torstai 30. heinäkuuta 2015

Kulttuurisensitiivisyys

Tämä teksti on maannut luonnoksissa jo muutaman kuukauden. Se ei vaan tuntunut valmiilta. Tuntui että jotain puuttui. Viime päivinä tekstiä on syntynyt rutkasti lisää. Ehkä aika on nyt kypsä julkaisulle.

Monikulttuurisuus on musta käsitteenä vaikea asia. Mitä se oikein tarkoittaa? Mä haluan itse mieltää monikulttuurisuuden sellaiseksi, jossa minkään kulttuurin edustajaa ei tuomita ennakkoon. Kaikki saavat elää haluamaansa elämää, kunhan ketään toisia ei vahingoiteta. Kaikki mahtuvat elämään samojen rajojen sisällä, vaikka eivät edustaisikaan samaa uskontokuntaa tai elämänkatsomusta. Ylipäätään uskontoa ei sotkettaisi maahanmuuttopolitiikkaan. Kannatan integroitumista. Kannatan yhteisöllisyyttä. Kannatan empatiaa ja suvaitsevaisuutta.

Toiset ymmärtää monikulttuurisuuden tarkoittavan sitä, että jokin ryhmä saa esimerkiksi vapauksia edustamansa kulttuurin tai yhteisönsä perinteiden takia. Tai että monikulttuurisuus olisi syy jonkun tietyn ryhmän tai yhteisön tekemisiin rikoksiin. Tai että monikulttuurisuus olisi sitä että saman maan sisällä olisi tavallaan omia yhteisöjä, vähän niinkuin pienenpieniä valtioita, jossa sitten jokainen yhteisö saisi elää omien lakiensa ja tapojensa mukaisesti, ilman että noudatetaan niitä maan lakeja muuten kuin näennäisesti, jonka alla eletään. En ymmärrä sitä että yhteisön yhden henkilön tekemän rikoksen takia koko yhteisö leimataan. En ymmärrä sitä että ihonväri toimii arvomittarina. Enkä ymmärrä vihapuhetta.

Koen keskustelun monikulttuurisuudesta vaikeana koska käsitteet on vaikeita. Aihe on vaikea koska tulkintatapoja on niin monia. Myönnän keskustelun vaikeaksi myös siksi, että koen joskus toisesta kulttuurista tulleen ihmisen kohtaamisen vaikeana. En aina enkä joka kerta mutta joskus. Vika ja ongelma on minussa, ei muissa ihmisissä. En karsasta ihmistä hänen kulttuurinsa takia, kyse on enempi siitä että mä jännitän tekeväni tai sanovani jotain väärin. Jännitän kielimuuria, jännitän erilaista elämänkatsomusta. Ja koen tämän itseltäni toisaalta ihan pöljäksi jutuksi koska ihonväri tai ylipäätään ihmisen ulkonäkö ei ole mikään ulkoinen passi, josta voit päätellä ihmisen kansalaisuuden. Yleensä käykin niin, että kun jännitän, niin varsinaisesti mitään ihmeellistä ei tapahdu. Kohtaaminen ja kanssakäyminen on ihan samanlaista kuin nyt ihmisten välillä tuppaa olemaan. Olen vain sortunut omien pelkojeni ennakkoluuloihin ja siksi jännitin. Pystyn hahmottamaan sen, miksi ajattelen ja koen näen. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa maahanmuuttajiin ja ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin kriittisesti. Se heijastuu väkisinkin omaan ajatusmaailmaan, kuten kaikki meidän kokema ja näkemä, vaikka en itse ole koskaan samalla tavalla konkreettisesti ajatellutkaan. Teen aktiivisesti töitä että en kokisi näitä asioita ongelmallisina. Kohtaan niitä pelkojani ja haluan huomata ne turhiksi.

