sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Näennäisesti lomalla

Kesälomaa ei ole takana vasta kuin muutama päivä, mutta on kyllä ihan parasta kun koulu ei sanele arkea. Elämä on helpompaa kun lapsia on kotona enempi. Tai ainakin siltä tuntuu nyt, kun Kolmaskin on jo senverran isompi että viihtyy kun on leikkikavereita. Mutta palataan vielä hetkeksi sinne viimeiseen koulupäivään, eli kevätjuhliin.

Oli nimittäin kamalimmat kevätjuhlat ikinä. Tai siis itse juhla oli toki sitä samaa mitä aina mutta tällä kertaa oli ihan kamalaa olla siellä yleisössä. Hommaa herkisti toki sekin, että lapsi pääsi kuudennelta ja siirtyy syksyllä uuteen kouluun. Mutta pahin rasti oli ehdottomasti se, että sekä Ekan että Tokan alakoulun opettajat jäi eläkkeelle. Kummallakin on ollut tosi iso rooli omien lasten koulutaipaleella joten tiukkaa teki hyvästellä. Ekalla oli viiden vuoden ajan sama opettaja, joka tuntuu olevan nykyään todella pitkä aika. Ja Tokan ope taas on yksi iso syy siihen, että omalla lapsella on koulutie vain parantunut vuosi vuodelta. Tokan luokalla vaihtui opettaja monen monituista kertaa ja se vaikutti koko porukkaan. Kunnes kolme viimeistä lukuvuotta meni sitten saman opettajan kanssa. Opettajan, joka oli käytännössä tuon koulun yksi kivijaloista ja lähestulkoon synonyymi tuolle koululle. Mun on täysin mahdotonta ajatella tuota koulua ilman näitä opettajia, he kumpikin olivat tuossa koulussa todella pitkään ja ihan "vakiokalustoa". Se ei todellakaan ole mikään selviö nykypäivänä että samat tyypit siellä opettajistossa pysyy. Kumpikin pääsi eläkkeelle aivan ansaitusti ja mielessä on lähinnä valtaisa kiitollisuus kumpaakin kohtaan. En vaan  olisi uskonut miten paljon itsellä herkisti. Tosin en todellakaan ollut ainoa ja tuntui että oppilaitakin itketti. Sinänsä ihanaa että omat lapset on nyt ulkona tuolta.

Vaikka tiesin jokaisen yllätyksen, jokaisen runon, lahjan ja muun, joita opettajille oli kaavailtu niin itkin ihan kamalasti. Se oli oikeasti hirveää kun sitä ei pystynyt yhtään hallitsemaan, eikä se todellakaan ollut mitään liikutun suvivirrestä-itkua. Sai ihan tosissaan tehdä duunia että ei pärskinyt ihan hysteerisesti. Pyyhin naamaa vuorotellen taaperoon ja nenäliinaan. Olin niin poikki kun kotiin päästiin, vaikka kello ei ollut silloin vielä puoli yhtätoistakaan koska oli niin rankka reissu. Itkettää pelkkä muistelukin.

Kissojen teline veti viimeisiään. Ostettiin uusi jo jokunen aika sitten mutta se on odotellut että joku sen kokoaisi. Mä tykkään koota kaikennäköistä mutta Siipan kanssa nämä projektit on aina varsinainen parisuhdeleiri. Toka oli alustapitäen innoissaan ja halusi olla mukana auttamassa kun aletaan kokoamaan joten päätin että tästä tulee nyt mun ja Tokan duuni.

Eka sitten lähti riparille. Meinasivat Tokan kanssa että ei tule ikävä mutta menikö siihen vuorokauttakaan kun ensimmäinen oispa Eka kotona kuultiin. Ensimmäinen lomaviikko on ollut tosi outo kun yksi puuttuu eikä täällä riidellä koko ajan, kuten yleensä ensimmäisen lomaviikon aikana tehdään. Kovin montaa inahdusta ei ole esikoisesta kuulunut, kai sillä kaikki on hyvin. Oli jotenkin tosi liikuttavaa saatella sitä leiriläistä sinne bussille kun näki että sitäkin jännittää tosi paljon. Mä pidättelin itkua ja mietin että voi perkele kun en jaksaisi taas itkeä.

