sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Taasko se uikuttaa urheilusta

Kyllä. Taas. Ajattelin varoittaa jo otsikossa. Mutta hei nyt on mukana muutama ahaa-elämyskin! Wohoo!

Heti ekaksi terkkuja täältä sohvanpohjalta flunssan ja räkäpapereiden alta. Vallan villiinnyin tämän viikon kepeistä keleistä ja hepsankeikkailin ihan liian vähillä vaatteilla ja nyt sitten kärsitään. Ehkä kuolen.

Mulla on ollut liikkainto kateissa. Ihan vaihteeksi taas. Uinti ja vesijuoksu on ollut kivaa ja niitä oon tehnytkin ja joogaillutkin mutta muu on ollut vähän plööh. En edes muista koska olisin juossut viimeiksi. Kunnes tuossa muutama viikko takaperin Siippa houkutteli että nyt joko lähdetään salille ja uimaan tai juoksemaan. Se sai syyllistettyä mua riittävästi ja totesin että juostaan sitte saatana. Sillä ehdolla että se ottaa hoteisiinsa Kolmosen rattaat lenkin ajan ja mennään mun tahtia. Ei ole muuten enää tuollainen 2,5v + rattaat ihan kepeästi rullaava yhdistelmä juostessa. Varsinkaan ylämäessä.

Taisi olla niitä ensimmäisiä oikeasti auringon kivasti lämmittäviä päiviä. Ollaan keksitty muutama uusi juoksureitti tässä lähistöllä ja mentiin yhtä sellaista. Juteltiin kaikkea ja välillä viihdytettiin taaperoa. Aikarajaksi asetettu puoli tuntia venyi ja mä huomasin että ei hitto tää juoksu rullaa ja kaikenlisäksi on kivaa!

Juttelin joku tovi sitten kaverin kanssa tästä liikkumisen vaikeudesta. Että tulee kyllä hyvä olo ja noin mutta ei kuitenkaan NIIN hyvä olo että se lähteminen olisi vaivatonta. Ei saa itseään motivoitua riittävästi sillä kivuudella koska ei ole ollut riittävän kivaa. Koko suoritus lähtemistä alkaen on joka kerta tosi ison työn takana. Kaverikin kertoi käyvänsä sellaisilla väkisin juostuilla lenkeillä. Tiesin ihan samantien mitä se tarkoittaa. Liikunta on sellaista väkipakkoa. Siinä mietittiin ja pohdittiin että onko tätä mitään järkeä jatkaa vai pitääkö vaan sitkeästi jatkaa yrittämistä? Että kyllä se endorfiini taas jossain vaiheessa humalluttaa.

Mä tiedän kyllä että siinä mielessä ryhmäliikunta on kaikista eniten mun juttu, koska tarvitsen sen ohjauksen että sitten ryhmän paineen jotta mulla on kivaa. Mutta juoksua olen aina pitänyt mun juttuna nimenomaan siksi että siinä saa olla yksin. Että pääsee nopeasti liikkumaan ja ennenkaikkea olemaan ihan itsensä kanssa. Nollaamaan päätä ja kuuntelemaan musaa ja etenemään omilla ehdoilla. Mä en edes muista koska mä olisin viimeiksi juossut yksin sellaisen lenkin että olisi ollut hyvä olo. Oon syyttänyt asiasta milloin huonoja juoksukenkiä ja milloin väärää vaatetusta ja milloin väsymystä ja huonoa musaa. Mutta niin vaan kuulkaa tämä oman elämänsä life coach totesi että mä olen viimeiseen asti ryhmäliikkuja, lenkkeilyä myöten. Mä olen aina kuvitellut että esimerkiksi juoksutapahtumat ei olisi mun juttu koska siellä on juoksemassa muitakin. Että ne muut juoksijat nyt jotenkin haittaisi sitä mun juoksua koska en osaa juosta kuin yksin. Paskanmarjat ja muut sekahedelmät! Juoksu kulkee kun en ole yksin. Ja kun muistan että paljasjalkakengät pitää olla tosi kireällä jalassa kiinni.

