty siellä aina väärään aikaan. Iso heitto ei ole ollut kyseessä mutta nyt vikalla kerralla selvisi että se alkaakin ihan eri aikaan kuin mitä me on luultu. Nooh, kuka näitä laskee. On sentään käyty oikeassa ryhmässä!

Kamalasti paljon olisi vielä vaikka mitä asiaa mutta tämä postaus vain venyy ja venyy eikä kukaan jaksa enää lukea. Kuuluisaan seuraavaan kertaan siis! Alan sensijaan suostuttelemaan mun äitiä lastenvahdiksi huomiseksi, jotta päästäisiin Siipan kanssa tuohon naapurin leffateatteriin katsomaan Mad Max. Hittolainen, jos olisin tiennyt että uusi Avengerskin siellä pyörii, niin oltaisiin kyllä käyty Kaksikon kanssa siellä se katsomassa. Nyt laukattiin keskustaan samantien kun ensi-ilta oli takana. Ensi viikonloppuna olisi CMX:n keikka johon meidän piti Siipan kanssa mennä mutta nyt ei kyllä mitenkään ehdi krapuloimaan yhtään, ei väsymyksestä eikä nautintoaineistakaan, joten väliin jää. Mutta jotain kivaa olisi hauska tehdä kaksin niin kuolataan sitten yhdessä Tom Hardya mennään sitten elokuviin!

9 kommenttia:

  1. Heh, munkin mies on pitkätukkahevari. Ex-hevari oikeestaan, nyt se on pitkätukkahippi. En oo vieläkään saavuttanut sitä hiusten pituudessa, vaikka mun hiukset alkaa olla 70 cm (ja niin huonossa kunnossa, että niitä todella pitäis lyhentää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa ihan aina ollut niinpäin että sillä on pidempi tukka kuin mulla. Mulla on toki ollut ihan lyhyeksi kynittykin mutta myös puolipitkät rastat. Siipalla on vielä sellainen ihana luonnonkihara, korkkiruuvinen tukka minkä mäkin haluaisin. Itsehän se toki inhoaa sitä kiharaa :D Sillä on alkanut nyt vielä vähän charmantisti harmaantumaan sivuilta. Pientä kriisiä tässä kyllä läpikäydään että mitä jos alkaa hiusraja karkaamaan. En osaa kuvitella sitä kaljuna mutta en todellakaan halua herätä minkään sulkapallon vierestä.

      Poista
    2. Näinpä, liian usein ihminen ei itse tajua olla iloinen siitä, mitä muut kadehtii...

      Poista
  2. Tosi hieno on toi muraali, ihana! Saako kysyä, missä temppukerhossa käytte? Pitää jo alkaa kalkuloida ens syksyn harrastuksia. Esikoinen on menossa soittoniekkahommiin, kesällä neljä täyttävällekin voisi ehkä kaavailla jotain harrastusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jotenkin niin hienoa päästä seuraamaan monen päivän ajan ton muraalin valmistumista. En vaan vieläkään tajua että miten joku voi osata.

      Me käytiin tuossa Kääntöpaikalla, eli meidän asukastalolla, perjantai-aamupäivisin. Syksyn aikatauluja ei käsittääkseni oo vielä julkaistu eli en tiedä miten jatkuu. Tiistai-iltaisin on tähän asti ollut iltaryhmä, muut on olleet aamulla tai aamupäivällä. Jos en ihan väärin muista niin tuon meidän ryhmän ikähaitari oli 1-3, en tiedä onko sitä vanhemmille ryhmää. On kyllä tykätty, vaikka mä olenkin tällainen muskarivammainen.. Mutta tositosi paljon tuolla meidän asukastaloilla on harrastustoimintaa, ihan kaiken ikäisille lapsille eli kannattaa tutkia tarjontaa. Ja rannassa on ainakin kesän ja kai alkusyksynkin ajan futista tarjolla sekajoukkuein. Neljä vee on vielä niin pieni että pakko ei ole mitään vielä kaavailla mutta jos se nyt jostain sattuu innostumaan niin kokeilemassahan voi aina käydä :) Mä itse suosittelen kaikille aina parkouria, 4 veelle sitä taitaa tosin olla tarjolla vain perheversiona eli niin että aikuinen on mukana.

      Poista
  3. Mä oon koko päivän vaan päivitellyt (heh heh) kuinka oikeasti kaksi viikkoa ja mies valmistuu, alkaa niin kuin kesä ja lapsilla kesäloma ja siis miten tää on jo näin pitkällä!?!? Aika, mihin menet.

    Onnea toivotusta päivähoitopaikasta, kuulemma varsinkin teidän hoodeilla on harvinaisuus. Tiedän myös tunteen kun päätyy paikkaan tai tapahtumaan josta tietäisi lasten nauttivan, eikä oikein osaa sitten itse iloita täysillä ilman lasten riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päivittelen ja kauhistelen ja ahdistelen tätä oman vapaani kulumista ja piakkoin koittavaa loppua :P vastahan mä jäin kotiin?!?!?! mitä täällä tapahtuu??

      Ja kiitos :) mehän ei haettu hoitopaikkaa tästä lähialueelta ollenkaan. Juurikin tuon katastrofaalisen paikkatilanteen takia. Pelattiin todennäköisyyksillä ja todettiin että haetaan suosiolla jonnekin muualle, joka kuitenkin on sellaisen matkan sisällä että saadaan järjestymään, kuin kärrätään muiden päättämänä väkipakolla jonnekin Punavuoren perukoille. Otettiin käyttöön myös mun vuorotyökortti sekä miehen pitkä työmatka ja homma onneksi onnistui. Toki se olisi helpointa jos oltaisiin saatu paikka jostain niistä neljästä päiväkodista, jotka on tässä kävelymatkan päässä muttakun se olisi ollut niin epätodennäköistä. Hoitopäiviä ei viikkoon tule toivonmukaan kuin kolme niin eiköhän ne saada hoitumaan vähän pidemmänkin matkan päähän.

      Poista
  4. Itsekin olen kauhistellut välillä, kuinka kirppareilla on hinnat päässeet karkaamaan pilviin. Joskus sitä vain pyörittelee silmiään katsellessaan niitä hintoja ja miettii, että "olenko mä siis oikeasti kirppiksellä?". Vaan sitten toisinaan onneksi tekee aivan mahtavia löytyjä ja hymyilee hölmön maireasti koko loppupäivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo paljon hyviä ja kivoja ja edullisia löytöjä mäkin olen tehnyt mutta musta nuo kohonneet hinnat on olleet viime vuosina tosi silmiinpistävä juttu. Ja tarkoitan nyt siis sellaisia ihan reippaita hintoja, mitkä ei mun mielestä liity enää kierrätykseen mitenkään. Toki ihmiset mieltää kaiken eri tavoin mutta mulle itselleni kirpparikulttuuri edustaa eniten sitä, että tavara kiertää eikä siinä tärkeimpänä välttämättä ole se että jää itselle suuria summia käteen. Vaan että pääsee itse jostakin eroon ja se käyttökelpoinen tavara saa uuden kodin jossain, jossa sitä vielä tarvitaan.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?