maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kolmetoista

Toka täyttää tänään kolmetoista. Nämä lasten vanhenemiset on jotenkin hassuja. Ekan kohdalla niitä vuosien kertymisiä odottaa ihan eri tavalla kuin Tokan kanssa. Toka oli niin pitkään meidän perheen vauva, että hänen kohdallaan vieläkin mulla tulee synttäreinä sellainen apua se on jo noin iso. Tulee tietty Ekankin kanssa mutta se on kuitenkin jotenkin erilaista. Innostuneempaa. Tokan kohdalla toivoo enemmän että voikun se ei tuosta kasvaisi. Mutta kasvaahan se. Ja nyt se on ihan virallisesti teini.

Hauskaa muuten, tämä on Tokasta jo kolmas synttäripostaus (aiemmat täällä ja täällä). Hämmästelen näköjään joka kerta samat asiat heti aluksi. Miten on taas poika kasvanut ja onpa se outoa ja kun se oli niin pitkään se pienin. Mutta niinhän se menee. Samaa ympyrää sitä pyörii niiden lasten kanssa. Se ympyrä vaan suurenee siinä lasten kasvaessa.

Synttäripoika ei juhlapäiväänsä tänä vuonna vietä kotona, vaan on isän perheen kanssa reissuamassa. Synttäreitä viettävät isolla porukalla mökillä, saatiin monen yrityksen jälkeen juhlakalu senverran puhelimeenkin että saatiin raakuttua onnentoivotuksemme. Oman perheen kesken juhlittiin synttäreitä jo tuossa vajaa kolmisen viikkoa sitten. Lahjaksi poika sai tänä vuonna jonkun tällaisen härpäkkeen. Synttärit on aina olleet Tokalle jotenkin tosi intiimi juttu. Siitä lähtien, kun hänellä olisi ollut mahdollisuus viettää kaverisynttäreitä, kutistui juhlinta oman perheen kesken vietettäväksi päiväksi. Toka ei ole koskaan halunnut juhlia synttäreitään kavereidensa kanssa ja believe me, ollaan yritetty vaikka mitä juttuja ja täkyjä tarjota. Mutta kun ei ole halunnut niin ei ole halunnut.

Toka pääsi nyt siis kuudennelta luokalta ja ensi kuussa alkaa yläkoulu. Muistan vieläkin Tokan ensimmäisen koulupäivän sieltä vuosien takaa. Poikaa oli vähän itkettänyt kun paikat oli vielä hukassa, isoveli ja kummioppilaat auttoivat. Kun tuossa muutama viikko sitten odoteltiin Ekaa kevätjuhlissa yläkoulun aulassa, fiilarit oli aika samat. Toka siinä katseli vähän ihmeissään ympärilleen ja huokaili. Kun kaikki on taas ihan hukassa ja uutta. Miten sitä jaksolukkaria oppii lukemaan? Miten oikeat luokat löytää? Miten osaa liikkua koulussa? Onneksi taas on isoveli apuna. Ja isoveljen kaverit. Ekalla on aika paljon kavereita, joilla ei ole sisaruksia samassa koulussa, joten isoksi yllätykseksi hekin ovat olleet aika innoissaan siitä että Toka tulee samaan kouluun. Ainakin vielä se on ollut kiva juttu. Veljekset keskenään toki suhtautuvat asiaan vähän kaksijakoisesti. Toisaalta kivaa ja toisaalta ei. Vielä ei ole tiedossa ovatko Eka ja Toka samassa kotiryhmässä. Mä toivon että ovat, helpottaisi huomattavasti vanhempainiltoja ym. kun ei tarvitse juosta monessa luokassa vaan yksi riittää. Lisäksi ns. luokanvalvoja olisi silloin sama henkilö.