Nyt ollaankin viime ajat käyty juoksemassa vaihtelevalla kokoonpanolla. Välillä ollaan vain mä, Siippa ja Kolmas ja välillä on Kaksikkokin ollut fillareilla mukana. Ollaan aika hullunkurinen perhe kun kirmataan menemään tuolla pitkin rantoja kimpassa. Välillä pysähdellään katselemaan pupuja ja välillä pujottelemaan fillarista pudonneita ketjuja takaisin paikoilleen. Juoksusta on kaikki paine ja suorittaminen kadonnut. Välillä ei meinaa yhtään kulkea ja välillä taas on maailman ensteks parasta. Ja tämä on tuntunut ihan järjettömän hyvältä ennenkaikkea pääkopalle, koska mulle teki tosi kipeää pureskella sitä faktaa että ehkä juoksu ei vaan olekaan mun juttu. No ei se ehkä olekaan perinteisenä, ei ainakaan joka kerta. Mutta nyt näkyy löytyneen se taika, mitä mä tarvitsen. Juoksu on mun juttu, mutta ei yksinjuostuna. Kun siinä samalla seukkaa perheen kanssa ja nauttii auringosta ja luonnosta ja hölköttää vähän vahingossa siinä sivussa. Nyt mä sitten vaan juoksisin ja juoksisin.

Siippahan se nyt ei ehkä saa niin tehokasta reeniä kuin saisi yksin juostessaan. Mutta ihan mukisematta sekin on joka kerta mukaan lähtenyt. Eikä me nyt mitenkään käsikynkkää mennä. Siippa ottaa välillä omia spurtteja ja irtiottoja ja juoksee sitten mut kiinni. Ja mun kotiutuessa se saattaa vielä hilpasta itsekseen jonkun tehovitosen (joka on mun mielestä aika vahvaa lesoilua ja liioittelua) tai lähteä vielä salille. Ja on silläkin ollut kivaa. Sekin on ihan hyvä pitää mielessä. Että aina ei tarvitsekaan saada irti kaikkia tehoja, riittää että on kivaa. En mä tiedä kulkeeko se juoksu vieläkään nyt mitenkään ongelmitta mutta tällä metodilla se ei haittaa.

Mä olen aina juossut pääsääntöisesti vain aikaa mutta nyt näiden perhelenkkien myötä olen enempi ja enempi sitä mieltä että lakkaan ihan kokonaan kurkkimasta sitä matkaa. Ollaan Siipan kanssa itseasiassa pidetty kumpikin SportsTrackeria päällä juostessa ja meidän matkoissa saattaa olla ihan poskettoman kokoisia heittoja, vaikka oltaisiin menty samassa ajassa sama matka. Ei ne näköjään ihan aukottomia systeemeitä nekään ole.

Mun ryhmäliikuntakortti herää henkiin taas kesäkuun alussa ja on toiminnassa koko kesän. Eli sinänsä tosi hyvään saumaan iski tämä tauti nyt. Oon varmaan pari viikkoa jo kellotellut valmiiksi mihin kaikkiin jumppiin haluan heti. Eikai se räkä sieltä hien seasta niin erotu? Kuumalla en pysty enkä halua juosta. Mutta juoksu on kiva jättää tauolle, kun siitä jää hyvät muistot. Ja niitä yksintehtyjäkin juoksuja on aika jees tehdä kun tietää että vaikka se olisi sillä kertaa ihan perseilyä koko ajan, niin seuraavalla kerralla voi napata perheen mukaan ja sitten taas kulkee. Midnight Run vakavassa harkinnassa!

6 kommenttia:

  1. Arvostan varoitusta otsikossa! Mun mielestä _kaikissa_ yhteistyöpostauksissa pitäis lukea otsikossa "mainos"! Ja mikä hiton affefilaatti-linkki?? Ei mun netissä surffaileva mummi (nuorempi noista isoäideistä) esimerkiksi mitään sellaista ymmärrä, tai jotkut nuoret/ lapset.

