maanantai 15. kesäkuuta 2015

No ne rippijuhlat

Musta alkaa tuntumaan samalta kuin bloggaavista morsiamista. Jauhan vaan ja ainoastaan siitä yhdestä ja samasta aiheesta. No tämä on saattaa olla nyt viimeinen postaus Ekan rippijuhlista. Nyt ne on nimittäin ohi! Tässä siis järjettömän pituinen plari ja jaarittelu aiheesta.

Ajattelin ensialkuun mainita muutaman sanasen rippijuhlien järkkäämisestä, ennenkuin siirrytään itse bibiksiin. Mä olen tosi tehokas tekemään mutta siinä kestää aina hetki, ennenkuin käärin hihat ja alan hommiin. Tuossa huhtikuun vikalla viikolla heräsin hyperventiloimaan että voi perkele, meillähän on muuten rippijuhlat kesäkuun puolivälissä! Että tarttis varmaan tehrä jotain.

Jos tätä nyt lukee joku, jolla on rippijuhlien järkkääminen edessä niin antaisin sellaisen vinkin että ottakaa kuvia siitä riparilaisesta! Paljon ja hyvissä ajoin!! Eka on systemaattisesti pari viimeistä vuotta kieltäytynyt valokuvista ja sepäs olikin eri vekkulia yrittää löytää kutsuun sopiva valokuva. Luokkakuva toki oli joo mutta se oli Ekan mielestä aivan ehdoton nounou. Toki valokuva ei ole välttämättömyys mutta musta se elävöittää kutsua kivasti. Mulle oli hyvin tärkeää, että kuuntelen sitä juhlakalua, ne on hänen juhlat. Mulle on jäänyt omsta lapsuudesta ja nuoruudesta ja vähän aikuisuudestakin se olo, että kun mun äiti järkkäsi jotain mun juhlia niin multa ei juurikaan kysytty mitään ja ne juhlat ei olleet mun näköisiä. Haluan välttää tätä omien lasten kanssa. Mutta ihan täysin ei valitettavasti voi mennä vain juhlakalun haluamisten kanssa, vähän jouduin välillä jyräämäänkin Ekan ajatuksia ja mielipiteitä, tämä kutsuasia oli esimerkiksi yksi sellainen. En nimittäin löytänyt yhtäkään kivaa korttipohjaa, joka olisi näyttänyt kivalta ilman valokuvaa. Ja koska senverta myöhään oltiin liikkeellä, niin ei ehtinyt enää mitään askartelemaankaan. Eka on tosi lahjakas piirtämään, joten yritin ehdotella että josko hän sitten piirtäisi kutsuihin kannen mutta sekään ei pojalle kelvannut. Onneksi kundi myöntyi lopulta yhteen kuvaan, joka kyllä oli kolme vuotta sitten otettu mutta mitäväliä. Kutsuista tuli tosi kivan näköiset!

Kutsun kansi. Oon näköjään blurrannut vahingossa raidan tonne yläkulmaan. Hups

Toinen kompastuskivi kutsujen kohdalla oli sitten se teksti mitä sinne kirjoitetaan. Eka toivoi kaikenaikaa, että vaikka kyseessä on konfirmaatio, niin mitään uskoon, kasvuun, aikuisuuteen tai muuhun viittaavaa ei käytettäisi missään yhteydessä. Ja mä olin ihan samaa mieltä. Meidän perheestä 3/5 ei kuulu kirkkoon joten olisi aika tekopyhää alkaa viljelemään jotain ristejä ja kovin raamatullisia värssyjä. Lisäksi musta se on jotenkin tosi aikansaelänyt ajatus että riparin käyneet olisi jotenkin aikuisempia kuin ennen leiriä. Saa olla lapsi ja nuori riparin jälkeenkin!
Kutsuun oli toki helppo kirjoitella että kenen juhlat ja koska ja missä mutta jotenkin tuntui että aika pliisua, jos siellä ei muuta tekstiä ole. Kokeilkaapa huviksenne googlata jotain rippivärssyjä. Oikeasti mitä hemmettiä??!! Kiitos ei! Vanha kunnon vauva.fi tarjosi meille onneksi vähän vaihtoehtoa. Eka osaa itsekin riimitellä tosi hyvin mutta kutsuihin Eka halusi mun netistä kaivaman lainauksen. Tämä sattui onneksi olemaan hyvin Ekamainen. En tiedä miksi mutta musta kutsujen pitää olla persoonalliset, varsinkin jos käyttää jotain valmispohjia tms. kuten me tehtiin.