Eka ja Toka ei ole vielä koskaan olleet näin pitkää aikaa erossa toisistaan. Aika huikeaa. Mä olen ollut tuplasti pidemmänkin ajan mutta keskenään veljekset ei ole vielä ikinä olleet näin pitkään erossa. Ja sen kyllä huomaa... Toka ei jotenkin yhtään osaa olla itsekseen. Olen toki huomannut hänestä sen aiemminkin, että ei viihdy pitkiä aikoja yksin eikä osaa touhuta ilman seuraa. Mutta nyt on ensimmäinen kerta kun oon miettinyt että onko tuo ihan normaalia? Tarkoitan nyt siinä mielessä normaalia että kasvaako tuosta se tyyppi, joka hyppii esimerkiksi parisuhteesta toiseen kun ei vaan osaa olla itsensä kanssa? Se tyyppi joka nelikymppisenäkin asuu kämppiksen kanssa tai kommuunissa? Sinänsähän kummassakaan ei ole mitään pahaa mutta jos motiivi on se että ei vaan pysty olemaan yksin niin en ole varma onko se ratkaisuna hyvä. Tiedän että nyt vedän mutkat suoriksi aika kauas tulevaisuuteen mutta kun mä olen lapsesta pitäen nauttinut yksinolosta niin mun on vaikea ymmärtää Tokaa tässä asiassa. Ehkä me aletaan harjoittelemaan sitä yksinoloa ja sitä, että yksinkin voi tehdä asioita. Tokasta on tosi iso apu tässä kotona Kolmosen kanssa mutta tosiaan tuntuu että Kolmas viihtyy itsekseen paljon pidempiä pätkiä kuin tuo kymmenen vuotta vanhempi veljensä.. Eikö niiden teini-iässä jo pitäisi halutakin sitä omaa rauhaa? Eikö jokaisen pitäisi osata olla itsensäkin kanssa jo jossain vaiheessa nuoruutta?

Ekana lomapäivänä sitten läväytettiin teline olkkarin lattialle ja alettiin hommiin. Ja kuulkaa voin kertoa että mä en tule enää koskaan ikinä kokoamaan Siipan kanssa yhtään mitään! Puuhastelu Tokan kanssa oli ihan älyttömän kivaa eikä kenelläkään mennyt hermo kertaakaan, vaikka jouduttiin parissa kohdassa vähän purkamaan. Homma sujui saumattomasti ja paljon vaivattomammin kuin Siipan kanssa. Uusi teline oli kasassa alta kahdessa tunnissa.

Toka on sitkeästi yrittänyt kahtena aamuna herätä aamuyöstä kalaan mutta ei ole vielä kertaakaan herännyt siihen herätykseen. Ollaan koitettu puhua että josko menisi iltaisin mutta haluaa väkisinkin aikaisin aamulla. Uusi yritys huomenna, kun Siippa herää 5.15 töihin... Lähtisin veikkaamaan että ei lähde huomennakaan. Ehkä sitten jos olisi joku kalakaveri mukana.

Mun ja Siipan vuosipäivä tuli ja meni. Etukäteistoivomuksista huolimatta ei saatu lapsukaisia hoitoon joten mun haaveilema nukutaan vaan ei ihan toteutunut. En sinänsä marise, se on tosi harvinaista että me ei saada lapsia hoitoon. Oltiin sitten näiden pienempien kanssa ja jaettiin vuosipäiväilyt kahdelle päivälle. Käytiin pizzalla, neulatyynynä ja Sea lifessa. Katsellaan saadaanko myöhemmin kesällä tehtyä jotain kahdestaankin. Tämä kesä on siitä vähän hankala, että koko porukan yhteistä lomaa ei ole kuin viikon verran. Vaikka meillä ei ole mitään suunnitelmia sen viikon ajalle niin ainakaan ei huvittaisi ketään lasta viedä hoitoon. Kaksi vuotta sitten oltiin koko porukka lomalla samaan aikaan seitsemän viikkoa. Näin ne heittelee... Viisi viikkoa vielä edessä ennenkuin Siipan loma alkaa.