    Kuulostaa ihan mahtavalta tuo perhejuoksu! Toivottavasti porukalla pysyy into siihen jatkossakin... Mulla on kanssa alkanut juoksuhalut heräillä, toive siitä, että voisiko siitä osata nauttia niin kuin kaikki normaalit ihmiset. Tuntuu nimittäin, että keksin vasta tällä viikolla, miten kuuluu juosta. Ehkä se liikkuminen onkin ollut kurjaa, koska teen sen jotenkin väärin. No, vielä ei ole ollut pokkaa mennä juoksemaan (olen siis poissa kotoa, ja tämä on seutua, jolla jopa liikkuu ihmisiä ulkona), sillä onhan se nyt noloa. (Kyllä, hyvin "teini" ajatus, että joku on noloa, mutta niin se vaan on. En kehtaa juosta muiden nähden, koska nehän voi luulla, että olen ihminen, joka lenkkeilee. En käsitä mitkä "ne", mutta ilmeisesti jotkut mun identiteetille tärkeät ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin joskus muinoin muutaman kerran juoksukoulussa ja siellä sanottiin että sitä rullaavaa juoksua kannattaa rikkoa lenkkien aikana. Eli välillä juosta niin että nostelee kantoja takapuoleen tai polvia ylöspäin tai juoksee takaperin tai mitä nyt keksiikään. Eli kehoitettiin juoksemaan vähän "nolon näköisesti". Ja pakko myöntää, se oikeasti kannattaa! Mulla ainakin juostessa alkaa jossain kohtaa esim polvet vähän oikuttelemaan mutta kun vähän aikaa juoksee eri tavalla ja tekniikalla niin se helpottaa. Eli anna mennä vaan, juokset just niinkuin susta tuntuu, ihan sama kuka näkee! Ja jos joku epäilee että lenkkeilet niin kiellät kaiken :P

      Poista
    2. Jep, huivi päähän ja aurinkolasit!

      Poista
  2. Mä tykkäsin kans otsikosta :D Ja mulla on kaveri joka saa kans itsensä likkeelle ryhmäliikuntatunneille, selitti että ryhmäpaine laittaa paikalle ja varsinkin tekemään. Mä taas todellakaan en. Mä liikkuisin aina yksin jos saisin valita, harvemmin saan (heti kun joku keksii miten ihminen sisäistää muutaman tunnin yöunet vaikkapa kahteen tuntiin, niin sitten!). Käy kamppailulajin treeneissä muiden mukana siksi että on pakko, koska ei yksinkään tatamille pääse :D Olen siis yltiöerakko mitä liikuntaan tulee, mutta olosuhteiden pakosta liikun myös muiden kanssa, lapset ehkä kaikkeista vähiten mua häiritsee mukana, siis omat lapset :D Pokupyörällä mukana kulkevat antavat hyvää potkua sillekin, että jaksaa mmennä kun toiset viilettää jo pitkällä edellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä on mieltä ylentävää lukea omaa kommenttia joka vilisee kirjoitusvirheitä :D

      Poista
    2. Hehee, mä en itseasiassa edes huomannut että sulla olisi jotain kirjoitusvirheitä ollut. Aloin tonkimaan niitä vasta sitten kun mainitsit :D

      Mulla on kanssa toi että kaikista helpoiten saan itseni liikkeelle ryhmäliikuntaan. Lähteminenhän se on aina se vaikein mutta ryhmäliikuntaan se ei ole ihan niin vaikeaa kuin muualle. Ja samaten se ryhmäpaine tekee mulle sen että en lintsaa. Yksin jos vaikka joogaan niin helpotan kaikkea ihan sikana. En oikein osaa edes selittää että miksi näin. Kun kuitenkin tiedostan että lintsaan niin miksi en vaan ole lintsaamatta?

      Mä ajattelin kauan että se yksinliikkuminen olisi mun juttu just siksi että saisi olla yksin. Kun tosi harvoin saa olla ihan itsekseen. Mutta näköjään liikunnan kanssa se ei toimi mulla vaan nimenomaan tarvitsen sitä porukkaa ympärille. Hassua.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?