Kutsuun kaivettu riimi
Haluttiin tunnelmaltaan samantyyppiset juhlat kuin Kolmosen nimiäiset aikanaan oli. Rentoa yhdessäoloa. Ei pönötystä, ei väkinäisyyttä, ei painavaa hiljaisuutta. Ekakin suostui kaksi päivää ennen juhlia kutsumaan niitä kavereitaan, joita sitten saapuikin paikalle muutama. Pieni ajattelematon teko tapahtui parin kaverin osalta ennen juhlia, joka vähän synkisti Ekan mieltä mutta kyllä ne kaverit osasi oikeasti käyttäytyä. Se kun oli Ekalle se isoin huoli. 

Eka oli juhlien suunnittelussa mukana alustapitäen. Ketä kutsutaan, mitä syödään jne. Ihan kaikkea syömisiä ja juttuja en pystynyt toteuttamaan mutta hyviä kompromisseja löydettiin ja Eka oli tyytyväinen, mikä tietty oli se pääasia. Viikkoa ennen tuli pari ruokavaliotoivetta (maidoton ja kasvisruoka) jotka sai mut hetkellisesti hyperventiloimaan ja kiroamaan että nyt meni tarjoilut uusiksi. Mutta kun pistin Googlen laulamaan niin tosi hyvin löytyikin vaihtoehtoja ja ideoita. Mun vinkki ehdottomasti on se, että jokaiselle ei kannata yrittää tehdä omia ruokia, vaan tarjolle sellaista joka sopii sitten kaikille. Tai on helposti muunneltavia. Ihmisillä on niin paljon allergioita tai muita ruokarajoitteita nykyään että helpommalla pääsee itse, kun tekee vain yhdet safkat. Lisäksi meillä ainakin jääkaappi ei ole mikään tilaihme, että ei sinne kovin montaa sorttia syötävää edes mahtuisi. Itse tekovaiheessa tuli koettua muutamakin romahdus keittiön puolella, kun mittari näyttää +27 sisällä, niin esimerkiksi kakkujen koristelu ei ole ihan se iisein keissi.

Kirkkoon ei tullut kuin ihan läheisimmät, kutsua kyllä sai niin paljon väkeä kuin halusi. Siippa jäi suosiolla Kolmosen kanssa kotiin. Todettiin kaikinpuolin että parituntinen paikallaanolo ei ole tällä hetkellä Kolmosen juttu eikä se ole Ekallekaan kauhean kiva kuunnella kun veli karjuu palkeet täysillä. Konfirmaatio alkoi jo klo 10, joten aikaisuus aiheutti toki omat haasteensa. Jos nyt jotain tekisin jälkikäteen toisin, niin vähän porrastaisin isommin tulijoita, tällä kertaa kutsutut sai itse päättää monelta tulisivat. Meillä oli kotona yhdessä vaiheessa aikamoinen ryysis ja koska oltiin juuri vasta tultu kirkosta, niin musta tuntui että mä en ainakaan juurikaan ehtinyt jutella kenenkään kanssa kun siinä heitin piirakkaa uuniin ja kakkua pöytään ja kahvia keittimeen. Kyllä se hösis siitä rauhoittui mutta siitä huolimatta kaikille olisi kiva, kun sellaista ruuhkaa ei tulisi vaan kaikille olisi tilaa ja aikaa. Tai ehkä tää on vaan mun korvien välissä koko touhu.

Ekaa jännitti aivan valtavasti! Kummitätinsä kertoi, että poika oli rentoutunut ja oikein henkäissyt syvään nähdessään kummitätin tulevan kirkolle (Ekan konfirmaatiossa kummeilla oli muutakin puuhaa kuin vain se perinteinen siunaaminen ja kummien piti olla kirkolla hyvissä ajoin kuulemassa työnjaosta) ja huomatessaan tutun naaman. Eka nukkui pari edellistä yötä tosi huonosti ja mietiskeli paljon että mitä jos kompastuu alban kanssa tai mokaa jotenkin muuten. Poikaa sai psyykattua tosi paljon ja hyvin sillä, että pystyi sanomaan että siinä vierellä on se tuttu kummi, tärkeä aikuinen johon voi tukeutua. Ja että me muutkin siellä ollaan. No kaikki meni tietysti aivan hyvin. Eka näytti hymyilevän koko konfirmaation ja muutenkin oli oikeastaan pelkkää hymyä koko päivän. Ja mä en itkenyt kirkossa!! Pari kertaa herkisti mutta en itkenyt. Ihan tosissaan tsemppasin koska musta tuntui että en jaksa sitä päivää jos tuhlaan itkuun energiaa.