En ole missään määrin rasisti. Enkä ole koskaan ollutkaan. Vaikka kasvoin melko rasistisessa ympäristössä. Sekin sana on muuten sellainen, joka tuntuu olevan nykyään käsitteenä vaikea ja väärin käytetty. Harmillista sekin koska en epäile hetkeäkään ettäkö Suomessa ei törmäisi rasismiin. Toiset koko elämänsä ajan. Kun rasismista puhutaan väärissä asiayhteyksissä, syntyy helposti vähättelevä asenne koko ilmiötä kohtaan. Joka on väärin. Musta tuntuu pahalta kuulla rasismia kohdanneilta, kuinka sitä heidän kokemaansa vähätellään.

Viime vuosien yksi isoimpia puheenaiheita vanhempien suussa on ollut sukupuolisensitiivisyys. Joka on tärkeä asia. Mutta sen yksilön yksilöinnin lisäksi mun mielestä olisi syytä miettiä myös muita herkkyyksiä. Ja yksi niistä on kulttuurisensitiivisyys. Kulttuurisensitiivisyys on musta yksi ihan oleellinen osa keskustelua monikulttuurisuudesta. Mulle tämä aihe on tullut ajankohtaiseksi lasteni koulun myötä. Koska lasteni koulut on kouluja, joissa on paljon monikulttuurisuutta (pakko mainita tähän yhteyteen että mä olen kokenut monikulttuurisuuden lasteni kouluissa ihan valtavaksi rikkaudeksi. Olen kiitollinen että lapseni saavat käydä koulua juuri siellä missä käyvät ja just niiden tyyppien kanssa kuin käyvät.). Muuten aiheelta on aika helppo sulkea silmänsä niin halutessaan. Vaikka tämä teksti on ollut mulla työn alla jo kauan, on jotenkin tosi pysäyttelevää huomata miten hyvin tässä reilun viikon ajan silmiä on haluttu sulkea.

Tyttöjen talolla on niin hyvin määritelty kulttuurisensitiivisyys että kopioin sen sieltä suoraan tähän:
"Monikulttuurisuus johtaa helposti ajattelemaan, että kaikki maahanmuuttajat tai kansainvälisen taustan omaavat ihmiset ovat samanlaisia ja yhtenäinen ryhmä. Kuitenkin tämä samanlaisuus määrittyy suhteessa ”suomalaisuuteen”, joka otetaan helposti itsestäänselvyytenä ja jätetään määrittelemättä. Kulttuurisensitiivisyys merkitsee herkkyyttä huomioida eri kulttuurien erityispiirteitä.
Sukupuolisensitiivisessä tyttö- ja poikatyössä tämä tarkoittaa sitä, että monikulttuuriset tytöt tai pojat eivät ole yhtenäinen ryhmä, ja että kulttuuri on paljon muutakin kuin etnisyyttä. Kulttuuri merkitsee erilaisia olemisen tapoja, joita määrittelevät muun muassa nuorisokulttuurit, erilaiset elämäntavat, seksuaalinen suuntautuminen tai yhteiskunnallinen osallistuminen. Näillä erilaisilla kulttuureilla saattaa olla erittäin merkittävä rooli nuoren identiteetin muotoutumisessa."
Meidän lapset tulee kasvamaan pienestä pitäen siihen, että heidän ympärillään on ihmisiä, jotka saattavat olla kotoisin toisenlaisista kulttuureista. Meidän lapset tottuvat siihen syntymästä lähtien. Monikulttuurisuus on heille hyvin luonnollinen osa kavereita. Eikä siihen kiinnitetä samalla tavalla onneksi huomiota, kuin mun kouluaikana. Kulttuurisensitiivistä kasvatusta tarvitaankin eritoten me aikuiset ja vanhemmat. Mä ainakin myönnän ihan avoimesti että löydän itseni vähän väliä tilanteista, joissa hätkyn siksi kun en ole tottunut. En hätky siksi että tilanteissa olisi mitään epänormaalia tai outoa mun mielestä, hätkyn siksi että en ole tottunut ja kohtaan jotain uutta. Vika on silloin minussa. Jos kaipaan apua kasvatukseen mm. mediakasvatuksen saralla niin kulttuurisensitiivisyys on toinen joka tuntuu välillä vieraalta ja vaikealta. Se, että on näennäisesti aikuinen, ei tarkoita sitä että osaisi olla ja toimia kaikissa tilanteissa. Että tietäisi mikä on varmasti oikein. Joskus tilanteet ja asiat etenee niin vauhdilla että sydän ja mieli ei ehdi huutamaan riittävän nopeasti siihen oikeaan suuntaan. Vaikka haluan ihan vilpittömästi hyvää niin haluan että se välittyy myös sille vastapuolelle. Haluan että se vastapuoli ei joudu ajattelemaan että Ei se varmastikaan tarkoittanut tuota pahalla mutta.. Ja sanon ääneen että mä tarvitsen ja haluan apua että osaan. Koska nyt en aina välttämättä osaa.