Tokan siirtyminen yläkouluun vähän jännittää ja itseasiassa vastaan on tullut juttuja, jotka jännittää eri tavalla kuin aikanaan Ekan mennessä seiskalle. Toka nimittäin ei pääse aloittamaan kaikkea ihan yhtä "puhtaalta pöydältä" kuin Eka aikanaan pääsi. Tokalla on jo olemassa osittainen identiteetti yläkoulussa, koska hänellä on isoveli siellä. Opettajat, koulun henkilökunta ja muut oppilaat yhdistävät Tokan välittömästi veljeen. "Tuttu nimi" ja "ai sä oot sen veli". Tästä on jonkunverran Tokan kanssa juteltu ja vaikka hän nyt ei suoranaisesti kärsi siitä, niin selvästi häntä vähän jännittää se, että isoveli on samassa koulussa. Ja että hänet tunnetaan jo siellä vaikka hän ei tunne muita. Nämä on just näitä juttuja joista mulla ei ole mitään käryä ainoana lapsena. Yritän vaan itse muistaa erottaa sitä lasta yksilönä enkä vaan keskimmäisenä lapsena, veljenä muiden joukossa.

Vaikka mä olen halunnut aina pitää nämä synttäripostaukset sellaisena hyväntuulisena niin Tokasta haluan kirjoittaa pari juttua, jotka on olleet pinnalla hänen kanssaan oikeastaan aina. Toka on meidän lapsista se, jonka suusta kuullaan hyvin usein lausetta mä en keksi mitään tekemistä. Hän on aina tottunut siihen, että isoveli keksii mitä tehdään kun tehdään. Toka ei osaa olla itsekseen oikeastaan yhtään. En sinänsä ole asiasta huolestunut mutta musta se on ihmisellä ihan tärkeäkin taito löytyä. Että viihtyy itsensä kanssa ja osaa keksiä ajanvietettä yksinkin. Tokalla on kyllä kavereita mutta tuntuu että heidänkin kanssaan se on ne muut, jotka keksii tekemiset. Ja halusin tämän nyt tuoda tähän esille lähinnä itseni takia. Että nyt huhuu, muistahan se keskimmäinen lapsi! Ohjaa sitä aktiivisesti tuosta tavasta poispäin. Se tarvitsee sua siihen! Muista!!!!

Tämä toimettomuus koskee Tokalla lähinnä näitä kaupunkiolosuhteita. Joka kerta kun painutaan kehä kolmosen ulkopuolelle, on Toka aivan elementissään. Hän viihtyisi maalla kaikista parhaiten. Keksii siellä tekemistä ja touhua ihan loputtomiin. Ja selvästi viihtyy luonnon keskellä. Hän varmaan asuisi kesät mummon mökillä, jos se olisi mahdollista. En ihmettelisi yhtään, jos isona Toka suuntaisi pääkaupunkiseudulta johonkin vähän syrjäseudummalle päin.

Toka tykkää kalastaa ja pyöräillä. Satutaan onneksi asumaan paikassa, jossa molempia pääsee touhuamaan kun vaan astuu ovesta ulos. Uiminen perheen kanssa on myös yleensä juttu, johon Tokaa ei montaa kertaa tarvitse houkutella mukaan. Hän tykkää sukellella ja leikkiä pikkuveljen kanssa vedessä. Ja painia isoveljen kanssa altaassa siihen malliin että helisemässä on sekä me aikuiset että uimavalvojat. Vilkutukset vaan sinne Malmille!

Ruokapöydässä Toka maistelee aika arastelematta uusia asioita. On kyllä kulinaristisesti melko ronkeli mutta ei kuitenkaan nirso. Maku on tarkka ja jos saisi itse valita, meillä syötäisiin joka päivä jotain jossa on katkarapuja. Toka jakaa mun kanssa rakkauden ruokakaupoissa kiertelyyn. Ja nimenomaan vähän erikoisemmissa ruokakaupoissa pyörimiseen. Jos suuntaan esimerkiksi etnisiin ruokakauppoihin, otan kaikista mieluiten mukaani Tokan koska hän on niin ennakkoluuloton. Hän tutkii, etsii ja tekee löytöjä. Moni asia olisi mulla jäänyt keittiössä kokeilematta ilman Tokan rohkaisua ja ideointia.