No vaikka en itse rippipäivänä parkunut niin muutama päivä siinä pohjalla oli tosi herkkiä. Mä en oikein tiedä että mikä homma tämä nyt on, mutta mua itketti jotenkin tosi paljon. Meillä lapset onneksi tietää että saattaa joskus olla että tihrustelen, eivätkä ihmettele mun itkuja. Mä en edes koe koko rippijuhlaa niin että lapsi olisi nyt jotenkin astunut aikuisten maailmaan tms. skeidaa. Ainoa joka mua koko touhussa hämmästyttää on se, että Eka voi ihan oikeasti olla tästä eteenpäin jonkun kummi jos pyydetään. Minun lapsi??!! Mutta niin vaan herkisti. En nyt ihan itsekään saanut kiinni siitä,  että mikä mua itketti. Ehkä ihan vaan väsymys ja stressi. Pelkkä runon etsiminen korttiin oli sellainen itkusinfonia että ei edes mennä siihen....

Korttiin kaivettu teksti. Itketti.
Ekan kummitäti kertoi haluavansa ostaa lahjaksi korun ja halusi ehdottomasti hankkia sellaisen korun, joka päätyisi myös käyttöön. Tämä olikin musta kiva juttu, Ekahan toki toivoi ensisijaisesti rahaa mutta musta oli kiva että kummitäti halusi hankkia muun lahjan. Mä annoin vuosi sitten omalle kummipojalleni rippilahjaksi rahaa ja mua on harmittanut se jälkikäteen tosi paljon. Olisi pitänyt nähdä vähän enemmän vaivaa. No, jokatapauksessa, Ekan kummitäti kyseli tosi tarkkaan pojan korumakua ja sitä mikä olisi niin mieluisa että se olisi käytössäkin. Oikeastaan ainoa, josta Eka sanoi, oli että hän ei haluaisi mitään ristiä tai sentapaista. Kummitäti jaksoi oikeasti nähdä tosi kivasti vaivaa ja esitellä eri vaihtoehtoja, mähän en koruista tiedä oikein mitään kun en niitä käytä. Ekan ollessa riparilla kummitäti vilautti mulle Kalevala koruja ja erityisesti Duudsonien Elämän roihu-sarjaa. Mä muistan miten joskus huomatessani tuon malliston mietin että ei hitto, onko noiden nyt pitänyt tunkea itsensä koruihinkin. Mutta jouduin kyllä muuttamaan mielipidettä täysin kun tutustuin koruihin ja ideologiaan niiden takana. Kummitäti tykästyi eritoten pieneen Elämän roihu-riipukseen ja kun mäkin siitä kuvia näin, tiesin että tuo tulee olemaan mieluisa. Korussa on vahva sanoma, joka puhutteli sekä mua että Ekan kummitätiä. Me on tunnettu toisemme lähes kolmekymmentä vuotta ja koettu aika monet seikkailut yhdessä. Koru on ollut Ekan kaulassa siitä hetkestä lähtien, kun avasi paketin. Että vinkvink muillekin, jotka lahja-asian kanssa painivat!

Muutkin lahjat olivat oikein mieluisia, sitä Ekan toivomaa rahaakin tuli oikein kivasti. Tänään käytiin ostamassa uudet nappikset ja pallo ja loput viedään tilille. Mulle ei sinänsä ole väliä mihin Eka rahat käyttää, kunhan hankkii mieluisia asioita. Toki toivon että ei kaikkia rahoja käytä mäkkäriin ja muuhun. Josko tämä olisi se mopotilin alku? Eka sai lahjaksi myös uuden, ihan älyttömän siistin kellon ja pitkään toivotun kännykän.