Vaikka eri kulttuurien läsnäolo onkin meidän lapsille ihan normia, vaikuttaa ne kotona esiintyvät arvot myös todella paljon lasten ja nuorten asenteisiin. Miten omat vanhemmat keskustelevat aiheesta? Leimataanko puheissa jotain yhtä tiettyä ihmisryhmää aggressiivisesti? Lähteekö omat vanhemmat miten mukaan esim. Somessa keskustelemaan aiheesta? Millaisella sävyllä keskustellaan? Jne jne. 

Musta tuntuu että yhtenä isona kompastuskivenä näiden kulttuurihommien kohdalla on pelko. On helpompi niputtaa ihmiset saman asian alle kuin kohdata niitä omia pelkojaan yksilötasolla. On helpompaa yleistää ja sortua stereotypioihin. Pelko sanelee meidän toimintaa ja sitten lähdetään helposti sille tielle että mietitään esimerkiksi miksi rasismista puhuttaessa ei voida puhua myös maahanmuuttajien rasismista. Tässä tullaan mun mielestä vähän samaan mistä kirjoitin tovi sitten perkeväkivallan kohdalla. Sävyissä on ihan valtava ero, kun keskustellaan rasismista ja maahanmuuttajien rasismista. Keskustelu ei ole samanarvoista. Ehkä tämänkin suhteen olisi tärkeämpää jutella rasismin vääryydestä, ei siitä minkävärinen puhuja oli. 
Mua mietityttää että miksi pelätään? Ja mitä pelätään?

Musta myös tuntuu että pelko saa meidät sortumaan vastakkainasetteluun. Viime päivinä on törmännyt useampaankin mielensäpahoittajaan, joka kokee että keskustelu monikulttuurisuudesta syrjäyttää keskustelun muista yhteiskunnan epäkohdista. Lastensuojelusta tai vanhusten huollosta. Musta tällainen vastakkainasettelu on kurjaa. Että jos ajat jotain asiaa niin sitten et olisi kiinnostunut muusta. Tai että muut asiat unohtuisi. Yhteiskunnissa, olivat ne kehittyneempiä tai vasta kehittymässä olevia, tulee aina olemaan epäkohtia. Ne ei kuitenkaan häviä sillä retoriikalla, että ihmisiä alettaisiin syyllistämään siitä, minkä asioiden puolesta he osoittavat mieltään tai mikä asioiden puolesta he pitävät ääntä. Ja kyllähän tähän maailmaan ääntä mahtuu. Senkun pidetään ääntä niiden meille tärkeiden epäkohtien puolesta!
Maahanmuuttajien integroitumisesta puhutaan myös paljon. Ja se on ehdottoman tärkeää. Musta vaan itsestä tuntuu että sen integroitumisen keskustelun jalkoihin unohtuu keskustelu jälkihoidosta. Mikä olisi myös tosi tärkeä seikka jutella. Miten traumatisoivaa on jättää oma kotimaa ja se oma kulttuuri? Sen lisäksi siellä saattaa olla traumat myös omalle kohdalle osuneista sotarikoksista. Mulla ei ole valitettavasti heittää nyt mitään lukuja kehiin siitä miten iso osa Suomeen maahanmuuttaneista on joutunut sotarikoksen uhriksi. Raiskauksia, pahoinpitelyitä, kidutusta. Pelko huomisesta ja ylipäätään tulevaisuudesta. Kun yrität toipua traumoista ihmisyyttä vastaan niin miten siinä samalla integroidut mihinkään uuteen yhteiskuntaan ja kulttuuriin? Tämä toipuminen heijastuu varmasti myös siihen seuraavaan sukupolveen, joka on jo saattanut syntyä siellä uudessa maassa. Tai joka ei välttämättä muista sitä ensimmäistä kotimaata ollenkaan. Mutta joka kantaa harteillaan edelleen hyvin vahvasti niitä aiempien sukupolvien kokemuksia. Integroitumiseen pitää panostaa mutta niin pitää myös jälkihoitoon. 