Kolmas pyöri jaloissa kokoamisapuna, välillä enemmän tiellä ja välillä vähemmän. 

Kerkesin muuten olla reippaat 14 vuotta äitinä ennenkuin yksikään lapsi paloi auringossa. Aika hyvin! Viimeinen kouluviikko oli tosi lämmin ja Toka on näköjään vuodessa herkistynyt auringolle tosi paljon. Aina meillä on pyritty suojaamaan muksut mutta näköjään tuo keskari on nyt yhtä herkkä kuin mä. Eli palaa välittömästi ja jos ei pää ole suojattuna niin jysäri on varma. Ja kun vauhtiin päästiin niin tokikaan se ei riittänyt että poika kärähti kerran vaan onnistuttiin hommassa kahtena päivänä peräkkäin. Ensin kasvoista ja sitten heti perään jaloista ja niskasta. Toka oli aina aikaisemmin se lapsi, joka viihtyi auringossa meidän muiden jo hakeutuessa varjoon mutta ne ajat taitaa nyt olla mennyttä. Mustakin tuntuu että kestän aurinkoa vuosi vuodelta aina vaan huonommin ja tosi lyhkäiseksi ajaksikin tekee mieli vetää päähän jotain suojaa.

Valmis teline, hyvä tuli! Kissuilla kesti tovi kelpuuttaa. Sinänsä ollaan tyytyväisiä että kynsivät ja kuopivat tätä eikä  esimerkiksi huonekaluja. 

Me ei olla aikoihin syöty mitään nouto- tai pikaruokaa koska ei ole ollut tarvetta sellaiselle. Nyt parina päivänä kuitenkin käytiin kahdessa eri pikaruokalassa ja oltiin kaikki sitä mieltä että laatu on huonontunut tosi paljon. Mikä on sääli. Joskus olisi kiva oikaista, varsinkin kesäaikaan mutta ei nyt viitsisi maksaa ihan paskastakaan. Eli jatkossakin pizzat ja muut oman uunin kautta. Mä mielelläni tukisin näitä paikallisia yrittäjiä mutta vaikka olisi miten pikaruokaa niin senverran nirsoan että haluan jotain vastinetta sille halvallekin.

Jotenkin hassussa murrosvaiheessa tää elämä nyt. Musta tuntuu että mun kavereista puolet huitoo kesäviikonloppunsa puolimaratoneilla tai muissa urheilutapahtumissa ja toinen puoli sitten festareilla rymyten. Itsellä tuntuu olevan hinkua ja halua vähän molempiin. Aika moneen kesätapahtumaan olisi itseasiassa ollut mahdollisuus mennä ja päästäkin vaan täällä mä himassa möllötän. En vaan saa aikaiseksi mentyä ja näköjään ei tule kukaan sohvalta hakemaan. Miten tämä toteutus voi olla näin vaikeaa?

Mun vuosipäivä-ruusut. Yleensä saan ruusun per vuosi mutta tässä on nyt kuulemma muutama unohdusvara mukana.