Musta oli ihanaa nähdä sukulaisia. Ja nimenomaan tässä meillä, meidän nurkissa. Kummisetäni oli kasvattanut pitkän tukan ja on ehdottomasti rouhein ja katu-uskottavin seitsemänkymppinen jonka tiedän. Kelihän oli koko sunnuntain surkea joten hatunnosto jokaiselle kaukaa ajaneelle sukulaiselle. Merkitsi oikeasti todella paljon että kahta lukuunottamatta jokainen sukulainen ja ystävä pääsi paikalle. Vaikka Eka viihtyikin juhlien ajan pääsääntöisesti kavereidensa kanssa, oli poika kuitenkin selvästi otettu siitä, että niin moni tuli. Ja vaikka toki lahjoilla oli iso merkitys Ekalle niin näki että älyttömän tärkeä juttu oli myös se, että häntä saavuttiin juhlimaan. Kolmas oli niin väsy ja sokerihumalainen että pisti parastaan. Tanssi ja seikkaili yllättävän sulavasti sylistä syliin. Sotki mun mutsia ja sen siskoa keskenään ja oli mun serkun lellikki, kuten aina. Vaikka Kolmas vierastaisi ihan kaikkia muita, tuttujakin ihmisiä, niin mun serkku on sellainen, jonka syliin se on mennyt ihan aina täysin varauksetta. Vaikka eivät todellakaan näe usein! Ehdottoman oikea ratkaisu että ei viety Kolmosta kirkkoon ollenkaan.

Unohdin täysin ottaa kuvia. Kirkossa räpsin minkä kerkesin ja muutaman kirkon ulkopuolella mutta siihen ne sitten jäi. Ei ole kuvia Ekasta kummitädin kanssa tai isovanhempien keskellä. Ei edes yhteiskuvaa veljeksistä. Itsehän toki tungin kuvaan Ekan kanssa mutta muut unohtui. Huomenna olisi tarkoitus tehdä parit lavastuskuvat Kolmikosta, ennenkuin Ekan vuokrapuku palautetaan. Eli vinkkinä heitän itselleni sekä muillekin että jatkossa kannattaa delegoida valokuvaus jollekin!

Koska kuvat jäi ottamatta, mä yritän nyt sanoittaa mitä syötävää meillä oli tarjolla. Ne kun on mulle aina iso juttu juhlissa. Eka olisi halunnut että oltaisiin tehty jotain ruokaakin, vaikka jotain keittoa. Ja se itseasiassa olisikin ollu aika jees koska oli kylmä päivä ja pitkänmatkalaisia oli paljon. Mutta koska oltiin kirkolla jo niin hemmetin aikaisin, niin oli pakko vähän järkeistää syötäviä. Kaikki tarjottava piti olla sellaista, että ne saa valmiiksi jo edellisenä iltana.

Mun toiveesta Eka myöntyi myös siihen että tarjolla olisi jotain satokauden herkkuja. Tein raparperista siirappia, josta sekoitettiin kesäinen juoma (raparperisiirapin lisäksi siellä oli kivennäisvettä, muutama tippa ruusuvettä ja pakastettuja metsämansikoita) ja parsapiirakkaa tällä reseptillä. Eka tykkäsi molemmista hurjasti joten kohdilleen osui. Parsapiirakan kaverina suolaisena löytyi myös kanapiirakka, jonka taiteilin maidottomaksi sekä kasviswrappeja. Eka oli köksässä tehnyt wrappeja ja tykästynyt niihin ja ne olikin hitti vieraiden keskuudessa. Nekin sai maidottomaksi jättämällä juuston pois ja käyttämällä kauraperäistä fraichea. Periaatteessa wrappeihin olisi voinut tunkea mitä vaan, me tehtiin kasvisversiot koska Ekan yksi kavereista on kasvissyöjä. Suunnitelmissa oli alunperin vielä joku salaatti mutta tiputettiin se pois. Ja kylmän kelin takia nuo lämpimät syötävät teki kauppansa.

Makeista tein tarjolle Ekan toiveiden mukaisen suklaakuorrutteisen täytekakun, jossa oli rocky road-täyte. Olisin halunnut tehdä siihen sen rosettepursotuksen, josta olen täälläkin mesonnut mutta pakko oli tiputtaa lapaset tiskiin. Kuumana päivänä kuorrutukset meni päin persettä joten tein pikaisen suunnitelma b:n ja koristelin muuten. Tätä kakkua en yrittänytkään alkaa askartelemaan maidottomaksi mutta tein toisen kakun, joka oli maidoton. Tein täytteeksi kauravispistä ja yosan mustikka-banaani jogurtista aika hyvänmakuisen täytteen ja kuorrutin koko höskän karkkimassalla. Kuumana päivänä senkin käsittely oli aika haasteellista, lisäksi viiden tunnin hyytymisaika ei ollut läheskään riittävä, vaan kuorruttaessa meinasi täytettä alkaa vähän karkaamaan. Tämäkään kakku ei ollut sellainen kuin olisin halunnut. Seuraavana päivänä kakku oli hyytynyt ja kummassakin maku oli kyllä älyttömän hyvä. Onneksi. Maidottomana oli myös tarjolla macaronseja. Tehtiin myös Ekan kestosuosikkeja Brookieseja, joita ei kovin montaa jäänyt yli. Oltiin myös ostettu irtokarkkia ja vähän sipsejä tarjolle. Ihmisten maku on niin erilainen, että nuo on aika varma tarjottava aina. Ehkä mielikuvitukseton mutta mä haluan että jokaiselle löytyisi edes jotain mitä mutustella. Ja muutenkin kun haluttiin rennot juhlat niin se sai näkyä myös syötävissä. Teineihin upposi ainakin!