Tokassa on aina ollut sellainen ripaus hulluutta ja uhkarohkeutta. Hän ei tunnu pelkäävän juuri mitään ja syöksyy päätä pahkaa asioihin. Mitä kovempaa ja mitä korkeammalle mennään, sen parempi. Talviturkin meidän perheessä heittää ensimmäisenä yleensä perinteisesti Toka (tänä vuonna sen tittelin vei kyllä Eka, sortui ryhmäpaineen alla jo alkukesästä riparilla uimaan) ja kun hän kerran käy uimassa, oli vesi miten kylmää tahansa, ei häntä meinaa vedestä pois saadakaan. Toka tykkää edelleen hieman kaihtaa sääntöjä mutta tuntuu että nykyään turvallisuus ja muu ovat pojalle itselleenkin tärkeitä. Tai sitten hän vaan filmaa äidille.

Toka on kyllä jotenkin ihan huikea tyyppi. Vielä sellainen kainalossa viihtyvä, joskus toteaa ihan järkyttyneenä että me ei olla tänään vielä halittu. Ja sitten halitaan. Mutta samalla se alkaa olla sellainen jurottaja ja jörö. Yhdella tavulla kommunikoiva. Hän ei ole se suulain tyyppi porukassa mutta uskoisin että hän on kaverina todella lojaali ja uskollinen. Puolustaa heikompiaan ja osaa pitää puolensa. Tykkää touhuta käsillään, askarrella sekä rakentaa. Toka osti keväällä itselleen pari kiloa terapiahiekkaa ja se on ollut todella kovassa käytössä, hän jaksaa touhuta ja rakennella sen kanssa parikin tuntia. Hän on vähän sellainen seurassa viihtyvä erakko. Ei halua olla kokonaan yksin mutta viihtyy yksin kunhan ympärillä on porukkaa. Omaa kuivan ja sarkastisen huumorintajun. Nauraa mielummin toisten kanssa kuin toisille ja samaa kohtelua odottaa itselleen. Tykkää edelleen väreistä eikä taida vieläkään omistaa yhtäkään kokomustaa vaatetta.

Uudet asiat on Tokalle edelleen selvästi vähän hankala juttu mutta jotain henkistä kasvua on selvästi tapahtunut asian suhteen. Hän on jotenkin hyväksynyt sen että sellaista elämä on, uutta tulee vastaan ja ne kohdataan ja niistä selvitään. Hän on huomannut että muutkin jännittää, mutta sen ei tarvitse antaa olla esteenä elämässä. Toka on henkisesti kasvanut vuodessa aivan huikeasti. Hän on yhä edelleen ihan se sama Toka mutta selvästi askeleita on otettu sinne johonkin isompaan maailmaan päin.

Kun lapset on teini-iässä, sitä alkaa odottaa jotenkin ihan kärsimättömästi että näkee millaisia aikuisia niistä tulee. Mihin ne haluaa opiskelemaan ja töihin, millainen elämä niille muotoutuu. Toisaalta haluaisi että pysyisivät just tuollaisina huipputyyppeinä ja just tuonikäisinä, mutta toisaalta nyt ollaan niin lapsuuden loppusuoralla, että sitä katselee itsekin aika malttamattomana sinne tulevaisuuteen.
Toka on kuitenkin vielä senverran pieni, että hänellä ei ole oikein varmaa suuntaa kiinnostustensa kanssa. Välillä hän puhuu poliisin tai palomiehen ammatista, välillä taas kiinnostaa joku muu. Näin äitinä voisin kuvitella että joku fyysinen ammatti voisi olla se hänen juttunsa. Ja ehkä joku sellainen jossa pääsee tekemisiin ihmisten, ehkä eläintenkin kanssa. Joku sellainen ammatti, jossa päivät ei välttämättä ole samanlaisia keskenään ja jossa työntekijään luotetaan eikä olla liikaa hönkimässä niskaan. Toka on ehdottomasti enemmän tekijä kuin suunnittelija.

Hyvää syntymäpäivää sinne monen matkan päähän! Onneksi tulette ihan juuri pian kotiin. Josko taaperonkin tempaukset tuntuisi taas pieneltä teinien rinnalla :P

2 kommenttia:

Mitä sullon syrämmellä?