Mun lasten kouluissa on lapsia jotka ovat tulleet Suomeen sota-alueilta. Jotka eivät toimi arjessa kuten vaikkapa nyt kantasuomalaiset lapset. Koska siellä taustalla on sellaista nähtyä ja koettua mitä ei kenenkään, ei aikuisen eikä lapsen, pitäisi joutua elämään. Näistä on ollut aika vaikeakin puhua omien lasten kanssa. Sodastahan en osaa kertoa mitään. Voin kuitenkin yrittää kertoa asioista sen mitä tiedän. Voin kertoa mitä rasismi tarkoittaa, voin kertoa sen historiasta ja voin kertoa miksi luulen että sitä esiintyy. Voin kertoa että kaikki maahanmuuttajat ei ole maahanmuuttajia samoista syistä. Osan on ajanut omasta kotimaastaan hakemaan apua sota, osa taas on ehkä ilmastopakolaisia ja osa taas on kenties perustanut perheen suomalaisen kanssa. Kaikki ihmiset on erilaisia joten syytkin on erilaisia. 

Vaikka me ei ymmärretä jotain asioita, se ei tarkoita kuitenkaan sitä ettäkö niitä asioita ei olisi olemassa. Asioista täytyy pystyä puhumaan. Mä haluan kohista ja keskustella. Myös niistä monikulttuurisuuden ongelmista (esimerkiksi eriarvoistuminen, syrjäytyminen) pitää voida keskustella niin, että puhutaan samoista asioista samoilla nimillä. Haluan puhua asioista samaa tarkoittavilla käsitteillä. Mutta miten se onnistuu kun toiset puhuu aidasta ja toiset seipäistä?

4 kommenttia:

  1. Palaan kommentoimaan myöhemmin omilla tuntureilla. Komppaan.
    T.
    Etna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Mä niiiin kaipaisin tästä keskustelua ja näkökantoja. Tuntuu vaan että tää on aiheena niin tunteita herättävä että en ehkä itsekään halua siihen keskusteluun aina mukaan. En halua ottaa osumaa jos yritän sitä omaa mieltä saada ymmärtämään. Enkä halua keskustella tästä aiheesta mitenkään niskavillat pystyssä ja valmiina ottamaan iskuja vastaan.

      Poista
    2. Hö, ärsyttää ettei tähän sun postaukseen ole muut kommentoineet. Olisin nyt jotenkin kaivannut tänne tästä asiallista keskustelua. Ehkä inspiraatiota omaankin kirjoitteluun.


      Mutta tuo kulttuurisensitiivisyys on kyllä sanana hyvä. Kannatan ylipäätään kaikenlaista sensitiivisyyttä kasvatuksessa, mutta tuostakin voisi tosiaan erikseen kirjoittaa. Olisi todellakin tarve..

      Ajatus ei nyt kulje enempää.. pitänee lukea sun teksti uudelleen :D Sano sinä jotain fiksua!

      Poista
    3. Mä luulen tiedätkö että tämä on vaan niin vaikea aihe. Mäkin muotoilin koko postausta monta kuukautta. Aihe on vaikea ja mielipiteet on vaikeita. Asiallista keskustelua mäkin kaipaan mutta se on kovin vaikeaa koska kuitenkin kokemukset monikulttuurisuudesta on ihan eriasia kuin esimerkiksi se että elät monikulttuurisena. Että kirjoita ihmeessä oma postaus aiheesta :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?