Jouduttiin muuten ostamaan autoon uusi turvaistuin Kolmoselle. Meillähän on ikuisuuslainassa mun äidin auto ja hän sen pisti vaihtoon tuossa jokunen tovi sitten ja kun yritettiin siirtää turvaistuinta siihen uuteen autoon, ei saatukaan penkkiä napakasti kiinni. Pienen selvittelyn jälkeen oli pakko niellä se fakta että penkki ei vaan autoon sovi. Sen saa kyllä kiinni mutta ei tukevasti. Uusi istuin on nyt hankittu ja olisi parempi kestää käytössä vielä kauan. Melko suolaisen hintaisia kapistuksia, joista ei kuitenkaan haluaisi tinkiä... Mutta vinkiksi noin muillekin, selvittäkää aina että ne istuimet saa kiinnitettyä oikein! Meillä ei käynyt pienessä mielessäkään että kaikki mallit ei sopisi kaikkiin autoihin mutta näin vaan on. Aiemmin ollaan aina vaan marssittu lastentarvikeliikkeisiin että moi, oltaisiin kiinnostustuttu näistä ja näistä malleista eikä sielläkään ole koskaan ollut puhetta että kaikkia istuimia ei saisi kiinnitettyä mihin vain autoihin. Koskaan ei ole kukaan myyjä edes kysynyt että millainen auto meillä on.

Alkava loma ja kesä on herättäneet taas mun sisäisen hipin. Oon ihan rakastunut kaikkeen ja kaikkiin. Voikun tätä riittäisi pitkälle syksyyn. Joka muuten huitelee tällä hetkellä mielessä aika ahdistavana ajankohtana. Jotenkin haluaisi että ne töihinpaluut ja hoidonaloitukset olisi jo ohi ja osana arkea. Ja kuitenkin haluaisi olla vielä lomalla ja elää ikuista kesää...

Meidän partsin ikkunoissa ei ole verhoja, koska ne peittäisi naamiot jotka on sommiteltu partsin oven yläpuolelle. Tässä Siipan viritys ilta-auringon blokkaamiseksi. Aika poikamiesmäinen.

4 kommenttia:

  1. Jopas teillä oli haikea kevätjuhla!
    Ikävä kuulla, että toka pääsi palamaan :( Meidän esikoinen kärtsäsi jo viisivuotiaana ja siitä lähtien ollaan jouduttu olemaan tosi tarkkana auringon kanssa - palaa kovin herkästi.
    Mene sinne festareille, eikä mihinkään puolimaratonille, hyvä ihminen =) Yli 10 km juoksumatkat ei ole oikeasti ihmisille tarkoitettu... (Terveisin nimimerkki "Kokemuksen syvällä rintaäänellä")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen vähän itsekin ihmeissäni että miten se oikeasti oli noin haikeaa. Ei ne eläkkeelle jäävät opet olleet yhtään niin haikeina. Sitten vasta tiukkaa olisi varmaan tehnytkin jos niitäkin olisi itkettänyt yhtä paljon..

      Meillä on yleensä saatu muksut suojattua vaatteilla tosi hyvin mutta nyt ne ei selvästikään riitä. Harmi että se on juuri tuo lapsi, joka viihtyy ulkona auringossa, joka nyt on noin kovasti herkistynyt. Rasvalla ollaan nyt liisteröity mutta en usko hetkeäkään että se hoitaisi sen riittävän rasvaamisen omatoimisesti, kyllä siitä saa olla nalkuttamassa ihan huolella koko ajan. Eihän se ruskettuminenkaan ole hyvä juttu mutta tosiaan tämä lapsi on aiempina vuosina päivettynyt nätisti eikä samantien kärähtänyt tulipunaiseksi.

      Hihi, joo mä luulen että mara tai puolimara ei olisi missään tapauksessa se mun juttu mutta onhan noita muitakin urkkajuttuja. Eniten mua nyt ihmetyttää vaan se että miten oon niin saamaton menemään mihinkään.

      Poista
  2. Mä olen tavannut tyrskiä noin paljon just niissä kevätjuhlissa, joissa jätän luokan. Luokan edessä seisominen ja hillitön itkeminen on kyllä kieltämättä vähän kiusallista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä onneksi olin siellä yleisen seassa ja pystyin piiloutumaan taaperon taakse. Olisi ihan kamalaa jos olisi joutunut tyrskimään kaikkien edessä. En tajua että miten ne runonlukijat esimerkiksi selvisi. Mä olisin varmaan hajonnut täysin ja siitä mokelluksesta olisi kukaan saanut mitään selvää...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?