Kahvipavut haettiin naapurin Cremasta. Tuorepaahdettuja papuja jotka sitten jauhoin siinä juuri ennen keittämistä ja voi jösses että oli parasta kahvia hetkeen! Keiteltiin tänään pois viimeiset pavut ja tuntuu kyllä että voisin kipaista hakemassa uuden pussin. Eka keitteli omille kavereilleen kapselikeittimellä sumpit ja teenjuojia ei löytynyt yhtäkään. Meillä oli kaikenvaralta limuakin mutta tarkoituksella en laittanut sitä esille koska toivoin että se raparperijuoma tekisi kauppansa. Sokeria siinäkin oli mutta silti.

Kivaa oli mutta vitsit että oli ihana kiskoa verkkarit ja villasukat illalla jalkaan ja heittäytyä sohvalle mahan viereen. Pienoinen juhlakrapula on vaivannut tämän päivän koko porukkaa, kissoja myöten meillä vaan nukuttaisiin. Siippa nostatti itselleen kovan kuumeen joten juhlahumua on muisteltu viltin alta, porukalla torkkuen. Mustakin tuntuu että flunssa tekee paluun. Lisää kakkua, en olis halunnutkaan jo urheilemaan!

Senverta kivaa oli että kyllä me taas mietittiin että olisi kiva juhlia näin vähän useamminkin. Mitään isompaa ei nyt kyllä ole valitettavasti tiedossa. Okei joo ne häiskentelyt on mietinnässä, mutta hyvin yllättäen ajatuksen tasolla edelleen. Että jos sulla olisi tiedossa jotain juhlantynkää, niin voin tulla pilaamaan kakut ja perherauhan. Plussaa jos pääsee itkemään!

Ihania rippiruusuja!

4 kommenttia:

  1. Jauha vaan, kyllä me kuunnellaan. Mukavan persoonallinen tuo kutsuvärssy tosiaan on, ei liian sievistelevä, ei liian hurskasteleva eikä liian jäykkä ja virallinenkaan.

    Aivan ihana tuo Aureliuksen mietelause.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jauhan, not to worry :P tästä jäi muuten vielä ihan älyttömästi juttuja poiskin. Kuten esim se että Siippa pisti kämpän kuntoon sillä aikaa kun oltiin kirkossa, ihan jokaista pikkujuttua myöten jota mä en ollut osannut edes ajatella :D

      Kutsuun haluttiin ehdottomasti ripariin liittyvä juttu mutta justiinsa ei mitään jäykistelyä tai uskontunnustuksia tms. jotka ei ole yhtään Ekan näköisiä. Tuo oli just passeli! Ja kiitoskorttiin mä halusin taas enempi elämään liittyvää sanottavaa, kuin kasvamiseen tai aikuisuuteen tai ripille pääsyyn tms. Eka sai kyllä kaikenkaikkiaan ihan älyttömän hienoja kortteja, nappasin ne kaikki talteen että eivät häviä :)

      Poista
  2. Ihana toi kutsu! Toi kuvaushomma! Me olimme onneksi vahingosta viisastuneita ja meillä oli Ässän kastetilaisuuteen kuvaaja tilattu. Mutta monista juhlista jäänyt kuvat puolitiehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ton kuvauksen kanssa kompastuttiin siihen että ei ollut kameraa vaan ajateltiin että räpsitään puhelinten kameralla, ne kun alkaa olla laadukkaampia kun toi meidän supervanha kamera. Aiemmin on aina muistettu räpsiä kun on ollut kamera ja sitten edes välillä juhlien aikana kun sen on huomannut niin on tullut sellainen "ai niin pitääpä ottaa kuviakin"-hetki. Ei olisi nyt pitänyt jättää vain luurin varaan. Mut onneksi juhlakalusta tuli räpsittyä useampikin kuva. Ja saahan niitä kuvia otettua muulloinkin. Oikeastaan melko pöljää jättää kuvienotto vain noihin juhlahetkiin.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?